maanantaina, heinäkuuta 26, 2010

Århus calling

Uskomatonta, mutta totta. Trekki on kärsinyt häpeärangaistuksensa ja odottaa molemmat renkaat asennettuina, 5,5 barin paineissa elokuun toista päivää, kun tämä tyttö pääsee pyöräilemään vartiksi (mitenköhän enää osaan polkeakaan ilman lukkiksia, ne kun on alkuun kiellossa). Eturenkaan vaihtoon meni 45 minsaa, josta 2 minsaa vanhan renkaan irroittamiseen, 18 ekan reunan saamiseen vanteelle ja käytännössä loput 25 nyherrettiin sen toisen reunan kanssa. Muutama lohjennut rengasrauta siihen meni ja paljon kiukkua tarvittiin, mutta jollain ilveellä sain lopulta sen renkaan vanteelle. Aion todellakin ostaa parempia rengasrautoja. Nykyiset ovat a) lohjenneet b) taipuu herkästi. Löysin muuten netistä, että muillakin on ollut ongelmia juurikin noiden renkaiden kanssa, joten vika on siis renkaissa, ei mussa. Haluan uskoa, etten joudu askartelemaan uudestaan niiden kanssa ennen kuin on nastarengasaika, mikä tarkoittaa taas rahanmenoa.

Urheillut oon huimasti. Penatangot oli mun aavistusten mukaan päivitetty joihinkin painavampiin versioihin ja leuanveto tyrehtyi toiseen settiin, normin kolmen sarjan sijaan. En edes muista koska olin viimeks käynyt salilla. Ennen juhannusta? Näin ei kyl pitäis käydä. Tästä huolimatta lihakset on ollut tänään vaan vähän kireet. Mut tajusin, että saatan päästä tekeen tänä syksynä pitkästä aikaa mavee :) Se kuuluu mun lempiliikkeisiin eri kyykkyjen (paitsi etukyykky), penkillenousujen ja leukojen lisäks. Muu salireeni onkin sitten tosi tylsää ja tyhmää.

Uimassa kävin toistamiseen myös. Tällä kertaa scullasin ja uin yhteensä tonnin, yritin keskittyä rentoon palautukseen. Se pitäis taas saada kuntoon, jottei tuu taas kyynärpääongelmia ja nythän siihen on sopiva tilaisuus, kun pullaria pitää käyttää. Tahtoisin muuten hommata räpylät, viime talvena reeneissä käytettiin niitä aika paljon ja opin huomaamaan, kuinka paljon niistä voi olla iloa eri jutuissa. Århusissa niitä oli lainattavana aikamoinen satsi, mutta Tre:lla ei ole näkynyt, joten pitäisi hommata omat. Pullarinkin tahtoisin, Hervannan versiot on liian kelluttavia ja Kalevassa niitä ei ole julkiseen lainaan - ainoastaan joltakin unohtuneen voi onnekkaasti löytää sieltä lainauskopasta. Näin siinä on siis käynyt - musta on tullut välineurheilija.

Kohta lähden Tukholmaan ja sitten vihdoin pääsen pariksi päiväksi Århusiin, pitäkää Suomi pystyssä ja nauttikaa lämmöstä.

perjantaina, heinäkuuta 23, 2010

Reissujuttuja ja kelluntaa

Asiat ei ole menneet ihan suunnitelmien mukaan ja en ole siis vieläkään nostellut sitä penatankoa. Tikit sain kuitenkin pois jo keskiviikkona melkoisen tuskan saattelemana (kyllä, se lanka oli kivasti jo kiinnittynyt lihaan) ja jatkoinkin suoraan sitten esittelemään kaunista jalkaani Tampereen keskustaan. Kaikille, jotka välittävät siitä, minkä näköisenä kulkevat ihmisten ilmoilla annan pari leikkauksen jälkeistä vinkkiä, joita en itse tietenkään ottanut huomioon lähtiessäni alle polvipituisessa hameessa viipottamaan.

*Leikattu paikka ja sen ympäristö ovat keltaisia, koska se leikkausta edeltävä pesuainesetti on keltaista (jotta nähdään, mistä on jo pesty). Aine ei lähde helposti irti esim. pyyhkimällä, joten jos jalkasi on leikattu saatat haluta peittää ne esim. pitkillä housuilla.
*Saatat haluta peittää jalkasi myös siksi, että niihin on piirrelty pakastetussilla kuvioita, joissa demonstroidaan mistä leikellään ja miten. Pakastetussi ei ole vesiliukoista, joten viivat ovat sielä jalassa myös siteiden poiston jälkeen.
*No ei se leikkaushaavakaan nyt niin kaunis ole.
*Kyllä, säärikarvat kasvavat myös siteiden alla.

Julkisesta häpeästä huolimatta (ja torstaisen, erittäin odotetun ilman jätesäkkiä tapahtuneen toimitetun suihkun jälkeen) asiat ovat kuitenkin parantuneet. Polvea vähän kiristää, mutta ei se kovin kipeä ole. Alaspäin portaat menevät edelleen yksitellen, mutta muuten siis jo kävely sujuu, hyvin siis menee.

Tänään pääsin sitten vihdoin uimaan halliin. Pelkkää pullariuintia ja scullausta, vähän kellumista ja ei yhden yhtään ponnistusta leikatulla jalalla päädystä. Hyvin toimi ja osasin olla tekemättä jalalla mitään. Uin tosin ehkä vaan jonkun puoli tuntia, 25m:n pätkissä ja about tonnin, koska päätin aloittaa rauhallisesti. Meininki Hervannan hallissa oli melko poikkeuksellinen, yleensä sielä ei kovin nopeita uimareita ole ja mä olen siinä nopeammassa puoliskossa uimareista. Katsoin kuitenkin jo altaalle kavutessani, että nyt kyllä mennään muilla radoilla niin lujaa, että mun lienee pakko mennä mummouintiradalle. Tai tässä tapauksessa teinityttö-mummorinta radalle, josta tosin teinityttö poistui pian vesijuoksemaan ja mäkin sain oman radan. Aloin sitten vähän tiirailemaan, että mitä ketä ihmettä täällä nyt oikein ui, kun ne paahtaa menemään kauhean lujaa ja kauhean pitkään. Tiirailun tulos oli, että tunnistin kolme menijää: Tiina Boman, Antti Hagqvist ja Eetu Karvonen. Että sellaisessa seurassa minä sitten polskin tänään ja valitsin kyllä ihan oikean radan. Tampereen muut hallit ovat kiinni ja siksi varmaan tuolla oli vähän poikkeuksellista sakkia, harvemmin oikeita urheilijoita Hervannassa näkee, kun sielä on vaan 25m:n rata. Itse kyllä ihan mieluusti sielä uin, koska tilaa on usein ihan hyvin, nyt kun tiedän koska sielä on hiljaisinta (ja aion säilyttää nämä ajat salaisuutena, jotta saisin jatkossakin harjoitella ilman suurta yleisöä volttikäännöksiä ja vaparin tekniikkaa).

Ensi viikko vielä vähän höllätään, kun olen sielä reissussa, sitten onkin tiedossa enemmän uintia, varovaista salia ja myös pyöräilyä, juoksun aloittamiseen menee vielä kuukausi. Ei tolla jalalla vielä kyllä todellakaan juoksis, bussiinkaan ei voi kirmata, vaikka olis kuinka myöhässä, ja siis oikeasti, vaikka saisinkin (mitä en tietenkään vielä saa), niin en edes pystyisi.

Vähän kyllä ihmetyttää, miten olenkin järkännyt reissun yleisurheilun EM-kisojen kanssa päällekkäin? Viimeksikin kun Keskisalo voitti EM-kisoissa, olin jossain Edinburghissa. No, mutta reissu siis suntautuu ensin Tukholmaan ja sitten vihdoin pääsen taas Århusiin - oi onnea. Urheilun ja ruoan lisäksi tykkään siis kovasti reissaamisesta ja mulla on monenmoisia suunnitelmia, joita haluaisin matkailun saralla toteuttaa.

Seuraavat toiveet ja haaveet eivät ole mitenkään järjestyksessä mieluisuuden saati toteutuksen ajankohdan kanssa. Eka ja kolmas on ehkä helpoimpia, koska ekalla ei välttämättä tarvita matkaseuraa ja kolmannelle ei ole matkaseuralla niin väliä, mutta muut reissut vaativat oikean/t ihmiset mukaan - muuten ne voivat muuttua melkoisen ei-mukaviksi.

*Puolaan ja Espanjaan kavereita tapaamaan
*Loiren laakson road trip - linnoja ja viinitiloja, vaikken mikään viini-ihminen olekaan.
*Pariisiin tahdon aina.
*Tanska road trip/pyöräretki maan ympäri - jäi niin paljon näkemättä.
*Uusi-Seelanti ja Australia - ne ovat varmaan jotain ihan muuta kuin mihin on tottunut. Ja suuri syy on myös kengurut, koalat, vesinokkaeläimet ja tietysti pingviinit.
*Israel - vaikka maan politiikasta voi olla montaa mieltä, haluaisin mennä katsomaan mun mukavia olympiatuttavia sieltä (turvamiehistä ei niin väliksi) ja tutkimaan, onko se elämä oikeasti siellä sitä, että auto parkkeerataan nokka lähtösuuntaan, että ollaan valmiita nopeaan poistumiseen.
*Islanti - pohjoisosa tutkimatta. Lisäksi lupasin itselleni, että palaan Vikin mustille hiekkarannoille, koska siellä tunsi oikeasti rauhan. Paikka sijaitsee tosin käytännössä niin lähellä purkautunutta tulivuorta, etten tiedä, onko hiekkarannalla enää muuta kuin tuhkaa.
*Trans-Siberian - moni on sen jo tehnyt, miksen siis minäkin?

Bubbling under ´
*Antarktis - en ole varma haluaisinko tänne oikeasti. Toisaalta sielä on ne pingviinit, mutta niiden kuuluisi antaa elää rauhassa, Etelä-Manner on niiden valtakuntaa, ei ihmisten. Vaikka matkat onkin toteutettu luontoa kunnioittaen ja maihin pääsee kerrallaa vain todella rajattu ihmisjoukko, jättää ihmisten vierailut varmasti kuitenkin aina jonkinlaisen jäljen tuonnekin.
*Viro - noloa, mutta vaikka olen nähnyt Kiinan muurin, Niagaran putoukset, Pietarin kirkon, Colosseumin ja monta muuta juttua, en ole koskaan käynyt edes Tallinnassa.

Ai niin, Suomi-Ruotsi maaottelussa olen sitten joku yritysattasea. Mun pitäis tietää paljon tapahtuman historiasta ja vastuullani olevien yritysvieraiden firmasta taustatietoa. Yritystä en vielä tiedä ja ottelustakin tiedän lähinnä osallistujamaat, vaikka kerran olenkin käynyt ihan jopa paikan päällä katsomassa ja aina kun on ollut mahdollista, olen seurannut tv:stä/akvaariosta kisoja. Varsin kiinnostavaan hommaan kyllä pääsin, ja varmaan pääseen seuraamaan kisojakin kivasti.

PS. Pyörille ei ole tapahtunut viime aikoina yhtään mitään, eli osissa ovat. Josko huomenna taas yrittäisin?

tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Mahdoton tehtävä

Jahas. Asiahan on sitten niin, että en varmaan enää koskaan pyöräile, jos en voita lotossa ja voi palkata sitä pyörämekaanikkoa. Miten tähän sitten tultiin? Tänään vihdoin otin nimittäin itseäni niskasta kiinni ja päätin käyttää aikaa pyörien huoltamiseen. (Tähän mennessä olen vältellyt tätä mm. aloittamalla joulukorttien askartelun...) Eli Trekkiin uusi satula ja renkaat ja Silvian takarenkaan tutkimista.

Aloitin Silviasta, ja eteninkin yllättävän nopeasti ja sain ulkorenkaan varmaan viidessä minuutissa irti vanteelta. Tätä edesauttoi valaistuminen rengasrautojen käytöstä. Nehän voi lukita niillä koukuilla pinnoihin kiinni! Ei siis enää naamaan ponnahtelevia muovikappaleita :) Mutta miksei kukaan oo kertonut mulle tätä ennen? Olenkin vähän miettinyt, miksi sielä on ne koukut päissä, mutta päätellyt hienosti, että joku varmaan ripustaa niitä johonkin. Niin pitkälle päättely ei edennyt, että mihin niitä ripustettaisiin ja miksi. Puolustelen tässä kyllä itseäni sillä, että olen siirtynyt vasta tänä vuonna tekemään lähempää tuttavuutta rengasrautojen kanssa, Crescentin kanssa jokakeväisen ja -syksyisen talvirenkaiden vaihdon yhteydessä käytettiin Savonia-lusikoita, joissa ei ole koukkuja, niitä lusikoita kun ei tunnetusti mihinkään ripusteta. No niin, mutta takaisin Silviaan. Saamieni neuvojen avulla aloin tekemään salapoliisityötä ja tutkin ensin missä on vika (sen vesikikan tiesin ilman neuvojakin, uskokaa tai älkää). No, reikä löytyi ja matemaattista koulutustani käyttäen laskeskelin vanteelta kohdan, missä ongelma mahdollisesti on. Onneks renkaat ei oo kolmion mallisia, tunnetusti kolmio on mun matemaattisesti heikko kohtani, äärettömyyspisteen lisäksi. Asiaan perehtymättömille voin kertoa, että äärettömyyspiste on - melkoisesti yksinkertaistaen - se piste, jossa kaikki samansuuntaiset suorat leikkaavat. Luojan kiitos tulin järkiini ja en jatkanut matemaatikoksi, hulluksihan siinä tulisi. Ja mikäs se siellä olikaan! Vannenauha oli liimattu sivuun ja pinnan reiästä näkyi pari milliä. Hahaa, siinä vika. Noi Silvian rengasrikothan on tapahtunut silloin kun renkaassa on oikeasti ollut paljon painetta, ja kun pari edellistä kesää oon ajellut vaan jollain 6 barin paineilla, niin silloin toi ei oo nähtävästi haitannut, mutta kai sit isommilla paineilla tulee tällasia ongelmia. Näin mä arvailen taas sillä fyysikoiden halveksimalla mutulla. No, nyt en voi asialle mitään tehdä, vannenauha pitää vaihtaa, mutta ei mulla sellaisia täällä ole.

Silvia siis jäi ilman takarengasta ja siiryttiin Trekkiin, josta takarengas olikin jo irti. Ensin vaihdoin kuitenkin satulan. Tämän jopa mä osasin ilman ongelmia. Vanhan voisi kai myydä, jos saisin joskus aikaiseksi, sillä en halua ajella, se ei ole mun ahterille kyllä tehty yhtään pitemmille matkoille ja talvella niitäkin taas Trekillä tulee, tai siis tulis, jos voisin sillä pyörällä vielä joskus ajaa.
Satulat. Kumman valitset?

No, sitten renkaan vaihtoon. Mulla on siis tällaiset Vittoria Randonneurit, jotka sain ostettua vielä kätsysti vähän käytettynä yhdeltä tutulta ihan kivaan hintaan. Nää onkin sitten jotain ihan muuta kun CC-renkaat, jotka Trekissä oletusarvona on. Ne kun saa vanteelta pois melkein käsin vääntämällä. Näitä ei. Itse asiassa se, että sain edes toisen sivun vanteelle vaati väkivaltaa. Etenin kuitenkin kohtis maltillisessa ajassa siihen, että enää neljä pinnanväliä oli ulkorenkaan toisesta sivusta saamatta vanteelle, eli olin seuraavassa tilanteessa.

Tämän jälkeen käytinkin aikaa puoli tuntia ja etenin puoli pinnanväliä. Lopetin, kun en ollut edennyt edes milliä seuraavaan kymmeneen minuuttiin. Sielä se rengas on nyt puoliksi pois vanteelta ja en saa sitä ikinä käyttöön. Ja hei, mulla on vielä eturengas vaihtamatta. Tähän verrattuna Silvian renkaan vaihtaminen alkaa vaikuttaa jo tosi helpolta. Olen siis jumissa ja näyttää siltä, että Trekillä ei tarvi enää ajaa, ainakaan noilla renkailla :( Ja just kun olin fiilistellyt hiekkatielenkkejä kohti Kangasalaa. Tahdon Tanskaan, sielä ei ollut sepeliä, rotvallin reunoja, putsaamattomia pyöräteitä ja erityisesti ei tarvittu tällaisia renkaita.

Jatkan siis massakautta pizzalla.


Päivän iloisiin uutisiin kuuluu se, että olen melkein 100% varma, että mun koiranaapurit on muuttanut. Niillä oli siis viisi koiraa kerrostalokämpässä (kaksio), joista kolme pienempää, kaksi sellaista vasikkaa. Ja ne koirat osas ulvoo. Joskus viisi tuntia putkeen. Keskellä yötä. Enää ei tarvi kestää sitä. Miettikää, pystyn nykyään nukkuun öisin, kun yläkerrassa ei ole joka yö saunailtaa (tai siis -yötä) tanssimattoineen teekkariporukan toimesta ja nyt kun ne koiratkin muutti pois niin avot! Sen kunniaksi voin syödä kakkua, jonka ohjeen Kinuskikissa on taas loihtinut. Mun kakut ei ikinä näytä yhtä hyvältä kuin hänen, mutta kyllä ne silti on hyviä, siis maultaan.

lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Ajantappoa

Jos on tottunut liikkumaan, on kotona makaaminen melkoista tuskaa (varsinkin kun tietää, että KAIKKI muut on Joroisilla). En todellakaan osaa vain olla, joten kaikkea puuhaa on keksittävä, kun ne tuhat reisilihaksen supistusta ei oikein riitä päivän agendaksi. Mitäs täällä on siis puuhailtu?

Luettu paljon pokkareita ja katsottu niitä Gilmoren tyttöjä. Se Murakamin kirjakin löytyi akateemisesta, ja on sitä luettu yhdestä melkoisesta suomalaisesta urheilijastakin juttuja. Uisittelo itse Sulkavan soudun reitin? Siis uisitte? Tosin on kyllä sanottava, että ko. henkilö taisi olla harjoittelemassa sitä uintia silloin kun äidinkielessä puhuttiin pilkkusäännöistä... Muuten oon keskittynyt tässä kirjallisuudessa sellaiseen naiselliseen hömppään. Telkkarista on tullut myös vähän eliittikisoja, joten niitäkin oon seurannut. Nämä aktiviteetit ovat täyttäneet ehkä suurimman osan ajastani, koska suuremmin ei saa liikkua, polvessa on oltava jääpussi ja sen pitää olla koholla. Lisäksi ensimmäisinä päivinä keppien kanssa ei oikein edes huvittanut mikään toiminta.
Muistin onnekseni, että mullahan on yks pitsipusero kesken ja olen sitä telkkarin katsomisen ohessa kutonut. Enää puuttuu puolitoista hihaa.
Tehty töitä. Artikkelia pitää korjata, ja dedis on saikun päättymispäivänä, joten pakko on. Ja oon mä vähän muutakin tehnyt, mut nyt oon kyl mennyt jalan ehdoilla niinkuin saikulla kuuluukin ja nin aion jatkaakin, vaikka jotkut tässä maailmassa tuntuvat olevan sitä mieltä, että voisin tehdä enemmän töitä. Tehköön itse, kun kerran on niin pikkujuttuja ja tosi helppoja tehdä.(Huomaa edellisen kuvan pingviini. Se on tosi kätevä jalkateline sohvalla maatessa, eli kannattaa muidenkin hankkia lääketieteellisiä toimenpiteitä varten).

Oon keskittynyt suklaan syöntiin ja hetken myös luulin, että tie naisen sydämeen vie kuuden suklaan muffinssien kautta, joten päätin ilahduttaa itseäni. Luulo ei ole harmi kyllä tiedon väärti, oon tosi pettynyt noihin muffinsseihin, ne olis voinut olla paljon suklaisempia. Voi niillä kyllä kokeilla lepyttelyä, jos on törttöillyt (esim. unohtanut tilata pyörän osat työpaikalle, vrt. yks fillarifoorumin parhaita ketjuja), voin antaa ohjeen. Itse pystyn kyllä syömään helposti 200g suklaata kerralla, joten ehkä toimii paremmin pienemmillä määrillä suklaaseen saturoituvilla henkilöillä.
Kepit ovat olleet nurkassa jo onneksi pitemmän aikaa, eilisestä lähtien olen onnahdellut ilman niitä. Polvi ei oo sen kipeempi kun mitä se on viimeset 2,5 vuotta ollut, joten olo on ihan OK. Toki vedän tässä päivittäin 1800mg Buranaa, mut en mä niitä kivun vaan tulehdusta estämään tarvitse. Panacodeja en tarvinnut kun muutaman. Ens viikolla aion mennä salille testaamaan, onko pelkkä penatankokin mulle taas liian painava ja jaksanko vielä vetää viis leukaa. Voi olla aika heikkoo, kun oon laiminlyönyt salin täydellisesti viime aikoina. Mitään, mikä liittyy jalkoihin en tietenkään tee, älkää huolehtiko. On se kumma, että oon ihan tulessa, et pääsen tekeen yläkroppaa salille, kun inhoon sitä ehkä jopa enemmän kun venyttelyä. Tikkien poiston jälkeen pääsen myös vihdoin uimahalliin. Ekoilla kerroilla en saa kyllä uida muutakuin pullarilla, mutta nyt onkin hyvä aika keskittyä kellumisen harjoitteluun ja tekniikan parantamiseen, erityisesti kellumista ei oikein malta treenata tarpeeksi, vaikka se tekis kyllä useimmille kehnoille uimareille oikein hyvää.
Mietitty, että pyörille pitäisi tehdä jotain, mutta todettu, että kohta, kohta... Pyöräpaja parvekkeella siis jatkaa kaaoksessa, kuka muka oikeesti tykkää noitten puunaamisesta ja huoltamisesta? Saa ilmottautua ja tulla tänne tutkimaan. Tosin vain jos osaa, mulla on vähän huonoja kokemuksia siitä, mitä pyörälle käy, kun mies ilmoittaa osaavansa säätää pyörän ja ei tarvi kuulemma apua. Olen myös miettinyt, mitä ihmeen mystisiä juttuja on kaikki ne luvut siinä yhteydessä, kun puhutaan välityksistä. Liittyy kai jotenkin niihin rattaisiin, ehkä. Toisaalta, ne, jotka niistä numeroista jotain tajuaa ei melko varmasti todellakaan osaa toimia seuraavan ohjeen mukaan: lk, 2s o yht tr, 3o, lk, 2s o yht tr, 2o, lk, 2s o yht er. Ikävä kyllä pitsipusero ei auta, kun vaihteita pitäisi säätää tai kertoa kaupassa, että minkälainen pyörä on. Valkoinen ei ole kuulemma oikea vastaus. Miten niin ei?
Ai niin. Se pirun rucola päätti herätä henkiin. Yhtäkkiä sieltä mullasta on putkahtanut esille kaikenmoista vihreää, vaikken tehnyt asialle mitään. Muutkin salaatit rehottaa. Tomaattisato sen sijaan jäänee tänä vuonna haaveeksi. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?Tämän lisäksi oon miettinyt. Urheilua, kuntoilua, mitä tää mun touhuilu nyt onkaan. Tänä kesänä olen oppinut sen, että triathlon tosiaan on tasan niin hieno ja kiehtova laji kun oon ennen ajatellutkin ja tarjoaa mulle just sellaisia haasteita kun haluan. Mutta sitten kuitenkin mietityttää moni juttu. Kun fakta on, että en ole hyvä uimaan, en pyöräilemään, enkä tällä hetkellä edes juoksemaan. Juoksulle osaan tehdä paljonkin juttuja ja sen tiedän kyllä parantuvan, jos voisin juosta oikeasti edes 30 kilsaa viikossa, 40km/vk on tunnetusti juostu jo ihan ok aika maratonillakin. Muttamutta. Oon tahkonnut uintia vaikka kuinka ja paljon ja silti oon vaan hidas. Joo-o, onhan se parantunut ihan huimasti, mutta silti useimmat mun panostuksella tekniikkaan uisi jotain ihan muita nopeuksia. Oon vaan lahjaton. Entäs se pyöräily. Voi hyvänen aika. En oikeastaan kyllä tiedä siitä lajista mitään, mutta sen oon havainnut, että ei sekään oo ihan se mun juttu. Näissä kahdessa lajissa on siis vähän sama juttu kun hiihdossa. Hiihdin silloin joskus aikas paljon ja mulle on joskus jopa sanottu, että mun vapaan tekniikka on ihan hyvä (ja tää yhdeltä henkilöltä, joka on hiihtänyt ja paljon) kuntoilijaks. Mutta pääsinkö silti eteenpäin lujaa? No en. Tulos oli, että hiihtovauhti ei ikinä ohittanut juoksuvauhtia ja eihän sen nyt niin pitäisi mennä. Olen aina miettinyt, että miksei ne hiihtohurjat, jotka pistelee Pirkan monta tuntia nopeammin kuin mä ikinä (ne pertsalla, minä vapaalla) sitten juokse hölkkää myös paljon mua nopeammin vaan voi hävitä puolikin tuntia. Miksi ne alisuorittaa niin pahasti hölkässä? Tätä siis mietin pitkään, kunnes tajusin, että ehkä ne ei alisuorita juoksussa, mutta ehkä mä alisuoritan hiihdossa ja toisaalta siis mähän olen juoksija. En hiihtäjä, en pyöräilijä, en uimari vaan juoksija. Se on se laji, jossa mä oon hyvä (siis tässä nyt puhutaan nyt tällasesta Suomen naisten kuntoilijatasosta, ei mistään oikeista juoksijoista),joten miksen siis vaan juokse? Tiedän, että ens vuonna mulle ei riitä enää se, että tulen maaliin tri-kisoissa. Ens vuonna haluan päästä lujempaa ja paremmin ja numerofriikkinä ja kilpailuhenkisenä haluan tietty voittaa mahdollisimman monta kanssakilpailijaa. Oonko oikeasti valmis siihen, että pistän tosi paljon aikaa uintiin ja pyöräilyyn ja totean, että ne on parantunut suhteessa paljon vähemmän kuin mihin juoksussa oon tottunut? Kai mä olen, mutta marraskuisena maanantaiaamuna kellon soittaessa 5.45, jotta "pääsen" tekemään tosi kivoja kylkiuintiharjoituksia, voi olla toiset aatokset. Ja se pyöräily, miten mä sitäkin muka harjoittelen? Tähän varmaan voi kyllä saada Noksulta neuvoja. Mutta silti. Ja sitten vielä yks juttu, jota oon miettinyt kanssa. Juoksu on pop, juoksu on kivaa, juoksu on huippua. On yksi tilanne, jossa juoksu on pelkkää kärsimystä alusta loppuun. Se on triathlon-kisa. Toki juoksukisoissakin tuntuu ja pitääkin tuntua myös pahalta, mutta ei se 42,2k ole pelkkää kärsimystä, vaan ekat 25 on oikeastaan ihan mukavaa yleensä. Miksi ihmeessä haluan siis pilata sen juoksun hienouden? Toisaalta, triathlonharjoittelu pitää tällä hetkellä juoksumäärät hyvin kurissa, en mä kuitenkaan voisi ensi vuonna juosta viikossa yhtäkkiä yli 40 kilsaa ja ainakin maraennätys vaatisi ainakin sellasta 60 kilsan viikkotasoa, oletan, joten eiköhän ensi talvellakin Trekki yritä selvitä loskasta (jos osaan ostaa siihen nastarenkaat...) ja USA:n työreissusta osteta uus uikkari puhkiuidun tilalle.

Miten tässä näin kävi? Eihän mun pitänyt päivittää tätä blogia pitkään aikaan ja nyt oikein vuodatan. On tosiaan vähän tylsää. Onneksi tuossa yllä on monta juttua, joita voi vielä miettiä ja kun on tarpeeksi miettinyt, voinkin suunnitella miten aloitan, kun saan taas pyöräillä. Eli lähdenkö Ruskoon vai Lempäälään päin ja kummalla pyörällä? Polkeahan saa aluksi 10 minuuttia. Ja tämäkin tapahtuu vasta ens kuussa. Mut sitä ennen kellutaan ja tiistaina saan kävellä (=vaappua) jo kilsan :D

Ai niin ja ilmoittauduin töihin sinne HCT:hen. Sieltä tuli vastausviesti, jossa kiitettiin kovasti tulevaa työpanosta. Vaikka se oli varmaan sellanen automaattinen viesti, niin se alkoi "Hei Kirsti" ja heti tuntui paljon kivemmalta kuin sellaiset täysin massaviestit, joita yleensä tulee, kun ilmoittautuu johonkin tollaseen. Siis muahan tarvitaan ihan oikeesti!

keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2010

Saikulla

Kiva et on lämmin. Silloin tällöin jopa kuuma. Toki vois valittaa, kun mun kämpässä on ehkä 37 astetta. Viileempää ei oo näköpiirissä, koska kämppä on talon eteläseinustalla ja isoin ikkunoin, niin kyllähän täälä toi lämpötila nousee. Kepeillä pitää kävellä ja ne hiostaa ja koko oikea jalka on paketissa ja polvi on vuorattu viiden sentin kerroksella vanua, ettei sen vaan tuu kylmä ja onhan se vähän vaikeeta, kun suihkussa ei oikein pysty käymään ja kun pystyy, niin pitää laittaa koko jalka jätesäkkiin ja nukkuessakin pitäis olla jalka ylhäällä ja kaikkee, mut ei se mitään. Jos olis talvi, pitäis pukee paljon vaivalloisia vaatteita ja sukatkin ja nyt voi vaan kiskoo jotkut pienet shortsit ja topin päälle. Maanantaihin asti istuskelen aika tiukasti täälä kämpässä, sit saa liikkua vähän enemmän, sitä ennen teen päivittäin 1000 reisilihaksen supistusta. Onneks jalalle saa varata ja huomena enää tarvii käyttää keppejä. Tikit saa pois reilun viikon päästä, siihen asti mulla on jätesäkkirulla ja jesaria kylppärissä.

Niin, mutta miten se puukotus meni? Ihan hyvin kai, juosteita katkottiin ja sillain (ääni joka tulee joidenkin säikeiden polttamisesta oli aika ällöä). Tuloksenhan tietää tarkemmin vasta sitten tositoimissa, mutta ainakin se tiukka jänne löystyi, joten toivon parasta, et joulukuussa juostaan jo kympin lenkkejä viikossa ehkä jopa kolme. Leikkauskertomuksessa on kyllä mun mielestä vähän huolestuttavia asioita (kuten vähän kondromalasiaa ja paksu nivelkapseli painaa lateraaliselle puolelle), mutta kyselen näistä sit kontrollissa tarkemmin. Tänään kävin vaihdattamassa siteet ja haava oli tosi siisti.

Nyt sitten lähinnä nukun, syön ja teen vähän töitä silloin kun oikein kypsyttää. Päivitän varmaan joskus taas, mutta en nyt ihan lähipäivinä, kun tuskin on muuta kerrottavaa kun et mitä Gilmoren tytöissä tapahtuu ja oonko saanut monta sähköpostia. Oli muuten melkoisen lämmintä, kun kävin vielä sunnuntaina lenksuttamassa tunnin verran juuri siihen kuumimpaan aikaan. Blondikohtaus iski ja en ottanut juotavaa mukaan, lenkin jälkeinen uinti loppuikin sitten lyhyeen, kun kramppas vaan.

Ja muistakaa ajatella positiivisesti, jos olisitte asfalttimiehiä, teillä olis paljon kuumempi! Ja ei oo ainakaan liikaa lunta.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

R.I.P.

Kipan oikea ongelmapolvi

*31.12.2007 Tampere (tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta yleiseen tietoisuuteen tultiin tällöin)

† 12.7.2010 Turku

Maallinen vaelluksesi on nyt päättynyt, ethän palaa takaisin.

Kaipaamaan jäivät
Ei kukaan

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Satasen kerho

Perjantai kello 16:30. Lämpötila 25 astetta ja ei mitään tekemistä. On siis päätettävä illan agenda. Jotkut lähtee terassille, baariin tai muuten vain ryyppäämään. Toiset lähtevät mökille tai rannalle, jotkut ehkä grillaavat. Jotkut eivät tee mitään erikoista, jotkut lähtevät leffaan tai kävelylle. Ja sitten ovat ne, jotka toteavat tämän päivän olevan kesän viimeinen mahdollisuus tehdä sadan kilsan pyörälenkki. Jälkimmäiset voidaan jakaa vielä kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat lenkin jälkeen hyvällä mielellä ja niihin, jotka eivät ole. Kuulun niihin jälkimmäisiin.

Lenkkireitti oli seuraava. Turuntietä oli tosi inhottava ajaa, kun liikennettä oli niin kovasti, lisäksi alkulenkistä puhalteli vastatuuli ja kolmenkympin kohdalla olin jo ihan rikki. Ihme kyllä mulla oli juotavaa mukana ihan riittävästi (jäi lopulta ylikin) ja jopa joku epämääräinen välipalapatukka. Muutenkin olin varustautunut, eli oli rahaa, puhelin ja tietysti renkaanpaikkausvälineet. Noin siinä kohdassa, jossa olin yhtäkaukana kotoa molempiin suuntiin (~45 km), aloin havaitsemaan, että takarengas on oudon tyhjä. Tarkempi tutkistelu osoitti epäilyksen todeksi, rengas oli tyhjentynyt melkoisesti. Päätin kuitenkin testata, josko pieni pumppaus auttaisi. Pumppasin kumin niin täyteen kuin pikkukäsipumpulla sai (eli mistään isoista paineista ei puhuta) ja jatkoin matkaa. Reilun viiden kilsan päästä totesin, että rengas on taas vähän tyhjentynyt. Alkoi ketuttaa. Laskeskelin päässäni, että todennäköisemmin selviän vähemmällä epätoivolla ja nopeammin, jos vain pumppaan kumin täyteen tasaisin väliajoin. Renkaan vaihto ei houkutellut, kun yksin se on Silviaan ihan kamalan tuskallista. Lisäksi vasemman käden sormet olivat tässä vaiheessa jo puoliksi pois pelistä. Olen myös tosi huono tuossa puuhassa, joten oli vaarana, että rengas jäisi kokonaan vaihtamatta tai tuloksena olisi vain kaksi rikkinäistä sisäkumia ja siinä sitä sitten oltaisiin, jossain Vesilahden ja Nokian rajalla, missä ei tod. mene busseja ja tietoisena siitä, että puhelinkaan ei paljoa auttaisi, kun kaikki potentiaaliset auttajat olivat toteuttamassa niitä vaihtoehtoisia perjantai-illan viettotapoja. Jatkoin siis matkaa pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten... Onneksi suuri osa loppulenkistä oli myötätuulta. 93 kilsan kohdalla oltiin jo kodin vieressä, mutta lisälenkki oli tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeinen pumppaus ja vähän vielä polkemista. Kotipihassa puuttui vielä 500m, joten pyörin sen sitten ympyrää parkkiksella. Sata kilsaa kasassa keskarilla 24,5 mutta mieli ei yhtään hyvä. Loppumatkasta meinaan, kun v...tti jo melkoisesti, alkoi taas maanantai pelottamaan. Ei siis enää jännittämään, vaan pelottamaan. Se luun hionta nyt tuskin voi mennä pieleen, mutta lihaskalvon katkaisu on jotain ihan muuta. Mitä jos se ei onnistu oikein? Mitä jos se muuttaakin taas juoksemiseni ja pyöräilyni biomekaniikkaa niin, että saan jonkun uuden vamman? Mitä jos kaikki menee tosi pieleen ja tää oli mun vika pyörälenkki? Ja miksei noi vasurin sormet vois olla menemättä tunnottomiks joka pyörälenkki? Olen tietysti lukenut kaikki kauhujutut, mikä voi mennä pieleen. Ja ei se Oravakaan ole erehtymätön, mäkin tiedän yhden tyypin, jonka polvileikkaus meni ihan pipariksi. Lisäksi seuraava viikko on kai tosi kuuma, mikä ei ole kauhean mukavaa (muuten en lämmöstä valita, vaikka välillä aikas kuuma onkin), kun on polvi paketissa ja kuljettava kepeillä. Töitäkin pitäisi tehdä näin lomalla (kuten esim. huomisaamuna), mikä rasittaa, vaikkei mulla kai saikulla muutakaan tekemistä ole. Voi itkun itku, vois sitä perjantai-illan paremminkin viettää.

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Kausianalyysi

Vähän hassuun aikaanhan tää tulee, mutta kun tämä kausi on ohi, niin kai sitä voi jo analysoidakin. Vaikkei tässä nyt kauheasti analysoitavaa olekaan.

Juoksu: ei se nyt oikein irronnut. Lisäksi tää on eka vuosi sitten juoksemisen aloittamisen, jolloin en oo osallistunut yhteenkään juoksukisaan, ennen oon käynyt vähintään ecrossin jolkottamassa, vaikka olis ollut kuinka pää kainalossa. Ehkä yritän kuitenkin vielä joskus joulukuussa löytää jonkun lyhyen hölkän. Ens vuodeksi tälle on kyllä tehtävä jotain.

Pyöräily: Vaikka oon yhä edelleen varsin hidas, niin on tässä edistytty, jos ei muussa niin renkaan vaihdossa ja pyörän osien tunnistamisessa. Ens vuodeksi on hankittava lajivoimaa, missä auttanee se, että toivottavasti voin välillä vääntää vähän isommallakin vaihteella, tällä hetkellä polvi on muistuttanut heti, jos kadenssi on tippunut alle 70:n.

Uinti: Tässä on menty ehdottomasti eniten eteenpäin. Tonnin aika on parantunut monta minuuttia ja uinnista on tullut vaivattomampaa ja jaksaisin uida vaikka kuinka pitkään sellasella hitaalla vauhdilla. Paljon on kuitenkin vielä parannettavaa, vaikken uskokaan ensi vuonna kehittyväni tässä ajallisesti yhtä paljon kuin tänä vuonna, neljässä kuussa kun satasen enkka parani 11 sekkaa (kelpais kyllä tää tietty)! Suureksi haasteeksi laitan satasella puolentoista minuutin alituksen, sen pitäisi olla kyllä kai mahdollista, vaikka se töitä teettääkin.

Triathlon (ja duathlon): Odotusten mukaista, erityisesti siihen nähden, että tän piti olla ihan vaan harjoitteluvuosi ja alunperin en uskaltanut perusmatkasta edes haaveilla.

Suunnistus: Tääkin meni kyllä yhtä rastiväliä lukuunottamatta mukavasti. Vaikka juoksuvauhti onkin huono, ei se näemmä muilla iltarastien helpoille radoille osallistuvilla ole sen parempi. Suunnistustaidoissa on kyllä kovastikin parannettavaa. Pyydän varmaan emitin joululahjaksi ja jatkan kilpailuviettini tyydyttämistä säännöllisen epäsäännöllisesti Tampereen alueen metsissä.

Ensi vuoden tavoitteista ja agendasta enemmän varmaan joskus puolen vuoden päästä, mutta eiköhän perusperiaatteet ole selvillä:

1. Opettele uimaan.
2. Opettele pyöräilemään.
3. Opettele juoksemaan.
4. Opettele suunnistamaan.

Aika yksinkertaista, eikö?

Yksinkertaista ei kuitenkaan ole asioiden tasapainossa pitäminen. Uintia päässen harjoittelmaan taas kunnolla elokuulta, ja pyöräilyssä ja juoksussa toivon mukaan joskus joulukuun alussa oltaisiin sellaisessa kunnon reenien sallimassa vaiheessa.

---

Ljubljanassa oli ihan kivaa ja kiire ei varsinaisesti vaivannut. Kaupunki on aika pieni ja nopeasti nähty. Reissun parasta antia (hevospurilaisten ja shoppailugeenin yliekspression lisäksi) oli ehdottomasti Postojnan tippukiviluolat ja erityisesti luolien joessa elävien olmien tapaaminen. Ihan huippuja elukoita! Ovat sokeita ja jossain väitettiin, että voisivat elää pari vuotta ilman ruokaa, mutten ole varma, pitääkö tämä paikkaansa. Mun mielestä olmit oli tosi sympaattisia, ihan jotain muuta kun kaikki pelottavat Suomen vesistöissä liikkuvat eliöt.

Treenit on viime aikoina jääneet yhteen tunnin lenkkiin Ljubljanassa (joka venähti kyllä puoleksitoista tunniksi, kun enhän mä eksy, joten en tarvitse karttaa...) ja tän päiväiseen yhdistettyyn n. 7km:n juoksuun ja 500m:n uintiin. Toki Ljubljanassa kipusin aina majapaikkaamme 240 porrasta, mutta sitä ei kyllä lasketa. Kolme päivää ehdin vielä onneksi liikkumaan, sitten onkin jännät paikat. Toivottavasti Saken käsi ei tärise ja kaikki menee muutenkin hyvin. Vähän kyl jänskättää, mut onneks sielä sairaalassa saa jotain rauhottavia mömmöjä.

keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Kisa- ja lomatunnelmia

Ljubljanan lämmössä ehtii koomatauolla hyvin lataamaan kuvia. Ohessa siis muutama kuva Kiskosta ja pari tunnelmakuvaa täältä päin maailmaa.

Jos ei pitäis keskittyä ajamiseen, nyt jännittäis kovasti. Olkapäätkäänei ole vielä palaneet.

Uskollinen sotaratsu odottaa malttamattomana tositoimiin pääsyä.

Vähän ennen starttia. Naiset on sijoitettu fiksusti tohon keskelle, niin että miehet voi sit jyrätä molemmilta puolilta.

Uinnin lähdössä oli vähän ruuhkaa.

Enää reilu 50 kilsaa, ei paha! Päätin muuten noin sata metriä ennen maalia, et ohitan ton mun takana tulevan miesuimarin ja niin sitten teinkin :)

Vaihto suoritettu ja sitten mennään.

Pyöritä, pyöritä.

"Tuutsä jo maaliin." Luojan kiitos tulen! Lantion asennosta tulis keskiviikon reeneissä aika kovasti palautetta...

Vahinkojen tarkastus. Tulos: jalkojen teippausrutiini ei ole taas oikein hallinnassa.

Predjaman linna on rakennettu melko hienoon paikkaan.

Kansalaistottelemattomasti oli pakko kiivetä 2000 vuotta vanhalle roomalaiselle muurille.

Haaveilua Triple Bridgellä.

Maailman täydellisimmän makuinen mansikkapirtelö.

Hevosenliha mahassa tuo hymyn huulille :) Ei olis tuonut viistoistavuotiaana.

lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Kisko-Triathlon

Perjantai-illalla päästiin hienosti Turkuun ja tein elämäni ensimmäisen oikean taskuparkin. Tämä on taas niitä juttuja, joita olisitte halunneet nähdä. Jurrutin edes taas varmaan viiden minuutin ajan Pöksyn ja ohikulkijoiden repeillessä. Mutta parkkiin se auto saatiin kuitenkin. Illalla oli vielä lämpöä, mutta uskoin pienillä napandereilla sen aamuksi hellittävän. Näin olikin tapahtunut, vaikka eihän mulla normaalisti muutenkaan oo aamusin lämpöä. Mutta siis kuumemittari on absoluuttinen totuuden lähde, joten se julisti minut terveeksi ja antoi starttiluvan. Kurkku ei ollut enää onneksi kovin kipeä, varsinkaan pienien hömpsyjen jälkeen. Ennen en olekaan terävillä kisoihin valmistautunut, mutta tunnetusti esim. puolimaraenkkaani olen tankannut pizzalla ja suklaakekseillä, joten miten 60%:n anisviina voisi muka olla huonompi?

Kiskoon ajeltiin ihan kivasti, vaikka ajo-ohjeet olivatkin mitä olivat ja esimerkiksi yhtä niissä mainittua kiertoliittymää ei koskaan löydetty, mihin lie matkustanut. Paikaalla oltiin hyvissä ajoin ja keräsimme kimpsut ja kampsut ja siirryttiin vaihtoalueelle ja lähdin vähän pyöräilemään ja katsastamaan reittejä. Takaisin päästyäni oli vuorossa kumien pumppaus ja tsadaam, venttilin hattu oli jumittunut venttilliin ja venttiili päätti irrota kokonaan. Hieno homma. Ei siinä auttanut muu kuin vaihtaa rengas. Taitaa tulla perinteeksi ennen kisoja. Silvian renkaan vaihtaminen on edelleen ihan syvältä, mutta onneksi nyt oli aikaa vielä reilu 50 minuuttia lähtöön. 20 minsaa sitten ähersimme renkaan kanssa, pikkulenkki pyörällä ja pyörä katsastukseen. Sitten vaan toivottiin, ettei kumi puhkea uudestaan, jos näin olisi käynyt, olisin kyllä keskeyttänyt. Nopea juoksuverkka vielä ja vaihtopaikan kunnostus ja taas kauheeta sinkoilua ja säntäilyä, kun tuli kiire. Saatiin kaikki kuitenkin tehtyä ja kamat ihmeen kaupalla valmiiks, minä sain kisavaatteet päälle ja ehdin vähän uintiverkatakin ja jopa selvittää ekan poijun sijainti.

Ja sitten mentiin. Startti oli mielenkiintoinen. Porukkaa ihan tsiljoonasti joka puolella ja hakkausta ihan kauheasti ja kerran joku ui niin pahasti päälle, että hörpin vettä hieman ja piti vähän selvitellä kurkkua. Pikamatkan menijät onneksi kääntyivät pian omalle reitilleen ja sitten helpotti. Uin koko ajan vinoon. Tiedossa oli, että harhaudun vasemmalle kovasti, ja yritinkin uida vähän liikaa oikealle, mutta silti olin koko ajan vähän liian vasemmalla. Aallokko helpotti tätä menomatkalla, mutta sitten kun vihdoin käännyttiin takaisinpäin aallot vaan tuotti lisävirhettä uimiseeni. No rantaan päästiin ja aikaa oli mennyt uskomattomasti 28.01. Tämä oli multa mielestäni tosi hyvä suoritus omaan uintivauhtiini ja vinoon uimiseen nähden. Naisista 6 näytti menneen lujempaa kuin mä.

Vaihto sujui oikein mallikkaasti ja sutjakasti (vauvaölju rules) ja sitten pyöräilemään. Silviaan teipatut hanskatkin sain hienosti alkukilsoilla käteeni. Reitti oli varsin mäkinen ja myös ylipitkä. Eka kiekka meni ihan kivasti, vaikka kerran pudotinkin juomapullon, mutta tämä oli ylämäessä, joten sattumus ei lopulta kauheasti haitannut, kun vauhti oli kovin hidas. Toka kiekka alkoi olemaan jo aika tuskainen, koska olin tuttuun tapaani painanut ekalla ehkä vähän liian lujaa. Jotenkin väänsin itseni viimeisestäkin ylämäestä ylös (vaikka vauhti oli jo tosi hidas) ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon. Vaihdossa totesin jonkun idiootin tunkeneen putkikassinsa mun pyöräpaikalle ja jouduin pyörääni sitten nostelemaan sen yli ja vielä kiertämään vaihtotelineen lenkkareilleni ja tässä tuhrautui sitten aikaa muutama turha sekunti. Muuten vaihto meni ihan kivasti, vaikka olisinkin voinut ehkä jättää selkätaskusta kiskomatta hanskat, mutta en halunnut juosta ne sielä hankaamasa. Pyöräily meni loppuvaikeuksista huolimatta myös tosi hyvin, aika 1:27:56 sisältää ekan vaihdon ja kun otetaan huomioon reitin ylimittaisuus (n. 43 kilsaa, onnistuin sähläämään mittarini kanssa, joten ei tietoa tarkasta pituudesta) ja miinustetaan vaihto, lähestytään jo maagista kolmenkympin keskaria, helpommalla reitillä olisi varmaan mennyt rikki :). Musta lappoi porukkaa ohi ihan tosi paljon. Taisivat kyllä kaikki olla miehiä, koska olin pyöräajoissa naisista 4/18, mistä olen hieman yllättynyt, kun kerran en ole hyvä pyöräilijä. Itse ohitin muutaman polkijan.

Juoksu lähti ihmeen hyvin liikeelle. Ei tuntunut kovin tönköiltä jalat. Aloitin tosin tosi hitaasti, kun heti alussa oli sellainen pieni mäki. Juoksun helppous johtui varmaan siitä, että selkiä tuli vastaan alussa tosi paljon. Ennen juoksun toisen kiekan kääntöpaikkaa oli sitten ihan kamala ylämäki, joka tappoi mut aika täysin ja juoksu oli kuuteen kilsaan aika tuskallista kunnes alkoi taas sujua (eli löytyi pari ohitettavaa) huolimatta siitä, että jaloissa olevat teipit oli ehkä vähän liian kireällä ja alkoi tuntumaan pahasti siltä, että kengät hankaa. Kuumuus alkoi sitten myös tekemään veronsa ja musta meni kaks miestä ohi, vaikka juoksinkin mielestäni aikas tasaiset kiekat. Eka ei niin haitannut, mut tokan tunsin ja sekös harmitti, kun se ohitti mut jossain kahdeksassa kilsassa. Vika ylämäki oli ihan karmea, mutta niin se vain tultiin. Tässä vaiheessa huoltaja ei ollut ihan mukana meiningissä, kun joutui kysymään, olenko tulossa jo maaliin ja siksi jäi maaliintulokuva ottamatta. Ihan loppu olikin sitten alamäkeä, jota jaksoi taas juosta kummasti. Ja sitten oltiin maalissa. Matka oli taas vähän ylimittainen, vissiin jotain 10,5. Aika oli 51.52, ja toisiks paras aika naisista. Silti olen vähän pettynyt juoksuuni, vaikka toisaalta nyt oli kyllä tosi kuuma ja enpä ole tänä vuonna juossut kymppiä kuin neljä kertaa lenkillä, joten kai se sitten oli ihan ok tulos kuitenkin, kun ohittelinkin oikeasti tosi monta miestä ja myös yhden naisen ihan alussa.

Koko kisan loppuaika oli 2.47.49, mikä oli reilusti alle tavoitteeni ja lähtökohdat, reitin ylimittaisuuden ja muut olosuhteet huomioiden multa mielestäni tosi hyvin. Sijoituskin oli hienosti 4/18.

Kotiinkin päästiin vihdoin eniron reittiohjeista huolimatta, ajeltiin meinaan sellaisia pikkuteitä ja reittejä, ettei mitään rajaa. Loppuun vielä kiitos huoltaja-Pöksylle, joka hoiti hommansa loistavasti (ilman sua en olis selvinnyt yhtään!), vaikka missasikin muutaman kerran kun vaihtopaikan ohitin. Nyt oon taas kipee, kuumemittari sen kertoo, muttei se mitään. Huomenna Ljubljanaan ja nyt syön suklaata, kun se karkkilakkokin loppui :) Teen sitten taas kuvapäivityksen, kun saan kuvat jotenkin koneelle, nyt ne on lainakamerassa, johon ei ole piuhaa.

Tänään olen itsestäni ylpeä.

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Ou-nou

Oon sit kipee. Voi rähmän rähmä ja ruhnun ruhnu. No, laukut on silti pakattu ja kohta pyöräkin autossa "jonka sponsoroi käyttööni äiti", ja katsotaan ens aamulla tilanne uudestaan. Buranaa on mukana melkoisesti, vaikkei olekaan fiksua sen voimalla kisata. Toivottavasti paranen aamuks, koska muuten harmittaa ja surettaa ihan kauheasti, jos en pääsekään mukaan :'( Kaikki kisat, joihin haluan osallistua, on kyllä kirottu, tuun aina just sopivasti niiden alla kipeeks tai jotain muuta tapahtuu. Tosin mielluummin kipeenä kuitenkin nyt, ku puolentoista viikon päästä maanantaina, koska ne ei puukota, jos ei oo terve. Mutta nyt nokka kohti Turkua.

torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Valmistautumista ja sponsoripäivällisiä

Tiukka ja tarkka valmistautuminen kohti lähestyvää Kiskon kisaa on käynnissä. Tai siis ainakin valmistautuminen kohti lähestyvää kisaa on käynnissä. Tai siis ainakin se Kisko lähestyy kovaa vauhtia. Jostain kumman syystä en nyt jännitä (ainakaan vielä) ollenkaan niin paljon kuin ennen Noksun yritelmää, mutta kai se on ihan luonnollista, koska nyt oon vähän sentään kartalla, että mitä sielä kisoissa sitten tapahtuu. Mulla on varmaan jopa mukana sittenkin yhdistetty huoltaja/valokuvaaja/pukija/kartanlukija, joten moni huoli on poistunut myös tämän myötä. Ainoat huolenaiheet ovatkin enää a) mitä jos vesi on liian lämmintä ja märkäpuvulla ei saa uida b) mitä jos tulen kipeäksi. Varsinkin jälkimmäinen huolettaa kovin, koska kurkku on ollut vähän kipeä jo kolme päivää, mikä on mun mielestä kovin epäreilua, koska justhan olin kipee. Kaikki konstit on kuitenkin otettu käyttöön kuten inkivääri teen joukossa, auringonkukkahattu-uutteen naukkailu ja kurkun kurlaaminen vahvimmalla mitä alkosta löytyi. Jos kerran labrassa bakut kuolee 70%:lla pesuviinalla, niin kai se 60% myös jotain tappaa. Tätä konstia oon käyttänyt jo kaaauan, jos on ollut samanlaisia ongelmia ja kai se vähän auttaa (vähintään plasebona), vaikka suuta polttaa kyllä toimenpiteen jälkeen aika pahasti ja ei mulle se viinakaan niin kovasti maistu (joku vois kyllä kutsua tätä viinan haaskuuksi). Toivon siis parasta, että pääsen kisailemaan, koska seuraavan kerran sitten kisataan ensi vuonna vasta ja oon jopa treenannut tätä koitosta varten. Keli ei oo ainakaan liian kylmä ja oon ehtinyt onnekseni kokeileen, et urheiluteippi pysyy kyllä hyvin uidessakin jaloissa, joten voin vaan teipata jaloista noi hiertävät kohdat ja en tarvi sukkia. Testasin myös juhannuksena, voiko sitä sykemittaria käyttää puvun kanssa ja ihme kyllä se puku lähti ihan hyvin pois vaikka olikin se mittari ranteessa. Voin siis olla jopa kartalla siitä, kauanko on kisaa kulunut, sykevyötä en tod. aio käyttää. Ja mulla on jopa jotain vauvan hierontaöljyä, jota aion laittaa nilkkoihin ja ranteisiin, kun se kuulemma auttaa puvun riisumisessa. Silvian oon nyt jo puunannut lauantaita varten kuntoon. Tänään käyn varmaan ihan vaan testaan pari kilsaa, et se on kunnossa ja sit vaan huomenna Turkkuseen ja lauantaina Kiskoon. Hyvin se kisa menee, kunhan vaan sinne pääsen. Osallistujia on muuten tulossa ihan hurjasti, joten lienee melkoista ruuhkaa sielä uinnissa.

Muuten valmistautumiseen on kuulunut mm. tiistain pingviiniuinti Kaukajärvessä. Uitiin joku 750m (sielä on hyvä uida, kun soutu/melontaratojen metritolppia voi käyttää etappeina) ja meni ihan kivasti, alle 15 minsaan, vaikken nyt kovin edes puristanut ja puolessa välissä pysähdyinkin hetkeks. Vinoon uin ja kuulemma oikea käsi ylittää keskilinjan. Hyvä tietää. Kaukajärvessä oli ihan huippua uida, koska sielä oli oikeasti kirkasta vettä, näki siis jopa jotenkin pohjaan aika monessa paikkaa. Taidan alkaa käydä sielä treenaamassa, koska uintipaniikki tuola oli paljon pienempi kuin vaarallisia juttuja kuhisevassa Suolijärvessä ja ne metritolpat oli ihan huippuja, mutta kyllä tuolakin voi olla niitä käärmeitä!

Keskiviikkona olikin vuorossa hieronta, joka nyt osui tälle viikolle, kun viime viikolla en ehtinyt. Käyn tuola Lempäälässä ja sinne lähdin sitten pyörällä. Tämän reissun jälkeen me ei olla kyllä enää Trekin kanssa kavereita. Olin vaihtanut siihen vaihteeksi sisäkumin, kun totesin ti-aamuna sen olevan tyhjä, kun piti lähteä liikenteeseen. Tarkistin ihan tosi tarkkaan ulkokumin ja vanteen, ettei mitään piikkiä/hiekanmuruja tai yhtään mitään ollut ongelmia tuottamassa ja vaihdoin renkaan ja pumppasin täyteen (Oon oppinut vihdoin kahden vuoden jälkeen käyttään jalkapumppuani! Oikeesti, tähän mennessä oon ollut sitä mieltä, että se on ihan syvältä se pumppu, mutta nyt tajusin, että käyttöohjeessa olleet auki/kiinni asennot oli väärinpäin ja nyt se pumppu on ihan tosi hyvä!). Aamulla rengas oli hyvä ja töistä lähtiessänikin vielä ihan täynnä. Mutta sitten kun piti pysähtyä matkalla Lempäälään, havaitsin, että o-ou, kumi ei enää olekaan ihan kauheen täynnä ja kohta se oli ihan tyhjä. Koska olin edellisenä iltana just vaihtanut sen sisäkumin, ei mulla tietty ollut varakappaletta ja siinähän sitten oltiin. Olin siis puolessa välissä matkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen asiat saatiin lutviutumaan ja jätin Trekin häpeämään yhteen puhelintolppaan köytettynä ja pääsin sitten hierojallekin vaan vähän myöhästyneenä. Takasinpäin sitten olikin riemukasta. Pääsin bussilla kyllä osan matkaa, mutta eihän sitä pyörää nyt voinut sinne tien varteen jättää ja niinpä päädyin kävelemään 7 kilsaa sandaaleilla kotiin, onneks olin sentään ottanut ne sandaalit reppuun, ettei tarvinnut pyöräilykengillä pistellä menemään. Tää oli varmasti tosi hyvä valmistautuminen lauantaita silmällä pitäen, lenkkareilla ei olis ollut ehkä niin paha, mutta mun jalat oli kyl hieman heikossa hapessa vihdoin kotiin päästyäni, koko päivän aikataulut meni ihan uusiks, koska olinkin kotona kaks tuntia myöhemmin kun piti. Kyseisellä tienpätkällä ei siis mee busseja, muuten olisin varmaan yrittänyt päästä jonkun sellaisen kyytiin pyörineni.

Trekki saa nyt ihan miettiä tekosiaan rampana parvekkeella niin kauan, että vaihdan siihen toiset ulkorenkaat, tolla takarenkaalla en aja enää metriäkään, siinä on pakko olla jotain vikaa, koska oon vaihtanut niitä sisärenkaita Suomessa ollessani vissiin jo viis. Oon muuten tilannut siihen uuden satulan yhessä kimppatilauksessa, kun totesin, että miesten satulat ei oo mulle tehtyjä. Tilasin sit samanlaisen kun Silviassa, koska se on oikeesti tosi hyvä satula ajella, ei hierrä toisin kuin se Trekin nykyinen, joka on vähän pitemmillä lenkeillä jo tosi epämukava.

Vakuutusyhtiön maksusitoumuskin tuli tänään, joten siltäkin asialta kaikki on kunnossa. Lisäksi keksin itselleni pientä ekstrapuuhaa elokuun lopulle, kun ilmottauduin Suomi-Ruotsi- maaotteluun vapaaehtoiseksi. Voisin mennä ehkä myös HCT:hen talkoileen, se on kivasti vielä yksipäiväinen, niin voisi vain käväistä paikalla. En kyllä yhtään tiedä, että miten meinaan muka hoitaa sen Hesassa majoittumisen maaottelun aikaan, kun kaikki järkevät ihmiset ovat sieltä päin jo pois muuttaneet. No, ehkä tämä selviää, en viitsi nyt stressata tällaisista pikkujutuista.


Loppuun vielä kuva sponsoreilleni tänään tarjoilemistani Smørrebrød:sta. Menussa on sekä paisti-piparjuuri, että kylmäsavustettu lohi-remoulade leivät. Tarjolla on myös tietysti "Probably the Best Beer in the World", vaikken kyllä olekaan ihan tuota mieltä Carlsbergistä.

Ai niin, paransin tänään puolikkaan enkkaani 7 sekkaa. Tajusin meinaan, että enkkajuoksusta olinkin poiminut brutto- enkä nettoajan, joten näin sitä vaan ennätyksiä parannellaan, vaikka viimeks oon pystynyt juokseen yli 20 kilsaa vuoden 2005 maralla. Siitä on muuten ihan kauheen pitkä aika.