keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Jotain edistyksen tapaista

Eilen tein ensimmäisen uintireeniksi laskettavan session ~kahdeksaan kuukauteen. Tähän asti olen yrittänyt vain selvitä altaassa jotenkin sen jälkeen kun uinti on ollut taas sallittua, nyt oli tarkoitus ihan jo uidakin miettimättä sitä, että jaksanko. No, kyllä se siihen jaksamiskategoriaan meni silti, mutta uinti sisälsi silti ihan kivoja juttuja. Alkuun tein verrat, josta osa uitiin, yht. 400m verraa, josta puolet potkuja. Sitten tein uinti/potkusetin ja sitten uin 600m uinnin. Aika halpokasta on näillä surkastuneilla uintilihaksilla. Lopussa vielä 16x25 siten, että 2-2-2-2 toistot aina hieman nopeammin (ainakin yritin!) ja sitten toisen kerran sama. Loppuun vielä uintiverra, ihan ilman potkuja. Mittaa tuolle koko uinnille tuli niinkin 'paljon' kuin 2400m, josta 400m potkuja. Siis tätähän voi ihan oikeasti sanoa jo harjoitukseksi! Aikaahan tuohon settiin meni hieman yli tunti, joten voitte sitten päätellä, kuinka lujaa pääsen eteenpäin tällä hetkellä! Ensi viikolla ajattelin alkaa tekemään myös tekniikkaa. Tähän asti en ole viitsinyt, koska tekniikan teko on aika rankkaa noille olkapään lihaksille ja jos lihaksia ei ole, niin ei siitä ole mitään hyötyä. Nyt uskon uintilihasten sentään jo heränneen, joten voidaan alkaa taas miettimään niitä kyynärpäitä ja vartalonkiertoja - lyhyissä pätkissä tietysti.

Jaloista ei ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa, parin viikon päästä tapahtuu sitten fyssaria ja lähettivät mut työterveydestä vielä kivunhoitoon erikoistuneelle fysiatrille konsultaatioon (asiat tapahtuu raivostuttavan hitaasti näin kesällä). Niinpä  keskityn nyt iloisempiin asioihin, kuten siihen, että uinnissa paluu lähelle viime syksyistä tasoa on mahdollista puolen vuoden sisällä. Pitkän radan Masters-kisat ovat lokakuussa Vantaalla, joten eiköhän mut sielä nähdä taas starttipallilla! Hei, siis mähän saatan päästä kisaamaan tänä vuonna!!! Se olis kyllä ihan tosi HIANOO!

Mukavaa juhannusta kaikille. 

perjantaina, kesäkuuta 14, 2013

Sähköiskuja ja neulalla pistelyä

Keskiviikkoinen ENMG-tutkimus ei ollut varsinaisesti maailman miellyttävin. Siinä siis pisteltiin neulalla lihakseen, sitten piti tehdä lihaksella jotain ja sitten välillä annettiin sähköiskuja. Kuulostaako kivalta? Joo, no yli tunti kesti tuota kidutusta ja tulos oli: ei hermovaurioita. Tai siis karkeasti katsottuna tämä selvisi, maanantaina kuulen ihan lopullisen tuomion. Tuosta tutkimuksesta tosin ei kuulemma näy, jos hermo on pinteessä, mutta vauriot näkyvät.

Nyt sitten seuraava askel on fysioterapia. Sitä saa näin kesäaikaan odotella 2,5viikkoa. Kuitenkin mulla on nyt lupa maltillisesti tehdä jotain juoksua/pyöräilyä, joten tilanne ei ole ihan toivoton, vaikka jalat ovatkin edelleen kipeät.

Uinnissa on sentään valon pilkahduksia, enää ehkä 30% uintiajasta olkapään ongelman muistaa ja jaksan uida jo 100m ilman olkapään uupumista. Käsi liikkuu myös selvästi paremmin ylös, liikerajoitusta siihen suuntaan on enää alle 10 astetta, mutta ulkokierto on edelleen aika heikko. Toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Selvästi roikkuminen (joka on edelleen aivan #¤&:n tuskallista) on auttanut asiaa ja tällä viikolla olen vetänyt yhden leuankin! Myös punnerrus (naisten mallia vielä tehdään) onnistuu jo toisin kuin edellisviikolla ja penkkipunnerruksessakin on edetty niistä kilon painoista neljä kertaa painavampiin. Niin ja takakyykyssä painoa on ollut jo 35kg, etukyykyssä myös ja näitäkin rajoittaa enemmän olkapää kuin se, ettei jaksaisi kyykätä enempää. Nyt Erikselle viikonlopun viettoon, kivaa :)

sunnuntaina, kesäkuuta 09, 2013

Tuunausta

Sillä välin kun muut kisaavat, ja mä en ole päässyt oikein edes harjoittelemaan, on ollut aikaa vähän tuunata pyöriä. Jos aikoo ajaa tempoa pyöräkisoissa, ei mukaan voi ihan minkälaisilla pyöränsäädöillä mennä. Satulan kärjen pitää olla 5cm keskiön takana ja tämäkös on aiheuttanut mulle suurta tuskaa ja päänvaivaa: miten saan pyörästäni laillisen niin, että sillä voi vielä ajaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lopulta Adamon satula, joka on 24cm pitkä ja jossa on pitkät kiskot. Myös Fizikillä on lyhyt satula (joka on kuitenkin vielä sallittu, satulan pitää olla vähintään 24cm pitkä), mutta siitä näen jo kuvasta satulan muodosta, että en voi ajaa sillä, koska ahteri ei kestä. Kokeilin jo aikanaan bike fittingissä Adamoa, ja vaikka se olikin silloin ihan ok, jäi tuo etuosan nokan leveys mietityttämään, josko satula hiertää. Nyt ei ollut vaihtoehtoja, koska vaihtoehdot oikeastaan ovat a) Adamo b) ei pyöräkisatempoja. Valitsin a:n. Adamohan on hieman hassun näköinen, mutta mun mielestä ko. asia ei haittaa. Enemmän haittasi suolainen hinta, mutta ahkera (no joo) googlaaminen tuotti tulosta ja löysin ebaysta huutokaupan sinisestä Road-mallista, jotta voin säästää rahaa fysioterapiaan... Tämä on hieman leveämpi kuin esim. Racing-malli, jota mietin myös kovasti, sillä tiesin Roadin olevan pehmeämpi ja mä haluan, että satula on oikeasti kova. Satulan väri myös mietitytti, onko sininen ruma, mutta toisaalta tää tuli Lucyyn, joka on sininen, joten ei pitäisi haitata, eikä oo ainakaan tylsä musta. Onnekseni huutokauppa ei ollut kovin suosittu ja viikko voittohuudon jälkeen posti kiikutti kotiin satulan, joka laitettiin Lucyyn kiinni taistelun jälkeen (taas oli vaikea satulatolppa, kuten aina). Sitten vähän asennon testailua ja toteamus, että yltän aerobereille, eikä tunnu edes kovin pahalta, vaikken ole tolla ajoasennolla(kaan) pahemmin tänä vuonna ajellut. Toinen uusi systeemi oli satulan taakse asennettu kaksipakkainen pulloteline, kun mullahan ei mahdu pyörän runkoon kuin yksi.
Siinä se nyt on, uusi satula. Pullotelineessä kiinni tollanen pullon muotoinen työkaluboksi, johon voi säilöä lenkin ajaksi sisäkumit yms.
Asento näyttä mun silmään ihan hyvältä, niskat, mun kesto-ongelma on ainoa, joka ilmoitti, ettei tarttis tässä asennossa olla. Tästä kvakulmasta tosin totuus ajoasennosta ei välttämättä ihan pidä paikkaansa.

Tämmönen systeemi satulan takana. Toiminee hyvin ja telineet on niin tiukat, että pullot kyllä pysyvät varmasti menossa mukana.

Jottei Iisalle tulis paha mieli, sai se asiaankuuluvat pullotelineet myös.
Tänään kävin vähän testaamassa satulaa. Tuo nokan leveys mietityttää edelleen, välillä se vähän haittasi, muuten satula tuntui erituisesti bareilta ajaessa hyvältä, jarrukahvoilta kun ajoi, se liika pehmeys tuli enemmän esiin, kun istui satulassa vähän taaempana. Onko muilla Adamoon siirtyneillä ollut nokan leveyden kanssa ongelmia, ja jos aluksi se tuntui oudolta, onko siihen tottunut?

torstaina, kesäkuuta 06, 2013

Lievempää piinaa.

Uinti"harjoittelu" on täydessä vauhdissa. Viime kerralla siis uin yhteensä jo kilometrin! Olen joka "reeniin" lisännyt metrien määrää edellisestä kerrasta 100:lla ja kun 200m oli eka kerran saldo, niin siitä voi sitten laskea, että mähän oon tänä vuonna uinut jo 5,4km. Kyllä on mahtavaa. Uiminen sujuu olkapään suhteen jo vähän paremmin, eli joka vedolla ei tarvitse enää purra hammasta, kun sattuu, mutta kyllä olkapää on vielä tosi jäykkä ja sen huomaa uinnissa oikein mainiosti. Lisäksi kädet ei jaksa mitään. Siis vinstan kun ui, vaikka hiljaa mennään, niin jo alkaa hapottamaan. Toisaalta, mullahan tuli reippaasti yli puolen vuoden uintitauko ja kun olkapää oli vielä siinä välissä kolme viikkoa täysin liikkumatta ja seuraavat kolme melkein liikkumatta, niin ei ihme, että voima on hävinnyt. Mun viimeisin uintireeni oli seuraavanlainen

100m verrapotkuja
4x50 (25 kylkipotkuja toinen käsi edessä, 25 RU)
4x50 (25 kylkipotkuja kädet sivulla, 25 VU)
8x50 (yhdistä edelliset, 25 potkuja, 25 uintia joka toinen RU, joka toinen VU)
25 potkuja
2x25 RU
25 potkuja
4x25 VU
25 potkuja
50 RU
25 potkuja
3x50 VU
25 potkuja
250 VU
Loppuun liukuja, kellumista ja potkuja kunnes tunti tulee aikaa täyteen

Voin kertoa, että tuo viimeinen 250 VU oli aivan kamalaa. Ei vaan jaksanut. En muista, koska olisi ollut noin poikki ollut olo uinnissa, jos ei kisoja/testejä lasketa. On täältä aika pitkä matka entiseen tasoon ja vielä pidempi siitä eteenpäin. Ennenhän pystyin uimaan helposti vaikka kolme kilsaa putkeen, nyt ei mene helposti kun 25m. Onhan sekin tietty jotain.

Maanantaina sain magneetin tulokset, niissä ei näkynyt  mitään, ei turvotusta, ei rasitusmurtumaa, ei mitään. Lihakset ja luut säännölliset. Keskiviikkona kävin testikuvauksissa ja sain palkkioksi lannerangan kuvat (mutta ei lausuntoa). En ole mikään lääkäri, mutta sen verran mäkin tajuan kuvista, että ei mulla ainakaan mitään isoa pullistumaa ole lannerangassa, toissovuotisiin kuviin näytti samalta  ranka sivulta otetuissa kuvissa. Ensi keskiviikkona menen sitten hermotutkimuksiin (ENMG), katsotaan, mitä sitten tapahtuu. Olkapää on parempi kuin viime viikolla, leukoja ei voi vetää, kun roikkuminenkin on jo kivuliasta, mutta koska joka kerralla vähän vähemmän, niin ehkä pääsen kohta jo lempisaliharjoitukseeni. Tänään myös kahvakuulailin työpaikan salivuorolla ja 6kg:n kuulalla tempaukset ja työnnötkin onnistui oikein mainiosti. Joten ei nyt ihan niin piinaista ole ollut sitten viime kerran jälkeen, vaikka kertomani pyörälenkin jälkeen jalat tuli aivan tajuttoman kipeiksi.

sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2013

Pyöräperheeni

Hei, ette ehkä usko, mutta mä oon pyöräilly tänään. Iisalla. Siis oikeasti pyöräillyt. 35 kilsaa!! No, ehkä se ei ollut fiksua, mutta 8 viikkoa lepoa ja jalat oudot edelleen, joten ei toi elpo nyt taida ihan yksinään auttaa. Perjantaina en liikkunut oikeastaan ollenkaan jalkojen päällä. Kävelin hallille ja takaisin, eli 500m suuntaansa. Muuten vietin päivän sohvalla koodaamassa (SQL, tuo maailman ilo seuranani). Eilen sitten käytiin kaupassa kävellen, yhteen suuntaan matkaa kilsa ja tietysti tuli kaupassa käveltyä. Jalat oli ihan ok, tossa nilkan edessä oikeassa oli joku outo tunne, mutta muuten jees. Sitten mentiin kylpylään, kaksi yhden hinnalla Flamingo spahan (joo, en taida edelleenkään olla kylpyläihminen, mutta saunat oli kyllä jees, kaiken kontrolliyhteiskunnan huippu muuten on, että vesiliukumäkeä piti laskea KYPÄRÄ päässä). No, jalat edelleen ok. Sitten laskin vesiliukumäkeä, mitään ei tapahtunut mielestäni jaloille, mutta yhtäkkiä, oikeaan jalkaan alkoi taas sattumaan sillä pirullisella tavalla :( Ei tässä ole mitään järkeä oikeesti hei. Jos mun jalkaan alkaa sattumaan vesiliukumäestä laskiessa, niin olkoon. Tänään menin siis pyöräilemään varovaisesti, koska jos vaihtoehdot ovat:
  1. lepään ja jalkohin sattuu
  2. varovasti liikun ja jalkoihin sattuu
niin ei ole kovin vaikeaa päätellä, kumpaa toteutan. Ehkä olis pitänyt odottaa, kunnes huomena saan magneetin tulokset ja on lääkäri, mutta ei nyt motivoinut. Lenkin jälkeen oikeaan jalkaan sattuu nyt sisäsivulle, kohtaan, mihin ei ole ennen sattunutkaan. No, tämmöistä tää on. Lenkki kuitenkin siivitti seuraavaan inspiraatioon.

Mulla on tällä hetkellä siis 4 pyörää, jotka ajattelin tässä esitellä. Ne, jotka ovat lukeneet tätä blogia kauan, ovat varmasti jo tuttuja mun pyörän nimiin, mutta ohessa siis kunkin perheenjäsenen tarina lyhyehkösti. Pahoittelen vanhoja kuvia, mun jalka on jääkääreessä, joten en jaksa nousta kuvaamaan :)

Silvia (Dama Bianca SILVIA Ultegra mx Triple Ladies)

Mun eka maantiepyörä. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että maantiepyörä olisi kiva, vaikkei siinä oikeastaan ollut kauheasti muuta taka-ajatusta kuin polkea vähän lujempaa kuin perus-Crescentilläni. Noihin aikoihin lähinnä lenkkeilin, sen mitä ehdin ultimaten pelaamiselta. 2008 sitten iski armoton pyöräkuume ja erään pyöräilevän henkilön avustuksella aloitettiin pyörän hankinta. Ensin käytiin kyselemässä Canyoneista niiden hinta-laatusuhteen vuoksi, mutta kesä oli jo meneillään ja tilaamalla pyörän olisin saanut sen ehkä joskus - pahimmassa tapauksessa vasta seuraavana keväänä. No, sitten vaan seuraavaan pyöräkauppaan ja siellä mun kokeiltavaksi iskettiin Silvia. Valkoinen pyörä, johon ihastuin heti. Aloittavalle, naisrimppakinttupyöräilijälle sopivasti varusteltu, kapealla ohjaamolla, triploilla, naisten satulalla ja pienellä koolla varusteltu pyörä istui mulle kun nakutettu. Pienellä koelenkillä tuntui, että pyörä polki mun puolesta (joo, paino käytössä olleesta Crescentistä puolittui ja vaihteiden määrä nelinkertaistui) ja pyörä oli pakko saada, vaikka muka mietinkin ostosta yön yli. Siitä se sitten lähti... Silviassa on ollut mun mielestä tosi hyvä hintalaatusuhde. Vaihteita ei ole säädetty oikeastaan kertaakaan tuon 2008 vuoden jälkeen ja reilun tonnin pyöräksi ultegran takavaihtaja ja 105:n muut osat olivat ihan hyvä juttu. Pyörä on sitä halveksittua alumiinia (haarukka sentään tuota elämän eliksiiriä, hiilikuitua), mikä ei ole haitannut mua yhtään (voin vaikka väittää, että puolet kuitu-uskovaisista eivät edes huomaisi eroa alumiiniseen, hiilikuituhaarukkaiseen pyörään, jos sokkona ajaisivat). Kilometrejä mulle ei ole toki tullut mitenkään älyttömästi Silvialla, veikkaan, että ehkä yhteensä reilu kymppitonni on ajettu + muutama talvi trainerilla. Alkuvuosina en ajellut kovinkaan pitkiä lenkkejä ja viime vuonna ajoin pääosin Lucylla lenkit). Vähän on mietinnässä, että mitä teen Silvialle, kun nyt tuli Iisa. En raaskisi ollenkaan myydä sitä, ja olenkin harkinnut, että pyörä voisi toimia talvisin traineripyöränä ja kesäisin Kultsun kanssa vuorotellen työmatkapyöränä. Silvialla on myös ihan selvästi luonne. Se kitisee, jos on kosteaa ja kylmää, mutta kun kelit ovat lämpimät, kitinä lakkaa. Joku sanoisi, että keskiössä on ongelmia, mutta mä voin kertoa, että kaikki johtuu Silvian luonteesta - ihan tosi!
Alumiinipyörällä hiilikuitusia pakoon SM-duathlonissa. Hyvin onnistui :)
Lucy (Quintana Roo Lucero)

Mun pyöräperheen toiseksi vanhin jäsen on Lucy. Lucy on silti tosi nuori, sillä on ajettu vasta yksi kesä, ehkä reilu 2500km tuli viime kesän nysäkautena sillä ajeltua (ja loput n. 800 km sitten Silvialla). Lucya suunniteltiin kauan ja hartaasti. Se oli jo hieman toisen hintaluokan pyörä kuin Silvia ja säästinkin siihen muutaman hetken. Kävin Lucya varten myös bike fittingissa, minkä jälkeen Lucya harkittiin ja harkittiin vielä pitkään. Sitten eräänä päivänä kävin R-kioskilla hakemassa Lucyn :) Siellä se oli, mun kaunotar. Lucy on siis triathlon-pyörä ja meillä on perfect match. Osat on mulle oikein riittävät (Dura-Ace/Ultegra, jotkut osat, kuten ketju tosin myös 105:sta). Kiekot kisoja varten tuli myös hommattua ja henkilökohtainen pyörämekaanikko sai mut ylipuhuttua hommaamaan ne Zippit. Lucy on siis kokoa pieni, eli siinä on 650c kiekot, mutta omasta skeptisyydestä huolimatta tuo ei ole tuottanut mitään ongelmia tri-uralla. Hommasin sisureita kerralla varastoon riittävän monet ja tuubeja ja kiekkojakin on siis ainakin hyviä tarjolla (kiekkoja tosin oli siis joko aika low-end, kuten noi mun vakiokiekot ja sitten vain noita kalliita kuten Zippejä, eli siitä välistä olevia kiekkoja ei oikein ole). Nyt painiskelen Lucyn kanssa kyllä ongelmissa. Mikäli aion ajaa aika-ajoa pyöräkisoissa, niin UCI-lailliseksi pyörän teko onkin sitten ihan oma juttunsa, nimittäin vaikka satula on kuinka takana, ei se täytä sääntöjä tällä hetkellä. Adamo-satula pitäisi vaihtaa, koska se on 3cm lyhyempi kuin "normaali" satula, jolloin juurikin saisin tuosta UCI-laillisen, mutten ole varma, yltynkö kunnolla bareille sillon. Toisaalta pienet kuskit/pyörät voi saada erikoislupia, koska jos mäkin voisin nostaa vaikka viisi senttiä satulaa, niin ongelmaa olisi jo 1,5cm vähemmän, satulan nosto ei vaan ole mahdollista, koska en yltä enää polkimille, joten tätä erikoislupa vaihtoehtoa pitää myös kartoittaa. No, Lucy on silti ihana, oli UCI-laillinen tai ei.
Tässä testataan Lucyn ja Zippien yhteensopivuutta.

Kullervo= Kultsu (Cube LTD Pro 26)

Kultsu muutti kotiin viime kesänä. Edellinen talvi osoitti, että edellisessä perheenjäsenessä, Trekissä oli aivan väärät välitykset Helsingin "hyvin-hoidetuille-pyöräteille" ja työmatkat ja siirtymiset olivatkin mun talven harjoituksista ne rasittavimmat. Totesin, että luovun Trekistä (takapakan vaihtokaan kun ei olisi oikein onnistunut ja muistaakseni eturattaiden vaihdossakin oli jotain ongelmia) ja hommaan maasturin. Kultsu on hommattu nimenomaan työmatkoja ja talvea varten. Sillä voi polkea melkein vaikka tyhjää ja näin talvipyöräily ei nosta tehoja liikaa (onneksi mua ei haittaa, vaikka mummot ja papat Ainoilla ja Oivilla puuskuttaa ohi, olen päässyt tästä ongelmasta eroon jo kauan aikaa sitten ja mun treenaaminen nousi ihan uudelle tasolle sen myötä, kun ei tarvinnut ajaa enää työmatkatempoa). Olen käynyt Kultsulla myös vähän maastossa ajamassa, sekä jopa MTB-minimaratonilla mutta ei varsinaisesti ollut mun juttu, vaikka ihan hauskaa olikin, niin luulen, että maastovierailut jäävät melko vähäisiksi työmatkakoukkauksiksi. Kultsuun on hommattu myös talvirenkaat ja Ice Spiker Prot kyllä pitää paremmin kuin hyvin. Kultsun osista en tiedä mitään, mutta mun ajotaidoille varmasti ovat ihan riittävät ja sopivat, ainakin Kultsun väritys miellyttää mun silmää.
Kultsu tuli kotiin!
Iisa (Focus Izalco Pro 1.0)

Uusin tulokas, josta ei ole kauheasti vielä kerrottavaa. Mun ei pitänyt ostaa tänä vuonna uutta pyörää, vaan vasta ensi vuonna, mutta kun sekä Kanarian ja Mallorcan reissut jäivät väliin, niin sopivan tarjouksen myötä pystyin hommaamaan Iisan jo nyt matkavakuutuksesta palautuneista rahoista. Jos olisin tiennyt, että tässä keväässä käy näin, en olisi Iisaa hankkinut, mutta hei, olisko mun pitänyt olla niin pessimisti, että olisin ajatellut: "Mun jalat tulee kuitenkin niin kipeiksi, etten voi ajaa kisaa koko kesänä." Iisa on varustettu kompakteilla kammilla (koska toivon, että pääsisin edes joskus sinne Kanarialle vuoria ylösalas polkemaan) ja osat ovat Dura Ace tasoa, joten pyörä on jo mulle melkein liiankin hyvä. Etteköhän kuule vielä Iisastakin lisää, mutta ajelun perusteella pyörä on tosi hyvä. Ajoasento tuntui kivalta, alaotteeltakin ajeli ihan ilokseeen. Täytynee vähän varmaan siirrellä spacereita, koska alemmaksikin olisi voinut mennä ihan mukavasti, nyt ajoasento tuntui ehkä jopa vähän liian pystyltä. Lucyn  tripyörästä aika-ajopyöräksi projektin myötä, sain Lucyn satulan Iisaan ja muuten ei noin valmiiseen pakettiin tarvinnut mitään muuta vaihtaa.

Iisa just kotiutuneena. Menihän siinä sit yli kuukausi, että pääsin sitä edes kokeilemaan.
Summa summarum, mulla on vain superlatiivipyöriä: Silvia on mun pyöristä rakkain, Lucy kaunein, Kultsu käytännöllisin ja Iisa tasokkain. Että semmonen perhe mulla.