perjantaina, lokakuuta 28, 2011

Uintimietteitä

Kävin aamusella uimassa ja tajusin sielä kaikenmaailman rintauimareita ohitellessani, että mikä voi olla yksi syy siihen, että uintikisat meni niin hyvin siihen nähden, miten vähän aikaa oikeastaan ehdin treenaamaan niihin. Syynä lienee ihan vain tekniikan parannus ja tähän taas se, että olen saanut uida aika rauhassa treenini. Tänään oli taas ihan tuskaista sielä radalla ja kun ottaa huomioon, että Turkuun muuttaessani mielestäni tääläpäin uimahallissa tuo meininki uimahallissa toimi paljon paremmin kuin Tampereella, niin ei voi kuin yrittää muistella, kuinka kamalaa se touhu Tampereella oli. Nyt siis Helsingissä, kun menen tekemään uintitreeniä, niin pienellä pelisilmän käytöllä pystyy uimaan melko hyvin ihan omaa treeniä välittämättä pahemmin muista uimareista. Tekniikkatreenitkin antavat jotain kun voi keskittyä siihen, mitä tekee, eikä siihen, että milloin voi sitä yhden käden uintia harjoitella. En oikeasti tajua, miten olen keväällä tuola Petreliuksessa väkästänyt jotain kovia treenejä, joissa on tarkkaan määritellyt vauhdit ja tauot, kun nytkin pelkkä kelailu oli aivan kamalan hirveän ahdistavan raivostuttavaa. Selkäkin tuli taas kipeäksi, kun käännöksissä ei voinut keskittyä käännökseen vain siihen, että pääseekö edes kääntymään. Siinähän sitten uintiasento romahtaa ja selkä alkaa kiukuttelemaan. Onneksi pääsen tänään vihdoin pitkän viikon jäljiltä kotiin.

Ei kommentteja: