maanantaina, lokakuuta 31, 2011

perjantaina, lokakuuta 28, 2011

Uintimietteitä

Kävin aamusella uimassa ja tajusin sielä kaikenmaailman rintauimareita ohitellessani, että mikä voi olla yksi syy siihen, että uintikisat meni niin hyvin siihen nähden, miten vähän aikaa oikeastaan ehdin treenaamaan niihin. Syynä lienee ihan vain tekniikan parannus ja tähän taas se, että olen saanut uida aika rauhassa treenini. Tänään oli taas ihan tuskaista sielä radalla ja kun ottaa huomioon, että Turkuun muuttaessani mielestäni tääläpäin uimahallissa tuo meininki uimahallissa toimi paljon paremmin kuin Tampereella, niin ei voi kuin yrittää muistella, kuinka kamalaa se touhu Tampereella oli. Nyt siis Helsingissä, kun menen tekemään uintitreeniä, niin pienellä pelisilmän käytöllä pystyy uimaan melko hyvin ihan omaa treeniä välittämättä pahemmin muista uimareista. Tekniikkatreenitkin antavat jotain kun voi keskittyä siihen, mitä tekee, eikä siihen, että milloin voi sitä yhden käden uintia harjoitella. En oikeasti tajua, miten olen keväällä tuola Petreliuksessa väkästänyt jotain kovia treenejä, joissa on tarkkaan määritellyt vauhdit ja tauot, kun nytkin pelkkä kelailu oli aivan kamalan hirveän ahdistavan raivostuttavaa. Selkäkin tuli taas kipeäksi, kun käännöksissä ei voinut keskittyä käännökseen vain siihen, että pääseekö edes kääntymään. Siinähän sitten uintiasento romahtaa ja selkä alkaa kiukuttelemaan. Onneksi pääsen tänään vihdoin pitkän viikon jäljiltä kotiin.

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Poikkeustila

Terveisiä Turuust. Täälä on vietetty elämää Porin jälkeen, tavoitteena saada luistinrahat taskuun. Sitten tarvitaan enää se pakkanen. Ylihuomena pääsee onneksi pois täältä, kaupunki ei ole muuttunut kivaksi täältä muuton jälkeen. Treenaaminen on nyt  ollut vähän sellaista ja tällaista, kun vieraassa paikassa majailee; ei oo pyörää, jumppapalloa, eikä oikein mitään muutakaan. Onneksi mukana on sentään neljät uikkari :o. Oon mä tässä ehtinyt kuitenkin pari kertaa saleilla, kerran juosta ja kerran uida. Petreliuksen 4x25-ratainen halli on tällä hetkellä Turun parhaimmistoa, joten voitte arvata, kuinka kivaa oli uida. Tämän aamuinen kolmen kilsan kelailu oli melkoista pitkän pinnan kouluttamista, ohittamista piti harrastaa nimittäin aika monta kertaa. Tahdon taas Märskyyn, jossa on tasan kerran ollut mun makuun vähän liian paljon porukkaa.

Totesin muuten tuossa äsken, että olen siirtynyt uinnissa uudelle tasolle. Kisoissa nimittäin saavutin ensimmäisen pronssitason suorituksen. Siis tästä  luokittelusta. Naisilla vinstan vaatimus oli siis 36,93, miehillä tämä on pitkällä radalla 32,56. Uinnissa nuo luokittelut tuntuvat olevan helpompia lyhyemmillä matkoilla, päinvastoin kuin yleisurheilussa, jossa pisimmillä matkoilla naisissa ainakin B-luokat on aika helppoja, kun taas viiden tonnin alkaa olemaan mulle jo vaikea ja 1500m:n melkeinpä mahdoton. Tässä siis yleisurheilun luokittelutaulukko. Tuon uinnin suhteen on vuodatettu niin paljon hikeä ja ihan oikeasti kyyneleitäkin verrattuna juoksuun, että olen oikeasti tosi tyytyväinen tuon rajan ali uimisesta, noissa juoksuissa rajojen alittelu ei oo ikinä tuntunut yhtään samalta, vaikka ovatkin periaatteessa vähän paremman (muttei nyt kovin hyvän kuitenkaan) tason suorituksia kuin mun kolibriuintini. 

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

Elämän eka oikeasti uitu mitali

Päivä alkoi mix-vapariviestillä. Viestit on aina kivoja, vaikka päivän ekana lajina puristusta on vähän vaikea löytää. Lähtöjärjestystä vähän muutettiin, etten joutuisi oleen eka (se lähtöhyppy...), eli mulla oli toka osuus, tokihan siinäkin pitää hypätä, mutta lentävä lähtö on edes vähän helpompi. Hitainhan mä meidän porukasta olin, mutta puristin osuutenki kuitenkin alle 37 sekunnin. Tämähän ei ole siis vertailtavissa yksilövinstaan, kun on viestilähdöllä. Joukkue ui ihan kivasti, mutta sarja on kivikova, joten viimeiseksi taidettiin jäädä. Reidet oli ihan hapoilla viestin jälkeen, kun kolibrityylissä tiheän käsivetofrekvenssin lisäksi potkun kuuluu lähteä reidestä ja niitä kuuluu tehdä paljon (asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että potkun kuuluu tietysti lähteä lantiosta, eikä reisistä ;)

Sitten vielä 200m vaparia, jossa happoja ei enää onneksi tuntunut. Tiesin, että nyt on elämäni mahdollisuudet saada mitali uimalla, koska sarjassa oli neljä osanottajaa ja olin voittanut sen neljännen joka lajissa. Aiemmat uintimitalithan mulla on ollut niitä, "onneksi olkoon, sarjassasi oli vain kaksi osallistujaa ja jäit siitä toisesta yli viisi minuuttia, tässä hopea". Uin ekan satkun aika maltilla (n. 1.30), koska en oikein tiedä, miten 200 pitäisi uida, kun en ole sitä ennen kisoissa uinut. Se mun kilpakumppani oli aika tasoissa vielä satkun kohdalla, mutta sitten mä vähän kiristin, se ei. Kelloa vilkuillessa totesin pienet mahkut kolmen minsan alitukseen ja se antoi vielä lisäpuhtia. Maalissa olin lopulta ajassa 2.59.51, eli kirkkaasti alle kolme minsaa ja kolmas sija! Enkä muuten jäänyt hopeasta kuin kolme sekuntia. Ensi kerralla osaan ehkä uida fiksummin, ja ajasta saa jonkun sekunnin vielä pois, nyt satkut oli yhtä nopeat, kun tasaisella vauhdilla startin vuoksi pitäisi ekan olla nopeampi ja voimiakin oikeastaan jäi.

Kokonaisuudessaan nää kisat oli ihan loistavat. Vähän kyllä hämmentää, koska oon tehnyt tasan kaksi kovaa reeniä ennen näitä, ja silti tuloksena oli pelkkiä ennätyksiä ja mulle hyviä aikoja. Tekniikkakin on varmaan parantunut, koska seurakaverit kommentoi, että mun uinti näyttää hyvältä ja liukuu kivasti (paitsi vinstalla, jossa kolibri palaa kehiin). Eivät meinanneet uskoa, että se olen minä siellä altaassa, eikä joku klooni. Tästä on hyvä jatkaa, taas on paljon uintimotivaatiota.

lauantaina, lokakuuta 22, 2011

Ennätykset päreiksi Porin toisena päivänä

Aamulla oli vuorossa vinsta. Taas jännitti. Mitenköhän menee? Hyvin meni. Matka hapotti vaikka kuinka kolibrityylillä, mutta niin vain enkka kirjataan nykyään 36,83, eli parannusta vuoden takaiseen tuli 0,32 sekkaa. Hyvähyvä, en olis uskonut.

Päivän luuhaamisen jälkeen iltalajina satku. En käynyt vedessä verraamassa, kun lajin alkuun oli yli tunti ja päädyt ja lähtöpallit oli jo edellisissä verroissa tutkittu. Kuivaverraa siis vaan. Lähdin kerrankin vähän rauhallisemmin liikkeelle, jotta jaksan tykittää vielä toisenkin puolikkaan. Toki eka vinsta on silti aina nopeampi, kun lähtö nopeuttaa sitä. Lähtöhyppy meni hyvin (jopa valkku sanoi, että meni hyvin), käännös meni hyvin ja sitten vielä vinsta. Satku on pitkä matka, mutta kun näin kellon 75 metrin kohdalla suunnilleen, totesin, että nyt on pakko puristaa, enkka olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä, ja vielä uskomaton 2,28 parannus kerralla, eli tästä lähtien mun satkun enkka on 1.21,51. Se on hyvä aika mulle, tosi hyvä. Ja mä kun ajattelin, että en oo yhtään uintikunnossa. Kyllä nyt hymyilyttää, vaikka selkä onkin niin kipeä, ettei tosikaan. Sitäpaitsi, en oo ollut missään lajissa viimeinen. Se on aika hyvin, koska täälä uidaan oikeasti tosi lujaa.

perjantaina, lokakuuta 21, 2011

Pitkän radan mastersmestaruuskisat Porissa - 800 vu

Jopas kulki. Vielä lähtöpallille kiivetessäkin jännitti niin paljon, ettei mitään rajaa. Lähtöhyppy oli ihan kamala lätsähdys, mutta pääasia oli, että lasit pysyi päässä, eikä tullut varaslähtöä. Tästä eteenpäin koko uinti oli mieletöntä tykitystä. Ekan satkun jälkeen olin erässä vielä vissiin viimeisenä, mutta sitten lähdin parantelemaan asemiani. 400m:n kohdalla tiirailin aikaa ja sitä oli mennyt vasta alle 6.50 (tarkalleen itse asiassa 6.47). Ihmettelin, että miten nyt näin, kun ei tunnu edes yhtään pahalta ja salaiseksi utopistiseksi tavoitteeksi olin laittanut 14.00 ja ajattelin sen olevan varmaan ihan mahdoton. No, koska olo oli vielä kuudessa sadassa metrissäkin ihan hyvä, niin pikkuhiljaa kiihdyttelin ja vikan satkun tulin käsittämätöntä vauhtia (siis mulle käsittämätöntä vauhtia) 1.31. Tähän tietty auttoi se, että pelkäsin yhden tytön tulevan ohi ja kilpailuviettisenä henkilönä päätin, että se ei ohi mene. Lopputuloksena oli mulle aivan loistava 13.17.77 aika (eli alle 1.40 keskimäärin satkut!), erän kakkossija ja ikäluokassakaan en jäänyt edes viimeiseksi, vaikka olin tästä melkein varma ennen kisaa, sen verran hyviä aikoja muilla oli. Olen muutenkin tosi tyytyväinen uintiin, potkutreenit ovat tuottaneet tulosta ja koko matka mentiin kuustahtipotkua ja jopa valkku sanoi, että käännökset ovat parantuneet kovasti. Siis mä liu'uin joka käännöksessa sen viis metriä ja se on mulle tosi hyvin kisoissa, missä hapottaa (no, okei, ei pitkillä matkoilla hapota, mutta happi loppuu). Loistoalku kisoille siis, tästä on hyvä jatkaa huomisen vinstalle ja satkulle. Pori vaikenee, mutta vain hetkeksi.

torstaina, lokakuuta 20, 2011

Kohti Porrii - osa 2

Kaik on tehty. Tiistaina kävin uimassa tekniikkaa ja tänään vielä viimeistelytreeni, eli toisin sanoen tollanen puoltoistakilsanen uintia keskittyen käännöksiin, sekä 20 laskeutumista mahalleen lähtökorokkeelta. Lähtöhypyn hyvyydestä voi päätellä jotain siitä, että viime viikolla päätin muuttaa track startin grab starttiin (eli siis sen lähtötyylin, missä jalat on "peräkkäin" siihen, missä molemmat jalat on lähtöpallin reunalla) ja tänään  kuuden hypyn jälkeen päätin vaihtaa takaisin... Ensi kevääksi on kyllä pakko harjoitella se startti kuntoon. No, nyt voi sitten keskittyä vain jännittämään. Kisoistahan pitäisi saada kaksi enkkaa (800 ja 200, koska mun "viralliset" ajat noilla matkoilla on 1500 uinnista väliaikoja) ja sitten lyhyemmillä matkoilla toivottavasti pääsen edes enkkojeni tuntumaan. Edellisten kisojen mitaliputki lienee katkolla, koska nyt ei ole tulossa niitä säälimitaleita, eli pelkkä maaliintulo ei riitä, vaan pitäisi uida oikeasti. 200m:llä on oikeastaan ainoa edes pikkiriikkinen mahdollisuus tähän, kun osallistujia on neljä ja yksi tyttö on mua huonompi satkulla (ainakin ennen ollut), mutta sitten pitkillä matkoilla parempi. Harmi, ettei varmaankaan päästä uimaan vierekkäin, jotta oltais saatu kunnon kisa aikaan.  Uintikisoissa on siis ihan tavallista, että ratalistat tulee sitten joskus. Itse asiassa koko kisan aikataulukin on vielä alustava. Uimakisoissa (siis ainakin näissä masterskisoissa) aikataulu voi myös aikaistua, ja se on sitten ihan oma moka, jos myöhästyy omasta erästään. 

Edesottamuksiani voi muuten halutessaan seurata osoitteesta http://www.livetiming.fi/program.php?cid=860 sieltä pitäisi nähdä jopa kasisatasen aikana uinnin eteneminen satasen välein (vähän hienoja nää uintikisat), jos ei tekniikka petä. Jos ekaan sataseen menee yli 1.40, niin sitten ollaan taas lasikatastrofissa luultavasti. Seuraavat sataset sitten kyllä ovat tietty hitaampia, kun ei oo sitä lähtöhyppyä. Siis jopa mun lähtöhyppy kuitenkin nopeuttaa ekaa satasta melkein viidellä sekunnilla.  

Muuten treenaamisessa ollaan oltu varsin laiskoja, ja muutenkin kiireisiä ja väsyneitä koko viikko, polvi on sentään lakannut kiukuttelemasta, mutta selkä ei. Huomena ennen Poriin lähtöä on vihdoin ja viimein se fyssari. Viikon saavutuksiin kuuluu lähinnä luisteluolosuhteiden selvittäminen, eli kunhan Ogeliin pamahtaa tekojää, niin mut voi löytää sieltä, tekniikkaopastustakin luvattiin, kun vähän tiedustelin asioista :)

On se kyllä vaan niin hienoa pukea taas kisauikkarit päälle, pingviinilakki päähän ja hapottaa itsensä altaassa. Uimakisojen tunnelma on ihan erilaista kuin juoksu-/tri-kisoissa ja vaikken tiedäkään, kummat on kivempia, niin kyllä mastersuinti on kivaa.  Kisapäivä on urheilijan juhlapäivä, niinhän se on.   


sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Kohti Porrii

Jäljellä on enää yksi kelailu ja pari löpöhöpö uintia ennen uintivuoden kohokohtaa, eli pitkän radan kisoja. Viikon uintitreenit ovat menneet aika kivasti (no, seuravuorolla vähän kiristeli, muttei siitä sen enempää). Viikon kovin uintitreeni oli perjantai-iltainen. Verrojen jälkeen setti oli seuraava:

6x100 (75 lujaa, 25 potkuja) @2.45
300 potkuja (1 min tauko)
3x(5x50 @1.00), sarjojen välissä 2.00 tauko, lujaa kaikki vinstat

Siinä olikin uimista. Uintiolo oli satkuilla tosi paha ja olin aivan varma, etten selviä vinsta-setistä, 15x vinsta lujaa on kuitenkin aika paha. Näistä uinneista raastavimman tekee se, että koko ajan pitää mennä niin täysiä kuin pääsee (siis jos ei tunnu pahalta, on uitu liian hiljaa). Vauhdin hidastuminen treenin edetessä ei siis haittaa paitsi siinä, että lepoaika lyhenee. Kyllä se vauhti noilla vinstoilla hidastuikin, koska vikoilla oltiin jo lähempänä 50 sekkaa, kun jossain alkupäässä yksi meni jopa 41 sekuntiin itse aikaa ottaen. Uintifiilis noissa seteissä oli kuitenkin paljon satkun uinteja parempi ja vikan vinstan jälkeen oli kyllä voittajafiilis ihan ehdottomasti. Se voittajafiilis katosi aika pian lähtöhyppytreeniin... Illan aikana totesin myös, että kovan uintitreenin päivänä aamusaleilu ei käy, joten rytmitystä on muutettava todellakin.

Muutenkin oon tehnyt kaikenlaista. Saleilu on päässyt vihdoin käyntiin ja perjantaina aamulla kyykkäilin ja temmoin vielä kahvakuulaa pitkästä aikaa 20x30s 30s tauoilla kaikkia kivoja ja vähemmän kivoja liikkeitä. Jumppapallo-ohjelman tuska on edennyt jo vitosviikolle ja cc laahaavine  jarruineen sai pertsinä työmatkojen ja lenkin muodossa yhteensä 46 kilometria ulkoilutusta. Vasen polvi on vähän kipuillut, toivottavasti on vain jotain ohimenevää, eikä mitään kolarin jälkimaininkeja. Selkä on välillä ok, välillä ei, mutta fyssariaika on jo ihan lähellä onneksi.

Päivän Tampereen  pikavisiitin, eli "Hiiriä ja ihmisiä" Tampereen teatterissa katsastuksen jälkeen (suosittelen, oli huippuhyvä) odotan seuraavaksi innolla huomisen parin tunnin krossilenkkiä (ei-laahaavilla jarruilla) ja illan uintia.

tiistaina, lokakuuta 11, 2011

Elämä voittaa

Niin hyvä debriefing blogin kirjoittaminen kuin olikin, niin se kolari ei kai sitten ollutkaan pikkujuttu, koska seuraavana päivänä niskat veti täysin jumiin ja tiistaina oli pakko vaan lopettaa kesken tunnin pito, etten pyörtynyt piirtoheittimen (kyllä, mä käytän vielä vanhanaikaisesti piirtoheitintä, kun tussitaulut ovat aivan kuraa ja slideshowt vaan passivoi) ääreen. Onnekseni ehdin ilmoittaa tauon ja juosta luokasta pois ja vasta sitten sumeni. Lääkäri antoi sitten droppeja ja passitti saikulle, jota opettaja ei oikein voisi pitää, ja nyt kärsin katkerasti nahoissani tuosta "laiskottelusta", kun väännän yötä myöten ratkaisuja opiskelijoille. Unikaan ei aluksi oikein tullut silmään, kun mielessä kummitteli se ääni, kun kypärä kopsahti maahan. Jos kaikki tietäisi, miltä se kuulostaa, ei varmaan kukaan ajaisi ilman kypärää, sellainen kolahdus se oli. Olen kaatunut toki aiemminkin pyörällä, mutta päätäni en ole ennen lyönyt.

Elämä on pikkuhiljaa kuitenkin alkanut voittamaan, mieli on ihan jees ja uusi kypäräkin on hyllyssä. Treenaamaankin olen myös vihdoin päässyt, vaikka viime viikolla viisi lepopäivää sitten tulikin. Lauantaina sain kuitenkin jo vähän juostua ja uitua, vaikka niskat vielä jumittikin. Piinaava jumppapalloilukin on taas ohjelmassa kolme kertaa viikossa. Sunnuntaina tuli vielä suunnitelmista poiketen  kaivettua Silvia talviteloilta ja maantielenkki auringonpaisteessa uusissa maisemissa oli mukava. Erityisen muistettavan siitä teki elämäni ensimmäinen moottoriajoneuvon ohitus (se traktori kyllä körötteli tooosi hiljaa) ja hetkittäin tulikin ajettua vähän reippaammin, kun eihän sitä voinut enää takaisin ohi päästää :D Sunnuntain parasta antia oli ehdottomasti kuitenkin huikean tiukka anaerobinen uintitreeni, jossa iloisesti yllättäen kellotin väsyneenäkin vikan satkun 1.32. Ehkä pääsen sittenkin Porissa alle 1.30 ;) Lähtöhyppyä voisi tosin kuulemma vähän petrata. Eilen jumin hankkiminen jatkui salilla ja porrastreenillä ja tänään oli seitsemältä aamulla plakkarissa jo yli tonni potkuja. Päivän kruunasi kuitenkin lyhyt juoksu syksyltä tuoksuvilla lenkkipoluilla. Nyt on hyvä mieli.

Niin ja kaikille kiitos tsempeistä, ne tuli tarpeeseen.

PS. Lucy on tosi kaunis.

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011

Pyöräkolari

Muuten ihan huippumukava päivä päättyi tosi ikävästi. Kävin vielä illalla uiskentelemassa ja sitten ihan onnistuneen treenin jälkeen lähdin polkemaan Märskystä kotiin. Kuten keskiviikkona totesin, niin mielestäni täälä Helsingissä pahimpia törttöilijöitä ovat pyöräilijät. Kotimatkalla tää kävi mulle entistä selvemmäksi. Eteen kääntyi jostain sivutieltä pyörillään (valottomilla, kuinkas muuten) kaksi teiniä, jotka täytti kevarin koko leveydeltä. Katselin, että meno näyttää melkoisen hasardilta ja hiljensin tuntuvasti. No, pojat ajo tosi hiljaa, joten ohihan niistä oli päästävä. Huusin varokaa jo kaukaa ja selvästi kuulivatkin huutoni, koska toinen siirtyi kunnolla oikeaan reunaan ja vasemmalla puolella ajanut katsoi taakseen ja siirtyi vasemmalle. Keskeltä siis ohi. Tai sitten ei. Vasemman puolinen poitsu päätti sitten juuri sillä hetkellä kun olin menossa ohi kääntää pyöränsä poikittain mun eteeni. Mitä siitä siis seurasi. Mä tietysti ajoin suoraan sitä päin, ja lensin Trekkini kanssa penkkaan. Tai siis ensin minä, sitten Trekki päälle. Onneksi oli kypärä päässä, koska kolautin pääni. Ja oikean kyynärpääni ja lonkkani sekä vasemman polvenii, jotka nyt muistuttelevat itsestään ikävästi. Ja jotain tapahtui myös vasemmalle etusormelle kun sitäkin jomottaa. Kolarin hienointa antia kuitenkin oli se, että pojat päättivät toimia vastuullisesti ja jättivät mut sinne penkkaan pyörineni nyyhkyttämään, eli poistuivat vaan tyynesti paikalta. Onneksi mulle ei (kai) käynyt pahemmin, kaikki kehon osat toimii ja kipu ei oo mitenkään kovin pahaa. Pyöräkin on kai kunnossa, mutta olin kyllä ihan sekaisin kun jatkoin matkaa kotiin. Kypärä on hommattava uusi ennen kuin uskallan taas ajaa, sen verran paha oli kolaus. Kotona yritin soittaa sitten tietty shokkipuheluita ystäville, mutta helpommin sanottu kun tehty, koska puhelin oli tietty tippunut siinä rytäkässä johonkin pusikkoon. Valjastin ystävän soitteleen siihen, että löytäisin sen jotenkin pimeessä, kun palasin sitä etsimään, mutta niinhän joku muu pösilö ehti ensin ja pölli luurin, heitti simin meneen vaan. Puhelimella ei niin väliä, ja eiköhän uus sim-korttikin samalla numerolla onnistu, mutta sinne meni kaikkien numerot ja osotteitakin oli puhelimessa aika monta tallessa. Niin, ei kannata soitella, mua ei nyt saa kiinni sillä laitteella. Ja jos äippä ja iskä luette tätä, ja muutkin tietty, niin voisitte lähettää numeronne.

lauantaina, lokakuuta 01, 2011

Trekillä maastossa

Torstai oli oikea masennus- ja väsymyspäivä, ja uinnista ei tullut taas yhtään mitään. Sen jälkeen on ollut kuitenkin taas hyvä meininki, kun ihan tarkoituksella nukuin vähän pidempään perjantaina ja väsymys helpotti.

Eilen oli ihan huippukeli ja kävin varmaan vikaa kertaa tänä vuonna lyhyillä ajamassa. Silviahan on jo siirretty talvehtimaan, joten mentiin Trekillä. Lähdin Hertsikan teille ja poluille ajelemaan päämäärättömästi. Vaikka Trek on tällä hetkellä optimoitu työmatka-ajoon ja siinä on myös kiinteä lukko, lokarit ja kaikki pakolliset (no, poljinheijastimia ei noihin polkimiin kiinni saa) heijastimet, niin ihan kivasti sillä pystyi poluillakin ajamaan. Välillä sateen pehmittämää pururataa mäkiä ylös ajellessani mietin kyllä moneen kertaan, että miksei minulla ole sitä kolmatta eturatasta, se todellakin olisi ollut tarpeen, nyt meni melkoiseksi runttaamiseksi. Kaikenlaisiin paikkoihin sitä lenkillä jotenkin jouduin, yhdessä vaiheessa olin keskellä hyppyrimäen rinnettä ja nössönä talutin sen ja monen muunkin polkumäen alas, kun en vaan uskalla laskea. Hyppyrimäkiajelun jälkeen lähdin seikkailemaan Kivinokalle ja sehän olikin hauska paikka. Maastopyörä olisi ollut suurimman osan ajasta paras vaihtoehto ja juuriviidakossa kaatumista pelätessäni tuli pyörää  kannettua ja raahattua aika paljon. Kaatunut en, mutta muutaman kerran oli lähellä tangon yli lentäminen, kun pyörä pysähtyi johonkin juureen kuin seinään, ajotaito kyllä karttui jo tuon lyhyen ajelun aikana melkoisesti.  Mun elämän eka "maastopyöräily" oli ihan huippuelämys ja nyt pitää pysyä poissa sieltä metsäpoluilta, jottei maastopyöräilykipinä iske, koska en aio hankkia maastopyörää. Joskus tosin olen miettinyt, että jos myisi CC:n pois, hommaisi maastopyörän ja sitten jonkun halpishybridin (jonka uskaltaisi paremmin jättää kaupunkiinkin) hyötyajoon, mutta näitä ajatuksia on vaarallista päästää pidemmälle.

Loistolenkin jälkeen vielä illemmalla kävin Märskyssä tehoilemassa. Kisoihin on kolme viikkoa eli kaksi viikkoa voi enää uida kovempia settejä, joten oli korkea aika jo aloittaa. Nuo kovat reenithän on siitä "hauskoja", että ensin verrataan vaikka kuinka ja pitkään (eilen 1200), sitten uidaan vielä vähän ykköstä (eilen 500) ja sitten tehdään lyhyitä vetoja lujaa, välissä vielä lisää ykköstä (eilen yht 6x75 lujaa). Tällaiset reenit on siis lyhyitä (eilen yht. 2400), mutta noi kovaa uidut osuudet tekevät reenistä silti raskaan. Tuollaisen rypistyksen jälkeen olikin hyvä mennä taas poreammeeseen.

Tänkin aamun uinnit päättyivät poreisiin. Sitä ennen kuitenkin vuorossa oli taas vihattuja potkuja. Itse asiassa tänään potkin enemmän 2.7k:n reenistä kun uin! Räpylät tosin oli osassa potkuja mukana. Mun potku toimii räpylöillä potkimisen jälkeen aina hetken, mutta sitten palataan samaan surkeuteen kuin ennenkin. Pitäisi siis varmaan potkia enemmän räpylöillä ja lopettaa muissa potkuissa aina heti, kun paluu vanhaan alkaa. Tänään illalla vielä lönköttelemään ja on vielä karkkipäiväkin. Elämä on mukavaa. Mutta nyt meitsi painuu kokkaamaan täytettyjä uunitomaatteja ja minttufetabroileria. Aurinkoista päivää ja intoa treeneihin kaikille!