maanantaina, joulukuuta 30, 2013

Pikkuhaamu meets Mr Pecko

Juoksukisasta ja joulustakin on selvitty. Joulupukki toi tänä vuonna urheiluun liittyen jalkateräjumppaan pallot, joita olisi tarkoitus käyttää muutama kerta viikossa ko. tarkoitukseen. Muuten jouluviikko sujui kiireettömästi, lenkkareita ulkoilutin sentään suurimman sallitun määrän ja loppuajan yritin selviytyä selkäkivun kanssa, joka ei nyt näemmä mene pois edes nukkuessa. Huolestuttavaa, sillä yleensä mun selkäkipu tulee uimisesta/liiasta töissä istumisesta, mutta nyt se on jatkunut keskeytyksettä (no, lenkillä sentään on helpottanut) jo yli 10 päivää ja uintia/työntekoa ei ole viime aikoina harrastettu. Selkäjumppaa olen yrittänyt tehdä, mutta se on aika hidas tie kivun poistoon, varsinkin kun olkapään vuoksi mun jumppaliikerepertuaari on varsin rajoittunut.

Muuten olen opiskellut Suunto Ambitin käyttöä ja kirjoitellut sinne muutaman käyttökelpoisen appsin. Kunhan ehdin, voin kirjoitella käyttökokemuksia ja lisäksi vertailla Garmin 910:n. Mun verailussa Suunto voittaa mennen tullen, vaikka toki siinä on muutama asia huonommin kuin Garminissa.

Loppuun vielä kuvasarja siitä, miten käy kun maalle elämänsä ensimmäisen reissun tehnyt hoitokoira, joulun välipäivien itseoikeutettu tähti ja kaikkien suosikki, Mr Pecko (4kk), tapaa pikkuhaamun.

Ensitapaaminen...

jonka jälkeen pikkuhaamu todetaan tylsäksi vaaleanpunaiseksi palleroksi...

... ja Pecko menee keräämään voimia seuraavaan ulkoilu - eli riehuntasessioon.
 Hyvää uutta vuotta kaikille, olkoon se tätä vuotta parempi.


lauantaina, joulukuuta 21, 2013

Kisakausi auki!

Aika kauan jännäsin, pääsenkö tänä vuonna kisaamaan o-l-l-e-n-k-a-a-n, mutta koska oon nyt voinut jo vähän juosta (yhteensä juoksupätkiä on tulut neljän tunnin ja reilun 35 kilometrin verran tässä syksyllä, tai no melkein koko vuonna) ja koska juoksutapahtumien kalenterista löytyi sopiva kahden kilometrin matka (pidempää ei jalat kestä, ja kuntokin tulisi vastaan), niin pitihän sitä mennä kokeilemaan, jaksanko niin pitkää matkaa edes juosta :)

Kisalenkkarit valmiina lähtöön Eltsun pukkarissa.

Kyseessä oli siis Helsinki Test Run, jossa voi juosta joko 2,4,6 tai 10km. Kahden kilsan lenkki juostaan siis Eläintarhan kentältä lähtien Helsinginkadulle päin, sitten stadionin ohi (ylämäkiiiii!!!) ja sitten taas kohti eläintarhan kenttää vielä uimastadikan ohi lähtöpaikalle. Virallinen mitta on kuulemma 1999,73m, eli se lyhintä mahdollista reittiä mitattu etäisyys on tuo, juostessahan siihen vähän lisää tulee väkisinkin. No, miten mulla meni?

  • Vaihtoehto A. Miten voin olla näin p...a???? Siis mä oon juossut kympinkin lujempaa vauhtia!!! Säälittävää!!! Kyllä mun olis pitänyt juosta vähintään lujempaa kuin oon koskaan juossut edes kilsan. Olen todella pettynyt. Siis kun treenit on menneet niin lujaa, niin miks kisoista tulee aina tällaisia.
  • Vaihtoehto B. No ei tää nyt oikein tyydytä mua, mutta onneksi (teko)syitä riittää, että kukaan ei luule, että olen oikeasti näin huono, vaikka se päivän kunto olikin. Siis oli vähän löysä olo (perusselitys), unohduin katselemaan maisemia (kannattaisko keksiä oikeasti jotain parempaa??), lihakset oli jo valmiina kipeät torstain punttisalista, kun intouduin kyykkäämään, kurkkukin oli vähän karhea ja juoksureitilläkin juoduin hetkeksi pussiin (hienoa, voin syyttää vähän muita??), en tajunnut aloittaa tarpeeksi lujaa, olen juossut vaan tosi vähän ja jalat ja olkapääkin pelotti ja lujaa olen juossut koko sykynä kolme minuuttia ja kaikkea muuta, syitä voin keksiä lisää.
  • Vaihtoehto C. Aika mahtavaa!!! Jaksoin juosta tosi hyvin tosi lujaa. Pääsin oikein raastofiilikseen, ja vauhdinjakokin oli hyvä. Tästä on todella hyvä jatkaa. Ja jos tämä sitten olikin se mun elämän vika juoksukisa, jos jalat ei kestä, niin ainakin nautin joka hetkestä niin paljon kuin raastosta voi nauttia.
Valitsen vaihtoehdon C. Olen oikeasti aika kyllästynyt kisaraportteihin, joissa kovasti selitellään ihan kaikkea (vaihtoehto B), ja jäädään metsästämään sitä täydellistä kisaa, jota ei luultavasti koskaan tule - ainakaan kun kriteerit ovat melkoisen korkealla. Näille henkilöille (enkä nyt tarkoita ketään erityisesti, ja itsekin syyllistyn tällaiseen joskus), voisin muistuttaa, että eipä ne kilpakumppanitkaan nyt välttämättä niin kymppisuoritusta tehneet ja että tuloslista se on joka kertoo totuuden, ei ne testitulokset. Niin ja yleinen valituksenaihe: uinti triathlonissa: se nyt vaan kuuluu lajiin, että tulee osumaa, on ruuhkaa, muita pitää ohittaa jne. Jos et kestä, ala mastersuimariksi, niissä geimeissä saa uida omalla radalla. Vaihtoehto A taas kritisoi sitä, kun kuvitellaan itsestä hieman liikoja - tyyliin:  elämäni ekassa täyden matkan kisassa juoksen maratonin lujempaa kuin mitä olen juossut pelkän puolimaratonin koskaan tms. Ja sitten ollaan pettyneitä, vaikka tehtäis jopa ennätys. Näiden tapausten kannattaisi muistaa esim. se, että vaikka kympin matkalla, ennätyksen parantaminen 45minuutista 40 minuuttiin on aika ratkaisevan paljon helpompaa kuin 40 minuutista 35 minuuttiin ajan parantaminen.

Niin, mutta siis siihen "kisaan". Olin aivan hermona ennen starttia, sydän jumputti aerobisella kynnyksellä seistessä ja mietin, että hyydynkö ylämäkeen. Parkkeerasin itseni joukon perään (ekaks lähti 2 ja 4km;n juoksijat), koska tavoite oli melko maltillinen - jos jaksaisin juosta yhtä lujaa kuin olen maratonin kipittänyt, olisin tyytyväinen. Siispä 4.50 vauhtiin tähdättiin. Startti pamahti ja joukko lähti liikkeelle, vauhti tuntui kivalta, vaikka näkyikin menevän vähän liian lujaa n.4.30. Kohta jo ohittelin enimmäiset, kun vauhti tuntui liian hitaalta, mietin kyllä, onko tämä itsemurha, mutta totesin, että puoli kilsaa on jo mennyt ja kaadutaan sitten saappaat jalassa. Eka kilsa tuli täyteen ylämäen puolessa välissä, aikaa oli mennyt 4.25, eli saisi tokan kilsan juosta jo aika paljon hiljempaa ja silti pääsisin tavoitteeseen. Toinen kilsa toi mukanaan tutun oksennusfiiliksen, toivon selviäväni ylämäen loppuun, koska kokemus on osoittanut juostessa laattaamisen olevan helpompaa ala- kuin ylämäessä :) Kohta alkoikin alamäki ja matkaa oli enää reilu kilsa, sadat metrit kuluiva, tuska kasvoi, toinen kilsa piippasi aikaan 4.01 (!!!!) ja vielä muutamat metrit ja maalissa olin noin aikaan 8.31-8.32. (virallista aikaa ei tiedä, olivat pistäneet mun juoksuajakseni 9 minuuttia, mikä varmaan johtui juoksunumerostani, eli ysistä) Aivan älyttömän hyvä!!! Siis juoksin lujempaa vauhtia kuin mun puolimaraennätysjuoksussa ja mä kun tavoittelin maraennätysvauhtia. Neljän tunnin juoksuharjoittelulla tämä oli jotain paljon enemmän kuin suurimmissa haaveissani uskalsin toivoa. Jo se 8:lla alkava aika tuntui täydeltä utopialta. Ai niin ja olinhan mä eka naisten sarjassa, osallistujamäärähän oli hurja (3).

Kilpanumero vai loppuaika?

Loppuun toivotan kaikille hyvää joulua ja muistakaa iloita suorituksistanne, vaikkei aina niin nappiin menisikään. Koska kuitenkin, eikö urheilusta pitäisi nauttia?

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

Jumppaloma


 Saariselältä tultiin kotiin jo viikko sitten, mutta johtuen yhdestä elämäni kiireisimmästä työviikosta, en ole ehtinyt kauheasti kirjoittelemaan. Eipä sielä enää mitään kauheasti tapahtunut toki. Yhden päivän jätin hiihtämisestä väliin, kun olkapää oli niin kipeä, mutta muuten joka päivä tunnin pystyi hiihtämään. Kilometrejä tuli siis huimat 57... Ei kuulosta paljolta, mutta tälle olkapäälle todella isot kilometrit.

Pikkuhaamu takissa Rovaniemellä.
Muuten siis aloitin työt maanantaina ollen työpaikalla 7-21, tiistaina jatkoin töitä yhteen yöllä ja muuta pientä. Sain kuitenkin demon valmiiksi, torstaina oli sen esitys asiakkaalla ja sen jälkeen olikin melko keveä olo. Stressistä kertoo jotain ehkä se, että tiistaina kotiin tallustaessani kävely(+juoksu) lenkilläni oli sykkeet tuollaiset 30 pykälää korkeammat kuin sitten torstaina kun koitos oli ohi. Kannattaa siis ihan oikeasti ottaa vakavasti ja huomioon siinä reeniohjelmassa se muun elämän kuormitus, joka meillä  ei-ammattilaisilla voi ajoittain olla erittäin suurikin (no, miksei ammattilaisillakin, mutta heillä tuskin on useammin urheilun lisäksi niitä 50 tunnin työviikkoja). No, ensi viikon voin ottaa todella rennosti, tulihan viime viikolla sen verran plussaa työtunneissa ja ne kun pitää pitää ennen vuodenvaihdetta pois, niin ensi viikko on siis melko löysä. Ja sitten onkin taas loma :)
Eleganssia, suorat housut ja lenkkarit.Torstaina siis kävelin asiakkaalta kotiin, kun oli vain muutaman kilometrin päässä kotoa. Nämä kengät olivat tosin asiakkaalla vain laukussa, ei sentään jalassa :)
Olkapään suhteen kävin keskiviikkona fyssarilla. Hän totesi, että kipu ei voi johtua todella liikkuvuudesta, koska liikerajoitteen ovat todella pienet (siis mun käsihän liikkuu paljon paremmin kuin monella muulla), vaikka symmetria ei käsien välillä vielä toteudukaan. Myöskään voimatasoissa ei ole ongelmia. Koska kipua kuitenkin on päivittäin, tuli jumppa- ja venyttelykielto nyt reiluksi viikoksi, jos ne kuitenkin ärsyttävät olkapäätä. Olenkin nauttinut tästä aivan täysin rinnoin, ensimmäinen yli viikon jakso vuoteen ilman jumppaa!!! En ole tehnyt edes jalkajumppaa, koska en oikeastaan tiedä, että pitääkö mun tehdä sitä vai ei. Ehkä ei, koska fyssari ei sitä ole ohjeistanut. Olen siis ihan hyvällä omallatunnolla ollut vain iltaisin. Tämä on ollut aivan mahtavaa!!!! No, riemun loppuu varmaan ensi torstaina ja joudun taas salille tekemään kaikkea tylsää, mutta tämä jumppaloma tuli kyllä niin tarpeeseen. Tosin, se huono uutinen tuli, että fysioterapian keinoin tuohon kipuun ei enää voi oikein vaikuttaa, ja koska olkapää on edelleen päivittäin arka, niin kyllähän se kovasti mietityttää, että pääsenkö nojailemaan siihen pyöräntankoon enää koskaan.

Olka teipissä.

keskiviikkona, joulukuuta 04, 2013

Recovery time 17h

Ehkä edellisistä postauksista onkin voinut päätellä, että täällä sitä ollaan, Saariselällä. Lauantaina ilapäivällä tultiin ja lauantaina aamulla lähdetään. Mielestäni olen hyvin ansainnut lomaviikkoni, vaikka se tarkoittakin, että ensi viikon alun istun töissä äärimäisen tivisti erään torstaina olevan demon vuoksi. Sitten (kai) helpottaakin ja yhtäkkiä lomailenkin taas joulun ajan loppiaiseen asti. On melko hämmentävää olla lomalla, kun edellisestä on jo aika paljon aikaa, saikkuja kun ei oikein voi laskea lomiksi, ne ovat lähinnä arjesta ja kivusta  selviytymistä.

Täälä on mennyt hämmentävän hyvin urheilun näkökulmasta. Ajattelin alkuun, etten voisi hiihtää varmaan muuta kuin vähän ilman sauvoja, mutta olenkin pystynyt hiihtämään joka päivä noin tunnin. Sunnuntaina (-26 astetta!) testasin perinteistä, mutta se oli liian rankkaa olkapäälle. Olkapää oli tosi kipeä loppupäivän ja totesin, että pertsa saa jäädä. Perinteisen tekniikkani on todella heikko ja muutenkin sitä on mielestäni vaikeaa hiihtää niin, että passailee toista kättä. Vapaa on luonnistunut sitten paljon paremmin. Onnekseni osaan luistella kuokkaa paremmin vasemmalle, eli juuri niin, että oikean käden kanssa voi vähän passailla. Alamäissä myöskin hiihdän melko paljon ilman sauvoja, jotta olkapää saa lepotaukoja. Ikävä kyllä opit hiihtokurssilta parin vuoden takaa tuntuvat kadonneen kuin tuhka tuuleen ja mäkisehkössä maastossa syke hipoo pilviä vaikka kuinka yritän hiihtää rauhalisesti. Mittari kertoo tunnin hiihtolenkin jälkeen palautumisajaksi 17 tuntia ja lenkin aikana väsymys meinaa korjata hiihtäjän monta kertaa puolelleen. Jotain edistystä kolmella lenkillä on kuitenkin tapahtunut, sillä vaikka syke ei ole laskenut lenkeillä, niin tänään pidin enää kolme lyhyttä taukoa tunnin aikana, eilen tarvitsin vielä kymmenkunta ja maanantaina raahustin vuorohiihtoa vapaansuksilla kun en enää jaksanut yhtään... (oli muuten sen verran hyvä pito, että onnistui hyvin, pakkastakin oli se parikymmentä astetta). Kuntohan on tällä hetkellä aivan maassa. Tuollaisia sykettä kohottavia harjoituksia olen tehnyt viimeksi tämän vuoden helmikuussa, joten voinette vain kuvitella, miltä tuntuu 9 kuukauden tauon jälkeen lähteä hiihtämään puutteellisella osaamisella vapaan hiihtoa rikkinäisellä olkapäällä maastoon, jossa tasaisuus on suhteellinen käsite.



Päivittäisen hiihtolenkin lisäksi olen käynyt kävelyllä ja nyt kun on vihdoin lupa aloitella juoksua, niin sitäkin on varovaisesti koitettu. Siis yhteensä viisi minuuttia - osissa. On muuten melko paljon vähemmän rankkaa kuin hiihtäminen, vaikka kummassakaan lajissa ei vauhdin huimaa ole koettu. Lisäksi eilen käytiin pari tuntia lumikenkäilemässä ja se olikin aivan mainiota peruskestävyysliikuntaa (mitä mä todellakin tällä hetkellä tarvitsen) ja raahasinhan mä tänne trainerinkin, kun kuvittelin, etten voisi hiihtää ollenkaan. Lucyn kanssa on tosin reippailtu ainoastaan kerran kolmen vartin ajan Gilmoren tyttöjen seurassa.

Jalat ovat selvinneet tästä rääkistä melkoisen hyvin. Hieman oireilevat, mutta enemmänkin sanoisin niitä tuntemuksiksi, en kivuksi. Edes juoksu ei tuottanut mitään pahoja seuraamuksia. Olkapää on edelleen aika huolestuttava. Se on arka oikeastaan koko ajan ja vaikka sillä nyt jotensakin hiihtääkin, niin ei se hyvä ole. Tässä vaiheessa olkapään pitäisi kestää oikein mainiosti pyöräilyä, mutta eipä oikein kestä. Uidakin saisi, mutta joo, ei se nyt ihan uintikuntoiselta tunnu. Lääkärin mukaan siis tässä vaiheessa kättä ei tarvitse varoa mitenkään, sitä ei saa käyttämällä rikki (kunhan en kaadu hiihtäessä), se myös taipuu huomattavasti paremmin kuin ennen kakkosleikkausta, mutta arkuus ja kipuilu vain jatkuvat ihan normaaliarjessakin. Ensi viikolla on fysioterapeutti ja loppiaisen jälkeen taas lääkäri, katsotaan onko siihen mennessä edistystä tapahtunut. Huolestuttaa melkoisen paljon, että jääkö olkapää tällaiseksi, sillä tämä haittaa tavallista elämää todella paljon, urheilusta puhumattakaan.

No, nyt toivon, että muutaman päivän olka vielä kestäisi ja että saisin sykkeen vähän laskemaan noilla melkoisen uuvuttavilla lenkeillä. Ehkä huomenna jaksan hiihtää jo niin, että levähdän hetken vain kääntöpaikalla...

tiistaina, joulukuuta 03, 2013

Pikkuhaamu lumikenkäilee

Moi taas!

Tänään oli jännä päivä, kun kävin lumikenkäilemässä kaksi tuntia. Kiipesin pari sataa metriä Iisakkipään huipulle. Oltiin jo puurajan yläpuolella ja huipulla tuuli sekä pyrytti ja molempia tosi lujaa vielä. Melkein tuli kylmä, mutta onneksi oli pipo! Matkaa tuli yli 6km ja lumikengät oli todella tarpeen, jopa tällaiselle leijuvalle haamulle.

Lumikengässä.

Puolessavälissä reittiä. Pipo on jo mennyt tuulesta vinoon.

Keskellä päivää oli näinkin valoisaa. Lumi vain lensi ja opastetolpat olivat keränneet melkoisen lumikerroksen.

sunnuntaina, joulukuuta 01, 2013

Pikkuhaamu Saariselällä

Moi kaikille!

Nimeni on pikkuhaamu. Olen vaaleanpunainen pallero ja näytän niin viattomalta, että saan kaiken anteeksi. Kätevää. Normaalisti päivisin vietän aikaa Pac-Mania jahdaten, mutta nyt olen lomalla. Tulin tänne Saariselälle eilen. Se olikin jännittävää. Junamatka Helsingistä Rovaniemelle kesti yön yli ja sitten ajettiin autolla vielä monta sataa kilometriä. Ja välillä tiellä oli poroja! Siinä ne vain olla  möllötti. Täälä on aika kylmää. -25 astetta! Se on vähän liikaa pienille haamuille. Kuvakollaasista voi selvitä, mitä kaikkea täälä olen ehtinyt puuhaamaan. Ja vielähän on lauantaihin aikaa tehdä vaikka mitä!

Nukkuminen on hauskimpia juttuja, mitä tiedän.

Lukeminen on yksi lempijuttuni. Tässä menossa John Steinbeckin Edenistä Itään. Pikkuhaamu suosittelee!

Pipo päähän, kun ollaan lähdössä ulos. Muuten tulee päähän jääpuikkoja.

Olen ajanut trainerilla. Siis mitä! Kuka hullu raahaa trainerin Lappiin? Vastaus on tässä tapauksessa olkapäävammainen, joka ei voi tehdä oikein mitään muutakaan kuin surruutella Lucylla. Ja ohjaustankoon nojaamatta tietysti :(

Olen hiihtänyt yhdellä suksella. Melkein mahdun monoon.


Olen syönyt terveellisesti.


 






















Ja olen syönyt vähän vähemmän terveellisesti.
Nähdäänhän vielä, eks joo?