keskiviikkona, syyskuuta 28, 2016

Tilannekatsaus

Kun Heikki kyseli, että missä olisi päivitys, niin päivitetään nyt, vaikkei paljon olekaan kerrottavaa. Murtunut polvi on about kunnossa, ei ole koskaan kipeä, liikerajoitusta ehkä 1-2 astetta terveeseen verrattuna. Narisee ääriasennoissa, mutta muuten ok. On otettu myös kuvia, joissa on todettu, että nivelrikkoa ei ole ja rustovauriota todella vähän ja polvilumpion pirstoutumisvammassa tällainen tulee. Muuten polvi on ihan priima. Vasen polvi oireilee edelleen jotain rasitusvammaa, pyöräily on pahin, eli sitä ei voin oikein tehdä, ei ainakaan varttia pidempään, juosta olen voinut jonkin verran, en paljoa, mutta kolme kertaa viikossa puoli tuntia osissa on ollut kohtuullisen ok, toki vain hiljaa hipsutellen. Ehkä vielä pääsen vitosen kisaan joskus! Hienoa on ollut huomata, että vihdoin on löytynyt jotain jumppaliikettä, joka tehoaa.

Olkapääosastokin on parempi, olkapää on nykyään useammin kivuton kuin kipeä. Toki joutuu miettimään, mitä olkapäällä tekee ja uida en esim. uskalla ollenkaan. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä (hei oikeasti, poljen alle puoli tuntia viikossa ja silti onnistuin kaatumaan!), ja vasen olkapää sai tosi pahan tällin ja olin muutenkin aivan todella pahasti mustelmilla ja ruhjeilla. Onni onnettomuudessa kuitenkin, eli magneettikuvistakaan ei löytynyt mitään, eli vaikka olka vieläkin välillä hieman kipuilee, se tullee pikkuhiljaa kuntoon.

Tämän hetken liikunnallisuuteni koostuu siis suuresta määrästä kävelyä viikossa (juu, pelaan pokemonia),  2-3 juoksu-kävelylenkistä, parista salikerrasta, kahdesta balettitunnista ja viikottaisesta pilateksesta. Päälle venytteleä, jos jaksaa. Olen edelleen siis kovin aktiivinen, mutta vain kuntoliikkuja, mikä kyllä on toki paljon terveellisempää kuin se kilpaurheilurääkki. Ei-tavoitteellinen liikkuminen on sallinut muussa elämässä uusia juttuja, olen matkustellut kiinnostavissa paikoissa, tänäkin vuonna olen ehtinyt käymään seitsemällä reissulla (joista toki osa työmatkoja) yhteensä 13 maassa. Muutamaa noista reissuista en urheiluelämässäni olisi ikinä toteuttanut ja sain niistä paljon. Myös töihin on voinut panostaa.

Jossain sielun sopukoilla palaa silti se kilpailuvietti, usein huomaan miettiväni, että sitten kun taas kisaan. Ehkä nähdään siellä vitosen juoksussa. Jos sinne joskus pääsen starttaamaan, olen varmaan kisan onnellisin ihminen, vaikka jäisin viimeiseksi (ja hei, en mä edes jäisi)!

Päivitystahti tullee olemaan erittäin verkkainen edelleenkin tai sitten tämä oli vika postaus, katsotaan nyt.