maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

PDPH - elämäni "krapula"

Huhhuh. Ei voi muuta sanoa. Ennen en tiennyt, mitä tarkoittaa pääkipu (oikeasti, mulla ei ole ennen ollut pää kipeä), nyt tiedän. Kärsin tuossa muutaman päivän PDPH:sta, eli post-dural-puncture headache:sta, eli toisin sanoen lannepiston (epiduraali tai spinaali) jälkeen mahdollisesta posturaalisesta päänsärystä ja huonosta olosta. Oli kuin olisi ollut krapula, joka kesti reilut kolme päivää.

Kyseessä on siis joku epämääräinen tila, joka johtuu pois tihkuvasta selkäydinnesteestä ja tätä ei siis kaikki saa, eikä joka puudutuksessa. Ei ollut minullakaan ennen ollut puudutusten jälkeen tätä, mutta nyt oli. Tila alkaa vasta viiveellä puudutuksen jälkeen ja itsekin tunnistin tämän vasta perjantaina iltapäivällä, vaikka päätä olikin vähän särkenyt torstaina illalla jo. Kuvittelin kyseessä kuitenkin olleen vain nestehukan.. Perjantaina siis tajusin, mitä tapahtuu ja lauantai oli melkoisen hirveää tuskaa, asiaa ei kauheasti auttanut se, että piti matkustella pendolinolla ja käydä kummitytön synttäreillä, joista kyllä jouduin käytännön ahdinkotilanteiden voittamattoman pelastajan kyydityksellä lähtemään aika pian pois lepäämään. Tässä päänsäryssä hyvä puoli on se, että kun on makuulla, oireet menevät pois. Niinpä matkustin siis pendolla luultavasti melko lailla sammuneen näköisenä, kun roikutin päätä vaakatasossa koko matkan... Muuta hyvää tässä tilassa ei sitten olekaan, mukaan kuului siis myös melkoista pahoinvointia, jonka siskon lähipuskat saivat tuta ja muutenkin sellaista vuosituhannen krapulan meininkiä oli ilmassa. Pahinta tässä krapulassa oli se, että enpä itse aiheuttanut tätä olotilaa...

Polvi on onneksi parantunut hyvin ja pystyn jo kävelemään ilman keppejä. Tänään palasin yläkroppatreenin pariin salille. Polvi taipuukin jo arviolta 120 astetta avustettuna, enempää en uskalla kokeilla, ettei haava aukea. Nyt se on onneksi aika hyvin kiinni, toisin kuin perjantaina, jolloin siteiden poisottamisen jälkeen alkoi vuotaa.
Mun polvesta on tulossa varsinainen kaunotar näillä arvilla...
Ilman PDPH:ta tämä olisi varmasti ollut elämäni helpoin leikkaus ja siitä toipuminen, mutta pitihän tähänkin tietysti jotain ekstraa saada. Ensi kerralla (jota ei toivottavasti tule), taidan sittenkin harkita sitä nukutusta, niin paljon kuin sitä inhoankin....

perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

Normikeskiviikko

Herään aamulla, jumppaan, käyn suihkussa, bussiin, sitten spinaalipuudutukseen, raudat polvesta pois, puudutuksen haihtumisen odottelua ja hakijan kanssa kavereille toipumaan. Ihan normikeskiviikko oli mulla. Tiedän nää jutut jo, lähinnä suhtaudun välinpitämätömästi siihen, että mua leikellään taas (miksei muuten kisoihin ikinä totu, vaan on ihan jännitystä täynnä, vaikka kysessä olis tyyliin joku testijuoksu).

Viimeinen poseeraus rautojen kanssa hoteissa sairaalakuteissa.
Sairaalassa oli aikaa vaikka katsoa kun tippa valuu...
Nyt siis on raudat poistettu polvesta ja pari kuukautta pitää ottaa tosi rauhallisesti, kun ne tosiaan poistettiin vähän etuajassa. Vähänhän tuo polvi nyt leikkaushaavoja kipuilee, mut muuten menee ihan kivasti, hitaasti pystyn yhden kepin kanssa köpöttelemään, vaikka jalka onkin melkoisessa paketissa vielä. Viikon tässä saikkuilen, sitten menen kolmeksi päiväksi työpaikalle ja aloitan loman. Loman jälkeen menenkin sitten ihan uuteen työpaikkaan, joten uudet tuulet puhaltavat. Viime viikolla siis irtisanouduin ja viimeiset päivät töissä ovatkin lähinnä hand overeita ja koneen putsausta.
Uusi polvi paketissa.
Yksi juttu mun pitää näin vielä sanoa, kun olen lueskellut kymmeniä kisaraportteja tänäkin kesänä. Triathlonista en kaipaa yhtään seuraavia asioita:

  1. Peesausta
  2. Säävalitusta (liian kylmä, liian kuuma, liian sopiva...)
  3. Valitusta siitä, kuinka muut ui törkeästi ja iskuja satelee uintiosuudella, hei, se kuuluu lajiin, niin se vain on
  4. Uskomattomia selityksiä siitä, miksi ihmeessä tapahtui katkeamisia jne. juoksuosuudella, on sitä ja tätä ja tuota selitystä, mutta harvemmin sitä todennäköisintä, että joko a) ei oltu palauduttu tarpeeksi edellisistä kisoista tai treeneistä tai b) (todennäköisin), pyörä tuli vedettyä liian lujaa.
On niitä muitakin, mutta nää on mua aina kyllä ehkä eniten kismittäneet. Toivottavasti kukaan nyt ei ota itseensä, mutta jos ottaa niin sitten ottaa.

tiistaina, heinäkuuta 14, 2015

Ratkaisuja

Viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä. Ainakin mun polvi ehtii lakata toimimasta kokonaan. Viikonloppuna polvi alkoi pettää alta ja se ei enää taipunut yli 90 asteen, pahimmillaan päästiin vain 20 asteseen. Eli yhdessä yössä saatiin mentiin liikkuvuudessa taaksepäin pahimmillaan 130 astetta... Kävin työterveydessä, jossa otettiin labrat ja röntgen, joissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Varasin ajan ortopedille, joka on töissä yksityisellä vain maanantaisin. Viikonlopun aikana päästiin siis lähes kävelykyvyttömään tilaan ja sunnuntaina en uskaltautunut ulos. Maanantaina raahasin itseni töihin ja lääkäriin illalla yhden kepin avustuksella. Arvatkaa kismittikö, kun oon päässyt kepeistä eroon kokonaan jo 1,5kk sitten.

Maanantaina sitten odottelin myöhässä olevaa lääkäriä tunnin (on muuten aina myöhässä, mutta se ei oikeastaan haittaa, koska on niin mukava ja hyvä lääkäri, olen käynyt siis hänellä aiemminkin). Olin pelännyt, että ongelma olisikin joku muu kuin raudat (koska polvi pettää ja lukkiutuu), mutta lääkäri oli sitä mieltä, että ongelma on kuitenkin ne painavat raudat, koska kipu on lähinnä polvilumpioalueella, toki voi olla joku rustovaurio polvilumpion alla, mutta sille ei nyt juuri voi mitään. Lisäksi magneettia ei voi ottaa, jos raudat ovat polvessa, joten mahdollisia vaurioita itse nivelessä ei nyt voi mitenkään todentaa. Keskusteltiin tilanteesta pitkään. Tilannehan on ongelmallinen, koska polvi on tositosi kipeä ja muhun sattuu oikeastaan noin kaikki, mitä polvella teen. Toisaalta raudat pitäisi ottaa aikaisintaan pois 6 kk kohdalla ja mulla on ens viikolla mennyt 4kk. Toisaalta lumpio on luutunut hyvin ja jos en kaadu, kolauta polvea tai rasita sitä liikaa, niin rautojen poiston ei pitäisi haitata. Päädyttiin siis siihen, että raudat poistetaan. Nyt kärsin etätöissä kotona, odotan maksusitoumusta ja toivottavasti pääsen ensi viikolla operaatioon. Ortopedi lupasi järjestää asian, vaikka onkin päivätöistänsä lomalla, aika mahtavaa!

Sitten pitäisi enää ratkaista se, että uskallanko lähteä reissuun lomalla elokuun alussa, jos operaatio siis menee hyvin...

tiistaina, heinäkuuta 07, 2015

Helvetti irti polvessa


 Jotenkin olisin toivonut, että se hetki, kun polven metallit alkavat pistämään, ei olisi ollut vielä ja erityisesti, että tuo hetki ei olisi ollut keskellä pahinta lomakautta. Niinhän siinä nyt sitten kuitenkin kävi. Tähän asti polven liikkuvuus on parantunut kivasti, toki polvi on ollut tosi jähmeä aamuisin, mutta liikkuvuustreeni aina herättyä on aina johtanut ihan hyvään liikkuvuuteen ROM:n ollen ~150 astetta parhaimmillaan, kun terveessä jalassa se on vastaavasti mitattuna noin 160 astetta, eli lähellä normaalia on oltu. Turvotus on ollut kuitenkin edelleen pahaa ja kipu on lopettanut voimareenit ennen kuin lihas on saatu väsytettyä. Fyssarin tekemä turvotus- eli lymfateippaus myös on selvästi auttanut kipuun. Kunnes...
Turvotusteippaus

Jalkatuki töissä. Fyssari ohjeisti työpaikkaa, että tarvitsen jalkatuen, jonka päälle nostaa polvi ja sain tämän mahtavan väärinpäin käännetyn roskiksen. Tyyny piti tuoda itse... 
Perjantaina tunsin ensimmäisen kerran selvän piston polvessa kun tein jumppaa. Tämä meni kuitenkin ohi. Viikonloppuna polvi oli älykipeä ja ennen 'helpot' ja 'kivuttomat' liikkuvuustreenit olivat järkyttävän tuskallisia. Maanantai-iltana erästä treeniä tehdessä tuntui ekan kerran siltä, kun joku pistäisi puukolla polveen ja vääntäisi. Tänään aamulla en meinannut päästä sängystä ylös. Liikkuvuustreeneistä ei tullut mitään, kun en päässyt edes liikkeen alkuasentoon. Tuolille istuutuminen oli hirveää ja kävely sattui joka askeleella. Junaan mukaan otetun pyörän kuljetus työpaikalle (2,5km) muuttui ongelmaksi, jonka ratkaisin pyörittämällä vasemmalla (siis yhdellä) jalalla koko matkan. Itku silmässä odotin kello yhdeksää, jolloin ortopedian poliklinikalle sai soittaa ja otin ensimmäistä kertaa päivällä panacodin ja maksimiannoksen buranaa. Soitin osastolle ja minulle todettiin, että nyt on vain pärjättävä. Sain soittoajan puolentoista kuukauden päähän, koska koko Suomi on kiinni. Yksityisten ortopeditilanne ei näytä kovinkaan rohkaisevalta myöskään, kun en ihan kenelle tahansa polveani haluaisi antaa sörkittäväksi. Metalleja, jotka luultavasti nyt tämän jutun aiheuttavat, ei kuulemma saisi ottaa pois ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut ja nyt on mennyt 3,5. Tabut ja jalan taivuttelun välttely onneksi tehoavat silloin kun ei pidä liikkua, mutta tilanne on nyt tosi vaikea, koska pakkohan polvea on liikuttaa ja kipu polvessa on tuon pistämisen aikana pahempi kun silloin kun vamma tapahtui. En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Loppukevennyksenä melko kivat rusketusrajat...