keskiviikkona, lokakuuta 23, 2013

Viikko leikkauksen jälkeen - vuosi olkapääkipua

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.

Niin kai se on sitten. Kaksi ekaa päivää leikkauksen jälkeen meni tosi hyvin olkapään kanssa ja olin edelleen tosi iloinen (ja olen kyllä vieläkin) rustovaurion paranemisesta, mutta sitten kolmantena päivänä olkapää alkoi jäykistyä ja olemaan kipeä. Olkapäätähän piti käyttää heti, jotta se ei kehittäisi arpikudosta ja tosiaan pari ekaa päivää tää meni ihan kivasti. Kolmantena päivänä sitten olka alkoi olemaan oikeasti kipeä ja sen jälkeen ei ole tullut helpotusta. Asiaa ei ole auttanut se, että maanantaina fyssari sanoi, että vaan joka toinen päivä pitäisi treenata olkaa, ettei se levossa mihinkään jäykisty, vaan ainoastaan kivusta, ja sitten taas ortopedin mukaan sitä pitää tosiaan käyttää aktiivisesti. Ketä mä nyt tässä muka uskon? Ymmärrän kyllä, että kipu on huono ja se ei paranna tilannetta, mutta edellisessä leikkauksessa taas olkapää oli liikkumatta kolme viikkoa, ei mitenkään kovin pahasti kipeä ja siltihän se oli jäykkä kuin mikä. Voi itku! No, perjantaina on ortopedin aika taas tikkien poistoon, katsotaan mitä se sanoo.

Jaloista en oikein tiedä, mitä sanoa, ne on vähän arat, mutta ne on niin mustelmilla ja vähän turvoksissa, etenkin oikea, ettei ihme. Ekat pari päivää köpöttelin niillä vaan kotona, mutta sen jälkeen olen ensin kiertänyt kerrostalon pari kertaa per päivä ja pikkuhiljaa lisännyt metrejä niin, että kaksi kertaa päivässä käyn kävelemässä ehkä jo 400m. Sen lisäksi tänään poljin trainerilla - ihan viisi minuuttia. Pitää edetä nyt tosi varovaisesti, että noiden paraneminen menis ok:sti. Jalat ei kuitenkaan juuri nyt huoleta ihan niin paljoa kuin toi olkapää, joka kyllä huolestuttaa ihan toden teolla ja en oikein malttaisi odottaa sitä perjantaita, no, onneksi enää pari yötä on ennen sitä nukuttava. Toivon myös, että perjantaina heltiäisi lupa aloittaa kotitoimistosta käsin työnteko ensi viikolla, koska en oikeasti kestä enää kotona hengailua - varsinkin kun olkapää huolestuttaa niin kovasti, niin olisi kiva saada ajatukset hetkeksi pois siitä.

Oikea jalka on vähän mustelmilla - kuvassa ei kaikki kauheus edes näy.

Vasuri on paljon paremmassa kuosissa.

Kompressiosukillekin löytyi jotain järkevää käyttöä.

Kylmähoito on pop!

Viikonloppuna yritän rohkaista itseni ja mennä katsomaan Tikkurilaan masters-kisoja, ne kun on mun nykyisessä kotikaupungissani. Saa nähdä kestääkö kantti mennä katsomaan, erityisesti jos olkapään kipu pysyy tällaisena, voi olla ettei pää kestä mennä katsomoon, kun tosiaan jo vuoden on nyt olkapää ollut aika huonossa kunnossa, eikä tilanne näytä oikein hyvältä. Olisi kuitenkin kiva nähdä pingviinejä, joten ehkä tsemppaan itseäni. Mä en ole pystynyt käymään yksiäkään kisoja katsomassa tänä vuonna - se on henkisesti vähän liian rankkaa, kun itse ei pääse, eikä edes tiedä, että pääseekö enää koskaan kisaamaan.

torstaina, lokakuuta 17, 2013

Hyviä uutisia leikkauksesta!

Eilen mua sitten puukoteltiin ihan urakalla. Aamulla ortopedi vielä kysyi, että leikataanko jalatkin ja totesin, että leikataan vaan. Sitten sitä vaan mentiin, nukahdettiin ja herättiin noin parin tunnin päästä. Tällä kertaa sain kunnon pahoinvointidropit, joten nukutus ei ollutkaan niin kamala. Pahoinvointilääkkeet tekivät tosin olon tosi tokkuraiseksi (vähän kuin olis pahassa jetlagissa ollut), joten olo oli silti aika ankea. Ekan 2,5h:n aikana olo edistyi kuitenkin huomattavasti. Pari kertaa kävin vessassa pyörätuoliavusteisesti, mutta kolmannella kerralla jo kepeillä. Vaatteet pääsin vaihtamaan keppien kanssa ihan yksinään ja vaivatta. Jaloissa tuntui vähän
painetta, mutta olkapää ei tuntunut edes leikatulta, niin kivuton se oli. Leikkauksen jälkeen en ole tarvinnut kipulääkettä ollenkaan, ainoastaan olen ottanut voltaren-tabuja tulehdusta estämään.

Ortopedin uutiset olivat olkapään suhteen aika hyvät. Rustovaurio on parantunut tosi hyvin! Olin tästä tosi onnellinen, koska iso pelko oli, että se ei olisi parantunut ja sitten tilanne olisi ollut aika kinkkinen. Vapautuksia tehtiin ja kättä saa (ja pitää) liikuttaa mihin suuntaan vaan niin paljon kuin sietää. Onhan se voimaton toki, mutta yleisesti tosi hyvä ja taipuu melkein sinne, mihin ennen leikkaustakin.

Jalkojen suhteen ei voi sanoa mitään, tilanne on "toivotaan, toivotaan". Niistä ei leikkauksessa näe mitään, joten vasta kokemus sitten kertoo auttoiko. Tänään olen kävellyt jo ilman keppejä sisällä pientä köpöttelyä. Lähinnä kuitenkin makaan, sillä jalat tarvitsevat perinteistä KKK-hoitoa. Maanantaina sitten fysioterapiaan viikon päästä perjantaina tikkien poisto.

Tästä se toivottavasti taas lähtee - mun urheiluni!

perjantaina, lokakuuta 04, 2013

Taas mennään

Vajaan parin viikon päästä joudun taas tuskailemaan kauhistuttavan nukutuksen kanssa, kun  olkapää leikellään uusiksi. Myös varmaankin jalat leikataan, mutta odotan vielä ihmettä ja tuon voi perua vielä leikkauspäivänä! (Joo, tosi uskottavaa, että kun jalat ei oo parantunet puolessa vuodessa, niin nyt kahden viikon aikan tapahtuisi jotain, jatkan silti toki jumppaa edelleen).

Olkapää on siis käytännössä pakko leikata, tällä hetkellä sillä on siis ihan haittaluokitus, numerona kolme, mikä vastaa samaa luokkaa kuin että paremmasta kädestä puuttuisi kaksi sormea sormista numero 3-5. Siitä voi sitten miettiä, onko mun olkapää priimassa kunnossa. No, toivottavasti kakkosleikkaus auttaa. Edelleen hieman mietityttää tuo, kun mulla on kolme mielipidettä, mikä siinä olkapäässä on vikana (rustovaurio/arpikudos/liika kiristys), mutta kun toiset lääkärit vastaa soittopyyntöihin ja toiset ei, niin lopulta leikkaavan lääkärin valinta oli aika helppo. Toivottavasti nyt natsaisi.

Jalkojen suhteen olen hieman miettiväinen, että auttaako leikkauskaan, kun syy ei ole oikein selvillä, mutta tässä vaiheessa vaihtoehdot on aika minimissä. En voi jatkaa vain odottelua, usean kuukauden päivittäinen jumppaus ei ole tuottanut tulosta, kokenut hieroja sanoi, että "enpä oo tällasta ennen nähnytkään" ja kun tässä välissä on myös selvitetty, että mulla ei ole mitään vikaa laskimoissa, eikä edes borrelioosia, (sinänsä on tietty ihan kiva tietää aina jonkun tutkimuksen jälkeen, että kaikkien testien mukaan mun terveys on ihan priima, mitä nyt vaan sattuu joka päivä) niin pakko tääkin keino on katsoa, kun tuosta nyt ei kuitenkaan ole haittaakaan (tietty toki leikkaushaavat tulee jne, muttei mua sellaset haittaa.

Muuten jatkan meininkejä niinkuin ennenkin, kerran viikossa käyn pilateksessa, 2-3 kertaa salilla, päivittäin jumppaan jalkoja, pari kertaa viikossa olkapäätä  ja uimahallissa käyn 3 kertaa viikossa. Saan uida 200m(!!) kerralla joten huima viikon uintimäärä on 600m! Sen lisäksi teen jonkinverran potkuja, mutta motivaatio niihin on aikalailla heikentynyt viime keväästä niin, että vietän altaassa yleensä tollasen 15-30min. No, tästä huolimatta, mun potkuvauhti on parantunut ihan huimasti. Syynä tähän lienee lisääntynyt nilkan liike. Jokapäiväinen jalkajumppa nimittäin sisältää nilkan liikkuvuuden lisäämistä ja tämän seurauksena peruspotkuvauhti on "jo" 3min/100m rennosti potkutellen. Vaikka viime keväänä ja syksynä potkin yhteensä jonkun 30-40km (aika sairasta, en tajua, millä motivaatiolla ton tein), niin silloin vauhti oli parhaimmillaankin vaan jotain 3.30 ja toi 3min vauhti tarkoitti jäätävää hapotusta. No, mulle on kyllä ennenkin valitettu, että mun potkuissa ei oo mitään muuta vikaa kuin se, että nilkka on jäykkä, että ehkä siinä sitten oli perää. Ja siis mun nilkka alkaa tässä vaiheessa oleen siis mallia jäykkä (eli ei vetreä ollenkaan), ennen se oli ekstrajäykkä, en voinut esim. istua polvi-istunnassa ollenkaan nilkkojeni takia. Fysioterapiassa siis nilkoissa todettiin ihan liikerajoitus, mikä on nyt saatu pois. Harmi, että jalat ei oo silti parantuneet.

No, mä jatkan täällä omaa puuhasteluani ja palaan sitten varmaan seuraavan kerran yhtä kamalaa nukutuskokemusta rikkaampana. Ikävä kyllä olkapäätä ei voi leikata puudutuksessa, ihan erikseen tätä kysyin kun en yhtään haluaisi nukutusta, vaan kivan spinaalipuudutuksen.