Kivitipun puolitriathlon

Perjantai meni aikalailla autossa, kun matkattiin Helsingistä Lappajärvelle. Illalla vielä vähän pizzaa ja suklaata naamariin, kamat kasaan ja nukkumaan. Uni ei oikein tullut, joten sängyssä pyörimiseksihän se meni. Jännitin erityisesti sitä, että jäädynkö, ja että tuleeko matkalla vessahätä, maaliinpääsystä ei ollut huolta.

Aamulla sitten ylös, aamupalalle ja viimeiset kamahuollot ja vaihtopaikka valmiiksi. Sitten seitsemäntoista kertaa vessaan jne.

Ennen kisaa olo oli tosi rauhallinen ja normaali.

Jos olisin tiennyt, mitä tuleman piti, olisin ehkä vähän enemmänkin sitä talkkia käyttänyt.

Lucy ja kamat valmiina koitokseen.

Kylmää! Voinko käydä vielä vessassa?

 Sitten päästiin matkaan. Alussa uinti oli sitä perinteistä myllerrystä, mutta sitten rauhoittui, kun uin omia reittejäni. Joko kaikki muut kiemurtelivat paljon, tai sitten minä. Epäilen tietysti ensimmäistä vaihtoehtoa, koska mä uin aina niin suoraan ;) Uinti oli aika perustekemistä, kulki ihan hyvin ja sain uitua ihan rennosti. Vedestä nousin suunnilleen ajassa 34.40, mikä oli viime aikojen uinteihin nähden mulle oikein hyvä suoritus. Olen meinaan jo toissa kevään aikaisessa uintikunnossa! Eli enää vähän on kiinnikurottavaa ja oon samassa kunnossa kuin viime syksynä, mikä on hieno juttu. Niin ja vielä uintiin palatakseni, se meni aikas helpon oloisesti, eli vähän enemmän olisi vielä voinut tähän laittaa paukkuja.

Eikun menoks!

Kierros takana, toinen edessä, hyvältä tuntuu.

Vaihtoon. Tähän asti vaihto menikin ihan kivasti...

 Vaihto ei mennyt ihan putkeen. Oli niin kylmä (~11 astetta), että päädyin pukemaan pyöräilytakin. No, sen sisäpinta ei oikein liu'u märällä iholla, joten tuhrasin sen kanssa aika kauan. Sormet olivat myös niin jäässä, että koordinaatio ei meinannut riittää millään vetoketjun sulkemiseen.Märkäpukukaan ei lähtenyt jaloista millään irti ja jouduin oikein istua sitä jaloista kiskomaan.

Vihdoin pääsin pyörälenkille. Lenkki oli melko helppo, eli ei isoja mäkiä, jonkin verran sellaisia loivempia oli. Kaksi ekaa kiekkaa meni ihan kivasti, mitä nyt jo kymmenen kilsan kohdalla totesin, että olen juonut liikaa ja on pakko tyhjentää. Sisu ei riittänyt pyörän päältä toimitusta tekemiseen, joten toisella kiekalla vietin elämäni hienoja hetkiä kykkiessäni tien vieressä ja miehiä polkee ohi... Harmimpi homma oli kuitenkin se, että sama tyhjennystarve iski kohta uudestaan, mutta nyt päätin kestään edes juoksuun asti vaikka väkisin. Viimeinen kiekka alkoi olla jo aika piinaavaa meininkiä ja vauhti vähän hiipui. Ei kuitenkaan ihan älyttömästi, eka kiekka oli siis n. 56 min, toinen myös (sisältäen sen himputin pissatauon, reilu minuutti) ja kolmas sitten 58 minuuttia. Kolmannella kiekalla alkoi myös pikkuhiljaa huomata, että mulla tosiaan on melkoiset ruhjeet oikeassa lonkassa, kun ne alkoivat tuntumaan. Kilometreja laskien vihdoin kuitenkin vaihtoon 2.50 pyöräajan jälkeen, ja vaihto meni ihan jees. Sukkia en tietenkään laittanut. Peesausta reitillä oli jonkin verran. Yksi siniasuinen äijä peesasi joka kerta härskisti toisten renkaissa kiinni muita kun tulin vastaan ja kuntotriathlonin menijät toisiaan ihan kunnolla, mutta muuten ajo oli kohtuu siistiä.

90 kilsaa edessä.

Ja 90 kilsaa takana.

 Juoksu lähti sujumaan ihan kivasti. Huoltopisteitä ei tosin ollut ihan liikaa. Mulla oli kyllä oma huoltaja, mutta tasapuolisuuden nimissä (ja varmaan säännötkin näin sanovat) en ottanut juomaa vastaan kuin näillä pisteillä. Vaikka oltiin Pohjanmaalla, niin reitti oli sellaista loivaa mäkeä lähes koko ajan. Kahden kilsan päästä helpotin oloani taasen puskareissulla, jonka jälkeen onneksi ei enää ollut ongelmia, juoksussa mäkin hikoan niin, että kaikki neste ei tule läpi. Puskareissun jälkeen alkoi vähän tuntumaan siltä, että kenkä hiertää. Ei voi mitään, hiertäköön. Kääntöpaikalle asti juoksu kulki ihan hyvin, mutta sitten vauhti hidastui 5min/km tuntumaan. Mäet olivat ikäviä, piennar kapea ja kengät hiersi vähän lisää, kun tie oli vino juurikin väärään suuntaan. No, ei voi mitään. Kilometreja laskien selvitin ne yksi kerrallaan, vaikka tuntui tosi pahalta. Juoksu oli ehkä n. 200 m liian pitkä (Garminin mukaan, totuudesta en tietty tiedä) ja kirosin niitä kahtasataa metriä kovasti. Lopulta jäljellä oli enää kilsa ja laskin satoja metrejä. Aikaa juoksuun meni n. 1.45.30. Jotenkin reippaasti arviitua nopeammat uinti ja pyöräily olisivat kuitenkin saaneet toivomaan 5min parempaa juoksuaikaakin, mutta nyt ei vaan pystynyt. Ehkä sitten ensi kerralla. Kokonaisuudessaan tulin maaliin ajassa 5.13.16, mikä oli tällä treenillä oikein hyvä suoritus ekaksi puolikkaaksi kun kerran puskassakin vierailin parin minuutin ajan ja eka vaihto oli aika hidas. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.

Mihin menen puskaan, mihin menen puskaan, missä on puska?

Taas katsotaan epäuskoisesti matkamittaria. Noinko paljon vielä!

Vielä kaksi pitkää metriä

Ihan vähän oon pihalla maalissa.

Maalissa selvisi sitten, miksi ne kengät tuntui hiertävän. Olivat hiertäneet vähän pahemminkin...Jalat oli vähän verillä joo.

Ensiapumiehille hommia vartiksi. Kirvelemätön puhdistusaine kyllä kirvelee.

Lopputulos. Lukuunottamatta näitä hiertymiä ja tiistain kaatumisen vammoja (mustelma paisui taas kämmenen kokoiseksi kuhmuksi...) olo on ihan kohtuu freesi. Jalat on vähän jäykät, muttei mitään pahempaa.

Ou jee, eka puolimatka takana ja sainkin just tarpeellisen uuden kypärän palkinnoksi. 

Loppuun vielä kiitos kaikille etukäteis- ja jälkäteistsemppaajille, järjestäjille kivasta kisasta ja ensiapumiehille tietty kans, vaikka tuskin tätä lukevatkaan. Ja erityiskiitos henkilökohtaiselle huoltomiehelle, prööt-prööt.

Tippuuko kivi Kivitipussa?

Nyt se on sitten julkista! Nimittäin se, että huomenna meitsi kaiken todennäköisyyden mukaan starttaa puolimatkalle Lappajärven Kivitipussa. Olen tätä piilotellut viimeiseen asti, sillä en olisi millään kestänyt sitä kamaluutta, että jos taas sattuu jotain ja en pääsekään, ja sitten sitä täälä itken, kun on ensin tätä odotettu innolla,  muutama kesä kun on näissä merkeissä jo mennyt. Itsehän olen tämän suunnitellut jo kuukauden päivät sitten, mutta ennen tätä julkistusta asiasta on tiennyt vain henk.koht pyörämekaanikkoni ja hänkin vasta kolmisen viikkoa.  Tiistain kaatuminen yritti tietysti torpedoida tämän osallistumisen, ja täten viimeistelysuunnitelmat menivät poskelleen. Nyt raajat liikkuu jo helpommin ja pääkin kääntyy jotenkin, joten enköhän mä maaliin pääse, on sitä huonokuntoisemmatkin ja vammautuneemmatkin selvinneet. Huolta tosin aiheuttaa melko massiiviset haavat, jotka eivät ole vielä kaikki rupeutuneet, ne pitäisi suojata jotenkin, mutten oikein tiedä mitä niiden kanssa teen (henk. koht. proviisorisponsorini voisi ehkä tietää?). Ovat myös melko kivuliaat ja viime yönäkin vielä nukkuminen oli vähän heikkoa, kun jo pelkkä peitto sattuu ja toisella kyljellä ei voinut nukkua ollenkaan. Mietin myös, että kuinka paljon sattuu, kun on tri-pöksyt jalassa?

Olen kuitenkin kuullut, että puolimatka  on paljon helpompi kuin mara, joten eihän mulla mitään hätää oo, nimittäin mun elämän ensimmäinen maraton oli melkoisen helppo suoritus  ja aikakin oli loistava, vaikka voimia jäi niin paljon, että vikat kilsat kirmattiin neljän minuutin kilsavauhtia  (nyt ei kannata sitten muistella sitä seuraa maratonia tässä uskon ja itsevarmuuden puuskassa).

Kaatuminen sotki sillä tavalla huomisen  tavotteita, että en ole varma päteekö ne enää. Alunperin oli tavoite varsin maltillinen 5,5h, jonka kuvittelin alittavani varmaan reilustikin, mutta nyt nuo ruhjeet ja mustelmat varmaan haittaavat suoritusta sen verran, että tämäkin voi tehdä tiukkaa, jos vasen reisi ei pysty tuottamaan voimaa ja jokainen juoksuaskel sattuu. En edes tiedä, voinka ajella aerobareilta, kun juurikin väärässä kohdassa kyynärpään alla on iso ruhje.

No, ennakkokaavailut ovat seuraavat, mikäli reiti ovat standardit.

Uinti on alkanut sujumaan altaassa jo jotenkin, vaikka ei todellakaan olla vielä viime vuoden ja alkukevään vauhdissa. Lisäksi altaan vauhti tuntuu olevan jotain ihan muuta kuin avoveden (eli avovedessä mennään hitaammin), joten 40minuuttia alle kun menee, niin suoritus on ok ja toivotaan, että päästään allekin.

Pyöräily on suuri kysymyskivi ja kompastuskivi. Uskon, että Pohjanmaalla on melko mäetöntä, mikä mun voimatasoilla on hyvä juttu. Koska lenkeilä pystyy pistelemään nykyään pk-sykkeillä jotain 27km/h keskaria, niin eiköhän kisafiilis ja kovemmat tehot siivitä tämän sitten kolmeenkymppiin, eli aikaa menisi se kolme tuntia. Vasen reisi tosin voi olla toista mieltä, joten kattoo nyt.

Juoksu on tietysti se lemppari. Toivon, että jokin asia kiukuttaa mua kovasti ja edessä näkyy selkiä, joita ottaa kiinni, jolloin tämä varmaankin sujuu. Huonoin puolimaratonaikani on alle 1.43, ja kun se oli vielä eka puolimarani, niin olisi nyt syytä alle 1.45 mennä. Reisivamma ja pyöräily voivat kuitenkin hyydyttää toki millaiseen mateluun tahansa, mutta juoksussa pystyn kestämään suurempaa tuskaa kuin uinnissa ja pyörässä.

Vaihtoihin budjetoin viisi minuuttia, ja näillä suorituksilla siis oltaisiin siinä 5,5h:n vauhdissa. Kylmä sää voi tosin tehdä tepposet, sillä mä jos kuka kammoan ja kangistun kylmästä, tykkään enemmän vähän liian kuumasta kuin kylmästä siis ja kuumaa ei nyt ainakaan ole tulossa.

No, oli aika mikä tahansa, niin yksi asia on varmaa. Kun (ei siis jos) maaliviivan yli vihdoin juoksen, on se puolimatkalle osallistumisen kivi tiputettu harteilta. Sitäpaitsi, saan kananmunakypärän lainaan, samanlaisilla 650c Zippeillä on voitettu Ironmanin MM-kultaa Konalla, Lucy on puunattu, märkäpuku on hyvä ja juoksu on aina yhtä juhlaa (!). Hyvä tästä tulee.

Voihan veljet

Voi lihaskipua ja niskan jäykyyttä. Eilinen pyörälenkki katkesi alkuunsa, kun onnistuin kaatumaan routatöyssyyn ihan kunnolla. Onneksi lenkkiseura oli sen verran valveutunutta, että ei muodostettu kasaa ja muutenkin kiitos Iinalle ja Jarnolle huolenpidosta. Selvisin melkein onneksi säikähdyksellä, mutta asfaltti-ihottumaa on ihan kunnolla, perinteinen niskojen jäykkyys ilmestyi yön aikana ja kun pehmensin Lucyn maahanrämähdystä reidelläni, on siinä kämmenen kokoinen kuhmu, joka sattuu pirusti aina kun liikutan jalkaa. Toivottavasti tästä selvittiin kuitenkin muutaman päivän levolla, ettei tarvitsisi enää viikonloppuna maata. No, toivottavasti tästä seuraa se hyvä juttu,että tuo kohta ehkä sitten merkitään/korjataan, sillä soitin tuosta töyssystä Espoon kaupungille. Täytyy katsoa vielä, saisko jotain korvauksia, rikki meni hanskat, takki ja vähän pöksytkin, ja en ole varma, voiko kypärää enää käyttää, kun sillä on tietysti nyt kaaduttu ja Lucyn aerotangotkin vähän kärsi, mutta muuten se on nähtävästi onneksi kunnossa kiekkoineen päivineen. Töitäkin voi tänään tehdä kotisohvalta, kun pitää tutustua opetettavan kurssini materiaaliin ja se melkein tapahtuu kotona helpommin, kun täälä ei ole muita häiriötekijöitä kuin kokis jääkaapissa, joten kai tää tästä.

Porvoon triathlonin jälkeen oli taas vuorossa lähinnä tekniikkauintia, häitä ja sunnuntaina sitten varmaankin viimeinen pidempi harjoitusuinti ulkona ja viimeinen pidempi treenilenkki Lucylla tänä vuonna, koska ensi viikolla ajattelin alkaa polkemaan vain Silvialla ja Kullervolla, jos sinne duathloniin nyt sitten menisi. Loppuun vielä allekirjoittaneen uintiesitys Pilvijärvellä. Pitäisi ehkä vähän harjoitella tuota vasemman jalan potkua... Olen tällä hetkellä aika hukassa sen kanssa, kun altaassa potkin kuustahtia, mutta märkäpuvulla en voi, koska muuten jalat nousee liikaa, kun en osaa. Siksi uin kakstahtipotkulla märkkärin kanssa, mutta sehän sitten ei ole ihan kauhean hyvällä mallilla se potku... Mulla ei ole muuten mitään haisua, että mitä ihmettä puuhastelen videon lopussa, en mä nyt ihan noin surkeasti tähystä ;)

Porvoon jokamiestriathlon

Huhhuh. Aikamoista meininkiä oli Porvoossa ja tyttö oli kovilla (niinkuin pikamatkoilla kuuluukin). Uinti oli noin 200m ja tapahtui hiekkakuoppamaauimalassa siten, että uitiin kuopan toiselle laidalle ja rantauduttiin, kierrettiin tolppia ja sitten taas veteen. Ihan ei mennyt menomatka putkeen, koska jo lähdössä toinen linssi laseista täyttyi vedellä. No, yksisilmäisenä voi uida ihan hyvin noin lyhyen matkan. Matkalla kuitenkin henk. koht. pyörämekaanikkoni ensin pussitti minut ja kun yritin sivusta ohi, potkaisi päähän sillä seurauksella, että toinenkin linssi oli täynnä vettä ja en nähnyt mitään. Kyllä triathlonuinti on sitten ihanaa! Yritin sitten sinnitellä rannalle, mutten edes nähnyt missä ranta on, joten uin vaan vähän sinnepäin kunnes löysin pohjan. Onneksi sain lasit päähän juoksuosuudella kunnolla ja takaisinpäin sitten näinkin minne menin, mikä oli ihan hyvä, kun piti kiertää yksi poiju. Vihdoin rannassa ja kamala mäki piti juosta ylös, jossa hyydyin ihan kunnolla. Siis ihan kunnolla. Noin lyhyen matkan uin tietysti ilman märkkäriä ja numerolappuna toiminut liivi oli muuten melko tehokas purje ja hidastin... Sitten pyörään. Pyöräreitti oli mulle teknisesti vaikea, kun tie oli kapea, meno oli kuin villissä lännessä ja alamäkien jälkeen oli mutkia. Olen niin surkea pyörän kanssa oikeasti, että jouduin kääntöpaikalla irrottamaan polkimen, että sain käännyttyä ja kun kääntöjä oli yhteensä 3kpl, niin aikalailla tuli käännöksissä takkiin. Pyörä meni kuitenkin ihan hyvää vauhtia kai, mutta kun eräs letka, joka ajeli miten sattuu samoja vauhteja kuin minä, ärsytti niin kovasti, oli pakko lopussa painaa niin lujaa kuin ikinä pääsi niistä ohi, mikä oli tietysti tosi tyhmää ja poljin itseltäni jalat alta. Juoksuosuus oli brutaali. Kun eka mäki loppui, uusi alkoi heti. Onneksi ehdin sentään metsän suojaan, ennen kuin yökkäilin juodut vedet ylös. Juoksu meni joten kuten ja maaliin tulin muistaakseni ajassa 41.06 ja elämän eka tri-kisan voitto oli saavutettu. No, mulla saattoi kyllä ehkä olla vähän paremmat varusteet (siis pyörä) kuin muilla osallistujilla, mutta ehkei se nyt ihan kokonaan  tuota 5 min marginaalia 12km:n matkalla selitä ;) Kisa oli ihan kiva ja todella hyvin merkattu, kuuluttaja oli myös hyvä ja ilmapiiri oli ihan kiva. Pyöräily oli tosi pelottava, kun porukkaa sinkoili sinnetänne, polki rinnakkain, kiilasi jne ja kun tie oli aika kapea, niin mun nössöindeksillä tuo on kamalaa. Suosittelen siis silti kaikille tätä, uintikin on oikein aloittelijaystävällinen, koska puolessa välissä saa "hengähdystauon" rannalla ja jos polkee vähän hiljempaa, niin pyöräreittikin on ihan kiva.

Tyttölenkillä

Terveisiä teetauolta! Viikonloppu meni häähumussa ja urheilut jäi aika vähille ja maanantainakin oli työreissu, ja muun elämän vuoksi suunniteltu iltauinti jäi väliin ja tiistaiaamunakin nukutti niin paljon, etten silloinkaan jaksanut mennä polskuttamaan. Elämässä on onneksi tärkeämpiäkin asioita kuin treenaus! Tiistaina sitten tuli hypättyä pitkästä aikaa pyörän päälle ja ajeltua pitkä lenkki, kun käytiin Iinan kanssa pyörittelemässä kevyt, mutta vähän pidempi lenkura. Oli hauskaa saada välillä naisnäkökulmaakin tähän pyöräilyyn ja aika kului mukavasti, vaikka ajeltiinkin Itäväylää aika pitkät pätkät.

Huomenna sitten taas tulee startattua, kun Porvoon jokamiestriathlon matkoilla 200-12-3 on tosiasia. Triathlon muuttui jo hetken duathloniksi, kun uintipaikalla oli levää, mutta tilanne on korjaantunut, joten päästään uimaankin. Tämähän on ainoastaan positiivista, sillä duathlon matkoilla 3-12-3 olisi aivan hirveää. Vai kuinka moni haluaisi raastaa kaksi coopperia ja niiden välissä 12km pyörää täysillä? Kisaan en jaksa valmistautua sen enempää kuin muihinkaan "koitoksiin" tänä kesänä on tullut valmistauduttua, eli tänään juoksen töistä kotiin ja huomenna töihin pyörällä (ei kiitos enää busseja, tänään alle 12 km:n matkaan meni tunti...). Josko näiden kisojen jälkeen menisi vielä kerran Pepen tempon ajamaan ja saisi sielä puristettua edes yhden sekunnin ajasta pois, jotta pääsisi uudelle minuuttiluvulle. Se olisi nannaa :) Töissä on kyllä hienoa, saan kuunnella päivät pitkät panhuilumusiikkia, jota viereisestä toimistosta raikaa. Tänään onneksi selkiytyi syksyn opetuskuviot, niin voi alkaa sitäkin puolta suunnittelemaan.

Tajusin muuten just, etten oo vähään aikaan käyttänyt vammat-tagia, mikä on ehdoton syy lisätä tähän postaukseen ilo-tagi :)

Rykäsemässä

Eilen oli vuorossa Heltri cupin rykäsy, jossa en ennen ollutkaan ollut. Matkat siis jotakuinkin 750-20-5 tai ainakin sinnepäin, pyörä oman mittarin mukaan melkoisen tarkasti tuo, juoksu vähän pidempi ja uinnista ei havaintoja. Tuli vähän kiire ja alkuverraksi vedettiin loppumatka melkein kolmeakymppiä. Paikallahan oltiin jo viisi minuuttia ennen starttia ja minä melko pihalla. Babyoil oli kadoksissa, märkäpuvun pukija kadoksissa, minä olin kadoksissa. No, onneksi sain lainaksi vauvaöljyä muilta ja avuliaasti mulle autettiin pukukin päälle. Huonostihan se oli päällä, mutta kun startti meinasi pamahtaa siinä vaiheessa, kun vasta yksi lahje oli puettu, ei ehtinyt oikein asettelemaan paremmin. Kelloa ei ehtinyt säätään päälle ja takarivistä oli lähdettävä. Uinti oli samaa sh***iä, mitä se nyt viime aikoina on ollut. Ei siitä mitään tule. Jouduin myös melko hakatuksi poijulla ja jouduin pussiinkin, mutta jostain sivusta koukkasin sitten ohi. Vihdoin onneksi uinti loppui, jossakin ajassa mistä ei havaintoa. Puku päältä ja menoksi. Sitten alkoi kiroilu. Miehiä veti hienosti toisiaan peesaten ohi. Häpeäisitte! Katselin tätä peesinäytöstä sitten seuraavat 20km ja ketutti ihan kunnolla. Muutamalle henkilölle myös kerroin, että peesata ei saa, kun katsoivat kerran oikeudekseen ko. puuhaa harrastaa. (kisan päätteeksi muuten ihan avoimesti jotkut miehet puhuivat vetäneensä vuorovedolla 5-10m:n päässä toisistaan pyöräilyn, eli eivät kuulemma härskisti peesanneet. Mitä v? Jos haluaa harjoitella peesausta, menkää johonkin muualla.) No, jossain vaiheessa tulin vaihtoonkin takareidet totaalijumissa. Pyöräily oli kyllä heikkoa, mutta ketutus poisti fyysisen tuskan suurimmaksi osaksi. Juoksu lähti rullaamaan ihan kivasti ja melko helpon tuntuisesti, koska pyörän loppu oli alamäkeä ja melko löysää. Reidet eivät vain oikein toimineet, vaikka reitti olikin varsin helppo. Kilsavauhti taisi olla vähän hitaampaa kuin Porissa, kun ei vaan pystynyt. Viimeisillä sadoilla metreillä jätin myös yhden kisailijan taakseni, joka oli yrittänyt monta kertaa jättää mua. Hah. Loppuaika oli jotakin, kai se tuloksista aikanaan selviää, mutta mitä väliä, tää oli treeni eikä kisa.  Jos rykäsyyn vielä osallistun, niin olisi ehkä syytä olla vähän aiemmin paikalla, nyt meni vähän turhan  hektiseksi tämä tuohu. Kotiin madeltiin ja sitten lättyjä, hilloa ja mansikkakermavaahtoa. Jalat on aika poikki viime päivien ohjelmasta, mutta viikonloppuna on sitten löysempää. Ehkä.

Näin kotikotona jääkaapissa.

Jazz triathlon

Alkuperäinen suunnitelma oli juosta viikonloppuna joku kisa, mutta koska juoksuharjoitteluani ei oo voinut sanoa harjoitteluksi, päätinkin mennä triathloniin. Jos en ole kunnolla treenannut, niin on sitten ihan sama, että matelenko triahtlonissa vai juoksussa ja mähän yritän kuitenkin olla triathlonisti. 

Reittiin tutustumassa.

Mukaan siis maailman paras huoltaja-valokuvaaja (ja tulevaisuuden hiphop-ohjaaja ;) Tampereelta  ja nokka kohti Noormarkkua, jossa en sitten korispelien ollutkaan käynyt. Kisapaikalla oli hieman säätöä, kun uinti oli siirretty myötävirtaan mentäväksi, koska virtaus oli melkoinen. Hyvä näin, ettei tullut noutaja.

Uinti oli aikamoista. Eihän siitä mitään tule. Uin joen laidasta laitaan ja mihinkään en oikein edennyt. Uintikunto on aika hukassa yhä edelleen, vaikka nyt sentään jaksoin uida loppuun asti. Onneksi virta vei, ja vaikka yritinkin ensin rantautua jossain pöpelikössä, pääsin vihdoin rannalle ajassa 8.08, mikä oli ihan jees. En mä oo koskaan 600 metriä noin lujaa uinutkaan ;) Virtaus siis tosiaan oli kova.

 

Uintilähtöä odottelemassa. 

 

Uinnin lähtö. Sielä mä jossain olen. 

Vaihto oli taas melkoista sekoilua, kun en ole niitä harjoitellut, mutta niin vain pääsin vähän mua ennen rantautuneen Terhin kanssa lähtemään yhtäaikaa pyöräilemään. No, jotkut on vähän parempia kammen pyörittäjiä kuin meikäläinen, eli aika lujaa se valkoinen puku katosi sieltä edestä jonnekin kaukaisuuteen. Itsehän poljin kuin heikkopäinen ja mietin, että miksi pyörä liikkuu näin hitaasti, vaikka kadenssi on aikamoinen. Keskikadenssi oli 110, ja tajusin vasta kolme kilsaa ennen maalia, että mullahan on pieni eturatas päällä. No, vaihdoin sitten isommalle ja kummasti alkoi taas pääsemään vähän paremmin eteenpäin niissä alamäen tapaisissakin. Pyöräosuus oli kokonaisuudessaan n. 21,5km ja aikaa meni 41.52 vaihtoineen. Keskari oli yli 33km/h, eli oikein hyvä mulle, varsinkin, kun pyörä tuntui kyllä kulkevan tosi huonosti.

 Varusteet pussiin.

 Ja menoksi.

Vaihtoon piti juosta mm. portaita alas ja pyörä rämäyttää tartanille, kun ei ollut telineitä. Voi Lucy-parkaa. No, sitten juoksemaan. Kyllä huomaa, ettei yhdistelmäharjoituksia tehty, eikä kyllä mitään juoksuharjoituksiakaan kovemmalla tempolla kahta vauhtileikittelyä lukuunottamatta, sen verran kamalalta tuntui. Pyöräosuudella tuli myös juotua liikaa, ja yökkäilinkin ennen kääntöpaikkaa ihan kunnolla ylimääräisiä ulos. Yritin kuitenkin kaventaa eroa Terhiin minkä kerkesin ja niin vihdoin sainkin selän näkyviin. Matka siihen selkään vain oli liian pitkä ja 28 sekuntia oli maalissa eroa. Aikaa 4,6km:n matkalla meni 18.46, mikä tarkoittaa 4.05 kilsavauihtia, mikä oli yllättävän hyvä. En mä viime vuonnakaan olisi varmaan päässyt alle neljän minsan kilsavauhtia, joten tähän pitää olla oikein tyytyväinen. Maalissa siis ajassa 1.08.44 ja naisten sarjan kakkossija. Palkinnoksi sain yhden ulkorenkaan ja sisäkumin, voi niitä onneksi Silviassa käyttää, Lucyn kengät kun ovat sitä pienempää kokoa.

 Kohti juoksuvaihtoa.

 

Epämääräistä reittiä mentiin. 

 Lippa päähän ja viimeinen osuus edessä.

 Tässä ehtii jo heiluttelemaan kuvaajalle, kun matkaa maaliin on 300m.

 Viimein loppusuoralla.

 Mitähän nää mun palkinnot on?

Kokonaisuudessaan olen oikein tyytyväinen kisaani, ei tällä "treenauksella" voi oikein parempaa toivoa. Sitäpaitsi, pystyin vetämään koko kisan raastofiiliksellä, mikä oli hieno homma.

Joskus on vain pakko saada jotain

Näihin kovasti ihastuin, näillä paidoilla kelpaa kyllä pyöräillä.

 Pitkähihaista pyöräpaitaa.

Ja lyhythihaista.