perjantaina, helmikuuta 25, 2011

Ilman kenkiä

Jos voisin olla ilman kenkiä koko ajan, mun jalkaan ei sattuis yhtään. Ikävä kyllä tämä lienee melko mahdotonta erityisesti näin talvisin. Korkkarit ja kantakorotus ovat vähän auttaneet, mutta päätin käydä silti tänään työterveydessä. Olisi pistänyt kortisonia, mutten innostunut asiasta, katsotaan viikon päästä uudestaan. Sain kyllä sitten luonnollisesti tabuja, Arcoxiaa määräsi. Sanoi, että on varmaankin akillesjänteen bursiitti, mikä pienen googlettamisen jälkeen tuntuu ihan loogiselta vaivalta, koska yksi oireista on usein se, että joidenkin kenkien pito voi sattua ja yksi hoitokeinoista on pitää kenkiä, jotka ovat takaa auki. Muutenkaan oireet ei sovi akillesjännetulehdukseen yhtään (uskokaa pois, pystyn sen ihan itse itseltäni diagnosoimaan, on sen verran tuttu juttu tuo). Varmaan se lauantain luistelu tän pohjimmiltaan aiheutti, kun monoon piti tunkea sukkaa poikineen. Sain lääkäriltä myös lappusen, jolla puolipirkka siirtyy ensi vuoteen. Uiminen onneksi onnistuu kivasti, edes volttikäännökset ja potkut eivät olleet mitenkään ongelmallisia. Niin ja positiivisia juttuja on, että kasvot eivät enää vihjaile perheväkivallasta (mutta paleltumat ovat kyllä vielä kylmäherkkiä) ja nivunen kiukkuaa enää vain vähän ja lähinnä jos erehtyy menemään rinulia.

Tänään meillä oli myös kuntotestien palauteluento ja sai ne tulokset. Mä päätin kerrasta alkaa urheilijaksi, kun rasvaprosenttikin oli siihen sopiva (siitäs saitte herbalife-tädit). Jotkut ovat kai pitäneet mua urheilijana ennenkin, mutta itse olen ollut vähän eri mieltä. Tiedä sitten, missä menee urheilijan ja kuntoilijan raja? Muuten nuo testitulokset olivat sitä, mitä odotinkin. Peruskunto on huono. Tai no, helppohan noista testeistä on saada paras kuntoluokka eri kategorioissa, mutta tuo aerobinen kynnys on kyllä ihan liian alhaalla. Olen tästä aika tietoinen kyllä. Tulokset olivat seuraavanlaiset:

Aerobinen kynnys:
% maksimista 57%
l/min 1,95
ml/kg/min 35 (vitosen raja 31)
suoritus min/km 6:15
syke 137
laktaatti 1,2

Anaerobinen kynnys:
% maksimista 80%
l/min 2,70
ml/kg/min 49 (41)
suoritus min/km 4:25
syke 169
laktaatti 3,0

Max hapenotokyky
l/min 3,35
ml/kg/min 61 (51)
suoritus min/km 3:34
syke 188
laktaatti 8,9

Näistä nyt pitäis sitten päätellä jotain, mutta itse en osaa kauheasti kyllä näitä tulkita, paitsi tietty ne asiat, mitä sieltä palautteessa kerrottiin. Mutta se palauteluento oli kuitenkin suunnattu signaalinkäsittelijöille (eikä meille urheilijoille :) joiden keskimääräinen aktiivisuustaso lienee vähän eri kuin meikäläisen. Siispä jos joku näistä luvuista jotain oikeasti tajuaa, niin olen kiitollinen infosta. Vo_max on kai ihan ok, jos se pitää paikkaansa, mutten tiedä, pitääkö, kun eihän sitä ole mitenkään hengityksestä mitattu. Maksimin ajasta olen kyllä kanssa vähän yllättynyt, sillä en ole mielestäni yhtään hyvässä kunnossa ja toi vauhti on lujaa mulle kun oon kyllä tosi hidas.

Liikuntareseptin mukaan väh 60% harjoittelusta pitäisi olla alle aerobisen kynnystason. Ei kyllä ole. Uinnissa osa on, ja juoksulenkit ulkona on ja luistelu oli myös. Hiihto ei ole, pertsa on siinä rajoilla, mutta kun näenkin luistelusukset, on syke jo yli 150. Talvipyöräily hangessa on enemmän maksimireeniä. Reseptin mukaan kuitenkin yksi kerta viikossa tällä sykkeellä pitäisi mennä yli 3 tuntia. Just. Mitäköhän lajia sitten vetäisin kolme tuntia putkeen. Pitäisi varmaan palata sitä Pynsän kenttää kiertämään, se kun on ainoa oikea vaihtoehto. Hiihto olisi toinen, mitä voisi kroppa kestää, mutta kuten sanoin, luisteluhiihdossa sykkeet on pilvissä. Juoksua kolme tuntia? Juu, olen juossut viisi kertaa elämässäni (yli) kolme tuntia, näistä kolme maratonilla. Uintia kolme tuntia. Hm, sais ainakin uintikilometrejä. Ja sen jälkeen ei olis kyynärpäitä. No, kesällä suurin osa pyörälenkeistä on tietty tätä. Aerobista vk-liikuntaa pitäisi olla tuollainen 10-30% harjoittelusta. Mulla tähän menee varmaan vähän ylisuuri osuus reeneistä. Hiihdot menee tänne kaikki ja myös pingviinitreenit ja usein uintiohjelmastakin puolet. Myös tekniikkauinti menee helposti tähän ja ainakin kaikki teneriffan ja talven pyörälenkit. Sitten vielä maksimikestävyysreeniä 1-2x viikkoon, mikä tulee kivasti hoidettua tri-seuran maanantain pirkkistreeneillä. Sielä ei paljon säästellä ja kuolema tulee. Siksi ne onkin niin kivoja reenejä ja erityisen tärkeää on, että siinä on muitakin mukana juoksemassa.

Olen muuten jo päättänyt, että ensi vuonna harjoittelen vähän luistelutekniikkaa. Tämä tosin vaatii pientä konsultointia asiasta jotain tietäviltä, joita ei tässä maassa kyllä liiaksi ole. Mun luistelu ei oo nähnytkään ulkoterällä olemista ja tuollainen tekniikkaparannus samalla rasitustasolla pysyttäessä tuottais kyllä lisävauhtia mun menoon. Niin ja hiihtäänkin ajattelin opetella ensi vuonna. Mutta ensin bursiitit pois.

keskiviikkona, helmikuuta 23, 2011

Hyvät neuvot tarpeen

No niin. Akillesjänne on aika pahana. Heti kun laitan kengät jalkaan, suuri tuska alkaa, ilman kenkiä ollessa jänne on vain vähän kipeä. Töissä työkenkäläpsyttimillä voi kävellä ihan hyvin, mutta talvikengät jalassa on ihan tappoa, sattuu vaan. Testasin myös lenkkareita, ja nekin sattuu. Tänään yritin käydä hiihtämässä, mutta ladulle kävely (~1km) oli kivuliasta ja takaisin raahustus ihan tuskaa. Puolessavälissä löysytin kaikki monon tarrat ja nauhat ja helpotti kummasti. Nähtävästi kenkä jotenkin painaa jännettä, kun ne läpsyt on ok:t. Kipu on kuitenkin jotain ihan muuta kuin hankausta. Lisäksi jänne/ympärysalue ei ole yhtään paineluarka niin kuin perus akillesjänteen (peri)tendiniitissä yleensä on, eli tämä on todella hämärää. Hiihdossa kipu tuntui vähän, mutten oikein tiedä johtuiko se siitä monokävelystä vai oikeasti hiihdosta. Hiihtää pystyin kiekan Suolijärvellä, sitten jäätyi naama teippauksista ja kommandopiposta huolimatta ja tuli kiire kotiin. Mietin, että miksi kinttu on kipeänä, koska eihän lauantaina tuntunut missään mitään ja yhtäkkiä sunnuntaina kaupasta kotiin kävellessä alkoi sattumaan. Lisäksi olen aika ihmeissäni, että mitä ihmettä teen.En voi mennä töihin sandaaleilla, enkä ilman kenkiä, ja kilsan työmatka kyllä sattuu aika runsaasti kengät jalassa. Ja miten ihmeessä urheilen? Neljä kertaa viikossa uintia on maksimi, kyynärpäät ei kestä enempää. Ja entä muut lajit:

juoksu - kengät pitää laittaa jalkaan, ei onnistu
hiihto - ladulle kävely ja monot muutenkin tuottaa ongelmia
luistelu - no eiköhän tää ongelma juonna juurensa lauantailta, joten ei varmaan fiksu idea
pyöräily - ulkona ei voi, naama ei kestä just nyt tätä, sisällä ei voi, kun ei oo traineria ja salin kuntopyörää ei polvet kestä ja oletettavasti pyöräilykengätkin olisi huonot akilleelle
cross-trainer - testasin, sattui vähän, joten ei varmaan hyvä
vesijuoksu - ei käy, polvi tulee siitä ihan törkeän kipeäksi.

Pitääkö mun nyt oikeasti alkaa taas vaan punttaamaan/joogaamaan/kahvakuulailemaan, eihän mun pää sitä kestä? En voi edes kirjoittaa väikkäriä, koska tadaa, se lähti tänään esitarkastukseen.

Jos on ideoita, hypoteeseja tai ihan mitä vaan, niin saa kertoa, koska mä en tajua tätä juttua, enkä tiedä, mitä tekisin. Ehkä alan harrastamaan petankkia, vaikka kai siinäkin voi vammautua - ainakin minä.

Loppuun vielä ajankulua junamatkoille: VR-bingo.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Kehonhuollon kurjuus

Jostain kumman syystä oikea akillesjänne on ihan törkeän kipeä (lähinnä kengillä kävellessä) ja kun naamakin on vähän vaurioitunut, on pitänyt tyytyä sisäliikuntaan. Selkäkin oli luistelun jälkeen pari päivää ihan jumissa, mutta tänään on jo ollut ihan helppoa sen kanssa. Maanantaina pisin uintini kerralla, 3.5 km eikä tuntunut kuin vähän kyynärpäissä. Parasta oli, että aikaa tuohon taukoineen meni joku 1:20 ja kun tuohon sisältyy tosiaan taukoja yli kymmenen minsaa ja kun verroja oli 500 metriä, niin pystyn uimaan ihan mukavaa vauhtia jo. Tänään sitten oli vuorossa kehonhuoltoa. Vihaan sitä. Vihaan vihaan. Se on ensinnäkin tylsää. Toisekseen se on tylsää ja vielä kolmanneksi se on tylsää. Tänään kävin vajaan tunnin salilla, missä väkästelin mm. jalkaprässiä ja lähentäjä/loitontajaliikkeitä. Illalla vielä vähän joogasin. Kävin syksyllä ja alkukeväästä kymmenisen tuntia joogakoululla, minkä jälkeen hommasin (tämä on nyt vähän häpeällistä) sellaisen jooga-dvd:n, jonka tahtiin vielä yritin venyä 45 minsaa. Jooga on tehokasta venyttelyä mulle (erityisesti tykkään aurinkotervehdyksistä) ja tulee siinä myös esim. vatsa- ja selkälihaksia treenattua. Joogakoululla tunnit meni vähän verkkaan eteenpäin ja mulla ei meinannut pitää pokka, kun alettiin puhumaan energiavärähtelyistä jne. Mua ei haittaa, jos joku niihin uskoo ja saa niistä helpotusta, mutta mä en kokenut mitään värähtelyjä sielä. Ehkä se johtui siitä, että en lausunut niitä mantrojakaan ikinä. Ei oikein oo mun juttu. Lopuksi tunnilla aina vielä kumarrettiin omalle sisäiselle viisaudelle. Ei oo täälä meilläpäin ollu viisautta ei...

Salin ja joogan lisäks oon tässä puuhastellut muutakin. Viikottain venytellään ahkerasti (viime aikoina vähemmän ahkerasti, tyyliin vain pari kertaa viikossa). Sen lisäks käyn sielä pilateksessa. Se on kyllä niin vaikeeta. Sitä en vois kuvitellakaan tekeväni millään dvd:n opeilla, koska ainakin mä oon aina ihan väärissä asennoissa, joita se opettaja sit tulee korjaamaan. Itse on aika vaikea nähdä, kun on kylkimakuulla, että onko sitä suorassa linjassa. Ainakin mä kuvittelin olevani kyllä, mutta enpä ollut. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut ja esimerkiksi musta tuntuu, että mun selkäni on vähän vetreytynyt. Ei sillä, että mulla olisi normaalisti kauheasti selän kanssa ongelmia. Juu, sitten vielä oon harrastellut kahvakuulailua. Oon korvannut sillä joitain salisessioita. Kävin kurssilla ja laji on kiva, olkoonkin vaan muotilaji. Itsehän käyn kuulaa heiluttelemassa meidän äijäsalilla ennen töitä, kurssilla oppi perusliikkeet, mitä sitten teen. Tuo on oikeasti tällä hetkellä kaikista mukavin näistä kehoa huoltavista jutuista, hetkettäin jopa oikeasti mukavaa, kun muut ovat todellista pakkopullaa.

Urheiluvammat naamassa ovat vähän epämiellyttäviä. Siis oikeasti, näytän ihan piestyltä. Töissä olenkin saanut kuulla hienotunteiset kommentit: "Ootsä saanut pataan?", "Herranjumala, mitä sulle on tapahtunut?" ja "Kaaduiksä sielä luistelussa?" Älkää palelluttako naamaanne, jos ette halua leimautua perheväkivallan uhriksi. Olen tosin ollut sillä listalla jo aiemminkin mm. korispelissä silmäkulmaan saadun kyynärpään ja ultisreeneissä silmään lentäneen kiekon ansiosta.

Vähän kyllä mietityttää, että miten pääsen hiihtämään. Huomenna olisi jo ihan pakko mennä. Pirkka lähestyy kovaa vauhtia. Mutta miten kestää a) akillesjänne b) naaman paleltumat, ne kun ei tykkää olla ollenkaan ulkona. Onneksi Pirkka ei ole niin tärkeä juttu mulle, joten kestän, jos en pysty sitä hiihtämään.

Loppuun vielä pieni hetki kuuluisuutta. Videot poistuvat onneksi keskuudestamme loppuviikosta.

Ensimmäisessä klipissä on luistelunäyte (noin kohdassa 49:00), joka on aika huono, kun lähtöportin kohdalla piti aina vähän varmistella, että chippi rekisteröi kierrosajan.

Tokassa onkin sitten mun luistelun huippuhetkiä - tai sitten ei (noin kohdassa 1:44:55 tuun maaliin ja siitä sitten tulee huippuja palkitsemisseremonioita johonkin 1:48:n asti). Luulivat varmaan, että oon ihan poikki, kun onnistuin kaatumaan siinä maaliviivan jälkeen. Mulla oli kyllä ihan toiset ongelmat. Ensi kerralla löysään ne monon remmit, jos pitää vielä joskus jollekin palkintopallille kiipeillä.

Tämä heppu oli mun suosikki. Se kannusti joka kerta, kun ohitti mut ja niin, kuva puhukoon puolestaan siitä, että oliko sielä vähän viileetä, tai niinkun tapahtuman kotisivuilla ilmaistiin - raikasta.

Ja ihan viimeiseksi, jos suomalaiset on hulluja, niin on niitä vielä hullumpiakin...

lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Finland Ice Marathon 2011

Sois jo kello, tässä on pyöritty sängyssä jo 5.15:sta lähtien ja ei vaan uni tuu. Vihdoin se soi. Onneksi siirsivät lähtöä vasta yhdeksäksi, ehdin sitten aamupalalle kunnolla. Puuro on mautonta, ei se mitään. Ai ulkona on -31. Kuulostaa vähän kylmälle. Kuinkahan mun käy. Söinköhän liikaa, maha painaa. Kai tää tästä, aikaa starttiin yli puolitoista tuntia. Sitten pukemaan, sukat, säärystimet, villasukat, villasukat, kerrasto, toinen kerrasto, juoksutakki, kaulaliina, pyöräilytakki, pyöräilyhousut, kommandopipo, pipo, pyöräilylasit, lapaset, lapaset, nahkarukkaset. Kai näillä pärjää. Toimiikohan nää kertakäyttöiset varpaan- ja kädenlämmittäjät oikeesti. Olis syytä. Verkkaan viis minuuttia, pakko verkata, kun monojen nauhat on pakko kiristää. Onneks mulla on ylisuuret monot, muuten kuolisin kylmyyteen. On täälä kyllä kylmä, naama jäätyy. Se on nyt vaan kestettävä. Aurinko alkaa pikkuhiljaa lämmittää, kolmen tunnin päästä voi olla vaan -20, se ei oo paha. Lähtöön puoli minuuttia, mihin oon taas pääni pistänyt, hei startataan nyt jo, mun peukalo jäätyy tässä kellon nupilla. No nyt mennään, enää 20 kierrosta. Ei paha. Vois olla kylmempikin, missä on mun peesit. Ei näy. No ei sitten. Täälä on railoja. Täälä on ihan pirusti railoja. Eka luistelija kaatui, onhan menty jo 500 metriä. Enää 79,5, ei paha. Kuinkahan selkä kestää tätä, onneksi ei tuule. Eka kiekka takana, noin 11 minsaa, liian lujaa, ei hyvä. Pääsis tohon peesiin. Liian kaukana on letka, tää kaarre oikeelle on paha, en osaa kaartaa kuin vastapäivään. Sen sitten osaankin. 2 kierrosta jo mennyt, se on viis prosenttia. En juo vielä, ens kiekalla sitten. Joku huutaa, että luistelen kauniisti. Oon ottanu pikaluistelijoista mallia kaarreluistelussa, ja nyt kyllä luistin liukuu kivasti. Liian lujaa meen, katkean vielä. No ei se mitään, sittenpähän katkean. Nyt sain letkan kiinni. Mennään kyllä lujaa. Aika tosi lujaa, mitenköhän käy. Peesissä on vaikeaa luistella. Mitä ihmettä, mennään ekoista kierroksella ohi. Juomaa, onpa kuumaa, hyvä vaan, ei maista, kuinka pahaa on. Peesi lähtee, en pysy perässä, menkööt. Paha juttu, että on pakko ottaa hanska pois juomisen ajaks, sormet jäätyy. Neljäs kierros, jahas, 140km:n johtopari ohittaa mut ekan kerran, menköön vaan. Hyvin menee, viidesosa ohi, ja yhä edelleen kuulemma luistelen kauniisti. Eihän kukaan oo edes opettanut mua luisteleen. On tää jää kyllä muuten hyvä, paitsi yhdessä kaarteessa ja paljon railoja. Nyt sattuu nivuseen, oliskin liian hyvin menny, jos ei olis sattunut, kyl tää tästä, jos on liian tuskallista, lopetan. Naamaan kyllä vähän ottaa, mutta lämpeneehän tää sää, ehkä enää -25. Se on jo lämmin. Paha vaan, kun kommandopipo jäätyy tossa juodessa, jos juomaa tippuu siihen nenän- ja suun suojille. Tunti menty ja oon aikataulua jotain puoli kierrosta edellä. Aika hyvin, en olis uskonut. Koskahan katkean. Nivuseen ei satu enää, liekö turtunut, ei haittaa, enää 13 kierrosta, hienosti menee. Hm, uusi peesi, tää on hyvä vauhti. Tässä mennään. Puolessa välissä ollaan, peesi kaatuu, siltä irtoaa luistin, meniköhän rikki, miten voi käydä noin? Jatketaan siis ilman peesiä, selkä kestää ihmeen hyvin. Jahas, luistin lähtee alta, ollaan mahallaan. Ei sattunut, jatketaan sitten vain. Nyt kyllä tuntuu pahalta. Mulla ei voi tulla vessahätä nyt, kun on 37 kilsaa vielä maaliin, tää on pahapahapaha juttu. Geeliä pitäisi ottaa ja juodakin on pakko. Kestäisinköhän maaliin asti, pakko kestää. Geeli naamaan, nääkin näemmä jäätyy, kyllä tää vielä just ja just onnistuu, kädet kyllä jäätyy tässä touhussa. Mua peesannut nainen ei taida enää peesata, mihinkähän se katosi. Jatketaan. Enää kuus kierrosta, ei tunnu pahalta, paitsi tahdon vessaan. Ei hitto, kestät tunnin. Kestätkestät. Montako kierrosta oon luistellut, en tiedä! Voi ei, mitä teen. Äippä on tuola, sanon sille, että käy kysymässä. Hyvä juttu. Kuusitoista oli mennyt, oikeassa olin sittenkin. Nyt jäätyy sormet, en saa juomatauon jälkeen tumppua käteen. En vaan saa, ja juomaa loiskahti sormille myöskin. Mun käsi on tulessa, en saa näitä tumppuja käteen, ne on ihan rutussa tossa, mitä teen, muhun sattuu. Sattuu, sattuu, sattuu. En tunne sormia, mitä teen. Nyt sain tumput käteen, mutta miten saan tän rukkasen, sormet on ihan jäässä. Miks täälä ei oo yhtään katsojaa, jota voisin pyytää auttamaan. Ei ole, selvittävä on itse. Mun sormet paleltuu. Apua, mitä teen. Nyt sain rukkasen käteen, hampailla kiskomalla, mutten tunne sormia. Tää kierros on varmaan ekstrahidas. Huh, nää vähän vielä lämmittää nää sormenlämmittimet, tunnen jo peukaloni, muutkin sormet sulaa. En voi juoda enää, koska en ota rukkasia enää pois, sitäpaitsi tahdon vessaan. Enää kolme kiekkaa, 12 kilsaa. Ei paha. Onpas, jos tahtoo vessaan. Kymmenen kilsaa. Kuolen kohta, ihan tosi. Kaks kierrosta, sitten pääsen vessaan, tässä vaiheessa et voi enää mennä. Oikeasti. Kuusi kilsaa, alle 20 minsaa. Ei tunnu kylmältä enää, tahdon vaan vessaan. Mitä lujempaa luistelet, sen nopeemmin pääset. Vika kiekka lähtee, ei paha. Onpas, tahdon vessaan. En sitten katkennut, ja virtaa riittää. Kaksi kilsaa, kaadun pahasti. Ylös vaan nyt siitä. Enää kilsa, mitä noi hidastelijat tossa edessä on, menkää nyt siitä oikeasti hei. 100 metriä, maalissa. Kaadun. Oho. Ai jaa, tulin toiseksi. Kukitukseen. Hei oikeasti, mä en tahdo kukkia, vaan vessaan. No kukat tuli. Tuli muuten varmaan edustava valokuva. Jos mullois luistelulisenssi, olisin SM-hopealla. EräU ei kuulu liittoon, joten ei oo lisenssiä. Ei edes harmita, on ihan oikein, etten saa sitä mitalia, seurat tekee hyvää työtä tapahtumien järjestämisessä. Tää luistelu oli tosi kivaa. En ees katkennut yhtään. Vielä olis voinut luistella 20 kilsaa ihan hyvin, pienellä tauolla tosin... Naamassa on paleltumat, ne kiusaa loppuelämän. No, urheiluvamma. Hyvin meni, keskiosassa hitaampia kierroksia, muttei pahasti hitaita. Eka oli muka yli 12 min, ei kyllä ollut, ovat laittaneet kellon hassusti päälle. Hitain kierros oli, kun sormet jääty, mutta sekin alle 12 minsaa, en olis uskonut. Taisi olla vähän alimittainen kierros, mutta silti meni hyvin. Nivunenkin on kohtuu ok. Hieno tapahtuma, ens vuonna sata kilsaa ja luistelulisenssi. On tää luistelu vaan hienoa.

perjantaina, helmikuuta 18, 2011

Ready, steady,...

Tilanne on tällä hetkellä melkoisen paljon parempi kuin viimeksi - onneksi. Nivunen on jokseenkin parempi, sillä voi ihan ok:sti juostakin. Sivuliike sen sijaan on heikompaa, eli luistelupotku ja erityisesti palautus ovatkin vähän kinkkisempiä juttuja. (Urheilu)viikko lähti maanantaina käyntiin, ja koska sunnuntai ja tabut olivat auttaneet jalan kohtuulliseen kuntoon, uskalsin lähteä uimaan. Vuorossa oli uintitestit. 3x300m, 30s palautuksilla. Tulos ei ollut kovin mairitteleva, sekunnin oli kuukaudessa parantunut keskimääräinen 300m:n aika. Ja oon ollut tässä välissä sielä leirilläkin! Muuten uintiharjoittelu (ja kyllä ihan kaikki muu harjoittelukin) ovat kyllä olleet viime aikoina niin retuperällä ja ongelmien sävyttävää, että kai tämä sitten oli odotettavissa. Yks mies tosin sanoi mulle, että mun uinti näyttää tosi hyvältä ja että se liukuu hyvin, mutta ko. mies oli kyllä itse ihan sellainen perinteisistä perinteisin kuntouimari, joka ui lähinnä rintaa ja yritti pyristellä silloin tällöin altaanmitan vaparia. Joo, kyllä mun uinti siihen vapariin nähden varmaan näyttääkin hyvältä, mutta muuten kyllä ei.

Tiistaina jalka oli taas jo vähän parempi, joten uskaltauduin testaamaan luistimia. Pystyssä luistelu onnistui, mutta heti kun otti luisteluasennon, alkoi tuntumaan nivusessa. No good. Puoli tuntia pyristelin, mutta sitten alkoi kylmyys kangistamaan ja nivunenkin sanoi, että nyt on paras lopettaa. Luistin ei muutenkaan kulkenut mihinkään. Yritin siinä muutaman reippaan "kisavauhtisen" kierroksen tehdä, mutta yksi kierros kesti kymmenen sekkaa enemmän kuin normaalisti. No, huono kenraaliharjoitus jne. Illalla katsoin sitten kalenteriin, ja totesin, että jahas, huomenna onkin juoksutestit, jotka olin aika autuaasti unohtanut. Siis ihan oikeat Teskun juoksutestit, jotka työpaikka maksaa (en kyllä oikeasti ymmärrä, että miten meidän laitos tollasia maksaa, mutta niin vain oli meille testi järjestetty). Testihän oli tosi huonoon aikaan mulle ja mietin kauan sitten ke-aamuna, että menenkö, mutta hei, ilmainen testi! Jalkakin oli kohtuu ok, joten päätin sitten mennä. Testi koostui 6x1000m:n kävelystä/juoksusta Pirkkiksellä. Sitten mitattiin jotain maitohappoja yms. Itsehän olin koko testin ajan ihan sekaisin. Siinä piti pitää pulssi tietyllä tasolla ja mä todellakin jouduin tuijottamaan sitä mittaria ihan tosissani, kun se syke hyppi vaikka kuinka. Varsinkin eka, kävelykierros oli ihan tuskainen. Sykkeen olisi pitänyt olla noin 100 siinä, mutta mulla se vaihteli 89:n ja 115 välillä. Sitten kun alettiin juoksemaan, oli vähän helpompaa, mutta lähinnä juoksin katse suunnattuna siihen mittariin, en kyllä tiedä, oliko se tarkoitus, koska oli varmaan kaikkea muuta rentoa juoksua. Kerran melkein törmäsin edellä kulkevaankin, kun olin niin keskittynyt siihen hyppivään pulssiin ja kun en tunnetusti muutenkaan näe eteeni, kun reenaan, niin nyt vielä vähemmän. Pari vikaa tonnia olivat sitten jo ok, kovempaa juostessa osaan pitää tasaista vauhtia (ja näemmä sykettä) paremmin ja vikalla kierroksella juostiinkin vain niin lujaa kuin pääsi, pulssilla ei väliä. En kyllä saanut itsestäni siinä oikein irti kaikkia, kun ei ollut kilpailutilanne ja nuhaisuusolokin on jatkunut jo pari viikkoa. Oli se ihan ok kuitenkin, koska en mä kauheen paljon lujempaa varmaan tonnia nyt pääsisi edes missään kisassa. Tulokset tulevat kai sitten postissa, ja niistä pitäisi ymmärtää jotain. Mun villi etukäteisarvaus on, että peruskunto on paska.

Ne muuten mittas pihdeillä rasvaprosentinkin, ja musta tuntuu, että saan kivempia tuloksia kuin silloin Nokian herbalife-tädeiltä, jotka tuomitsi mun rasvaprosentin ylisuureksi. Eilen paino oli kyllä korkeammalla kuin pitkään aikaan, ylenmääräinen karkinsyönti ja huono treenaaminen näkyy aika nopeasti, mutta en jaksa kauheasti tuollaisia miettiä, kun muuten paino olikin tuossa vähän liiankin alhaalla ja vaikka kuinka yritin, en saanut painoa jouluna nousemaan kahta kiloa. Nivunen ei haitannut testijuoksussa yhtään, mutta tänä aamuna sitten taisi nuo juoksentelut kostautua, koska on ollut taas vähän kipeämpi, ikävä kyllä jouduin päivällä kävelemään aika paljon, mutta muuten pidin itseni pois mm. altaasta.

Nyt on sitten laukku pakattu täyteen vaatteita, jotta huomena päästään ajoissa heti töitten jälkeen ajamaan kohti Kuopiota. On kyllä luvattu vähän kylmää kisakeliä, yöllä ja aamullakin pitäisi olla vielä -30, apua! Alkuperäinen tavoitevauhti tuntuu aika kaukaiselta tällä jalalla, jatkuvalla pienellä nuhaisuudella ja kylmyysasteilla, mutta ainakin menen yrittämään ja jos ei kulje, niin sitten ei kulje. On kiva päästä kisaamaan kaikesta huolimatta.

sunnuntaina, helmikuuta 13, 2011

Mutta paistaa se aurinko risukasaankin

Unohdin mainita, että huoltajan paikat on jo melkein täytetty. Pöksyliini on merkannut myös Joroisen kalenteriinsa ja ilmoitti, että Kiskokin houkuttelisi, kun sielä on niin kivaa!! Vaikka kyseinen henkilö olikin sitä mieltä, että "Ei sullakaan kauheen hyvin mee", kun kysyi, että kuinkas pitkä se Finland Ice Maraton onkaan ja kuuli vastauksen, niin en mä tiedä, onko sielä huoltajapäässäkään ihan kaikki kotona ja elämä kovin tapahtumarikasta ;) Mutta en valita, on ratkasevasti kivempaa, kun on huoltajia ja sponsoreita, joiden mielestä mä oon ihan sankari, oli lopputulos mitä hyvänsä, kuin että yksinään kävisi kisaamassa ja ei olisi ketään, kelle kertoa kilometrin numero 28 vaikeuksista, kun piti väistää sorsapoikuetta. Loppuun vielä huomisen ystävänpäivän kunniaksi kuva pingviiniystävistä(ni). Siispä hyvää ystävänpäivää kaikille ja muistakaa ystäviänne huomenna, sillä ilman ystäviä olisi elämä ratkaisevasti ikävämpää.

Kuka lohduttaisi Kipaa?

En oikeasti ymmärrä, miten pystyn tähän. Siis ihan oikeasti. Tosihan on, että toiset henkilöt ovat vamma-alttiimpia kuin toiset ja mä kuulun siihen vammautumisherkimpään osaan (vai venähtääkö teidän patellajänteet usein suihkussa ja murratteko sormianne uimalla?) ja alan jo oleen vähän tottunut siihen. Sillä ei tunnu olevan merkitystä, kuinka paljon teen (no joo, akillesjänneongelmat oli ihan selvä itseaiheutettu ylirasitusvamma), vaan paikat prakaa samalla tavalla, teen sitten paljon tai vähän, kevyen viikon jälkeen tai rankan viikon jälkeen jne. Mun sidekudosrakenne ei oikein taida olla sellaista, että se kestäisi kunnolla mitään urheilua, ongelmathan on useimmiten jänteissä ja niiden kiinnityskohdissa. Lihakset taasen harvemmin kiukuttelevat, mutta kyllä nekin aina välillä tuottavat pulmia. Kerran esimerkiksi reväytin pakarani noustessani bussista (!) ihan normaalilla kesäkelillä ja nyt sitten on jotakin tuolta lonkankoukistaja-alueelta sitten ehkä revähtänyt. Miten tähän sitten tultiin?

Pienehkö nuha ja väsymys vaivasi edelleen to-pe ja jätin suosiolla aamuheräämiset väliin. Molempina iltoina kuitenkin uintireenit, ja lepo oli tehnyt tehtävänsä, torstaina parhaita piikkiaikoja lähetyksellä miesmuistiin (16,5) ja muutenkin kulki ihmeen kivasti. Perjantaina tein Noksulla vain tekniikkaa, mitä nyt loppuun teki mieli repäistä satasen sekari ja niin myös tein. Sekauinti on kyllä ihan kamala laji. Ensin pitää sinnitellä perhosta, minkä jälkeen selkäuinnin ajan yritetään toipua. Rintauinnin alku sujuu yleensä ihan kivasti, kunnes alkaa painamaan ja hapottamaan ja viimeksi pitäisi selvitä vielä vaparista, kun jalat on ihan hapoilla, ei jaksaisi potkia edes kakstahtia saati sitten kuustahtia eikä muutenkaan enää jaksaisi enää yhtään mitään. 400m:n sekauinti on kyllä ihan hullun hommaa, jos ette usko, niin yrittäkää, mä en viitsi, koska en ikinä pääsis sitä sallitusti maaliin. Kuolisin jo satasen perhosessa.

Niin, mutta siis siihen lonkankoukistajaongelmaan. Eilen aamulla oli jo ihan hyvä, ei väsyttänyt, vaan heräsin pirteänä ilman kelloa 6,5 tunnin yöunien jälkeen, mikä on mulle melkoisen normaali ja riittävä määrä. Lähdin siis Kauppiin hiihtämään, kun Hervannan mäissä rimpuilu ei innostanut. Matkaanhan tuohon Hervanta-Kauppi väl9iin (eli noin kahdeksaan kilometriin) meni tunti, kun lauantaina bussit kulkevat todella huonosti ja alkoi kyllä ärsyttämään ihan kunnolla se, että tuhlaan elämästäni viikossa bussissa istuskeluun ja erityisesti niiden odotteluun aikasmoisia aikoja. Mukaan ei voi myöskään ottaa oikein mitään kamaa (=lämpimiä vaatteita), vaan kaikki bussikortit ja ekstrahanskat on mahduttava taskuihin. Vaihtobussia odotellessa siis on varma jäätyminen tiedossa ja muutenkin vapaan monot on tosi hyvät jalkineet kaikenmoiseen toimintaan. No, vihdoin pääsin Kauppiin ja hiihtoreeni alkakoon. 2,5 tuntia sivakointia, tarkoitus oli jotain kolmekymppiä hiihtää. Ja hiihdinkin aika tarkalleen sen. Harmi vain, että jossain vaiheessa alkoi nivuseen sattumaan ihan kamalasti. Ihan tosta noin vain. En kaatunut, en tökännyt suksea, enkä mitään. Ainoa, mikä saattoi vaikuttaa, oli se, että suksea piti palautuksessa nostaa vähän tavallista enemmän, kun latua ei oltu ehditty ajaa vielä ja lunta oli satanut yöllä aika paljon. Pakko oli kuitenkin takaisin Kangasalan päästä Kauppiin hiihtää, rahaa oli mukana kaksi euroa, kun ei muuta kotoa nyt löytynyt ja puhelin ei vain mahdu näillä keikoilla mukaan. Kun sain sukset pois jalasta, nivunen oli kuitenkin ihan kivuton, joten ei hätää ja kotiinkin pääsin tällä kertaa viidessäkymmenessä minuutissa, enkä joutunut värjöttelmään pysäkillä hikisissä hiihtovaatteissa edes kovin kauaa. No, sitten tein jotain tosi tyhmää. Päivän ohjelmassa kun oli vielä tunnin juoksulenkki. Ja sinnehän mennään, kun intoa oli pieleen menneen viikon jälkeen vaikka muille jakaa. Nivunen ilmoitteli kyllä vähän itsestään vähän lenkin aikana, muttei pahasti, eikä kyllä mennyt huonompaan suuntaan juostessa. Mutta entä sitten? Kun pääsin kotiin alkoi tuska ja jatkuu edelleen. Tämän päivän luistelu on ihan poissa laskuista, ja tällä kivun määrällä kyllä viikon viimeistelyreenikin. Mutta pakko olisi päästä vielä kerran luistelemaan ennen kisaa, kun pitäisi kokeilla teroitettuja teriä, ne on ihan erilaiset kuin ne tylsät, joilla oon nyt koko talven luistellut. Olin päättänyt, että tulehduskipulääkekuurit ovat nou-nou, mutta nyt on kyllä pakko turvautua. Kylmä ja Felden ovat myös kovassa käytössä. Silti sattuu ihan vaan koko ajan, ihan sama, missä asennossa jalka onkaan. Sattuu kävely, istuminen, makaaminen. Mutta eniten sattuu mieleen: Miten mun lauantaisen luistelun käy?

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Voihan pölö

Ei nyt oikein luonnistu kyllä mikään. Tällä hetkellä pitäisi olla kunnon reeniviikko meneillään, mutta joku krooninen väsymys on iskenyt, ja tämän viikon reenit ovat jääneet yhteen uintiin ja tämänpäiväiseen luisteluyritykseen. Maanantain uinti sentään oli ihan kohtuullinen suoritus, vaikka tekniikkaharjoitusten puute kyllä näkyy aikas lailla. Meidän uima-aikoja on vain muutettu, niin ettei enää päästä kolmea kertaa viikossa ihan milloin vaan halliin, vaan ajat on nyt rajattu. Toki nyt lisenssiuimarit saa käydä viikossa uimassa 5 kertaa uimakortilla, mutta mua kyllä harmittaa älyttömästi, että maanantaina sisään pääsee vasta 7.30. Se kuus olis niin paljon parempi töitten kannalta. Tuon uinnin lisäksi olen vain siis keskittynyt olemaan tosi väsynyt, olo on vähän nuhainen ja olen sortunut taas ylenmääräiseen karkin syöntiin. Olen siis ihan suosiolla jättänyt aamuhiihdot(yllättävän paljon muuten tunnin lenkillä oli viime viikolla kanssa kuntoilijoita) tai salit alkaen kello 6.00 väliin ja nukkunut tai siis yrittänyt nukkua, harmi, että olen yleisestikin vähän huono nukahtamaan, mikä ei varsinaisesti auta tähän ongelmaan. Lisäbonuksena vasemmasta jalasta on patellajänne tulehtunut, mikä estää pyöräilyn ja ehkä juoksunkin, sitä en ole koittanut. Pyöräilyä en voi siis edes harkita tässä kuussa, juoksua ehkä. Ja kun sitä pyöräilyä mun nimenomaan pitäisi treenata, kun olen siinä niin uskomattoman huono. Niin ja tuo tulehtuminen johtui nähtävästi suihkussa käymisestä (=pienestä liukastumisesta sielä), joten en voi edes syyttää liikaa treenaamista. Ja lisäksi blogin kielletty aihe on tällä viikolla ollut erityisen kielletty aihe, vaikka en ole mitään tehnyt, tai ehkä juuri siksi?

Tänään oli kuitenkin sitten tarkoitus mennä kolmatta kertaa järven jäälle luistelemaan, se on kuitenkin varsin erilaista kuin radalla luistelu. Auto siis lainaan ja Ylöjärvelle. Ei olisi pitänyt mennä. Rata oli puoliksi ummessa, kun päivällä oli tuullut niin paljon. Jää oli karmean epätasainen ja aina silloin tällöin yllärinä lumen alla piilossa oli kohvajääkohtia, joihin luistin tökki. Kaksi kertaa kaaduin ja oikea polvi on nyt myös näiden kolhujen vuoksi kipeä. Kompastelin puoli tuntia radalla ja lähdin pois. Onneksi oli se auto (kiitos äippä), jos olisin sompaillut tuonne bussilla ja käyttänyt reissuun neljä tuntia, olisi itkupotkukiukku tullut, nyt selvisin harmistuksella.

Illan suurin pettymys oli kuitenkin tämä uutinen. Voihan rähmäkäpälä. Ensinnäkin, on ratkaisevasti tylsempää luistella 20 kierrosta 4km:n radalla kuin 8 kierrosta 12,5:n km:n radalla. Toiseksi, on ratkaisevasti paljon vähemmän hienoa olla luistellut 80km kuin 100km, varsinkin kun 75km on plakkarissa toissavuodelta. Kolmanneksi, koska en ehdi maaliin ennen kuin 40km:n luistelijat (joita on oletettavasti todella paljon) lähtevät, ovat viimeiset kierrokset täynnä ruuhkaa, ohittelua ja täten myös selvää vauhdin hidastumita. Neljänneksi, aiemmassa aikataulussa lähtö oli klo. 9.00, nyt klo. 8.00. Ei hyvä, en ehdi edes hotellin aamupalalle vaan joudun raahaamaan mukaan jotain omaa evästä. Viidenneksi, kierrokset on laskettava itse. Harmi, jos luistelet liian vähän, oma moka. Hei oikeasti, miten mä voin pysyä laskuissa mukana jonkun neljä tuntia, kun puoli tuntia (=1500 uintikisoissa) on osoittautunut mahdottomasti. Helppoahan se olisi, jos olisi sellainen sykemittari, jossa on kierrosaikatoiminto, mutta mulla ei todellakaan ole. Mun sykemittarissa toimii nykyään hädin tuskin se ajanottotoiminto ja sekin hyytyy aina silloin tällöin. Luultavasti juurikin tuola Kuopiossa.

Loppuun vielä tunnelmakuvia kuntoilijan kotiarjesta.

Nukun talvisin pyöräni kanssa. Jos toisen on muutettava parvekkeelle, se muuttaja on minä, ei Silvia.

Pyörän pesu ja huolto on erityisen kökköä talvella, kun se on tehtävä kylppärissä, missä on sitten pyörälikaa vaikka muille jakaa. Trekki on myös ajon jälkeen jätettävä sisään kuivumaan. Ikävä kyllä mun eteisessä ei olisi tällaiselle tilaa.

Viidentoista asteen pakkasella puolentoista tunnin pyörälenkki onnistui tällä varustuksella. Huomaa lämmitettävät pohjalliset. On hyvät!

On mulla kenkiä. Siis lenkkarit, lenkkarit, monot, lenkkarit, monot ja pyöräilykengät. Jossain on vielä lenkkarit ja pyöräilykengät. Muita kenkiä onkin sitten vähän huonommin, kun jostain on tingittävä ja neljät lenkkarit on oltava (no ei tarttis ehkä, mutta oikeasti käytän noita kaikkia kolmea paria ja se neljäs on jenkeistä ostettu, kun halvemmalla sai ;)). Mukana myös ultiskiekot. Ultimatea on joskus niin kovin iso ikävä.

Onneksi uimahallissa pääsee saunaan, koska oma sauna toimii nykyään urheiluvälinevarastona. Ylälauteella majailee märkäpuku, keskilauteella rakkaat luistimet, jotain suksivoiteita, näemmä lättärit, jumppakuminauhan pätkiä ja uimalaseja ja alalaude on pyhitetty uimaleluille ja -kamoille. Saunan kaide on sopiva suksiteline.

Tällä hetkellä eteistä "somistaa" seuran pyörälaukku. On meinaan tosi kätevä tossa noin! Melkein yhtä kätevä kun mun jumppapallo, joka on myös aina tiellä.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Tärkeä treeni

Loppuviikko meni vähän plörinäksi, kun pieni kipeys vaani nurkan takana ja piti ottaa rauhallisesti, koska viikon tärkein treeni oli edessä tänään. Taktiikka toimi melko hyvin, kun pidin pari ylimääräistä lepopäivää ja jätin nopeustreenit väliin torstain uinneissa. Tänään siis vika mahdollisuus vetää pitkä luistelu ennen Kuopiota ja eikun Pyynikille. Kolme tuntia kentän kiertoa edessä. Kiersin ja kiersin ja kiersin. Luisteluasentoon oon jo tottunut aika hyvin ja 35 minsan setit sujuu jo mallikkaasti. Viime viikosta viisastuneena kävin maanantain pirkkisreenien jälkeen ostamassa itselleni mp3-soittimen, jotta olis jotain viihdykettä luisteluun. Siinä vaiheessa meinaan kun kierroslukemat ovat tuollaisia yli sadan, alkaa maisema välillä jo tympimään. Ikävä kyllä soitin oli päättänyt, että tänään on Foo Fighters-päivä ja ei suostunut soittamaan mitään muuta levyä kuin sitä, vaikka tein mitä toimenpiteitä ja alkoi hiljaisuuskin olemaan taas ihan kivaa, kun sama biisi alkaa neljättä kertaa soimaan. Sunnuntaipäivän meiningit luistinradalla oli taas melkoiset, mutta villepettereiden ja maijakerttujen pujottelu oli hyvää oheistreeniä railojen väistelyyn. Ihan en vain ymmärrä, että miten porukka ei osaa lukea niitä "Kengillä meno kentälle kielletty" ja "Mailapelit kielletty" kylttejä, mutta ei kai ne koske kaikkia. Sitäkään en ymmärrä, miksi joku haluaa opettaa lastansa luistelemaan siinä ohitse suihkivien luistelijoiden joukossa, kun sielä keskellä on lääniä vaikka kuinka. No, kukin taaplaa tyylillään. Mun luistinterotuspulmatkin on muuten vihdoin miljoonien soittelujen jälkeen ratkenneet. R-tech Näsilinnankadulla terottaa retkiluistimia, joten sinne sitten vaan kaikki. Pyynikin pikaluistelijat olivat todella avuliaita, kun kysyin heiltä, miten saisin terät kuntoon, mutta heidän penkkiinsä ei retkiluistinta kiinni saa Sain kuitenkin heiltä puhelinnumeron, jossa sitten osattiin auttaa. Itse asiassa numerossa oltiin niin avuliaita, että ottivat mun numeron ylös ja selvittivät asiaa ja soittivat takaisin! Onnekseni maailmassa on vielä pyyteettömän avuliaita ihmisiä, osaisipa itsekin olla sellainen. Mua muuten kosiskeltiin vähän keskiviikoksi luistelemaan kymppiä, mutta taitaa jäädä nyt väliin. Pitäisi olla kierroslaskija ja kun eihän noilla retkiterillä oikeesti ole hyvä kaarteita luistella, normipikaluistelussahan kaarre ei ole hidaste, mutta mulla se kyllä on.

Mulla on ihan kauhee kisakuume. Olis jo 19.2, mukava pikkupakkanen ja tyyntäkin tyynempi keli sekä huippujää ja hyvät peesit. Tässä tunnelmavideota, mitä mahtavuutta on tiedossa.