lauantaina, lokakuuta 02, 2010

Tauko

Päätin tänään, että pidän tässä bloggaamisessa nyt ainakin vuoden loppuun taukoa. Syitä on muutamia, mutta ensimmäinen on se, että aika ei oikein tahdo riittää ja sen myötä blogitekstien kirjoittamisesta on tullut melkoista pakkopullaa, mikä ei liene tarkoitus. Ja kun en osaa olla lyhytsanainen, vie kirjoittaminen yhdellä kertaa aina yli puoli tuntia ja usein yöunet lyhenevät tämän vuoksi jo entisestäänkin liian lyhyistä vielä sitäkin lyhyemmiksi.

Toinen syy on, että nyt on menossa peruskuntokausi ja siksi ei oikein siitä pääasiasta, eli treenaamisesta ole välttämättä kauheasti sanottavaa. Kyllähän mä tänne muistakin asioista runoilen, mutta tän blogin tarkoitus oli kyllä olla treeniblogi. Olen kuitenkin jo koko vuoden pitänyt taas sellaista vanhanaikaista treenipäiväkirjaa huonolla käsialallani, joten en siksikään nyt tarvitse tätä mediaa.

Kolmas syy on, että polvi on ihan täysin syvältä ja en jaksa aina valittaa siitä. Valitan nyt kuitenkin vielä tämän kerran ja totean, että ei kyllä hyvältä näytä. Ei siis todellakaan hyvältä. Kyynärpäätkin ovat ottaneet itseensä tuosta punnerrusohjelmasta ja penasta, vaikken punnerra kuin 2x viikko ja penaa teen 2x/3viikkoa ja en edes maksimia. Uidessa ne ovat onneksi käyttäytyneet.

Niin ja nyt kun äiti ei voi lukea täältä, olenko hengissä, niin ehkä se taas alkaa soittelemaan mulle. Ja kavereillekin on lopulta kivempaa kertoa asioita face-to-face kuin kuulla kommentti: "Joo, mä luin siitä sun blogista".

Toivon kaikille kirpeitä syysaamuja ja -päiviä ja -iltoja ja -öitä. Tsemppiä treeneihin, ruoanlaittoon ja muistakaa hyggelig-asenne (vuosi sitten tähän aikaan olin toista päivääni Tanskassa ja onhan sinne ikävä).

Toivottavasti taas kuulette musta ensi vuoden alussa, toivottavasti mulla on silloin paljon mukavaa kerrottavaa ja erityisesti kivoja uintiuutisia ja erityisesti, toivottavasti kroppa voi silloin hyvin ja voisin ihan oikeasti suunnitella kesän kisoja.

J'espere que vous avez eu les moments plaisants quand vous avez lu ce blogue. On va revenir l'annee prochaine.

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Aurinkoa

Kortisoni enää vain vähän tuntuu polvessa, mutta toivottavasti tekee tehtäväänsä vielä pitkään, seuraava piikki, jota ei toivottavasti tarvita, (vaikken oikein uskokaan, ettei tarvittaisi) on vasta marraskuun alussa, joten arpien olisi syytä seuraavan viiden viikon aikana pehmetä ihan kunnolla. Koko viikko on ollut melko katastrofaalinen terveellisen elämän suhteen, onhan tullut syötyä ja juotua kaikkea ei niin terveellistä ihan kunnon annoksia. No, ensi viikolla taas ruotuun ainakin melkein koko viikoksi. Tänään oli lupa taas liikkua ja aurinko ihan pakotti tekemään puolen tunnin pyöräilyn Silvialla. Sehän ei nyt ihan kai ollut sallittua, mutta... Ne lukot olisivat periaatteessa kieltolistalla, mutta oon jo pitkään polkenut Trekki-lenkitkin lukoilla. Alkuun menin ihan vaan lenkkareilla, mutten oikein osaa enää polkea niillä ja jalat luiskahtelivat polkimilta koko ajan pois, mikä lienee haitallisempaa kuin lukoilla polkeminen. Oon kyllä ollut ekstravarovainen ja irrotan lukot jos vähänkin näyttää siltä, että joutuu pysähtymään tms. Niin, mutta kävin polkemassa Silvialla ja mukavaa oli :) Pyöräkin meni lujaa, tosin vain myötätuuleen, joka oli melkoinen. Tajusin muuten, että renkaat ei ole aiheuttaneet harmia viime aikoina alkuunkaan ja Silviankin kumit pysyivät ehjinä näin ekalla lenkillä vannenauhan uudelleenlaiton jälkeen, vaikka olikin ihan täydet paineet.

Pyöräilyn jälkeen kävin polskuttamassa ja uinkin ekaa kertaa syksyllä yli 2.5k Tarkalleen 50m tuli tuohon päälle. Uin vähän niillä lättäreilläkin, ja ne 3x100m oli melkoisen rankat, mutta kyynärpäät pysyi onneksi aisoissa. Illalla vielä salilla punnerrusta (kolmosviikko saatiin just ja just läpi), jalat jätin kortisonin vuoksi väliin. Ensi salikertaa odotankin innolla, koska silloin pääsen vihdoin tekemään kyykkyä normitangolla, eli ollaan jo kolmasosassa normikyykkypainoista :) Nyt kunnon salillakäyjän tapaan syön Ehrmannia, en sentään ihan pelkiltään pysty sitä vetämään, mutta mansikkahillolla maustettuna menee.

Viime aikoina olen yrittänyt antaa kasvisruoalle tilaisuuden osoittaa, että sekin voi maistua. Aamulehden ohjeella tehty täytetty jättisipuli (sisään koverrettua sipulisilppua, tomaattimurskaa, porkkanaa ja linssejä+mausteita ja päälle juustoraastetta) olikin oikein hyvää. Tämänpäiväinen tomaattitofuvuoka ilman oliiveja oli myös ihan positiivinen yllätys, vaikka se tofu olikin ihan mautonta siitä huolimatta, että marinoin sitä kyllä monta tuntia.

Aurinkoisia treenejä kaikille!

perjantaina, syyskuuta 24, 2010

Tikki

Sakke pisti vähän taas tänäaamuna kortisonia ja sitten sen silmät bongasivat tähystysreiästä puolikkaan tikin, joka sitten revittiin irti myös. Että ei mennyt tikkien poisto sielä työterveydessä ihan niin kuin Strömsössä. Mutta eihän tuo nyt ollut kuin kaksi kuukautta ylimääräistä sielä jalassa. No, se tikki ei kyllä ole sitä arpikudosta tuottanut, mutta oli se ihan kiva saada pois. Nyt makaan kipeän polven kanssa kaksi päivää. Ou jee.

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Lomatunnelmissa

Tämä päivä ei ole mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ensiksi nukuin pommiin, koska olin unohtanut laittaa kellon soimaan. Kuuden aamut ovat kuitenkin vissiin vähän aikaistaneet unirytmiäni, ja heräsin itsekseni jo kasilta. Töihin lähtiessäni vedin oikeaoppiset lipat mutaisella oikopolulla ja piti palata kotiin vaihtamaan vaatteet. Salilla vielä onnistuin katkomaan paikan jumppakuminauhan. No, onneksi nyt seuraa kaksi päivää lomaa, huomenna saa pukeutua iltapukuun ja perjantaina kortisonia polveen vol. 2 ja perjantai-ilta meneekin täten sohvalla makoillessa, omenavissyä juodessa ja leffoja katsellessa.

Sitten viime postauksen olen ehtinyt taas tekemään kaikenlaista. Punnerrusohjelma ottaa jo vähän koville, mutta vielä oon pystynyt sen vääntämään läpi ja jokainen punnerrus on sellainen oikea, eikä mikään puolittainen keikautus. Pääsin vihdoin myös käymään Nokialla uimassa, vaikka onnistuinkin ajamaan bussilla melkoisesti ohi ja jouduin kävelemään takaisinpäin. Jotenkin olin kuvitellut, että kun bussi menee Pirkkalaistorille, se myös pysähtyisi sielä automaattisesti ja myös, että se tori näyttäisi vähän torilta, mutta nyt tiedän, että väärässä oltiin. Muutenkin nuo Nokian bussit on ihan omaa luokkaansa. En ole oikein milloinkaan ymmärtänyt, miksi on olemassa vain kaksi bussin numeroa, 70 ja 71, jotka kattavat sekä Nokian, Lempäälän, että Kangasalan bussit ja joissa on mystisiä lyhenteitä, joista sitten pitäisi tietää, mistä bussi oikeasti menee, ikävä kyllä näitäkin kirjaimia voi sitten yhdistellä mielivaltaisesti ja ainakin ulkopaikkakuntalainen on ihan sekaisin. Kilometrin lisäkävelystä huolimatta kroolailin altaassa minkä jaksoin. Polvi on ollut nyt sen verran ok, että palasin volttikäännöksiinkin, vaikka ne meni kyllä melkein jokainen ihan reisille ja nielin taas varmaan litran terveellistä kloorivettä. Tuola on ihan hassusti ne radat (kaks aina yhdessä) ja siksi en kyllä osaa toimia yhtään sielä päädyssä sillain, etten törmäisi kehenkään tai että käännös menisi hyvin ja pääsis jatkaan kivasti uintia sit toiseen suuntaan. No, ei se mitään.

Tiistaiaamuna kävin taas "juoksemassa" ja kun yritin kovasti, pystyin kuvittelemaan 35s, että polveen ei satu ainakaan kovin paljoa. Illalla sitten tuli taas uitua Pingviini-seurassa ja nyt uitiin tosi vähän matkaa, mutta otettiin aikaa ja piti paahtaa täysiä 2x50 ja 2x25. 50 metriä meni parhaimmillaan 38.?, mistä olin tosi innoissani! Viime vuonna Tanskassa kellotettu aika olikin sitten n. 9 s. hitaampi, tosin se oli kyllä 50m:n altaassa, mutta eilenkin lähdin alhaaltaa, kun en uskalla vielä hypätä. Piikki allaslähdellä meni 18,4:n. Vaikka siis tää uinti tuntuukin vähän toivottomalta, niin kyllä tässä on silti kehitytty.

Lisää kehitystä on toivottavasti luvassa sitten viimeistään tammikuun lopulla. Ilmoittauduin meinaan uimaliiton mastersuintileirille Teneriffalle! Pingviineistä lähtee pari muutakin ja ne, jotka oli viime kesänä vastaavalla leirillä kehuivat sitä kovasti. Varasin jo pyöräpaikankin, vaikken nyt kyllä oikeasti ole miettinyt, että millä hitolla mä sen Silvian sinne muka raahaan, Trekin Suomeen tuominen siinä pahvilaatikossa oli hieman epämukavaa, vaikka ei mulla toki ehkä oo ihan samanverran kamaa mukana kuin takaisin Suomeen muuttaessa. Uskon kuitenkin, että tolloin tammikuussa pystyn polkemaan jo vähän pitempiä siivuja kuin 30min/päivä ja kun uintireenit leirillä on aina aamupäivällä, niin on sitten hyvää aikaa pyörittää kampia illat ja iltapäivät, kun rannalla makaaminen lähinnä ahdistaa. Vähänkö siitä tulee kivaa!

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Aamuihminen?

No en ole. Olen varsinainen iltakukkuja ja illalla (yöllä) onkin vaikeuksia malttaa mennä nukkumaan, mutta aamuisin väsyttää niin mielettömästi ja joskus torkutan viisikin kertaa. Ja mulla on vielä sellainen (pingviini)herätyskello, jonka torkku on yhdeksän minuuttia, eli aivan liian pitkä. Tuon herätyskellon ääni on muuten melkoinen, ja siihen kyllä herää. No, mä herään kyllä millaiseen herätyskelloääneen vain, mutta tuohon kyllä heräisi paatuneinkin nukkuja. Niin, mutta miten tämä liittyy urheiluun? No siten, että yksi asia saa mut ylös aamuisin kuudelta tai jopa aiemmin. Urheilu tietty. Kun laittaa kamat valmiiksi illalla, aamuisin voi täysin tokkurassa herätä lenkille/uimaan ja koko päiväkin sujuu hyvin. Tällä viikolla olen herännyt ennen kuutta ennätykselliset neljä kertaa ja silloin yhtenä väliin jääneenä kertanakin oli vaan kipeä olo niin, että pyöräily (25min...) piti jättää väliin.

Olen siis ollut vähän puolikipeä tässä loppuviikosta ja siksi varmaan tiistaina uinnissa ei kulkenut yhtään. Keskiviikkoaamuna menin silti lenkkeilemään, kun ei tuntunut kipeältä ja olihan vuorossa kauan pelätty ensimmäinen juoksu kahteen kuukauteen. Ja kivuliasta se oli. Juoksin 5x2min ja välissä käveltiin ja käytännössä jokainen juoksuaskel oli melkoista tuskaa. Ei hyvä. Ongelma on, että jalalla pitää tehdä kaikenlaista, että arpikudos poistuisi, mutta missä menee se raja, jossa ei enää pidä jatkaa? Pitää tätäkin kysyä ensi viikolla.

Eilinen pyöräily jäi siis väliin, kun keskiviikkoiltana tuli tosi hönttiolo, mutta tänä aamuna oli taas jo ihan terve tunne, joten toinen juoksutuska aamusella. Kyllä se ensi perjantain kortisonipiikki kuulostaa tosi houkuttelevalta, vaikka se tietää kyllä melkoista piinaa taas loppupäiväksi, sen verran kipeä polvi oletettavasti on loppupäivän.

Tuo aamulenkki ei ehkä sitten ollut fiksua, koska iltapäivällä töissä oli ihan taas veto pois ja illaksi suunniteltu Noksu-uinti oli pakko jättää väliin. Snif. Tuo pieni kipeys (joka on tosi pieni, just ja just kurkussa tuntuu jotain ja just ja just on lämpöä) ei kyllä paljon tässä liikkumattomuudessa paina, mutta polven tilanne alkaa olemaan henkisesti tosi raskas. Pelottaa julmetusti, että paraneeko se vai jääkö se tuollaiseksi huonoksi, ei se eka kortisonipiikki nyt kuitenkaan mitään kovin suurta apua tuonut. Täytyy kysyä vähän, onko mitään muuta tehtävissä. En vaan jaksaisi taas yhtä vuotta, jolloin kaikki kiva jää väliin. Olen joutunut jo niin monta kisaa, treeniä, tapahtumaa tai ihan mitä vaan jättämään väliin polven vuoksi. Ja käyttänyt julmetusti aikaa kuntouttamiseen. Pahinta kai on, että koska suuri osa mun tutuista on urheilupuolelta, niin väkisinkin sosiaalinen verkosto on pienentynyt. Toki urheilupuolelta on lähinnä just tuttuja, ei varsinaisia ystäviä, mutta niiden tuttujen kanssa on vaan niin kivaa puhua kaikesta tähdellisestä, kuten vaikka siitä, mikä urheilujuoma on pahaa ja mikä ei yms. asioista, joista ei oikein voi jutella mun ihan parhaiden, mutta ei niin liikuntaorientoituneiden ystävien kanssa. Urheilutapahtumissakin tunnen vain olevani kotonani, kun sielä on samanhenkisiä ihmisiä ympärillä vaikka pilvin pimein. Tokihan niihin voi osallistua tekemällä vähän vapaaehtoistyötä tai vaikka katsojana, mutta katsojana ei tunne olevansa osa tapahtumaa ja kun itse haluaisi niin kovasti kisata, alkaa pelkkä toimitseminenkin pitemmän päälle masentamaan.

Tänään oli muuten juttua uudessa Juoksijassa (jota olen jotenkin jumittunut tilaamaan, vaikken sitä enää ehkä niin tarvitsisi) funktionaalisista teippauksista. Mulle tuota teippaustakin yritettiin. Eipä auttanut se(kään). Typerä polvi.

Ai niin, aamulenkeilläni olen itse yrittänyt loistaa kuin joulukuusi, mutta kaikki muut lenkkeilijät muutamaa pyöräilijää lukuunottamatta ovat kyllä olleet ilman heijastimen heijastinta ja valon valoa. Hui! Muistakaa ripustella niitä heijastimia lenkeillenne, hämärässä teitä ei muuten ´nää yhtään! Ja pyörään valo, ei se niin vaikeeta ole.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Uintionnea

Aamulla väänsin itseni väkisin Kalevaan heti kun halli aukeaa, eli kuudelta. Koska bussit menevät tosi tyhmästi, tiesi tämä herätyskellon soittoa viideltä. Alkuverkan jälkeen altaaseen ja sitten vähän verraa ennen suuria testejä. Olo oli varsin löysä ja vähän huoletti, kuinka hitaasti uinkaan. Pieni tauko ja ensin vuorossa 100m tykitys tai jollekin tuo minun vauhti taitaa olla veryttelyläpsyttelyä. 100m:n rypistyksen jälkeen katsoin kelloa ja mitä ihmettä, aikaa oli mennyt 1.36! Siis en oo ikinä uinut satasta noin lujaa, vaan paras noteeraus tähän mennessä on ollut 1.37 ja salaa toivoin jotain 1.40:n aikaa :) Sitten vielä pienen tauon jälkeen tonnin uinti, johon kulutin aikaa 21 minsaa tasan. Ihan jees, kun vertaa aiempiin tonnin uinteihin, jotka on ollut 25m:n altaassa, nämä kellotukset tein siis 50m:n altaassa (toki Århusin satasen ajat on tehty 50m:n altaassa). Varsinkin tuo satasen aika nosti mun uintiharjoittelumotivaatiota ihan potenssiin sata. Seuraavan kerran testaillaankin sitten joskus piiitkän ajan kuluttua ja nyt keskitytään paljon tekniikkaan.

Päivä olis ollut melkoisesta sateesta huolimatta ihan loistava, jos polveen ei pistäisi pahasti. Tolla tavalla siihen ei oo sattunut ikinä ennen. Ehkä se eilinen kyykky ei sittenkään ollut hyvä juttu :(

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Tänään salilla väänsin väkisin sen 16. punnerruksen ja pääsen jatkamaan kolmosviikolle ohjelmaa. Punnerrus on siitä hyvä juttu, että siinä ei ole vaaraa, että polvelle kävisi mitään. Polven varomisen vuoksi tällä hetkellä esim. jumppapallo ja tasapainolauta ovat pannassa. Kyykkyä tein "jo" kympin tangolla, muttei se kyllä tunnu yhtään missään. Askelkyykkyyn edistymistä odotan innolla, mutta sekin on vielä vähän liian riskialtis liike, jos sattuu astumaan huonosti. Kävin myös perjantaina salilla ja oon pyöräillyt ne sallitut 20 minsaa pari kertaa ja kävelylläkin kävin kerran. Ja pilates oli taas vaikeeta ja venyt kotona on jatkunu. Ensi viikolla Saken ohjeiden mukaan pitäisi juosta. Mun pitäisi olla asiasta tosi innoissani, mutta pelottaa kovasti kun ei se polvi kyllä kauheen hyvä oo. Seuraavaan kortisonipiikkiinkin on vielä melkein kaksi viikkoa.

Eilen kävin uiskentelemassa ja en jaksanut alkaa vääntämään nyt tekniikkaa, kun olen sitä viime aikoina tehnyt melkein pelkästään. Tein nyt siis nähtävästi sitten sellaisen kelaus-treenin, vaikkei mulle ihan selvää ookaan, mitä se kelaus on. No, 5x400 + verrat uin. Torstaina kävin myös pingviini-uinneissa ekaa kertaa. Sielä muut menee taas kauheeta vauhtia. Tosin, tähän vaikuttanee, että nuo nopeet uinnit oli piikkejä ja mähän en oikein voi kunnolla potkasta päädystä, joten jäin jo lähdössä monta metriä ja sit kun uin aika suuren osan kuitenkin vielä pullarilla. Ihan kivaa oli ja me aletaan kai pitämään sellasia kuukausikisoja sielä vuorolla, mikä on kyllä huippuhienoa! Siinä näkee sit aina omaa kehitystä, jota toivottavasti tapahtuu. Ja mä kun tykkään kaikista jutuista, missä otetaan aikaa. Ainoo huono juttu noissa on, että vuorot on 25m:n altaassa ja niin myöhään, et oon kotona vasta joskus puol yhentoista aikaan. Huomenna aion myös testata vähän itsekseni lähtötasoani. Pientä itsepetosta on kyllä ilmassa, sillä aikaa on helppo parantaa huomisesta jo sillä, että voi potkaista päädystä kunnolla vauhtia puhumattakaan volttikäännöksestä ja lähtöhypystä ja kaikenhyvän lisäksi tietysti punttasin tänään kaikki uinnissa käytetyt lihakset väsyneiksi. Niin ja tietysti aika paranisi jo sillä, että olisi kirittäjä ja joku muu kuin itse ottaisi aikaa.

Ruoan suhteen palasin kunnon lihansyöntimeininkiin ja tein eilen uunikasviksia ja bratwurstia ja tänään sipulipizzaa. Uunikasvikset oli kyllä tuunattu versio, koska vihaan selleriä (jota tanskalaiset muuten piilotti joka ruokaan) ja palsternakkaa ja korvasin lantunkin nauriilla. No, toi ruokahan ei mitään kovin uutta ja ihmeellistä oo, noita uunikasviksia oon kyllä tehnyt ennenkin, mut eri mausteilla, pestoo en oo kokeillut ennen. Pizza oli hyvää, hommasin jopa noita pizzapohjia, vaikka oonkin vastaan tollasia valmiita juttuja, kun ne on useimmiten pahoja. Noi pizzapohjat oli kuitenkin oikeesti hyviä. Ai niin muuten, Valio on onnistunut koukuttaan mut. Niillä on uus plusmaito, joka on toki vähän hintavaa, mutta mä tykkään siitä, et siinä on enemmän D-vitamiinia. Nyt mun ei tarvi enää ottaa sitä purkista, mikä on hieno homma! Eikä se lisäprotsku ja -kalsiumikaan niin huono juttu oo.

Maustehylly. Mausteet kahdessa rivissä, kun ei mahdu yhteen.

Sitten siihen lankeemukseen ja ylpeyteen. Luulen, että kaikilla on joskus ollut banaanikärpäsongelma. Mulla on ollut nyt jo hetken. Ei oo auttanut jokapäiväinen tiskaus, hedelmien säilytys jääkaapissa tai roskien vienti. Oon viritellyt ties mitä litkuja pulloihin ja lautasille, mutta niin vaan tasan yks kärpäsistä on kokenut hukkumiskuoleman, muut istuskelee tyytyväisinä niiden lautasten reunoilla ja pullonsuussa. Niitä pirun drosophiloja lentelee täällä vaan koko ajan ja joka paikassa. Olen kokenut pahan banaanikärpäsongelman ennenkin, mutta siitä on jo hetki. Tämä tapahtui exän kämpässä, johon menin kerran yksinäni, kun jostain syystä oli jotenkin niin sovittu. Kämppähän oli kolmen miehen kimppakämppä, mutta itse asiassa tosi siisti sellaiseksi. Tällöin kerran sitten kuitenkin menin kämppään ja se oli täynnä banaanikärpäsiä. Roskia ei ehkä oltu ihan viety tarpeeksi usein ja siten kärpäsyhdyskunta oli päässyt leviämään pahasti. Kyselin sitten exän kotiin tullessa, että miksei tolle kärpäsongelmalle oo tehty mitään ja vastaukseksi sain, että on kyllä yritetty. Niitä on yritetty myrkyttää dödöllä (!) ja mm. imuroitu. Olin ihan, että just, onpa siinä konstit ja päätin mielessäni, että tällaista ei tule mulle ikinä tapahtumaan, en todellakaan aio imuroida kärpäsiä. Mutta kuinkas sitten kävikään, tänään oon metsästänyt imuri tanassa niitä kiusankappaleita aika kauan. Ei voi todeta kuin, että onneksi mulla ei ole sellasta suihkutettavaa dödöä.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Kasvisruokapäivä

Saken ohjeiden mukaisesti olen jatkanut kylmäpussin pitämistä polvessa, ja mahan syövyttämistä tabuilla, käyttänyt kolme kertaa päivässä polven keltaiseksi tekevää lääkevoidetta ja aloittanut varovasti liikkumaan. Oon siis lopettanut pelkällä pullarilla uinnin ja tänään uin osan potkuilla. Lisäks oon pyöräillyt 20 minsaa, tehnyt lyhyen kävelylenkin ja tehnyt salilla 3x10 kyykkyä kepillä. Salilla meni ihan kivasti, mutta jotenkin onnistuin eilen illalla saamaan sen polven kuitenkin vähän kipeytyyn, kun väänsin itseäni yhteen venyasentoon. Eli venyttelyssä pitää olla tosi varovainen. Tänään se polvi sit olikin taas paljon huonompi, mutta huominen menee Turussa istuessa, joten jalka saa taas levätä. Sitäpaitsi kävelylenkillä polvi ei ollut niin paha enää reilun kymmenen minsan jälkeen, eli nähtävästi sen lämpeäminen vähän auttaa. Täytynee siis pyöräilyyn ehkä laittaa siihen vielä ekstra polvenlämmitin ihan vaan varmuuden vuoksi.

Se polvesta ja siirrytään punttailuun. Koska se on nyt melko rajoittunutta, päätin tehdä asioita eräälle epäkohdalle. Mä oon nimittäin oikeasti äärettömän surkea punnertaan. Vielä pari viikkoa sitten pystyin vetään leukoja enemmän kun punnertaan sellasia oikein puhtaita miestenpunnerruksia ja asian ei nyt kai pitäisi olla ihan niin, vaikka jostain kumman syystä oon ollut aina jotenkin kohtuuhyvä tossa leuanvedossa. No, ei hätää, ohjelma kehiin. Viime vuonnahan yritin vastaavaa leuanvedosta, mutta jumituin nolosti vitosviikkoon ja lopetin. Tällä kertaa en oikeastaan kyllä tavoittele varsinaisesti sataa punnerrusta, vaan haluaisin sellasen 3x20 setin sisällyttää saliohjelmaan, punnerrus kun on hyvä liike. Meen nyt kakkosviikossa ja edistys on ollu hurjaa. Ekalla kerralla maksimi oli 4, mutta nyt mennään jo kympissä. Tänhetkinen leuanvetomaksimi on siis ohitettu :) Muutenkin oon salilla yrittänyt vähän keskittyä noihin mun heikkouksiin, eli habaan, ojentajiin ja rintaan. En kyllä silti tykkää nyt käydä sielä salilla, kun ei oikein saa tehdä mitään jaloilla. Ne 3x10 kepillä kun oli normisti vaan joku lämmittely, joten niitä ei lasketa. Pohkeita voisi kyllä varmaan alkaa pikkuhiljaa rääkkäämään ja mvsj(=maastaveto suorin jaloin ) on myös varsin polviystävällinen. Ehkä alan vähän kokeileen niitä.

Ja sit vielä siihen kasvisruokaan. En oo mikään kasvisruokaihminen, vaan ehta lihansyöjä, mutta tänään tein ihan puhtaan intialaisen kasvisruoka-aterian Pirkan ohjeilla. Setti sisälsi kurkku-limesalaattia, joka oli tosi hyvää, linssimuhennosta, joka ei vakuuttanut ja pinaattijuustoa, joka oli ihan ok. Salaattia saatan tehdä uudestaankin, muita tuskin. Mulla oli jopa kaikki ohjeissa mainitut mausteet, kun sattui hyllystä löytymään, mut jotenkin just se maustekokonaisuus ei toiminut yhtään.

torstaina, syyskuuta 02, 2010

Aujourd'hui c'etait un bon jour

Suurin kortisonituska on selätetty, pilates sujui tänään jo jotenkin ja sain New Yorkin matkaan oikeuttavan abstraktin (no, pitää sen vielä mennä läpi reviewstä) kirjoitettua. Kaiken lisäksi en ollutkaan hukannut puhelintani, vaikka luulin jo niin. Sitten vielä ranskan läksyt (kuvittelette vaan, että oisin sanonut, etten käy enää mitään kursseja). Bonne nuit mes ami(e)s.

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Huonot geenit

"Joillakin on taipumus muodostaa leikkauksen jälkeen sitä arpikudosta ja joillakin sit ei, sitä ei voi koskaan etukäteen tietää." Mun geenit näyttää olevan sen arpikudoksen kannalla. Arpikudosta on kuulemma ihan selvästi siinä leikkauskohdassa ja kuulemma sitä alkaa just neljän viikon jälkeen sit muodostuun jos sitä tulee. Siispä kortisonipiikki, uus tulehduskipulääkekuuri ja vielä jotain lääkevoidetta. Joillakin voi vaatia kolmekin settiä kortisonia ja musta jotenkin tuntuu, et mä oon yks niistä. Toiveita ainakin jonkinlaisesta tilanteen paranemisesta on, koska nyt sattuu niin paljon, että melkein itkettää. Siis niin paljon, että mun oli pakko käyttää hissiä. En muista, koska oon viimeks sitä paholaisen laitetta vapaaehtoisesti käyttänyt, kymmenen vuotta sitten ehkä? Kepeilläkin raahauduin aina portaita, jos vaan suinkin mahdollista. Nyt tosin kuulun siihen vammaiskategoriaan, jolle hissin käyttö on ihan sallittua, mutta silti oon ihan rikki tästä jutusta. Takaisin asiaan, eli sen ainoon kerran, kun mulle on kortisonista ollut jotain iloo, tuli pistoskohta ihan samalla tavalla ihan älyttömän kipeeks, tehotomilla kerroilla ei oo tuntunut miltään. Nyt sitten teen tän päivän (oonkin muuten just nyt tosi ahkera :) ja huomisen taas töitä kotisohvalta ja pidän pari päivää taukoo jopa pullariuinneissa ja yläkroppasaleilussa ja sitten ens viikolla toivottavasti pystyy taas yrittään pyöräilyä, kävelyä ja potkuja uinnissa.

Yks asia on varma. En enää koskaan tee uintiohjelmaa, joka sisältää 1,5km yhden käden uinteja. En varsinkaan, jos voin uida vaan pullarilla ja en varsinkaan, jos uintiaika on kuudelta aamulla. Ugh.

sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

...

Oon käyny ahkerasti salilla ja uimassa. Keskiviikkona kävin pilateksessa ja vapariko muka on vaikeeta? En mä ainakaan pystynyt yhtä aikaa hengittään rentoutuneesti, siirtään lapoja alaspäin, venyttään lantiota alaspäin ja päätä ylöspäin, pitään huolta vatsalihaksista ja mitä kaikkee siinä nyt sitten pitikään tehdä yhtäaikaa ja olla tietty jännittämättä hartioita jne.

Polven kuulumisia en kerro. En jaksa valittaa siitä enää yhtään, kun viime aikoina oon ollut sen takia kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella. Ja jos joskus oliskin jotain positiivista kerrottavaa, niin kokemus on osoittanut, että niitä ei kannata lausua ääneen, koska seuraavalla hetkellä sattuu niin paljon, että kaikenmoinen ketutuskin unohtuu.

Ruotsi-ottelussa oli tosi rankkaa. En tehnyt oikeesti melkein mitään. Seurailin kisoja siitä kentän laidalta ja valvoin samalla, ettei kukaan tärvele mainoksia, eli siirsin kerran yhtä pudonnutta nallea ja kerran pyysin yhtä henkilöä siirtämään kamerannauhansa mainoskyltin toiselle puolelle. Ja yritin pysyä hengissä, koska oli tosi kylmä ja meidän kisa-asu ei koostunut pilkkihaalarista. Lauantai menikin sit jo mukavammin lämpötilan suhteen, kun kävin ostamassa päivällä vähän lämpimiä vaatteita ja selvisinkin melkein illan loppuun asti ilman vilunväristyksiä - perjantaina ne alkoi jo ennenkuin yksikään laji oli startannut.

Enää muuten 59h ja sit Sakke kertoo mulle toivottavasti jotain kivoja juttuja.

tiistaina, elokuuta 24, 2010

Ortopedin ruokatunti

Tänään aamulla heräsin ja polveen ei sattunut noin kolmen sekunnin ajan. Sitten alkoi taas kalvava tunne ja vielä paljon pahempana kuin eilen ja eilenkin sattui jo kovasti. Päätin, että nyt on aika soittaa lääkärille, viikko tosi kipeän polven kanssa voi olla melkoista tuskaa, kun polvi tuntuu menevän vain pahemmaksi. 7.59 soitin siis urheiluklinikan numeroon, missä todettiin, että Sakke ei ole paikalla koko viikolla, mutta ottivat soittopyynnön jollekin toiselle ortopedille. Lääkäri soitti ja käski menemään varmuuden vuoksi näyttämään polvea ortopedille/kirurgille, koska viikossa voi tulla jo pahaa jälkeä, jos polvessa on vaikka infektio tms. No, soitin sitten lääkäriaikaa Tampereelta, mutta eihän siellä vapaita aikoja ollut tälle päivälle. Kuulostin varmaan kuitenkin aika epätoivoiselta (ja sitä myös olin), ja kiltti vastaanottovirkailija lupasi käydä kysymässä yhdeltä lääkäriltä, jos hän johonkin väliin saisi minut otettua. No, ortopedi oli tosi super ja lohkaisi vartin ruokatunnistaan pois ja mä sain ajan. Kävin sitten kinttuani näyttämässä, infektiota ei löytynyt, mutta lykkäsi mulle vaihteeksi tulehduskipulääkekuurin. Tällä kertaa sainkin sellaista oikein kunnon tavaraa, ja nyt siis popsin pillereitä viikon ajan ja toivotaan, että jotain tapahtuu. Kielsi juoksemisenkin, mutta mun ilme oli siinä vaiheessa varmaan aika paljastava ja totesi sitten, että "No, eipä taida tehdä mielikään tolla polvella." Muutenkaan ei kuulemma kannata tehdä mitään jalkoja kuormittavaa, joten pullari ja käsipainot kehiin ja pyörä telakalle taasen. Olen kyllä tosi kiitollinen sille ortopedille, jolla ei tuntunut olevan mikään kiire lounaalle ja vastaaottovirkailijalle, kun ne oli niin ystävällisiä ja sain ajan. Toivotaan, että tabut auttavat.

Eilen kävin uimassa ja polveen sattui vähän sieläkin, mitä ei ole tapahtunut kolmeen viikkoon. Tänään temmoin sitten rautaa, onneksi nykyään pääsee taas Tampin salille, ettei tarvitse hengittää alasalin magnesiumhöyryjä ja otsasuonetkin pullistelevat vähän vähemmän kanssakuntoilijoilla.

sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

Yksi askel eteen, kolmetoista taakse

Polvi ei olekaan ole ollut näin kipeä kuin ehkä viikon ajan leikkauksesta. On tää tosi hienoa. Huomena piti jo juosta mutta 20minsan pyöräilykin on näemmä liikaa, vaikka pyöräily on ollut sallittua jo kuukauden ja vaikka oon ollut tosi varovainen ja en ole mitenkään telonut polvea tms. Tilanne on tosi huolestuttava, koska toipuminen ei edisty ollenkaan, vaan päinvastoin, takapakkia mennään heti huimaa vauhtia, jos pienikin valonpilkahdus jossain näkyy. Todellakin odotan sitä, et pääsen näyttää polvea ja kertomaan ongelmistani sen kanssa Sakelle. Toki kuusi viikkoa on aika lyhyt aikaa avoleikkauksen jälkeen ja ei pitäisi verrata siihen viime vuoden tähystykseen ja siitä kuntoutumiseen, mutta tällä hetkellä kyllä kaduttaa, että annoin leikellä taas itseäni.

Kävin tänään salilla. Penatangosta on hyvää vauhtia tulossa mun tosi hyvä kaveri ja vaihdan triathlonin ehkä leuanvetoon.

Menkää hyvät ihmiset lenkille, jos ei jalkoihin satu. Se on kivaa!

lauantaina, elokuuta 21, 2010

Ruokahuoltoa

Tänään olo oli taas paljon freesimpi aamulla - vaikka kello herättikin iltapukuostoksille (akateemisen maailman iso plussapuoli on, että pääsee keikistelemään hienoissa mekoissa aina silloin tällöin) ihan liian aikaisin. Mekkokierroksella polvi oli taas pahalla päällä, mutta menin silti uimaan. Sain hommattua vihdoin ne räpylät ja pitihän niitä kokeilla. Polvessa kyllä tuntui vielä veden isompi vastus ja siksi räpyläuinnit jäi lyhyeen. Tänään kokeilin myös ekaa kertaa oikeasti vähän lättäreitä. Mulla on sellaset sormilättärit, koska niillä on hyvä alotella varmaan. Skullailin niillä ja vasuri kyllä seilasi välillä ihan jossain muualla kuin missä piti. Kädet edessä skullaamalla en muuten pääse eteenpäin ollenkaan, sitten kun otetaan 45 astetta kyynärpäähän kulmaa, alkaa sujua jo kivasti. Puolet altaanmitasta sitten aina uin ja johan oli erilaista noilla laudoilla. Kyynärpäät (molemmat!) vähän ilmoitteli olemassaolostaan, joten pitää kyllä olla tooosi varovainen ja toi tän päivänen 8x(12,5 scull+12,5 uinti) lienee ainakin hetken maksimi. Noilla uimisessa huomas kyllä sen otteenhaun tärkeyden ja myös sen, kuinka paljon sillä loppupyyhkäisyllä voikaan vielä saada aikaan. Ihan kivat vempeleet siis. Mä en kyllä aio ikinä alkaa sellaiseks uimariksi, jotka pistelee menemään lättäreillä ja pullarilla kauheen pitkiä uintilenkkejä - noita näkee aika paljonkin altaissa. Tänään päästelin muuten menemään taas volttikäännöksiä ja ihmeekseni ne sujui melko kivasti. Välillä kiepsahdan liian aikaisin, mutta tuo on nykyään oikeastaan ainoa ongelma. Yhteensä uin kyllä vaan 1,5k ja sen jälkeen pyöräilin vielä sen huiman sallitun 20 minsaa. Polvi melkein jopa ei tuntunut.

Viime aikoina mulla on ollut hyvin aikaa laittaa ruokaa ja olenkin täyttänyt innolla pakastinta niitä (toivottavasti) tulevia kiireisiä reeniviikkoja varten. Olen vähän kokeillut reseptejä ja pakastimessa onkin nyt seuraavia tuotoksia:

Lohikeitto - varma valinta, hyvää, helppoa ja halpaa.
Texmex-kesäkurpitsavuoka - Vähän epäilytti, mutta oli tosi hyvää. Kesäkurpitsa toimi hienosti.
Päärynäinen broilerkastike - En suosittele, makuyhdistelmä on samalla kertaa outo, epäsopiva ja mautonkin vielä.
Graavilohilasagne - Miten ruoka voi olla näin hyvää? Jos kokeilette jotain näistä resepteistä, niin kokeilkaa tätä. Ei edes ylivoimainen tehdä, koska tarvitaan vain yksi kastike. Tein muuten itse kylmäsavulohesta ja sekin toimi.
Lihapullat - No näitä nyt vaan pitää tehdä tasaisin väliajoin. Tällä kertaa maustoin pullat rosmariinilla.
Ratatouille - Tältä ruoalta odotin paljon, mutta ei oikein vastannut odotuksia. Ehken vaan osannut maustaa oikein tai muuten vaan epäonnistuin. Tosta annoksesta tulee muuten aikamoinen läjä ruokaa, joten suosittelen kohtuullisen kokoista keittoastiaa.
Nautaa osterikastikkeessa - Kinkkiä. Ohje on kirjasta Liu Xiang - Kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä, joka on ehkä onnistunein keittokirja, minkä omistan. Jatko-osa ei ole toimiva, mutta tän kirjan ruoat on oikeasti helppoja tehdä, raaka-aineet saa tavallisesta kaupasta ja ruoka on kaikenlisäks tosi hyvää. Ei ehkä maailman kevyintä, kun kaikki paistetaa öljyssä, mutta maku on loistava. Jokainen, jolle oon tosta kirjasta kinkkiä tehnyt, on vuolaasti kehunut ruoan makua.

249 tuntia.

perjantaina, elokuuta 20, 2010

Rakastunut?

Miksi muuten lasken päiviä, ei kun tunteja siihen, että näen taas Saken?

Flunssa (joka iskikin sitten ihan kunnolla) alkaa olla vihdoin voitettu kanta ja kävinkin sitten tänään kolmen vartin kävelylenkillä. Polvi on ollut tänään ihmeen hyvä, eli vaan kipee, ei tosi kipee. On vähän pöhköä, kun en oikein tiedä, pitäisikö sitä koipea lepuuttaa vai ei, toisaalta tuo kävelylenkki toki väsytti jalkaa, muttei se tullut kyllä yhtään paremmaksi kolmessa päivässä sohvatoimistossa makoillessakaan.

Flunssan kourissa ja monen Tanskan treenikaverin hienon suorituksen ja monen suomalaisen äärimmäisen sisukkaan taistelun Challenge Copenhagenissa innoittamana (aika hassua, et tunnen enemmän tanskalaisia, kun suomalaisia triathleetteja) ehdin miettimään tulevaa syksyä ja seuraavat ovat suunnitelmat:

Eli syksyn teemana on uiminen (ylläri, ylläri) ja kehonhallinta kuntoon (ja polvi myös, mutta se on niin itsestäänselvyys, ettei sitä viitsisi joka väliin aina tunkea). Uintia tullee välillä viisikin kertaa viikossa, mutta kaksi kertaa näistä on oletettavasti Pingviini-uinteja ja niissä ei ihan kauheasti kerralla lopulta uida. Tämän lisäksi teen ainakin yhden täysin tekniikkaan keskittyvän uinnin ja varmaan yhden pidemmän, koska ainakin alkusyksystä peruskuntoa (mitä peruskuntoa?) on pidettävä yllä uimalla. Se viides uinti ei varmaan läheskään joka viikko toteudu, mutta lienee myös melko lyhyt ja myös kevyt, varmaan suureks osaks tekniikka. Tän oon suunnitellut toteuttavani Noksulla, sielä kun voi saada vähän vinkkiä siitä mikä menee pieleen. No, viikosta riippuen uintireenejä on siis 2-5. Olis syytä alkaa kulkemaan edes vähän paremmin.

Kehonhallintaan liittyy pilates. Ilmoittauduin pilatestunneille (jotka on ihan järkyttävän kalliita). Ainakin nyt syksyn käyn tuola, katsotaan sitten keväällä uudestaan. Toinen juttu on se jooga. Sinnekin aion raahata itseni kerran viikossa. Tää on budjetoitu lepopäivälle, koska oikeasti toi on tosiaan sellasta huoltavaa ja rentouttavaa enemmän kun raskasta. Lisäks tää vapauttaa päivän venyttelyistä. Mähän testailin näitä molempia liikuntamuotoja jo Tanskassa, mutta ne vähän jäi kun en saanut tunneista enää mitään irti kielimuurin vuoksi. Joogasta ehkä vähän enemmän, kun siinä katselemalla selvis paremmin. Näitten lisäks kotona jatketaan venyjä (nyt oon pikkuhiljaa lisäämässä siihen päivittäiseen venyohjelmaan taas jo alakroppaakin ja pohkeet on kyllä ihan juntturassa) ja lisäks tietty käyn salilla.

Entäs sitten juoksu ja pyörä. No, ensin pitäis päästä juokseen. Tavoite olis, että jouluaattona saan joululahjaks kympin juoksulenkin. Se olis ihan maailman paras lahja! Jos pääsen tähän, oon tosi tyytyväinen. Viime vuonnahan joulun aikaan oltiin kolmen kilsan lenkeissä. Yksi viikottaisista juoksulenkeistä olisi tarkoitus myös yhdistää kävelyyn niin, että se olisi vuoden lopulla yhteensä pari tuntia, ja sitä sitten ensi vuonna hiljalleen muutetaan pitkäksi juoksulenkiksi. Lisäksi, jos tritiimi järkkää juoksureenejä Pirkkiksella, niin yritän raahata itseni sinne, jos mä voisin saada vähän sovellettua ohjelmaa, eli opettelisin parempaa juoksutekniikkaa. Pyörässä taasen pitäisi päästä vähitellen kahden tunnin lenkkeihin. Ensi vuonna sitten mietitään tarkemmin tota pyöräilyä.

Näistä palasista sit kootaan joka viikoksi hyvä setti joka mahdollistaa myös palautumisen, oletettavasti aina joka kolmas viikko on hyvin kevyt, vaikka pääasiassa kaikissa treeneissä mennään rauhalliseen tahtiin. Paitsi ehkä salilla, jossa kyllä pitäisi päästä taas joihinkin kunnon painoihin, että jalkoihin sais taas vähän voimaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, nyt vaan oottelen Sakelta hyviä uutisia, rauhoittavia sanoja ja toimivia ohjeita.

Yhden tavoitteistani olen muuten jo toteuttanut. Koska suklaa on mun heikkouteni, päätin, että jos sit on pakko syödä, niin syön sitten tummaa suklaata. Viikon sitä popsittuani se alkaa jo maistumaan hyvältä. Tummassa suklaassa on kuitenkin se hyvä puoli, että ei tee mieli syödä 200g kerralla, ja päivittäinen raja onkin sellainen 25g, ton määränhän pitäisi olla jopa suositeltava osa ruokavaliota.

Ai niin, 275,5 tuntia vielä.

maanantaina, elokuuta 16, 2010

Voihan arsenikki miinus nikki

1. Polvi on päättänyt olla paska. Sitä särkee ja ei auta, vaikken oo tehnyt sillä viikkoon mitään (päivittäistä jalkajumppaa lukuunottamatta) ja vaikka oon vetänyt siihen nappejakin. Se oli paljon parempi jo pitkään, mutta sit viime tiistaina se päätti alkaa vaikeeks ja eriasteinen särky on jatkanut olemassaoloa. En edes tehnyt mitään tyhmää, koska kävelylenkki oli lyhyt ja pyörälenkki myös. Sakkekin on kiireinen, hyvä kun sain sille kontrolliajan reilun kahen viikon päähän, joten on vaan kärvisteltävä, kun en luota oikein tässä nyt enää näihin tamperelaislääkäreihin, varsinkin kun toi mulle tehty leikkely on sellanen varsin harvinainen operaatio. Mun piti juosta ens viikolla, mutta jos juoksen ens kuussa, niin se on jo voitto tässä tilanteessa.

2. Oon taas puolikipee. Siis taas. Kuvittelin, että se meni jo ohi, kun viikonloppuna ei ollut mitenkään kipee olo, mut nyt taas on ärsyttävä nuhanen meininki.

3. Joku sotkee tätä asuntoa. Epäilen, että se on talonmiehen akka.

4. Lueskeltuani viikonlopun kisarapsoja oon lopullisesti vakuuttunut siitä, että oon täydellisen lahjaton uimari. Aika moni ainakin väitti, että uintiharjoittelu on ollut varsin rajoittunutta, ja järvessä ollaan jotain viidettä kertaa, mut silti ne on pistellyt menemään lujempaa kun mä ikinä ja mä oon kyllä uinut oikeesti varsin paljon (tunneissa, vaan ei metreissä mitattuna, kun oon niin hidas).

5. Aikani kuluks teetätin viikonloppuna rasvaprosenttimittauksen. Mittauksen jälkeen se täti kertoi mulle, että tuloksen mukaan mun rasvaprosentti on normaalia korkeampi mun ikäselle. Siis anteeks mitä? Oonko mä laiha läski?

6. Se toinen nainen päästi tänään suustaan lauseen: "Joo, kyllä mä voin pitää sen kurssin harkat." Jotain järkeä senkin aivoissa vielä vissiin ajoittain liikkui, koska luennoista se kieltäytyi. Tosta opetuksesta ei enää ees makseta erikseen. Sehän toki tarkoittaa sitä, että opetuksen ja valmistelun voi tehdä työajalla, mut ei mulla oikeesti oo työajalla sellaseen aikaa.

Viikonloppu meni melko tiiviisti Nokian päässä numeroita kirjaten (ja numerothan on tunnetusti mun erityisala, joten oikein sopiva homma se oli mulle). Aika lepposaa touhua, vaikka päivät olikin aika pitkiä. Joillakin oli kyllä vielä paljon pitempiä... Tavoite onneksi toteutui, ja työasiat sai pois mielestä ainakin väliks. Pyrin istuun mahdollisimman paljon ja se kyllä onnistuikin ihan hyvin. Kisoista tuli sen verran muiden touhuja katsellessa opittua, että kannattaa opetella reitti etukäteen varsinkin vaihtopaikoilla. Lisäksi kannattaa ottaa muutenkin selvää asioista, ettei juoksukamat oo sitten siinä pussissa, jossa on märkäpuku, pyöräilykengillä kun ei oikein voi juosta. Ensi kerralla voisin siis oikeasti kuunnella kisainfon, enkä vaihtaa rengasta tai olla muuten myöhässä.

Aika hurjaa se touhu kyllä oli. Huiput meni tosi lujaa, monet työssäkäyvätkin meni tosi lujaa ja ne jotka ei mennyt ihan niin lujaa sitkeesti jaksoi suorittaa vielä maratoninkin, vaikka eivät meinanneet pyörän päältä pois päästä. Välillä oikein hirvitti ja mitä kauemmin oli pyöräilty, sitä vaikeempaa se touhu tietty oli. Ja mä en edes nähnyt niitä vikoja pyörä-juoksuvaihtoon tulleita.

keskiviikkona, elokuuta 11, 2010

Öitä myöten töitä

Työt torpedoi mun reenejä, koska työt nyt toki pitää ensin tehdä ja sitten vasta on reenin aika. Tänään piti mennä uimaan Tesomalle, mutta työreissu venyi ja olin niin kuollut, että päätin mennä vaan talkoopalaveriin ja toisaalta en olis molempiin kuitenkaan ehtinyt. Polvikin on alkanut kiukutteleen sitten viime päivityksen, tosi ärsyttävää, eli on menty takapakkia. Olen ehtinyt tän viikon alussa kyllä käymään salilla, kävelylenkkeillyt puoli tuntia (tän viikon lisäys oli toi "pidemmät" kävelylenkit), pyöräileen vähän ("jo" 20 min), uimaan 45 minsaa ja hankkinut märkkikseen kynnenreiän. Tänään piti ehtiä hakemaan sitä märkäpukuliimaa, mutta tämänkin se työreissu torpedoi.

Oon nyt ollu kolme päivää loman jälkeen töissä ja mieltä painaneet asiat on saatu selvitettyä ihan ok tilanteeseen, yksi juttu meni maanantaina vihdoin läpi ja oon saanut oikeasti hyviä tuloksia aikaiseksi. Eli siis asiat olis muuten kunnossa, jos töitä ei olis niin hirveesti. Legendaarinen TODO-lista on aina ennen mahtunut yhdelle lehtiön sivulle, ja en edes halua laskea, kuinka monta projektia mulla on kesken. Ehkä joku 8? Ja nekö pitäis muka kaikki saada valmiiksi vuoden sisään? No, pitää vaan ahkeroida. Onneksi oon järjestänyt tuleville viikonlopuille vähän aktiviteettia niin, etten yksinkertaisesti voi tehdä silloin töitä. Talkoot on oikeasti mun mielestä kivoja (okei, 7 tuntia Pirkkahallin imurointia maatalousnäyttelyn jälkeen oli kaikkee muuta kun kivaa) ja maaottelua oikein odotan, koska tollaset isommat tapahtumat vasta kivoja onkin. Ensi kesää ja kevättä ajatellen tää työjuttu menee kyl tosi hyvin. Me ollaan nimittäin siirrytty kokonaistyöaikaan, eli 1600 tuntia töitä vuodessa. Tätä menoo voin sit kevään tehdä kuuden tunnin päivää ja ehdin reenaileen ihan hyvin :) Yritän psyykata näin itseäni, ja uskotella, et keväällä ei sit muka oo näin kiireistä. Todellisuudessa sillon on vielä kiireisempää, mut se on sen ajan murhe ja onhan töissä oikeesti usein ihan kivaa.

sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Kaloja

Tänään se on todistettu. Mun kalapelko ei ole ollut alkuunkaan turhaa. Kävin meinaan uiskentelemassa järvessä tunnin. Tein kaikkia tekniikkajuttuja. En mennyt uimahalliin, koska vaan Tesoma on auki Tre:lla ja se on tosi kaukana, bussilla menis tunti. Järvessä voi kuitenkin tehdä vähän soveltaen ihan hyvin drillejä ja avovesiuintikurssin opeilla tein sitten kaikkia tekniikkaharjoituksia. Tauot pidin laiturin päässä olevalla tasanteella, joka on siis vedessä. Ja mitenkäs sielä seisoskellessani kävikään. Joku kävi nappasemasta varpaasta. Mikä se oli? Apua. Luulin itseni vainoharhaiseksi, mutta tokalla kerralla tajusin, että sen oli pakko olla kala. Neljännellä kerralla olin jo ihan paniikissa ja silloin bongasin sameasta vedestä ison ja pienen ahvenen. Ne ei lähteneet pois vaikka kuinka polskin ja sen jälkeen lopetin tasanteella seisoskelun. Huh.

Polvi paranee kovaa vauhtia, pyöräily sujuu kivasti ja polveen sattuu aika vähän enää. Hieman pelotti, miten käy, kun häihin piti laittaa korkkarit. No, vähän jalat kyllä väsyi, mutta potkaisin kengät jalasta aikaisessa vaiheessa, joten selvisin. Pienehköstä juoksentelustakaan polvi ei kipeytynyt. Pakko oli osallistua hääleikkiin, kun mut valittiin (ja hävisin kisan, kun en tuntenut ketään joka polttaa, pöh) ja tokihan morsiuskimppua oli metsästettävä.

Luin muuten viimeksi kirjan nimeltä Maaninkavaara. Se oli ihan hulvaton. Se kertoo kyllä urheilusta, mutta sopii myös ei-urheiluhulluille. Suosittelen lämpimästi.

perjantaina, elokuuta 06, 2010

Sudo

Sudo on kiva komento, jos siihen on oikeudet. Vihdoin mulla on! Mun ei tartte käyttää töissä enää viikkoa asentaakseni kaikkia ohjelmia, joiden helppoon asennukseeen tarvitsisi admin-oikeudet, joita ei tietenkään saa(tosin musta tuli kyllä tämän älyttömyyden ansiosta melkoinen superkäpistelijä) vaan voin asentaa ihan helposti juttuja. Silti en oo ihan kauheen innoissani loman loppumisesta.

Ennenkuin jatkan oikeista jutuista, annan teille tehtävän. Istukaa tuolilla ryhdikkäästi niin, ettette nojaa selkänojaan. Nostakaa toinen jalka suoraksi ja reisi irti tuolista (5 cm riittää) ja laskekaa hi-taas-ti viiteen. Toistakaa kolmekymmentä kertaa. Jos ei tunnu missään, niin onneksi olkoon, olette toipuneet polvileikkauksesta hienosti. Tällaisia juttuja mä siis väkerrän jalalle vartin verran pari kertaa päivässä. Tuo on kaikista v-mäisin liike, varsinkin kun ennen tätä reisi on jo väsytetty muutamalla muulla piinaavalla harjoituksella.

Muitakin suuria asioita elämää helpottavan tietokoneen lisäksi on tapahtunut. Löysin pyöränhuollosta yhden jutun, jonka osaan ihan helposti. Se on vannenauhan asennus. Se oli vähän samanlaista askartelua kun ois tehnyt joulukortteja. Sain siis vihdoin ostettua sen nauhan (toisella yrityksellä) ja samalla tein vähän tiedusteluja pyörän päivityksestä. Joskus tässä kun saan polkea vähän enemmän aion viedä Silvian pieneen muodonmuutokseen. Aion hankkia tri-tangon, joka mun järjen mukaan auttaa paitsi ilmanvastuksen pienenemiseen, mutta myös sormien puutumiseen ainakin vähän (vasurin sormet on siis vieläkin vähän epänormaalit, pitäis ehkä mennä näyttään niitä, koska kyllä niiden nyt viimeistään ton saikun aikana olis pitänyt parantua). Vähän hirvittää, että miten osan ajaa sillä tangolla, kun ajoasennosta tullee melkoisen kiikkerä, mutta siksi tuo päivitys pitää tehdä nyt, eikä sitten ensi vuonna kaksi viikkoa ennen kisoja. Toinen, mikä saa muuttua on polkimet, nykyset kombit ei nyt ehkä oo maailman parhaat ja kun mun kenkiinkin mahtuu joku kolme paria sukkia, niin vois ehkä harkita kesäkäyttöön joitain vähän pienempiä. Niin, mutta lisää Silvian huollosta. Silvian takarengas on taas valmiina taistoon. Aikaa meni tälä kertaa vaan 18min! Ja tämäkin sisältää sähläämistä, kun ekalla kerralla sisäkumi jäi venttiilin kohdalta ulkorenkaan reunan alle (eka kerta vei vaan 6min!!!) ja piti asennella toinen puoli sitten uudestaan, mikä tuotti kyllä vähän ongelmia. Trek-taistelun ja uusien rengasrautojen myötä tämä renkaanvaihto oli ihan iloa.

Uintikurssi loppui eilen. Kurssin alussa uin noin 45 astetta vinoon, mutta jotain tapahtui vissiin, kun viimeisenä päivänä drilliuinnissa harhauduinkin enää ehkä 10 astetta sivuun. Peesauskin helpottui kummasti kurssin edetessä, vaikka osoittautuikin mun heikoks taidoksi. Peesaamista olis kyllä hyvä päästä harjoittelemaan enemmän. Kurssin aikana en saanut muuten kertakaan hai-/hauki-/käärme-/mitään muutakaan paniikkia ja siihen, että vedessä saa iskuja joka puolelta, tottui. Kerran meinasin hukkua kyllä, kun meidän piti uida rivissä, mutta jouduin sitten jyrätyksi kahdelta puolelta (eli tapahtui hampurilaisefekti) ja repesin ihan totaalisesti. En suosittele kenellekään naureskelua uintiharjoituksissa, voi mennä vettä kehkoon... Keskiviikkona kurssilla osallistuttiin myös harkkakisojen uintiosuuteen, josta selviydyin kuudessa minuutissa. Alku meni vähän pipariks, kun jäin tietysti vähän jälkeen siinä lähdössä, kun en saa juosta ja puoleen väliin jouduin vaan yrittää päästä porukasta ohi (taisin kyllä uida jostakusta vähän ylikin, sorry vaan) ja hyvänvauhtiset peesit sit katos kuin tuhka tuuleen. No, ensi vuonna sitten...

Pyöräilyssä oon jatkanut vartin pyrähdyksiä pari kertaa ja salillakin oon käynyt. Penatangon vaihto taisi olla tilapäinen, koska nyt siihen piti ihan jopa lisätä painojakin. Ehkä mä taas joskus pääsen siihen kolmenkympin kerhoon :) Että näin tosi vahva mä oon.

maanantaina, elokuuta 02, 2010

Alku vol. 7

Tänään se sitten taas alkoi. Harjoittelu. Tai ainakin harjoitteluun valmistautuminen, josko joulukuussa sitten voisi sanoa harjoittelevansa. Muistelen, että jo 6 kertaa aiemmin olen joutunut kasvattamaan juoksumääriä minuutti kerrallaan ja nyt sitä sitten on taas tiedossa. Tai no enhän mä vielä saa edes juosta moneen viikkoon. Tänään alkoi lisäksi myös massakauden, eli kaiken suklaan maailmasta poissyömisen yrittämisen jälkeinen terveellisempi ja normaalimpi eläminen.

Jalka on outo. Se väsyy ja vähän kipetyykin hassusti, minkä toivon ja luulen johtuvan siitä, että kun jänne ei enää kiristä, mun askellus on muuttunut ja uudet lihakset ja lihaksen osat ovat joutuneet töihin. Haava toki myös vähän kiristää vielä ja se on kyllä hameen kanssa kaikkea muuta kuin kiva. Harmittaa, etten saanut mukaani mitään järkeviä ohjeita tehtävistä liikkeistä fyssarilta (1000 reisilihaksen supistusta oli toki ohje, mutta tuon enempää ei tullut neuvoa ja en niitä siinä pöllyssä tajunnut kysykään), mutta nyt oon tehnyt viime vuotisen tähystyksen kuntoutusohjeilla juttuja sitten. Reissussa yritin ottaa mahdollisimman rauhallisesti ja kävelyt olivat mahdollisimman minimissä, mutta aina se minimi ei ollut ihan kauhean mini, vaikka siis bussi ja metro olivatkin ahkerassa käytössä ja istuin aina kun sain tilaisuuden. Kylmäpussi oli onneksi mukana ja sitä käyttelin ahkerasti. Århusissa kävin kerran uimassa, ja nyt sai jo vähän potkiakin, mutta jalka kyllä otti siitä vähän nokkiinsa ja lyhyen uinnin aikana tein sitten lopulta vain 300m ilman pullaria. Nämä 300m todistivat, että uintiasento on taas valahtanut tosi huonoksi, pullari ja märkäpuku kun kelluttavat, niin sitten ilman niitä ollaankin pulassa. Allas oli yhtä hyvä kuin ennenkin. Jotenkin tykkään uida altaassa, jossa on koko ajan syvää, eikä niinkuin Tre:lla, jonka halleissa toisessa päässä varsin matalaa.

Mutta siis asiaan. Tänään siis alkoi oikea "treeni". Eli ensinnäkin pyöräilin vartin. Pyörä oli ihan hyvä. Paitsi että olin unohtanut kiristää satulan kunnolla. Hups. Pyöräilin sitten satula kaikkea muuta kuin vaakasuorassa ja eihän se nyt kauhean kivaa ollut. Toinen päivän juttu oli osallistuminen avovesiuintikurssille, jota on vielä kolme kertaa. Uiskentelin kaikissa tekniikkajutuissa ihan vinoon koko ajan, mutta suunnistamista harjoitellaan sitten vissiin seuraavina päivinä. Peesaamistakin harjoiteltiin uimalla jonossa ja siinä piti koko ajan kyllä tsempata, ettei peesi kadonnut.

Kurssi on Noksulla ja ketuttaa kyllä aikas lailla, kun joudun menemään bussilla, kun tollainen pitempi pyöräily on kielletty. Pyörällä ajelisin paikalle siis n. tunnissa. Bussit menevät täältä tosi typerästi ja koska asun niin periferiassa, joudun lähtemään melkein 1,5h ennen kurssin alkua. Pahempi juttu sitten kuitenkin on kurssin jälkeen, jolloin bussit menevät vielä typerämmin ja olen kotona vasta n. pari tuntia kurssin jälkeen. Pöh. Kuvittelin, että ne menevät fiksummin, mutta istuskeltuani pysäkillä tovin, totesin, että bussi on varmaan mennyt jotain muuta reittiä, mikä pitikin paikkansa. Kyselin sitten seuraavan bussin bussikuskilta, että mistä tietää, mikä bussi menee mistäkin. Sain sitten muiden matkustajien harmiksi monen minuutin esitelmän aiheesta ja kauhean pitkän listan aikatauluista ja lyhenteitä, joista sitten pitäisi muka tietää, mistä bussi kulkee. Mistä mä voin tietää, missä on joku Kankaantaka?

maanantaina, heinäkuuta 26, 2010

Århus calling

Uskomatonta, mutta totta. Trekki on kärsinyt häpeärangaistuksensa ja odottaa molemmat renkaat asennettuina, 5,5 barin paineissa elokuun toista päivää, kun tämä tyttö pääsee pyöräilemään vartiksi (mitenköhän enää osaan polkeakaan ilman lukkiksia, ne kun on alkuun kiellossa). Eturenkaan vaihtoon meni 45 minsaa, josta 2 minsaa vanhan renkaan irroittamiseen, 18 ekan reunan saamiseen vanteelle ja käytännössä loput 25 nyherrettiin sen toisen reunan kanssa. Muutama lohjennut rengasrauta siihen meni ja paljon kiukkua tarvittiin, mutta jollain ilveellä sain lopulta sen renkaan vanteelle. Aion todellakin ostaa parempia rengasrautoja. Nykyiset ovat a) lohjenneet b) taipuu herkästi. Löysin muuten netistä, että muillakin on ollut ongelmia juurikin noiden renkaiden kanssa, joten vika on siis renkaissa, ei mussa. Haluan uskoa, etten joudu askartelemaan uudestaan niiden kanssa ennen kuin on nastarengasaika, mikä tarkoittaa taas rahanmenoa.

Urheillut oon huimasti. Penatangot oli mun aavistusten mukaan päivitetty joihinkin painavampiin versioihin ja leuanveto tyrehtyi toiseen settiin, normin kolmen sarjan sijaan. En edes muista koska olin viimeks käynyt salilla. Ennen juhannusta? Näin ei kyl pitäis käydä. Tästä huolimatta lihakset on ollut tänään vaan vähän kireet. Mut tajusin, että saatan päästä tekeen tänä syksynä pitkästä aikaa mavee :) Se kuuluu mun lempiliikkeisiin eri kyykkyjen (paitsi etukyykky), penkillenousujen ja leukojen lisäks. Muu salireeni onkin sitten tosi tylsää ja tyhmää.

Uimassa kävin toistamiseen myös. Tällä kertaa scullasin ja uin yhteensä tonnin, yritin keskittyä rentoon palautukseen. Se pitäis taas saada kuntoon, jottei tuu taas kyynärpääongelmia ja nythän siihen on sopiva tilaisuus, kun pullaria pitää käyttää. Tahtoisin muuten hommata räpylät, viime talvena reeneissä käytettiin niitä aika paljon ja opin huomaamaan, kuinka paljon niistä voi olla iloa eri jutuissa. Århusissa niitä oli lainattavana aikamoinen satsi, mutta Tre:lla ei ole näkynyt, joten pitäisi hommata omat. Pullarinkin tahtoisin, Hervannan versiot on liian kelluttavia ja Kalevassa niitä ei ole julkiseen lainaan - ainoastaan joltakin unohtuneen voi onnekkaasti löytää sieltä lainauskopasta. Näin siinä on siis käynyt - musta on tullut välineurheilija.

Kohta lähden Tukholmaan ja sitten vihdoin pääsen pariksi päiväksi Århusiin, pitäkää Suomi pystyssä ja nauttikaa lämmöstä.

perjantaina, heinäkuuta 23, 2010

Reissujuttuja ja kelluntaa

Asiat ei ole menneet ihan suunnitelmien mukaan ja en ole siis vieläkään nostellut sitä penatankoa. Tikit sain kuitenkin pois jo keskiviikkona melkoisen tuskan saattelemana (kyllä, se lanka oli kivasti jo kiinnittynyt lihaan) ja jatkoinkin suoraan sitten esittelemään kaunista jalkaani Tampereen keskustaan. Kaikille, jotka välittävät siitä, minkä näköisenä kulkevat ihmisten ilmoilla annan pari leikkauksen jälkeistä vinkkiä, joita en itse tietenkään ottanut huomioon lähtiessäni alle polvipituisessa hameessa viipottamaan.

*Leikattu paikka ja sen ympäristö ovat keltaisia, koska se leikkausta edeltävä pesuainesetti on keltaista (jotta nähdään, mistä on jo pesty). Aine ei lähde helposti irti esim. pyyhkimällä, joten jos jalkasi on leikattu saatat haluta peittää ne esim. pitkillä housuilla.
*Saatat haluta peittää jalkasi myös siksi, että niihin on piirrelty pakastetussilla kuvioita, joissa demonstroidaan mistä leikellään ja miten. Pakastetussi ei ole vesiliukoista, joten viivat ovat sielä jalassa myös siteiden poiston jälkeen.
*No ei se leikkaushaavakaan nyt niin kaunis ole.
*Kyllä, säärikarvat kasvavat myös siteiden alla.

Julkisesta häpeästä huolimatta (ja torstaisen, erittäin odotetun ilman jätesäkkiä tapahtuneen toimitetun suihkun jälkeen) asiat ovat kuitenkin parantuneet. Polvea vähän kiristää, mutta ei se kovin kipeä ole. Alaspäin portaat menevät edelleen yksitellen, mutta muuten siis jo kävely sujuu, hyvin siis menee.

Tänään pääsin sitten vihdoin uimaan halliin. Pelkkää pullariuintia ja scullausta, vähän kellumista ja ei yhden yhtään ponnistusta leikatulla jalalla päädystä. Hyvin toimi ja osasin olla tekemättä jalalla mitään. Uin tosin ehkä vaan jonkun puoli tuntia, 25m:n pätkissä ja about tonnin, koska päätin aloittaa rauhallisesti. Meininki Hervannan hallissa oli melko poikkeuksellinen, yleensä sielä ei kovin nopeita uimareita ole ja mä olen siinä nopeammassa puoliskossa uimareista. Katsoin kuitenkin jo altaalle kavutessani, että nyt kyllä mennään muilla radoilla niin lujaa, että mun lienee pakko mennä mummouintiradalle. Tai tässä tapauksessa teinityttö-mummorinta radalle, josta tosin teinityttö poistui pian vesijuoksemaan ja mäkin sain oman radan. Aloin sitten vähän tiirailemaan, että mitä ketä ihmettä täällä nyt oikein ui, kun ne paahtaa menemään kauhean lujaa ja kauhean pitkään. Tiirailun tulos oli, että tunnistin kolme menijää: Tiina Boman, Antti Hagqvist ja Eetu Karvonen. Että sellaisessa seurassa minä sitten polskin tänään ja valitsin kyllä ihan oikean radan. Tampereen muut hallit ovat kiinni ja siksi varmaan tuolla oli vähän poikkeuksellista sakkia, harvemmin oikeita urheilijoita Hervannassa näkee, kun sielä on vaan 25m:n rata. Itse kyllä ihan mieluusti sielä uin, koska tilaa on usein ihan hyvin, nyt kun tiedän koska sielä on hiljaisinta (ja aion säilyttää nämä ajat salaisuutena, jotta saisin jatkossakin harjoitella ilman suurta yleisöä volttikäännöksiä ja vaparin tekniikkaa).

Ensi viikko vielä vähän höllätään, kun olen sielä reissussa, sitten onkin tiedossa enemmän uintia, varovaista salia ja myös pyöräilyä, juoksun aloittamiseen menee vielä kuukausi. Ei tolla jalalla vielä kyllä todellakaan juoksis, bussiinkaan ei voi kirmata, vaikka olis kuinka myöhässä, ja siis oikeasti, vaikka saisinkin (mitä en tietenkään vielä saa), niin en edes pystyisi.

Vähän kyllä ihmetyttää, miten olenkin järkännyt reissun yleisurheilun EM-kisojen kanssa päällekkäin? Viimeksikin kun Keskisalo voitti EM-kisoissa, olin jossain Edinburghissa. No, mutta reissu siis suntautuu ensin Tukholmaan ja sitten vihdoin pääsen taas Århusiin - oi onnea. Urheilun ja ruoan lisäksi tykkään siis kovasti reissaamisesta ja mulla on monenmoisia suunnitelmia, joita haluaisin matkailun saralla toteuttaa.

Seuraavat toiveet ja haaveet eivät ole mitenkään järjestyksessä mieluisuuden saati toteutuksen ajankohdan kanssa. Eka ja kolmas on ehkä helpoimpia, koska ekalla ei välttämättä tarvita matkaseuraa ja kolmannelle ei ole matkaseuralla niin väliä, mutta muut reissut vaativat oikean/t ihmiset mukaan - muuten ne voivat muuttua melkoisen ei-mukaviksi.

*Puolaan ja Espanjaan kavereita tapaamaan
*Loiren laakson road trip - linnoja ja viinitiloja, vaikken mikään viini-ihminen olekaan.
*Pariisiin tahdon aina.
*Tanska road trip/pyöräretki maan ympäri - jäi niin paljon näkemättä.
*Uusi-Seelanti ja Australia - ne ovat varmaan jotain ihan muuta kuin mihin on tottunut. Ja suuri syy on myös kengurut, koalat, vesinokkaeläimet ja tietysti pingviinit.
*Israel - vaikka maan politiikasta voi olla montaa mieltä, haluaisin mennä katsomaan mun mukavia olympiatuttavia sieltä (turvamiehistä ei niin väliksi) ja tutkimaan, onko se elämä oikeasti siellä sitä, että auto parkkeerataan nokka lähtösuuntaan, että ollaan valmiita nopeaan poistumiseen.
*Islanti - pohjoisosa tutkimatta. Lisäksi lupasin itselleni, että palaan Vikin mustille hiekkarannoille, koska siellä tunsi oikeasti rauhan. Paikka sijaitsee tosin käytännössä niin lähellä purkautunutta tulivuorta, etten tiedä, onko hiekkarannalla enää muuta kuin tuhkaa.
*Trans-Siberian - moni on sen jo tehnyt, miksen siis minäkin?

Bubbling under ´
*Antarktis - en ole varma haluaisinko tänne oikeasti. Toisaalta sielä on ne pingviinit, mutta niiden kuuluisi antaa elää rauhassa, Etelä-Manner on niiden valtakuntaa, ei ihmisten. Vaikka matkat onkin toteutettu luontoa kunnioittaen ja maihin pääsee kerrallaa vain todella rajattu ihmisjoukko, jättää ihmisten vierailut varmasti kuitenkin aina jonkinlaisen jäljen tuonnekin.
*Viro - noloa, mutta vaikka olen nähnyt Kiinan muurin, Niagaran putoukset, Pietarin kirkon, Colosseumin ja monta muuta juttua, en ole koskaan käynyt edes Tallinnassa.

Ai niin, Suomi-Ruotsi maaottelussa olen sitten joku yritysattasea. Mun pitäis tietää paljon tapahtuman historiasta ja vastuullani olevien yritysvieraiden firmasta taustatietoa. Yritystä en vielä tiedä ja ottelustakin tiedän lähinnä osallistujamaat, vaikka kerran olenkin käynyt ihan jopa paikan päällä katsomassa ja aina kun on ollut mahdollista, olen seurannut tv:stä/akvaariosta kisoja. Varsin kiinnostavaan hommaan kyllä pääsin, ja varmaan pääseen seuraamaan kisojakin kivasti.

PS. Pyörille ei ole tapahtunut viime aikoina yhtään mitään, eli osissa ovat. Josko huomenna taas yrittäisin?

tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Mahdoton tehtävä

Jahas. Asiahan on sitten niin, että en varmaan enää koskaan pyöräile, jos en voita lotossa ja voi palkata sitä pyörämekaanikkoa. Miten tähän sitten tultiin? Tänään vihdoin otin nimittäin itseäni niskasta kiinni ja päätin käyttää aikaa pyörien huoltamiseen. (Tähän mennessä olen vältellyt tätä mm. aloittamalla joulukorttien askartelun...) Eli Trekkiin uusi satula ja renkaat ja Silvian takarenkaan tutkimista.

Aloitin Silviasta, ja eteninkin yllättävän nopeasti ja sain ulkorenkaan varmaan viidessä minuutissa irti vanteelta. Tätä edesauttoi valaistuminen rengasrautojen käytöstä. Nehän voi lukita niillä koukuilla pinnoihin kiinni! Ei siis enää naamaan ponnahtelevia muovikappaleita :) Mutta miksei kukaan oo kertonut mulle tätä ennen? Olenkin vähän miettinyt, miksi sielä on ne koukut päissä, mutta päätellyt hienosti, että joku varmaan ripustaa niitä johonkin. Niin pitkälle päättely ei edennyt, että mihin niitä ripustettaisiin ja miksi. Puolustelen tässä kyllä itseäni sillä, että olen siirtynyt vasta tänä vuonna tekemään lähempää tuttavuutta rengasrautojen kanssa, Crescentin kanssa jokakeväisen ja -syksyisen talvirenkaiden vaihdon yhteydessä käytettiin Savonia-lusikoita, joissa ei ole koukkuja, niitä lusikoita kun ei tunnetusti mihinkään ripusteta. No niin, mutta takaisin Silviaan. Saamieni neuvojen avulla aloin tekemään salapoliisityötä ja tutkin ensin missä on vika (sen vesikikan tiesin ilman neuvojakin, uskokaa tai älkää). No, reikä löytyi ja matemaattista koulutustani käyttäen laskeskelin vanteelta kohdan, missä ongelma mahdollisesti on. Onneks renkaat ei oo kolmion mallisia, tunnetusti kolmio on mun matemaattisesti heikko kohtani, äärettömyyspisteen lisäksi. Asiaan perehtymättömille voin kertoa, että äärettömyyspiste on - melkoisesti yksinkertaistaen - se piste, jossa kaikki samansuuntaiset suorat leikkaavat. Luojan kiitos tulin järkiini ja en jatkanut matemaatikoksi, hulluksihan siinä tulisi. Ja mikäs se siellä olikaan! Vannenauha oli liimattu sivuun ja pinnan reiästä näkyi pari milliä. Hahaa, siinä vika. Noi Silvian rengasrikothan on tapahtunut silloin kun renkaassa on oikeasti ollut paljon painetta, ja kun pari edellistä kesää oon ajellut vaan jollain 6 barin paineilla, niin silloin toi ei oo nähtävästi haitannut, mutta kai sit isommilla paineilla tulee tällasia ongelmia. Näin mä arvailen taas sillä fyysikoiden halveksimalla mutulla. No, nyt en voi asialle mitään tehdä, vannenauha pitää vaihtaa, mutta ei mulla sellaisia täällä ole.

Silvia siis jäi ilman takarengasta ja siiryttiin Trekkiin, josta takarengas olikin jo irti. Ensin vaihdoin kuitenkin satulan. Tämän jopa mä osasin ilman ongelmia. Vanhan voisi kai myydä, jos saisin joskus aikaiseksi, sillä en halua ajella, se ei ole mun ahterille kyllä tehty yhtään pitemmille matkoille ja talvella niitäkin taas Trekillä tulee, tai siis tulis, jos voisin sillä pyörällä vielä joskus ajaa.
Satulat. Kumman valitset?

No, sitten renkaan vaihtoon. Mulla on siis tällaiset Vittoria Randonneurit, jotka sain ostettua vielä kätsysti vähän käytettynä yhdeltä tutulta ihan kivaan hintaan. Nää onkin sitten jotain ihan muuta kun CC-renkaat, jotka Trekissä oletusarvona on. Ne kun saa vanteelta pois melkein käsin vääntämällä. Näitä ei. Itse asiassa se, että sain edes toisen sivun vanteelle vaati väkivaltaa. Etenin kuitenkin kohtis maltillisessa ajassa siihen, että enää neljä pinnanväliä oli ulkorenkaan toisesta sivusta saamatta vanteelle, eli olin seuraavassa tilanteessa.

Tämän jälkeen käytinkin aikaa puoli tuntia ja etenin puoli pinnanväliä. Lopetin, kun en ollut edennyt edes milliä seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Sielä se rengas on nyt puoliksi pois vanteelta ja en saa sitä ikinä käyttöön. Ja hei, mulla on vielä eturengas vaihtamatta. Tähän verrattuna Silvian renkaan vaihtaminen alkaa vaikuttaa jo tosi helpolta. Olen siis jumissa ja näyttää siltä, että Trekillä ei tarvi enää ajaa, ainakaan noilla renkailla :( Ja just kun olin fiilistellyt hiekkatielenkkejä kohti Kangasalaa. Tahdon Tanskaan, sielä ei ollut sepeliä, rotvallin reunoja, putsaamattomia pyöräteitä ja erityisesti ei tarvittu tällaisia renkaita.

Jatkan siis massakautta pizzalla.


Päivän iloisiin uutisiin kuuluu se, että olen melkein 100% varma, että mun koiranaapurit on muuttanut. Niillä oli siis viisi koiraa kerrostalokämpässä (kaksio), joista kolme pienempää, kaksi sellaista vasikkaa. Ja ne koirat osas ulvoo. Joskus viisi tuntia putkeen. Keskellä yötä. Enää ei tarvi kestää sitä. Miettikää, pystyn nykyään nukkuun öisin, kun yläkerrassa ei ole joka yö saunailtaa (tai siis -yötä) tanssimattoineen teekkariporukan toimesta ja nyt kun ne koiratkin muutti pois niin avot! Sen kunniaksi voin syödä kakkua, jonka ohjeen Kinuskikissa on taas loihtinut. Mun kakut ei ikinä näytä yhtä hyvältä kuin hänen, mutta kyllä ne silti on hyviä, siis maultaan.

lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Ajantappoa

Jos on tottunut liikkumaan, on kotona makaaminen melkoista tuskaa (varsinkin kun tietää, että KAIKKI muut on Joroisilla). En todellakaan osaa vain olla, joten kaikkea puuhaa on keksittävä, kun ne tuhat reisilihaksen supistusta ei oikein riitä päivän agendaksi. Mitäs täällä on siis puuhailtu?

Luettu paljon pokkareita ja katsottu niitä Gilmoren tyttöjä. Se Murakamin kirjakin löytyi akateemisesta, ja on sitä luettu yhdestä melkoisesta suomalaisesta urheilijastakin juttuja. Uisittelo itse Sulkavan soudun reitin? Siis uisitte? Tosin on kyllä sanottava, että ko. henkilö taisi olla harjoittelemassa sitä uintia silloin kun äidinkielessä puhuttiin pilkkusäännöistä... Muuten oon keskittynyt tässä kirjallisuudessa sellaiseen naiselliseen hömppään. Telkkarista on tullut myös vähän eliittikisoja, joten niitäkin oon seurannut. Nämä aktiviteetit ovat täyttäneet ehkä suurimman osan ajastani, koska suuremmin ei saa liikkua, polvessa on oltava jääpussi ja sen pitää olla koholla. Lisäksi ensimmäisinä päivinä keppien kanssa ei oikein edes huvittanut mikään toiminta.
Muistin onnekseni, että mullahan on yks pitsipusero kesken ja olen sitä telkkarin katsomisen ohessa kutonut. Enää puuttuu puolitoista hihaa.
Tehty töitä. Artikkelia pitää korjata, ja dedis on saikun päättymispäivänä, joten pakko on. Ja oon mä vähän muutakin tehnyt, mut nyt oon kyl mennyt jalan ehdoilla niinkuin saikulla kuuluukin ja nin aion jatkaakin, vaikka jotkut tässä maailmassa tuntuvat olevan sitä mieltä, että voisin tehdä enemmän töitä. Tehköön itse, kun kerran on niin pikkujuttuja ja tosi helppoja tehdä.(Huomaa edellisen kuvan pingviini. Se on tosi kätevä jalkateline sohvalla maatessa, eli kannattaa muidenkin hankkia lääketieteellisiä toimenpiteitä varten).

Oon keskittynyt suklaan syöntiin ja hetken myös luulin, että tie naisen sydämeen vie kuuden suklaan muffinssien kautta, joten päätin ilahduttaa itseäni. Luulo ei ole harmi kyllä tiedon väärti, oon tosi pettynyt noihin muffinsseihin, ne olis voinut olla paljon suklaisempia. Voi niillä kyllä kokeilla lepyttelyä, jos on törttöillyt (esim. unohtanut tilata pyörän osat työpaikalle, vrt. yks fillarifoorumin parhaita ketjuja), voin antaa ohjeen. Itse pystyn kyllä syömään helposti 200g suklaata kerralla, joten ehkä toimii paremmin pienemmillä määrillä suklaaseen saturoituvilla henkilöillä.
Kepit ovat olleet nurkassa jo onneksi pitemmän aikaa, eilisestä lähtien olen onnahdellut ilman niitä. Polvi ei oo sen kipeempi kun mitä se on viimeset 2,5 vuotta ollut, joten olo on ihan OK. Toki vedän tässä päivittäin 1800mg Buranaa, mut en mä niitä kivun vaan tulehdusta estämään tarvitse. Panacodeja en tarvinnut kun muutaman. Ens viikolla aion mennä salille testaamaan, onko pelkkä penatankokin mulle taas liian painava ja jaksanko vielä vetää viis leukaa. Voi olla aika heikkoo, kun oon laiminlyönyt salin täydellisesti viime aikoina. Mitään, mikä liittyy jalkoihin en tietenkään tee, älkää huolehtiko. On se kumma, että oon ihan tulessa, et pääsen tekeen yläkroppaa salille, kun inhoon sitä ehkä jopa enemmän kun venyttelyä. Tikkien poiston jälkeen pääsen myös vihdoin uimahalliin. Ekoilla kerroilla en saa kyllä uida muutakuin pullarilla, mutta nyt onkin hyvä aika keskittyä kellumisen harjoitteluun ja tekniikan parantamiseen, erityisesti kellumista ei oikein malta treenata tarpeeksi, vaikka se tekis kyllä useimmille kehnoille uimareille oikein hyvää.
Mietitty, että pyörille pitäisi tehdä jotain, mutta todettu, että kohta, kohta... Pyöräpaja parvekkeella siis jatkaa kaaoksessa, kuka muka oikeesti tykkää noitten puunaamisesta ja huoltamisesta? Saa ilmottautua ja tulla tänne tutkimaan. Tosin vain jos osaa, mulla on vähän huonoja kokemuksia siitä, mitä pyörälle käy, kun mies ilmoittaa osaavansa säätää pyörän ja ei tarvi kuulemma apua. Olen myös miettinyt, mitä ihmeen mystisiä juttuja on kaikki ne luvut siinä yhteydessä, kun puhutaan välityksistä. Liittyy kai jotenkin niihin rattaisiin, ehkä. Toisaalta, ne, jotka niistä numeroista jotain tajuaa ei melko varmasti todellakaan osaa toimia seuraavan ohjeen mukaan: lk, 2s o yht tr, 3o, lk, 2s o yht tr, 2o, lk, 2s o yht er. Ikävä kyllä pitsipusero ei auta, kun vaihteita pitäisi säätää tai kertoa kaupassa, että minkälainen pyörä on. Valkoinen ei ole kuulemma oikea vastaus. Miten niin ei?
Ai niin. Se pirun rucola päätti herätä henkiin. Yhtäkkiä sieltä mullasta on putkahtanut esille kaikenmoista vihreää, vaikken tehnyt asialle mitään. Muutkin salaatit rehottaa. Tomaattisato sen sijaan jäänee tänä vuonna haaveeksi. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?Tämän lisäksi oon miettinyt. Urheilua, kuntoilua, mitä tää mun touhuilu nyt onkaan. Tänä kesänä olen oppinut sen, että triathlon tosiaan on tasan niin hieno ja kiehtova laji kun oon ennen ajatellutkin ja tarjoaa mulle just sellaisia haasteita kun haluan. Mutta sitten kuitenkin mietityttää moni juttu. Kun fakta on, että en ole hyvä uimaan, en pyöräilemään, enkä tällä hetkellä edes juoksemaan. Juoksulle osaan tehdä paljonkin juttuja ja sen tiedän kyllä parantuvan, jos voisin juosta oikeasti edes 30 kilsaa viikossa, 40km/vk on tunnetusti juostu jo ihan ok aika maratonillakin. Muttamutta. Oon tahkonnut uintia vaikka kuinka ja paljon ja silti oon vaan hidas. Joo-o, onhan se parantunut ihan huimasti, mutta silti useimmat mun panostuksella tekniikkaan uisi jotain ihan muita nopeuksia. Oon vaan lahjaton. Entäs se pyöräily. Voi hyvänen aika. En oikeastaan kyllä tiedä siitä lajista mitään, mutta sen oon havainnut, että ei sekään oo ihan se mun juttu. Näissä kahdessa lajissa on siis vähän sama juttu kun hiihdossa. Hiihdin silloin joskus aikas paljon ja mulle on joskus jopa sanottu, että mun vapaan tekniikka on ihan hyvä (ja tää yhdeltä henkilöltä, joka on hiihtänyt ja paljon) kuntoilijaks. Mutta pääsinkö silti eteenpäin lujaa? No en. Tulos oli, että hiihtovauhti ei ikinä ohittanut juoksuvauhtia ja eihän sen nyt niin pitäisi mennä. Olen aina miettinyt, että miksei ne hiihtohurjat, jotka pistelee Pirkan monta tuntia nopeammin kuin mä ikinä (ne pertsalla, minä vapaalla) sitten juokse hölkkää myös paljon mua nopeammin vaan voi hävitä puolikin tuntia. Miksi ne alisuorittaa niin pahasti hölkässä? Tätä siis mietin pitkään, kunnes tajusin, että ehkä ne ei alisuorita juoksussa, mutta ehkä mä alisuoritan hiihdossa ja toisaalta siis mähän olen juoksija. En hiihtäjä, en pyöräilijä, en uimari vaan juoksija. Se on se laji, jossa mä oon hyvä (siis tässä nyt puhutaan nyt tällasesta Suomen naisten kuntoilijatasosta, ei mistään oikeista juoksijoista),joten miksen siis vaan juokse? Tiedän, että ens vuonna mulle ei riitä enää se, että tulen maaliin tri-kisoissa. Ens vuonna haluan päästä lujempaa ja paremmin ja numerofriikkinä ja kilpailuhenkisenä haluan tietty voittaa mahdollisimman monta kanssakilpailijaa. Oonko oikeasti valmis siihen, että pistän tosi paljon aikaa uintiin ja pyöräilyyn ja totean, että ne on parantunut suhteessa paljon vähemmän kuin mihin juoksussa oon tottunut? Kai mä olen, mutta marraskuisena maanantaiaamuna kellon soittaessa 5.45, jotta "pääsen" tekemään tosi kivoja kylkiuintiharjoituksia, voi olla toiset aatokset. Ja se pyöräily, miten mä sitäkin muka harjoittelen? Tähän varmaan voi kyllä saada Noksulta neuvoja. Mutta silti. Ja sitten vielä yks juttu, jota oon miettinyt kanssa. Juoksu on pop, juoksu on kivaa, juoksu on huippua. On yksi tilanne, jossa juoksu on pelkkää kärsimystä alusta loppuun. Se on triathlon-kisa. Toki juoksukisoissakin tuntuu ja pitääkin tuntua myös pahalta, mutta ei se 42,2k ole pelkkää kärsimystä, vaan ekat 25 on oikeastaan ihan mukavaa yleensä. Miksi ihmeessä haluan siis pilata sen juoksun hienouden? Toisaalta, triathlonharjoittelu pitää tällä hetkellä juoksumäärät hyvin kurissa, en mä kuitenkaan voisi ensi vuonna juosta viikossa yhtäkkiä yli 40 kilsaa ja ainakin maraennätys vaatisi ainakin sellasta 60 kilsan viikkotasoa, oletan, joten eiköhän ensi talvellakin Trekki yritä selvitä loskasta (jos osaan ostaa siihen nastarenkaat...) ja USA:n työreissusta osteta uus uikkari puhkiuidun tilalle.

Miten tässä näin kävi? Eihän mun pitänyt päivittää tätä blogia pitkään aikaan ja nyt oikein vuodatan. On tosiaan vähän tylsää. Onneksi tuossa yllä on monta juttua, joita voi vielä miettiä ja kun on tarpeeksi miettinyt, voinkin suunnitella miten aloitan, kun saan taas pyöräillä. Eli lähdenkö Ruskoon vai Lempäälään päin ja kummalla pyörällä? Polkeahan saa aluksi 10 minuuttia. Ja tämäkin tapahtuu vasta ens kuussa. Mut sitä ennen kellutaan ja tiistaina saan kävellä (=vaappua) jo kilsan :D

Ai niin ja ilmoittauduin töihin sinne HCT:hen. Sieltä tuli vastausviesti, jossa kiitettiin kovasti tulevaa työpanosta. Vaikka se oli varmaan sellanen automaattinen viesti, niin se alkoi "Hei Kirsti" ja heti tuntui paljon kivemmalta kuin sellaiset täysin massaviestit, joita yleensä tulee, kun ilmoittautuu johonkin tollaseen. Siis muahan tarvitaan ihan oikeesti!

keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2010

Saikulla

Kiva et on lämmin. Silloin tällöin jopa kuuma. Toki vois valittaa, kun mun kämpässä on ehkä 37 astetta. Viileempää ei oo näköpiirissä, koska kämppä on talon eteläseinustalla ja isoin ikkunoin, niin kyllähän täälä toi lämpötila nousee. Kepeillä pitää kävellä ja ne hiostaa ja koko oikea jalka on paketissa ja polvi on vuorattu viiden sentin kerroksella vanua, ettei sen vaan tuu kylmä ja onhan se vähän vaikeeta, kun suihkussa ei oikein pysty käymään ja kun pystyy, niin pitää laittaa koko jalka jätesäkkiin ja nukkuessakin pitäis olla jalka ylhäällä ja kaikkee, mut ei se mitään. Jos olis talvi, pitäis pukee paljon vaivalloisia vaatteita ja sukatkin ja nyt voi vaan kiskoo jotkut pienet shortsit ja topin päälle. Maanantaihin asti istuskelen aika tiukasti täälä kämpässä, sit saa liikkua vähän enemmän, sitä ennen teen päivittäin 1000 reisilihaksen supistusta. Onneks jalalle saa varata ja huomena enää tarvii käyttää keppejä. Tikit saa pois reilun viikon päästä, siihen asti mulla on jätesäkkirulla ja jesaria kylppärissä.

Niin, mutta miten se puukotus meni? Ihan hyvin kai, juosteita katkottiin ja sillain (ääni joka tulee joidenkin säikeiden polttamisesta oli aika ällöä). Tuloksenhan tietää tarkemmin vasta sitten tositoimissa, mutta ainakin se tiukka jänne löystyi, joten toivon parasta, et joulukuussa juostaan jo kympin lenkkejä viikossa ehkä jopa kolme. Leikkauskertomuksessa on kyllä mun mielestä vähän huolestuttavia asioita (kuten vähän kondromalasiaa ja paksu nivelkapseli painaa lateraaliselle puolelle), mutta kyselen näistä sit kontrollissa tarkemmin. Tänään kävin vaihdattamassa siteet ja haava oli tosi siisti.

Nyt sitten lähinnä nukun, syön ja teen vähän töitä silloin kun oikein kypsyttää. Päivitän varmaan joskus taas, mutta en nyt ihan lähipäivinä, kun tuskin on muuta kerrottavaa kun et mitä Gilmoren tytöissä tapahtuu ja oonko saanut monta sähköpostia. Oli muuten melkoisen lämmintä, kun kävin vielä sunnuntaina lenksuttamassa tunnin verran juuri siihen kuumimpaan aikaan. Blondikohtaus iski ja en ottanut juotavaa mukaan, lenkin jälkeinen uinti loppuikin sitten lyhyeen, kun kramppas vaan.

Ja muistakaa ajatella positiivisesti, jos olisitte asfalttimiehiä, teillä olis paljon kuumempi! Ja ei oo ainakaan liikaa lunta.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

R.I.P.

Kipan oikea ongelmapolvi

*31.12.2007 Tampere (tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta yleiseen tietoisuuteen tultiin tällöin)

† 12.7.2010 Turku

Maallinen vaelluksesi on nyt päättynyt, ethän palaa takaisin.

Kaipaamaan jäivät
Ei kukaan

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Satasen kerho

Perjantai kello 16:30. Lämpötila 25 astetta ja ei mitään tekemistä. On siis päätettävä illan agenda. Jotkut lähtee terassille, baariin tai muuten vain ryyppäämään. Toiset lähtevät mökille tai rannalle, jotkut ehkä grillaavat. Jotkut eivät tee mitään erikoista, jotkut lähtevät leffaan tai kävelylle. Ja sitten ovat ne, jotka toteavat tämän päivän olevan kesän viimeinen mahdollisuus tehdä sadan kilsan pyörälenkki. Jälkimmäiset voidaan jakaa vielä kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat lenkin jälkeen hyvällä mielellä ja niihin, jotka eivät ole. Kuulun niihin jälkimmäisiin.

Lenkkireitti oli seuraava. Turuntietä oli tosi inhottava ajaa, kun liikennettä oli niin kovasti, lisäksi alkulenkistä puhalteli vastatuuli ja kolmenkympin kohdalla olin jo ihan rikki. Ihme kyllä mulla oli juotavaa mukana ihan riittävästi (jäi lopulta ylikin) ja jopa joku epämääräinen välipalapatukka. Muutenkin olin varustautunut, eli oli rahaa, puhelin ja tietysti renkaanpaikkausvälineet. Noin siinä kohdassa, jossa olin yhtäkaukana kotoa molempiin suuntiin (~45 km), aloin havaitsemaan, että takarengas on oudon tyhjä. Tarkempi tutkistelu osoitti epäilyksen todeksi, rengas oli tyhjentynyt melkoisesti. Päätin kuitenkin testata, josko pieni pumppaus auttaisi. Pumppasin kumin niin täyteen kuin pikkukäsipumpulla sai (eli mistään isoista paineista ei puhuta) ja jatkoin matkaa. Reilun viiden kilsan päästä totesin, että rengas on taas vähän tyhjentynyt. Alkoi ketuttaa. Laskeskelin päässäni, että todennäköisemmin selviän vähemmällä epätoivolla ja nopeammin, jos vain pumppaan kumin täyteen tasaisin väliajoin. Renkaan vaihto ei houkutellut, kun yksin se on Silviaan ihan kamalan tuskallista. Lisäksi vasemman käden sormet olivat tässä vaiheessa jo puoliksi pois pelistä. Olen myös tosi huono tuossa puuhassa, joten oli vaarana, että rengas jäisi kokonaan vaihtamatta tai tuloksena olisi vain kaksi rikkinäistä sisäkumia ja siinä sitä sitten oltaisiin, jossain Vesilahden ja Nokian rajalla, missä ei tod. mene busseja ja tietoisena siitä, että puhelinkaan ei paljoa auttaisi, kun kaikki potentiaaliset auttajat olivat toteuttamassa niitä vaihtoehtoisia perjantai-illan viettotapoja. Jatkoin siis matkaa pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten... Onneksi suuri osa loppulenkistä oli myötätuulta. 93 kilsan kohdalla oltiin jo kodin vieressä, mutta lisälenkki oli tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeinen pumppaus ja vähän vielä polkemista. Kotipihassa puuttui vielä 500m, joten pyörin sen sitten ympyrää parkkiksella. Sata kilsaa kasassa keskarilla 24,5 mutta mieli ei yhtään hyvä. Loppumatkasta meinaan, kun v...tti jo melkoisesti, alkoi taas maanantai pelottamaan. Ei siis enää jännittämään, vaan pelottamaan. Se luun hionta nyt tuskin voi mennä pieleen, mutta lihaskalvon katkaisu on jotain ihan muuta. Mitä jos se ei onnistu oikein? Mitä jos se muuttaakin taas juoksemiseni ja pyöräilyni biomekaniikkaa niin, että saan jonkun uuden vamman? Mitä jos kaikki menee tosi pieleen ja tää oli mun vika pyörälenkki? Ja miksei noi vasurin sormet vois olla menemättä tunnottomiks joka pyörälenkki? Olen tietysti lukenut kaikki kauhujutut, mikä voi mennä pieleen. Ja ei se Oravakaan ole erehtymätön, mäkin tiedän yhden tyypin, jonka polvileikkaus meni ihan pipariksi. Lisäksi seuraava viikko on kai tosi kuuma, mikä ei ole kauhean mukavaa (muuten en lämmöstä valita, vaikka välillä aikas kuuma onkin), kun on polvi paketissa ja kuljettava kepeillä. Töitäkin pitäisi tehdä näin lomalla (kuten esim. huomisaamuna), mikä rasittaa, vaikkei mulla kai saikulla muutakaan tekemistä ole. Voi itkun itku, vois sitä perjantai-illan paremminkin viettää.

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Kausianalyysi

Vähän hassuun aikaanhan tää tulee, mutta kun tämä kausi on ohi, niin kai sitä voi jo analysoidakin. Vaikkei tässä nyt kauheasti analysoitavaa olekaan.

Juoksu: ei se nyt oikein irronnut. Lisäksi tää on eka vuosi sitten juoksemisen aloittamisen, jolloin en oo osallistunut yhteenkään juoksukisaan, ennen oon käynyt vähintään ecrossin jolkottamassa, vaikka olis ollut kuinka pää kainalossa. Ehkä yritän kuitenkin vielä joskus joulukuussa löytää jonkun lyhyen hölkän. Ens vuodeksi tälle on kyllä tehtävä jotain.

Pyöräily: Vaikka oon yhä edelleen varsin hidas, niin on tässä edistytty, jos ei muussa niin renkaan vaihdossa ja pyörän osien tunnistamisessa. Ens vuodeksi on hankittava lajivoimaa, missä auttanee se, että toivottavasti voin välillä vääntää vähän isommallakin vaihteella, tällä hetkellä polvi on muistuttanut heti, jos kadenssi on tippunut alle 70:n.

Uinti: Tässä on menty ehdottomasti eniten eteenpäin. Tonnin aika on parantunut monta minuuttia ja uinnista on tullut vaivattomampaa ja jaksaisin uida vaikka kuinka pitkään sellasella hitaalla vauhdilla. Paljon on kuitenkin vielä parannettavaa, vaikken uskokaan ensi vuonna kehittyväni tässä ajallisesti yhtä paljon kuin tänä vuonna, neljässä kuussa kun satasen enkka parani 11 sekkaa (kelpais kyllä tää tietty)! Suureksi haasteeksi laitan satasella puolentoista minuutin alituksen, sen pitäisi olla kyllä kai mahdollista, vaikka se töitä teettääkin.

Triathlon (ja duathlon): Odotusten mukaista, erityisesti siihen nähden, että tän piti olla ihan vaan harjoitteluvuosi ja alunperin en uskaltanut perusmatkasta edes haaveilla.

Suunnistus: Tääkin meni kyllä yhtä rastiväliä lukuunottamatta mukavasti. Vaikka juoksuvauhti onkin huono, ei se näemmä muilla iltarastien helpoille radoille osallistuvilla ole sen parempi. Suunnistustaidoissa on kyllä kovastikin parannettavaa. Pyydän varmaan emitin joululahjaksi ja jatkan kilpailuviettini tyydyttämistä säännöllisen epäsäännöllisesti Tampereen alueen metsissä.

Ensi vuoden tavoitteista ja agendasta enemmän varmaan joskus puolen vuoden päästä, mutta eiköhän perusperiaatteet ole selvillä:

1. Opettele uimaan.
2. Opettele pyöräilemään.
3. Opettele juoksemaan.
4. Opettele suunnistamaan.

Aika yksinkertaista, eikö?

Yksinkertaista ei kuitenkaan ole asioiden tasapainossa pitäminen. Uintia päässen harjoittelmaan taas kunnolla elokuulta, ja pyöräilyssä ja juoksussa toivon mukaan joskus joulukuun alussa oltaisiin sellaisessa kunnon reenien sallimassa vaiheessa.

---

Ljubljanassa oli ihan kivaa ja kiire ei varsinaisesti vaivannut. Kaupunki on aika pieni ja nopeasti nähty. Reissun parasta antia (hevospurilaisten ja shoppailugeenin yliekspression lisäksi) oli ehdottomasti Postojnan tippukiviluolat ja erityisesti luolien joessa elävien olmien tapaaminen. Ihan huippuja elukoita! Ovat sokeita ja jossain väitettiin, että voisivat elää pari vuotta ilman ruokaa, mutten ole varma, pitääkö tämä paikkaansa. Mun mielestä olmit oli tosi sympaattisia, ihan jotain muuta kun kaikki pelottavat Suomen vesistöissä liikkuvat eliöt.

Treenit on viime aikoina jääneet yhteen tunnin lenkkiin Ljubljanassa (joka venähti kyllä puoleksitoista tunniksi, kun enhän mä eksy, joten en tarvitse karttaa...) ja tän päiväiseen yhdistettyyn n. 7km:n juoksuun ja 500m:n uintiin. Toki Ljubljanassa kipusin aina majapaikkaamme 240 porrasta, mutta sitä ei kyllä lasketa. Kolme päivää ehdin vielä onneksi liikkumaan, sitten onkin jännät paikat. Toivottavasti Saken käsi ei tärise ja kaikki menee muutenkin hyvin. Vähän kyl jänskättää, mut onneks sielä sairaalassa saa jotain rauhottavia mömmöjä.

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Kisa- ja lomatunnelmia

Ljubljanan lämmössä ehtii koomatauolla hyvin lataamaan kuvia. Ohessa siis muutama kuva Kiskosta ja pari tunnelmakuvaa täältä päin maailmaa.

Jos ei pitäis keskittyä ajamiseen, nyt jännittäis kovasti. Olkapäätkäänei ole vielä palaneet.

Uskollinen sotaratsu odottaa malttamattomana tositoimiin pääsyä.

Vähän ennen starttia. Naiset on sijoitettu fiksusti tohon keskelle, niin että miehet voi sit jyrätä molemmilta puolilta.

Uinnin lähdössä oli vähän ruuhkaa.

Enää reilu 50 kilsaa, ei paha! Päätin muuten noin sata metriä ennen maalia, et ohitan ton mun takana tulevan miesuimarin ja niin sitten teinkin :)

Vaihto suoritettu ja sitten mennään.

Pyöritä, pyöritä.

"Tuutsä jo maaliin." Luojan kiitos tulen! Lantion asennosta tulis keskiviikon reeneissä aika kovasti palautetta...

Vahinkojen tarkastus. Tulos: jalkojen teippausrutiini ei ole taas oikein hallinnassa.

Predjaman linna on rakennettu melko hienoon paikkaan.

Kansalaistottelemattomasti oli pakko kiivetä 2000 vuotta vanhalle roomalaiselle muurille.

Haaveilua Triple Bridgellä.

Maailman täydellisimmän makuinen mansikkapirtelö.

Hevosenliha mahassa tuo hymyn huulille :) Ei olis tuonut viistoistavuotiaana.