keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Kokooma

Treenit Århusissa on treenattu, hiihtokausi taitaa kuuleman mukaan alkaa...

Vuoden alusta olen ehtinyt treenaamaan 101 tuntia. Ihan kiva määrä, varsinkin kun miettii, että pari viikkoa meni harakoille flunssan takia. Jakauma on vissiin vähän pielessä, kun n.42% on uintia, 30% salia ja 14% pyöräilyä ja juoksua.

Tänään vikoissa treeneissä totesin, että hengitysharjoituksia pitäisi taas päästä tekemään. Ja muutenkin tekniikka tuntuu taas aika hakusessa olevalta. Sunnuntaina juoksin ekaa kertaa vähän vauhdikkaammin, kävin kiertämässä pientä lampea ja pari kiekkaa hiljaa ja pari sit kovaa. Yks kiekka noin kilsan. Kovaa juostut kilsat oli kyllä aika tuskaisia, mutta enpä oo lujaa juossutkaan sitten ecrossin. Polvi ei vaan tykänny :( Lauantaina pyöräilin vielä 33 kilsaa ja silloin polvi oli aika ok. Tää on outoa. Salilla oon onnistunut jumittaan kroppani nyt parilla vikalla kerralla, mutta nyt on vähän taukoa tässää reenailussa, joten eiköhän se siitä aukene.

torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Uskoisko tätä

Eilen kävin riipaisemassa viimeisen kerran omatoimisen uinnin täällä. Tarkoitus oli tehdä perinteinen tonnin uinti ajanotolla ja sitten loppuun hengitysharjoituksia. Vähän oli väsynyt olo ollut jo töissä ja vähän epäilytti, mitä tuleman pitää. No, tosi lyhyen verkan jälkeen aloin uimaan. Uin ja uin ja uin ja uin ja sitten olikin tonni kasassa ja kello näytti aikaa (tähän väliin rummun päristystä) 19.12!!!! Siis voi hyvänen aika! Ihanko oikeesti? No en tiedä, saatoin mennä laskuissa sekaisin, koska jouduin pari kertaa ohittelemaan sellaista ärsyttävää uimaria (voitte ihan arvata itse sukupuolen), joka päätti aina kun olin ihan sen takana ja yritin jopa koskettaa sitä jalkapohjaa, että tajuaisi päästää ohi päädyssä viimeistään, ottaa kauhean vaparispurtin meiningillä "Minuahan ei naiset ohita!" ja sitten kun ei kymmenen metrin jälkeen enää jaksanut, niin joko oli vastaantulijoita liikaa tai sitten jos olikin jaksanut melkein 20m alkoi kiilaamaan sielä päädyssä niin, että ohi ei vain päässyt. Hieno homma! Muut radan uimarit päästi ihan kivasti ohitse eikä ollut ongelmia, mutta tää yks oli kyllä oikee riesa. Se muuten aina siellä päädyssä lepäillessään päätti lähteä aina ihan just mun eteen uimaan... Niin, mutta yhden kerran menin vähän sekaisin laskuissa ja saattaa olla, että uinkin vaan 950m. No, vaikka näin olisi, aika on silti paljon parempi kuin esim. viime vuonna, jolloin tonnin pääsi johonkin 23 minsaan. Mutta jos toi oikeasti pitää paikkaansa, niin miten ihmeessä pystyin oleen sielä 200m:n testissä niin hidas? Olihan se toki 50m rata ja nyt in 25 m:ssä, mutta silti. No, olen aika tyytyväinen itseeni. Kyllä se perusmatka houkuttelis kovasti kyllä, kun toi uinti ei oikeestaan edes ollu mitenkään kamalan kamalaa, kyllä olisin jaksanut vielä 500m. Ja kun on panostanut uintiin nyt paljon niin olis kiva myös käydä joku kisa, jossa uintia olis enemmän kuin 300m. No, tonnin uinnin jälkeen jatkettiin hengitysharjoituksia ja kyllä se siitä alkaa aina välillä jopa sujua. Nyt vaan on ollut vähän oireilua kyynärpäässä, koska kun mietin hengitystä, unohtuu se käden rento palautus. Tästä valkku sanoikin sunnuntaina, kun kysyin taas palautetta uinnista tai lähinnä hengityksestä. Sanoi, että nyt on paljon parempi, mutta käden palautus on liian jännittynyt. Voi veikkoset, miten nää kaikki asiat sais onnistuun yhtä aikaa... Uinnin lisäks oon ehtinyt juokseen kerran ja käymään kerran salilla, tänään sit pyöräileen. Aurinko paistaa, kiva :)

lauantaina, maaliskuuta 20, 2010

Salaisuuksien lähteellä

Olenpas mä ollut viime aikoina ahkera tässä bloggaamisessa. Ja taas uutta tekstiä pukkaa.

Torstaina kävin polkemassa, polvesta huolimatta. Sää oli mitä mainioin ja oli niin lämmintä, että jätin pyöräilyhanskojen alta toiset hanskat pois. Ilman pipoakin yritin polkea, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi. No, onneksi takin takataskuun mahtuu kivasti kamaa, joten pipo päähän takaisin. Liikkeellä oli muitakin pyöräilijöitä paljon ja niille tuli moikkailtua. Monet moikkasi takasin, mutta kaikkien käsi ei kyllä noussut tervehdykseen. Pyöräily oli ihan mukavaa, hidasta tosin, paitsi yhdessä alamäessä, jossa posotin hetken jopa viittäkymppiä. Mun rohkeudella tämä kyllä vaatii suoran mäen ja paljon lujempaa en kyllä uskalla enää mennäkään. Koskahan mä uskallan laskea Syrjänmäen jarruttamatta ja alaotteelta? Positiivisia asioita pyöräilyssä on se, että pyörän hallinta on nykyään paljon parempi kuin esim. viime syksynä (aika heikkoo se silti on). Lisäksi aika automaattisesti mutkissa saan juurikin sen ulkokaarteen puoleisen polven suoraksi. Vauhti ei sitten olekaan positiivinen asia. Olen vain ihan superhidas. Jos saisin polven kuntoon, niin ensi kauden projekti onkin sitten pyöräilyn parannus. Nyt on tuo reeni ollut aika uintipainotteista. Pyöräilyssä on nyt viime aikoina ollut ongelmana se, että mulla on vaan goretex-takki pyöräilyyn. Se pitää kyllä sateen ulkona, mutta hiostaa näin lämpimämmillä keleillä ihan järkyttävän paljon. Asialle on tehtävä kyllä jotain mitä pikimmiten ja taidan vielä käydä tarkistamassa kaupungin tarjonnan, Suomessa noita pyöräilyvaatteita ei ihan niin suurta valikoimaa kuitenkaan ole tarjolla.

Perjantaina töihin juoksu, koska oli edetty jo vitoseen, piti tehdä vähän ylimääräisiä koukkailuja kampusalueella. Mulla on nyt vähän suunnitelmaa muuttaa tota juoksuohjelmaa pikkaisen, mutta kerron tästä lisää sitten myöhemmin. Tanskassa taitetaan siis loppuaika vitosen lenkkejä. Ja mukaan sisällyttään mahdollisimman paljon piiiitkiä ylämäkiä. Perjantai-iltana oli sitten uinti. Meillä oli uus valkku. Kyllä meidän kaikkin hitaiden otsalle nousi kohtuullinen tuskanhiki kun havaittiin, että keskimmäinen ja lyhyt ohjelma oli yhdistetty ja matkana oli 3.8k. Tästäkö se ironman nyt sitten alkaa? Ohjelmasta löytyi pari helpotusta, joten se lyheni meillä 400m, mutta vieläkään ei naurattanut. No, altaaseen vaan, kyllä joku sieltä sitten ylös onkii, jos uppoaa näännyksissä pohjaan. Ohjelma sisälsi aika paljon ihan vaan perusuintia, tosin sitten oli myös esim. 4x100, josta 50 ekaa vesipallouintia, 25m sukellus ja 25 potkuja. Huhhuh. Vesipallouinti on jo ihan törkeen raskasta, joten mun sukellus sen jälkeen oli n. 3m. Tosin mä sentään uin sitä vesipallouintia, monet lintsas. Tämän jälkeen sitten vielä 8x25m sukellus. Joo, aika kaukana oltiin 25m:stä. No, tämän tuskan jälkeen uitiin kaikenlaisia juttuja perusvauhtia. Mulle oli vähän välillä epäselvää, että mihin nyt piti kiinnittää huomiota, joten olin paha ihminen ja otin oman painotuksen hengittämiseen. Ja mitä ihmettä! Se hengittäminenhän onnistui paljon paremmin kuin ennen. Joo, kyllä käänsin vieläkin liikaa päätä, mutta välillä toinen uimalasin linssi oli jopa osin vedessä! Alan ehkä tajuamaan mistä tässä jutussa on kyse. Ja mikä parasta, uinti tuntui tosi kevyeltä. Siis se ei ole koskaan tuntunut näin kevyeltä ja pysyin muiden vauhdissa mukana ihan hyvin. Tosin jostain kumman syystä ne nopeat hitaat ui kyllä mun mielestä normaalia hitaammin, mutta silti. Mutta onhan se niin, että kun tähän asti joka kolmas veto on lähinnä hidastanut menoa (hengittämisen vuoksi), tästä seuraava veto yrittänyt tuoda uintiasennon takaisin normaaliksi ja sitten se kolmas on oikeastaan se, joka on vienyt kunnolla eteenpäin, niin jos tuo hidastava veto ei hidastakaan enää niin paljoa, niin kyllähän se vaikuttaa. Tämä muuten motivoi kummasti ensi keskiviikon hukkumiskuolemaan (eli hengitysharjoituksiin). Ai niin muuten, muutettiin settiä niin, että lopulta uitiin "vaan" 3100m. Ja en ollut tän jälkeen edes väsynyt :)

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Taskut hukassa!

Tänään kävin tekemässä yksinäni uintitekniikkaharjoituksia reilun tunnin ajan. Tarkoituksena oli keskittyä hengittämiseen ja paremminkin siihen, että en nostaisi päätäni hengittäessä. Hengittäähän pitäisi siitä "taskusta", joka tulee tuohon leuan viereen uidessa, jolloin riittää, että vain toinen silmä on vedenpinnalla. Tarkoitus oli löytää nämä taskut tänään. Homman avuksi otin räpylät, nyt kun siihen on vielä mahdollisuus, täytyy kyllä Suomessa sitten hommata omat. Olin suunnitellut parin kilsan ohjelman, joka koostui lähinnä kylkipotkuista ja yhden käden uinneista räpylöillä, loppuun sama ilman räpylöitä ja sitten vielä pikkaisen opitun testausta ihan oikeassa uinnissa. Aloitin siis sivupotkuilla niin, että tarkoitus oli ihan vaan hengitellä siinä taskussa mitenkään kääntyilemättä ja pään piti olla vain paikallaan. Joo-o. Tuli sitten pitkästä aikaa nieltyä vettä ehkä joku kolme litraa. Olin kuvitellut, että 6x25 olisi tätä riittävä määrä, mutta pian selvisi, että ei ole. Jatkoin. Kohdalla 20x25 sekosin laskuissa. Siinä vaiheessa olin päässyt siihen, että hengittely onnistui oikealla kyljellä jotenkin kohtuullisesti (siis kun hengitetään vasemmalta puolelta), mutta toiselta puolelta tämä ei kyllä onnistunut yhtään. Vaikka ylempi silmä oli kiinni, näin kyllä hallin valot hyvin. Jatkoin harjoituksia, ja välillä yritin tehdä samaa niin, että uloshengitys oli veteen. Se oli aivan toivotonta! Yritin myös niin, että vaihdoin puolta aina välillä altaanmitan aikana. Kyllähän nämä siis muuten onnnistuvat, mutta se pää, se pää! Lopussa sitten vielä uin räpylöiden kanssa ja ilman niin, että hengitin aina vain yhdeltä puolelta. Uskomattomasti kyllä aina välillä sain hengityksen onnistumaan vasurilta kohtalaisesti silloin tällöin (tai ainakin se toinen silmä pysyi vedessä joskus jopa kokonaan, joskus puoliksi), mutta kyllä siinä oikeassakin vissiin vähän oli parannusta. Suunnitelmana nyt on jatkaa tämän hengityksen harjoittelua ja kun se on jotenkin kunnossa, niin sitten keskityn taas muihin juttuihin. Tämä hengitys lienee sitten kuitenkin se suurin ongelmani ja monet muut ongelmat varmasti johtuvat tästä. Nyt menen syömään, vaikka maha onkin täynnä klooria.

tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Tunnussana Orava - vai sittenkin Pingviini?

Olen pikkuhiljaa toipumassa sekä varpaasta, että viime viikon uintipettymyksestä. Perjantain reenit väänsin tosin melkein itku kurkussa, kun vieläkin harmitti. Perjantaisin hitaille on vain yksi rata, joten samalla on "nopeet" hitaat ja hitaat hitaat ja sitten mä, joka oon siinä välissä. Perjantaina olin kyllä monesta syystä hidashidas ja en edes voinut tehdä kaikkia settejä kokonaan, kun muut tuli ohi jo seuraavaa kierrosta sekös sitten masensi vaan lisää. Lauantaina kävin maisemapyöräilemässä vähän liiankin pitkälti, 31 kilsaa tuli plakkariin. Illemmalla vielä salille, mutta menin vähän myöhään ja en ehtinyt tehdä kovin pitkään. Kokeilin kyllä jumppapallopunnerruksia ja dippiä ja huhhuh. Sain ehkä tehtyä kolme molempia ja vajailla liikeradoilla. Sunnuntai-aamuna päätin varpaan olevan ihan hyvä, joten paketoin sen teipillä (oltiin vaiheessa, jossa mustelma oli valunut tosi kauniisti koko jalkaterän ympärille) ja lenkkeilin. Ihan OK:sti se varvas kesti. Iltapäivällä sitten vielä uinti, ja mut komennettiin nopeat hitaat radalle :) Onneksi ohjelmassa oli uintia, jossa määriteltiin esim. 4x100 @2.30, jolloin en voi jäädä jälkeen ja tulla ohitetuksi kierroksella. Maanantaina salille. Tuntui olo vähän kipeältä, joten tein vain kaks sarjaa per liike. Ja ylätalja unohtui kokonaan, vaikka kuului päivän settiin. Hups. Oon muuten alkanut tekeen käsipainoilla yhden jalan mavea. Se ei tee polvelle pahojaan kuten kahden jalan mave ja on kivan tehokas ja kokonaiskroppainen liike, kun pitää samalla tasapainoilla. Tätä ei voi todellakaan tehdä isoilla painoilla, 2x5 on aika sopivat näin alkuun. Tänään aamulla ei ollut tukkonen olo, joten juoksin töihin, illalla mietin kovasti, että meenkö reeneihin, kun olo oli taas kipeempi. Menin ja olikin sit aika kevyet reenit, ei mennyt hermokaan, kun ehdin parkkeeraamaan sinne radan ekaks (hitaat hitaat) ja kuuluttelin kovaan ääneen muille, mitä tehdään. Olo ei ole muuten alkuunkaan niin kipeä nyt reenien jälkeen, toivottavasti ei sitten huomen aamullakaan.

Muuten tässä on ollut kaikenlaista. Ensinnäkin, sain vinkin, että paikallisesta liikkeestä sais nyt seuran jäsenet märkäpukuja 40%:n alennuksella. Se tarkoittaisi aika halpaa hintaa, vaikka Tanskassa ollaankin ja marssin sitten tietysti kysymään. Pieniä naisten malleja ei ollut ollenkaan, mutta olin jokseenkin melko sopiva yhden miesten puvun alarajalle ja sain puvun kotiin kokeiltavaksi (BTW, eivät edes kysyneet mun nimeä tai mitään yhteystietoja, aika hyvin täällä luotetaan, vaikken edes puhu tanskaa!). Painotaulukko tosin näytti puvun olevan vähän painavammalle (myyjä kysy muuten tosi "kivasti", että ootko sä niin kevyt, kun ilmoitin, että 63kg:n alaraja on kyllä vähän liian iso. Hei haloo, en mä nyt todellakaan paina kuuttakytä kiloa!) Puvun pukeminen olikin sitten melkoinen elämys. Alaosa istui kivasti, mutta yläosa ei. Tai istui sekin hartioihin asti, mutta käsivarsissa oli kauheet pussit. Jaa miten niin narukädet? No, märkäpuku palautui sitten kauppaan. En mä olis kyllä sitä saanut mahtumaan mun matkatavaroihinkaan...

Toisekseen oon tässä miettinyt näitä mun vammoja Oravan kuuluisan potilaan vuoksi. Polvi harmittaa pirusti, mutta vois sitä olla huonomminkin. Akillesjänteet kun on voitettu kanta ja kyynärpääkään ei ole ollut pitkään aikaan kipeä.

Sitten viimeiseen juttuun. Päätin tehdä tälle uintiasialle jotain. Siis sille, että miten pärjään Suomessa uintieni kanssa. Otin yhteyttä paikalliseen seuraan, pääsin heti jäseneksi (vaikka vaatimuksena onkin joko seuran tekniikkakurssin käyminen tai kilpauintitausta, kerroin kuitenkin et oon tosi motivoitunut :D ) ja pääsiäisen jälkeen voin käydä uimassa kolme kertaa viikossa niiden vuorolla. Kerran viikossa pitäisi olla jopa valkku! Jos vuoroille ei pääse, voi kortilla käydä kolme kertaa viikossa sit uimassa muina aikoina. Ei huonompi diili, kun jäsenmaksu on 50 euroa! Niin, ja paras juttu tässä on se, että seuran nimi on S.C.Pingviinit!

perjantaina, maaliskuuta 12, 2010

Voi pettymysten pettymys

Vähän on ollut alakuloista. Tämän päivän yksi shokki oli tietysti hienon tiedenaisen, Leena Peltonen-Palotien kuolema. Monta kertaa olen miettinyt, että siinä vasta hieno keulakuva Suomen bioteknologiselle tutkimukselle.

Muuten tämä kova viikko on ollut kaikkea muuta kuin kova. Maanantai alkoi ihan kivasti, kun salilla meni hyvin ja jumppapallolla minuutin sivulankku alkaa vihdoinkin olemaan muutakin kuin tuskaa. Uusia haasteita päin siis. No, maanantai-iltaan sitten kulminoituikin tämän kovan jakson onnistuneisuus, kun löin isovarpaani portaisiin. Sattui. Pahasti. Pienen tarkastelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että ei käynyt hyvin. No, kylmää kehiin ja teippiä myös. Ei ne lääkärissä mitään tee. Harkitsin kyllä puhelinaikaa, että olisin kysynyt, pitäisikö tulla näyttämään, mutta kun mun lääkäri on lomalla, niin enpä sitten tehnyt sitä. Aamun lenkki töihin vaihtui sitten etätyöpäivään. Varvas (tai oikeastaan jalkapöytä siitä varpaan vierestä) on siis musta. Ja kipeä. Joko venähtänyt tai murtunut, toivottavasti ensimmäistä. Tietysti tämä muuten on oikeassa jalassa, eli siinä, jossa on "the polvi", ja vähän huolestuttaa, aiheuttaako tämä lisää mahdollisesti vääristynyttä askelta, ja lisää ongelmia, no, ei kai se voi kovin paljon siitä muuttua, onhan se edellinen murtunut varvas siinä vieressä. Ja fyssari on onneksi äidin avustuksella varattu heti pääsiäisen jälkeiselle tiistaille. Tiistai-iltana menin kuitenkin uimaan, koska ei se varvas siinä niin haittaa. Onnekseni ei käytetty räpylöitä ja kukaan ei telonut muutenkaan varvastani lisää. Uinti oli ihan OK, sprinttiperhonen oli tällä kertaa sprintti melkein koko 25 metriä :) Keskiviikkona lähdin pyöräilemään. Varsinaisesti tuo varvas ei siis haittaa pyöräilyssä, paitsi että, koska kenkiin on pakko mahtua villasukat ja tukipohjalliset, tuli turvonnen varpaan kanssa kyllä vähän tilaongelmia. Loppulenkistä se varvas oli ihan jäässä, kun ei oikein veri vissiin kiertänyt, mutta tulipahan sitten kahden koon hoitoa samalla, se kolmas eli koho puuttui. Olin katsonut kartasta hienon reitin, jonka olin arvellut vievän noin tunnin. Pyöräily oli raskasta, vaikka tiet on jo sulat. Reitti oli kuitenkin kiva, ensi kerralla täytyy ottaa kamera mukaan. Eksyinkin vähän, mutta en pahasti. Pääsin siis taas siihen piinamäkeen, johon palaan joka kerta, vaikka se onkin täysin kamala. Pitkästä aikaa mulla oli matkamittari mukana, joten päätin sitten mittailla sitä ylämäkeä, jotta olisi muuta ajateltavaa kuin se pyöräilyn tuska. Ensimmäinen mäki oli 1,2km pitkä. Tätä matelin noin 13km/h. Sitten tuli ihanan vapauttava 500m:n tasainen osuus ja sitten vielä hieman helpompi 600m:n ylämäki (koska vauhti oli "jo" sentään 18km/h). Koko retken (26,5km) keskari oli tosi huono, vain vähän reilu 22,4km/h. Mä siis vaan taannun ja tälle pyöräilylle pitäisi tehdä aika paljon juttuja. Ikävä kyllä polvi on täysin eri mieltä asiasta. No, jos on pyöräilyssä probleemaa, niin ei toi uintikaan nyt ilon hetkiä tuonut. Tänään oli siis testit. Mielestäni oli oikein hyvä fiilis ja olin varma, että tulokset parantuvat, olihan edellisistä testeistä aikaa jo reilu kolme kuukautta ja olen treenannut uintia viime aikoina nyt tosi hyvin ja tehokkaasti. Ennen edellisiä testejä ei oltu uitu paljoa kovalla teholla, nyt kerran viikossa on sitä rankempaa settiä. Joo-o. Mut laitettiin sitten uimaan jonkun superuimarin kanssa, enkä päässyt uimaan hitaiden kanssa. Yritin miettiä positiivisesti, että on sitten ainakin kiriapua. Jepjep. Ei ollut kiriapua kuin lähdössä, se meni menojaan. Hieman ehkä oikeasti hävetti, kun jäin 200m:llä reilun altaanmitan. Siis 50m altaan. Voi jestas. (Nyt kun jälkikäteen tutkin seuran ironman listoja, niin totesin tyypin uineen sitten esim. viime vuonna Ironmanissa alle tunnin ajan, joten ei kai hävetä ihan niin paljoa, mutta silti. Miksi hitossa mut laitettiin uimaan sen kanssa, kun muuten eristä tehtiin kohtuullisen tasavertaiset? Ehkä me oltiin sit vaan ylijäämiä...). Ja sitten se aika. 3.44.2. Siis voi elämän kevät, olin parantanut 0.8 sekuntia. Siis 0.8! Ei se ole mikään parannus. Varsinkin kun viimeksi uin puolet matkasta kakstahtipotkua, ja nyt menin kuustahdilla koko matkan, joten oikeastaan olin periaatteessa hitaampi. En tajua. Harmittaa. Olin muuten sitä "hidasta" erääkin hitaampi. Hieno homma. Satasella olin sentään parantanut 6s, mikä oli kiva, eli nyt meni 1.37. Ei tosin paljon lohduta. Tämä siis kai tarkoittaa, että lisää treeniä. Pitää oikeasti nyt yrittää vääntää kovasti tekniikkaa, tuntuu, että se ei ole viime aikoina ainakaan parantunut. Siis lisää kylkipotkuja, hengitysharjoituksia yms. Eli ensi keskiviikkona tai torstaina sitten töiden jälkeen uimaan ja drillejä, drillejä, drillejä vaan, reeneissä tulee sitten sitä muuta, eli kovempitehoista uintia. Toivottavasti löydän muuten uimalakkini, jonka onnistuin unohtamaan tietysti sitten sinne hallille. Se on kuitenkin hieno seuran uimalakki, jolla olis hieno brassailla Suomessa.

0.8s, damn.

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Pyörä

Eipä ihmeempiä ole urheiltu sitten viime päivityksen. Salille ehdin ja lenkille ja yhdet uintireenit on ollut. Mutta tässä se nyt sitten tulee, vihdoin, kauan kaivattu pyörän kuva. Kuka haluaa mun mekaanikoks?

torstaina, maaliskuuta 04, 2010

Savua korvissa

Joo. On vaikeeta on. Nyt on siis kevyt viikko. Oon ehtinyt tähän mennessä käymään salilla pari kertaa ja uimassa kerran ja kerran on juostu. Ja työmatkat kävelty. Eilen oli eka lepopäivä 16 treenipäivän jälkeen. Ja miten tää onkaan hirveän kamalaa. Olis niin kauheesti tehnyt mieli mennä uimaan. Ihan vaan vähän ees. No, en mennyt vaan kärsin. Nyt tuossa parin viime viikon aikana huomas, että ei ne viikon lepopäivät niin välttämättömiä ole, kunhan vaan tekee joinakin päivinä kevyttä treeniä, esim. ui vaan tekniikkaa tai sit salilla tekee vähän pienemmillä painoilla. Tähän asti olen jotenkin ajatellut, että yks lepopäivä viikkoon on must, mutta alan tajuaan sen, että kevyt palauttava harjotus ajaa joskus asian paremmin. No, jos oikeasti ensi syksynä polvi olisi oikeasti kunnossa ja sitten kun aloitan uuden treenikauden, niin tää oivallus oikeastaan helpottaa kovasti suunnittelua ja rytmitystä.

Muutenkin tää viikko on ollut erinäisistä syistä aika vaikea ja tiistain reeneissä mulla kilahti ihan täysin. En tajua, miten jotkut voi olla niin pihalla kun ne on. Siis yks setä (joka ei ollut todellakaan ensikertalainen) ei tunnistanut altaan pituutta vaan kuvitteli, että kun käy kerran 25 altaan päädyssä kääntymässä, tulee tästä 100m. Kyselin siinä vähän, että miten se voi mennä jo seuraavassa setissä, kun ei ole ohittanut mua kertaakaan, mä alotin ennen sitä ja piti uida 8x100 ja olin uinut 5x100. Ihan sama se mulle olis muuten, mutta kun tehdään erilaisia drillejä, niin se ei kyllä oikein toimi, jos toiset ui samaan aikaan jotain perhossprinttejä tms. No, ei se seuraava settikään mennyt ihan jakeluun. Piti siis uida 6x100, joista numerot 3 ja 6 (25 fly, 25 crawl)- vuorottelulla, 30 sekunnin tauko aina satasen välissä. Muut yritti selvittää tätä itselleen aika kauan, kunnes pääsivät siihen lopputulokseen, että ensin uidaan putkeen 200m vaparia, sitten 25m perhosta, 25 vaparia ja sit 200m vaparia. Ei taukoja. Onneksi tajusin, että nyt menee pieleen ja kerroin sitten, mitä pitikään tehdä. Olisin oikeasti varmaan hermostunut ihan täysin, jos taas olisi puuhailtu kaikenmoista väärää juttua, kun tämän radan ihmiset ei yleensä edes osaa sielä päädyssä odotellessaan ryhmittyä niin, että sielä pääsisi kääntymään. Valkku vaan repeili, kun taisin vähän tiukkaan sävyyn selvittää, mitä ollaankaan tekemässä. Hups (mä paha oon). No, onneks nää oli kevyet reenit (uskomatonta, että nykyään 2,1k, josta miltei kolmasosa perhosteluharjoituksia on mulle kevyt) joten ei sen nyt niin väliä. Mutta ens kerralla meen viereiselle radalle, vaikka olenkin sielä ehkä vähän hitaampi kuin muut (sielä on siis sama ohjelma, mutta vähän nopeampia tyyppejä). Muuta kerrottavaa ei ole näistä muutamista päivistä. Tänään loppui karkkilakko. Hyvällä omallatunnolla olen syönyt suklaata ja juonut kaakaota, vaikka porkkanoita ja banaaneja on tuossa pöydällä ihan nenän alla. Polvi on kipee.