sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011

Pyöräkolari

Muuten ihan huippumukava päivä päättyi tosi ikävästi. Kävin vielä illalla uiskentelemassa ja sitten ihan onnistuneen treenin jälkeen lähdin polkemaan Märskystä kotiin. Kuten keskiviikkona totesin, niin mielestäni täälä Helsingissä pahimpia törttöilijöitä ovat pyöräilijät. Kotimatkalla tää kävi mulle entistä selvemmäksi. Eteen kääntyi jostain sivutieltä pyörillään (valottomilla, kuinkas muuten) kaksi teiniä, jotka täytti kevarin koko leveydeltä. Katselin, että meno näyttää melkoisen hasardilta ja hiljensin tuntuvasti. No, pojat ajo tosi hiljaa, joten ohihan niistä oli päästävä. Huusin varokaa jo kaukaa ja selvästi kuulivatkin huutoni, koska toinen siirtyi kunnolla oikeaan reunaan ja vasemmalla puolella ajanut katsoi taakseen ja siirtyi vasemmalle. Keskeltä siis ohi. Tai sitten ei. Vasemman puolinen poitsu päätti sitten juuri sillä hetkellä kun olin menossa ohi kääntää pyöränsä poikittain mun eteeni. Mitä siitä siis seurasi. Mä tietysti ajoin suoraan sitä päin, ja lensin Trekkini kanssa penkkaan. Tai siis ensin minä, sitten Trekki päälle. Onneksi oli kypärä päässä, koska kolautin pääni. Ja oikean kyynärpääni ja lonkkani sekä vasemman polvenii, jotka nyt muistuttelevat itsestään ikävästi. Ja jotain tapahtui myös vasemmalle etusormelle kun sitäkin jomottaa. Kolarin hienointa antia kuitenkin oli se, että pojat päättivät toimia vastuullisesti ja jättivät mut sinne penkkaan pyörineni nyyhkyttämään, eli poistuivat vaan tyynesti paikalta. Onneksi mulle ei (kai) käynyt pahemmin, kaikki kehon osat toimii ja kipu ei oo mitenkään kovin pahaa. Pyöräkin on kai kunnossa, mutta olin kyllä ihan sekaisin kun jatkoin matkaa kotiin. Kypärä on hommattava uusi ennen kuin uskallan taas ajaa, sen verran paha oli kolaus. Kotona yritin soittaa sitten tietty shokkipuheluita ystäville, mutta helpommin sanottu kun tehty, koska puhelin oli tietty tippunut siinä rytäkässä johonkin pusikkoon. Valjastin ystävän soitteleen siihen, että löytäisin sen jotenkin pimeessä, kun palasin sitä etsimään, mutta niinhän joku muu pösilö ehti ensin ja pölli luurin, heitti simin meneen vaan. Puhelimella ei niin väliä, ja eiköhän uus sim-korttikin samalla numerolla onnistu, mutta sinne meni kaikkien numerot ja osotteitakin oli puhelimessa aika monta tallessa. Niin, ei kannata soitella, mua ei nyt saa kiinni sillä laitteella. Ja jos äippä ja iskä luette tätä, ja muutkin tietty, niin voisitte lähettää numeronne.

8 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Voi ei mitä urpoja liikenteessä :( Tsemppiä!

Esko kirjoitti...

Urpoja nimenomaan. Välinpitämättömyys toisia kohtaan, kuten esimerkiksi jätetään tien viereen makaamaan pyöräkolarin jälkeen, pistää kyllä ärsyttämään tosi pahasti. Tosi harmi, että noin pääsi käymään :(. Toivottavasti ei tullut mitään pahempaa jälkeä.

Mimmi kirjoitti...

Voi itku. Onneksi ei sentään mikään luu katkennut tai murtunut.

Ninni kirjoitti...

Voi apua! Onneksi oot kunnossa!!

Anonyymi kirjoitti...

Tällä kertaa ei ollu ihan kovasti hyötyä edes Voittamattomasta pelastajasta, vaikkakin oli aika lähellä etten lähtenyt yötä myöten sua varmuuden vuoksi herättelemään aivotärähdyksen pelossa :)

Loppu hyvin , melkein kaikki hyvin..

Kauramoottori kirjoitti...

Melkosia urpoja kohtasit :/

Onneks oot ilmeisesti kunnossa. Tsemppiä mustelmien paranteluun!

Jupis kirjoitti...

No voihan helv!!! KAikenlaista sitä sattuu! Tsemppiä!!

Anonyymi kirjoitti...

Hui, vasta nyt eksyin lukemaan tämän kirjoituksen. Toivottavasti kaikki on siellä hyvin, eikä tullut jälkikäteenkään mitään vakavampia vammoja esiin. Tsemppiä kovasti!