keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018

Ecross

Ecross teki paluun suomalaisiin juoksutapahtumiin ja niin myös minä. Havaitsin tuossa muutama viikko sitten, että ecross, johon olen aina osallistunut, järjestetään taas yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja koska jalat ovat nykyään kohtuullisen ok, päätin osallistua classic-matkalle, eli 18km maastojuoksua rehellisimmillään.

Järjestelyt eivät olleeet niin huiput kuin aiemmin ja osallistujamäärä oli melko pieni, mutta reitti oli yhtä kamalan järkyttävä kuin ennenkin, vaikka olikin vähän muuttunut. Juurakkopolut, hiekka, sepelisora,hiekkatie, lyhyet asfalttipätkät vaihtelivat. En omistanut vielä tuolloin mitään polkumaastojuoksuun kelpaavaa tossua (nyt omistan, koska totesin suunnistuksen olevan hengenvaarallista näin syksyllä märissä maastoissa ja investoin uusiin kenkiin maanantain iltarasteilla), joten peruslenkkareilla mentiin. Ylämäet ja alamäet vuorottelivat ja ylämäet olivat hirveitä, myös pehmeä hiekka, jolla juostiin. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntui pahalta, mutta niin vain jotenkin kärsin seuraavat noin 17km (luulen, että oli vähän alimittainen, oma mittari mittaa niin pahasti mutkia oikoen, että sen summaan en luota yhtään). Niin vain reilun 81 minuutin jälkeen ylitin maaliviivan neljäntenä naisena ja eka juoksukisa vuosiin oli tosiasia. Kaikessa kamaluudessaan olihan se vain taas aika kivaa :)

PS. Suunnistustaito on parantunut kesän aikana hurjasti, nyt voin tehdä jopa reittivalintoja, eikä mennä vain sitä reittiä, millä en todennäköisimmin eksy

maanantaina, heinäkuuta 02, 2018

Hengissä selvittiin

Täällä on varmaan kuviteltu, että jäin Lahden maastoihin Venloissa, mutta niin vain selvitin ankkuriosuuden kunnialla - ja vielä paljon paremmalla kunnialla kuin uskoin tuohon pystyväni. Pieni googlaus joukkuekavereista ennen kisaa paljasti heidän entisen kilpasuunnistajataustan ja alkoi ahdistamaan, itse kun en edes ollut tajunnut ennen kuin paria päivää ennen koitosta,  että karttaa kannattaa taitella :) Saati, että omistaisin edes maastojuoksukenkiä, suunnistuskengistä puhumattakaan (tämän salasin kyllä joukkuekavereilta, koska eivät varmaan tajunneet, että en oikeasti osaa suunnistaa). No, Jukola oli erilaista kun iltarasteilla ja vaikka pari rastiväliä suunnistinkin, niin lopussa totesin, ettei kannata ja tyydyin juoksemaan letkoissa. Olin kyllä niin hyvässä positiossa, että koodeja ei siellä huudeltu. Kolme pummia tuli, yhteensä noin 10 minuuttia, näistä kaksi, kun yritin suunnistaa yksikseni, ja viimeinen oli kollektiivinen pummi koko letkassa. Lopulta paransin vielä joukkueen sijoitusta kymmenellä 275:n ja itse olin osuudellani 355, mikä oli tällä suunnistustaidolla ihan todella yläkanttiin. Maaliin taisi tulla mun osuudelta noin 1500.

Seuraavilla iltarasteilla muuten palasin taas tasolleni :D

torstaina, toukokuuta 31, 2018

Metsät on tehty eksyttäviksi

Vuosittainen päivitys. Viime kerran jälkeen olen hankkinut itselleni täysin omituisen lonkankoukistajavamman (ehkä, kukaan ei tiedä), joka on nyt kiusannut 1,5v. Vihdoin eksentriset harjoitukset ovat antaneet toiveita paranemisesta, ja se ei ole ihan koko ajan kipeä. Varpaani on myös leikattu (osteotomia), kun se sanoi itsensä täysin irti marraskuussa. Olen tehnyt myös paluun iltarasteille ja jotenkin havaitsin, että olenkin mukana Venlojen Viestissä. Siitä innoittamana olen siirtynyt helpoista 3 ja 4km radoista, jotka muistuttavat lähinnä juoksukisoja (hyvin on 1,5v juoksemattomuudesta huolimatta silti mennyt niissä ympyröissä) jo viime viikolla 5km:n rataan. Se ei sitten ollutkaan enää niin helppo. Siinä piti jo suunnistaa. Tasosta kertoo, että rastiväliaikasijoitukset vaihtelivat 14-184 :D Nykyään sentään tiedän, että vihreää kannattaa välttää (mun mielestä se oli varsin houkutteleva siinä kartassa), erilaiset keltaiset on vielä opeteltava tässä kolmessa viikossa.

Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.

PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.

tiistaina, tammikuuta 03, 2017

Ihmeellinen on elämä

Viime tekstin jälkeen liikkumisessani on tapahtunut paljonkin muutoksia. Vasen polvi oireilee, mutta kestää kolme kertaa viikossa juoksua. Pari kertaa viikossa juoksen peruslenkin, 60-70min (eli juoksen töihin) ja kerran viikossa lyhyemmän siivun, johon sisällytän jotain vetoja. Juokseminen on edelleen mahtavaa, mutta jos en pääse juoksemaan, en kuole. Uudenvuodenaattona vaihtoehtona oli mennä juoksemaan vitosen kisa tai viettää aikaa ystävän kanssa ja jälkimmäinen todellakin voitti. Ehkä suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut vähitellen järkeväksi, eli en ahdistu, jos lenkkejä jää väliin vaan iloitsen niistä lenkeistä, jotka pystyn tekemään.

Eilen kävin tekemässä pitkästä aikaa testausta. Vanha tuttu 2400m tietyllä sykkeellä (sellainen oletettu puolimaran syke). Kävin sisällä juoksemassa, koska uudessa lelussani (kun vanha hukkui) syke mitataan ranteesta ja korkeat sykkeet ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin kylmässä. Mietin etukäteen, jaksanko edes juosta korkeahkolla sykkeellä 2,4km. No, hienosti meni. Pystyin juoksemaan koko testin 4.29 vauhtia, mikä oli todella paljon lujempaa kuin ajattelin. Syke lipsahti tosin kaksi pykälää liian korkealle, mutta en jaksa nyt välittää siitä. Tulos oli siis todella iloinen yllätys tällä 26km viikossa lenkkeilyllä ja testin juokseminen oli tosi kivaa.

Lenkkeilyn lisäksi siis edelleen salia 1-2x viikko, balettia 2x viikossa, joogaa ~kerran viikossa. Sen lisäksi aloitan ensi viikolla kymmenen vuoden jälkeen koriksen ja olen ihan into piukassa siitä! Luistelemaan halajaisi mieli, mutta Pirkkolaa ei ole edes aloitettu jäädyttää, toivottavasti tällä viikolla. Hiihtoakin voisi testata, jos ladut tulevat lähelle, olkapää kun on ollut kivuton jo pari kuukautta putkeen. Uintia en ole uskaltanut kokeilla, ehkä joku päivä sitten. Pyöräily on ainoa murheenkryyni, sitä ei polvi kestä yhtään. Työmatkat kuitenkin mieluusti pyöräilisin ainakin muutaman kerran viikossa.

Tällä hetkellä menee ihan tosi hienosti liikunnan suhteen elämässäni. Parasta on kuitenkin se, että en ahdistu treeniohjelmista (jollainen minulla jopa on) ja siitä, jos ei kulje tai juoksen hitaasti, en osaa jne. Olen terveempi kuin aktiiviurheiluaikoina ja vaikka jokin kohta kropasta onkin aina enemmän tai vähemmän kipeä (nyt se on ranne), niin kivut eivät hallitse myöskään elämääni (kuten ei se treeniohjelma). Olen kiitollinen siitä, että sain liikkua ja urheilla aikanaan niin paljon kuin liikuinkin, vaikka urani olikin vammojen värittämä. Sain kuitenkin elää sen ajan. Nyt kuitenkin elän elämää, jossa urheilu ei ole etusijalla vaan yksi tärkeä asia. Ja sellainen elämä - se on ihmeellistä!

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2016

Tilannekatsaus

Kun Heikki kyseli, että missä olisi päivitys, niin päivitetään nyt, vaikkei paljon olekaan kerrottavaa. Murtunut polvi on about kunnossa, ei ole koskaan kipeä, liikerajoitusta ehkä 1-2 astetta terveeseen verrattuna. Narisee ääriasennoissa, mutta muuten ok. On otettu myös kuvia, joissa on todettu, että nivelrikkoa ei ole ja rustovauriota todella vähän ja polvilumpion pirstoutumisvammassa tällainen tulee. Muuten polvi on ihan priima. Vasen polvi oireilee edelleen jotain rasitusvammaa, pyöräily on pahin, eli sitä ei voin oikein tehdä, ei ainakaan varttia pidempään, juosta olen voinut jonkin verran, en paljoa, mutta kolme kertaa viikossa puoli tuntia osissa on ollut kohtuullisen ok, toki vain hiljaa hipsutellen. Ehkä vielä pääsen vitosen kisaan joskus! Hienoa on ollut huomata, että vihdoin on löytynyt jotain jumppaliikettä, joka tehoaa.

Olkapääosastokin on parempi, olkapää on nykyään useammin kivuton kuin kipeä. Toki joutuu miettimään, mitä olkapäällä tekee ja uida en esim. uskalla ollenkaan. Onnistuin myös kaatumaan pyörällä (hei oikeasti, poljen alle puoli tuntia viikossa ja silti onnistuin kaatumaan!), ja vasen olkapää sai tosi pahan tällin ja olin muutenkin aivan todella pahasti mustelmilla ja ruhjeilla. Onni onnettomuudessa kuitenkin, eli magneettikuvistakaan ei löytynyt mitään, eli vaikka olka vieläkin välillä hieman kipuilee, se tullee pikkuhiljaa kuntoon.

Tämän hetken liikunnallisuuteni koostuu siis suuresta määrästä kävelyä viikossa (juu, pelaan pokemonia),  2-3 juoksu-kävelylenkistä, parista salikerrasta, kahdesta balettitunnista ja viikottaisesta pilateksesta. Päälle venytteleä, jos jaksaa. Olen edelleen siis kovin aktiivinen, mutta vain kuntoliikkuja, mikä kyllä on toki paljon terveellisempää kuin se kilpaurheilurääkki. Ei-tavoitteellinen liikkuminen on sallinut muussa elämässä uusia juttuja, olen matkustellut kiinnostavissa paikoissa, tänäkin vuonna olen ehtinyt käymään seitsemällä reissulla (joista toki osa työmatkoja) yhteensä 13 maassa. Muutamaa noista reissuista en urheiluelämässäni olisi ikinä toteuttanut ja sain niistä paljon. Myös töihin on voinut panostaa.

Jossain sielun sopukoilla palaa silti se kilpailuvietti, usein huomaan miettiväni, että sitten kun taas kisaan. Ehkä nähdään siellä vitosen juoksussa. Jos sinne joskus pääsen starttaamaan, olen varmaan kisan onnellisin ihminen, vaikka jäisin viimeiseksi (ja hei, en mä edes jäisi)!

Päivitystahti tullee olemaan erittäin verkkainen edelleenkin tai sitten tämä oli vika postaus, katsotaan nyt.

maanantaina, huhtikuuta 18, 2016

Kuis kulkee?

Viime kerrasta onkin aikaa, tässä lyhyesti kuulumiset

Polvia on kuvattu kartiokeilalla, oikea (murtunut) polvi näyti tosi hyvältä, ainoastaan pientä vekkiä rustossa lumpion alla, mutta tämä tulee kuulemma aina tuollasissa pirstoutumisvammoissa. Vasemmassa polvessa on plica, mutta tämä ei selitä polven kipuilua, koska on väärässä paikassa

Olkapään magneetissa ei näkynyt uutta, rustovaurio ei ole puhki ja uusia keinoja ei oikein ole.

Fysioterapia on siis mun kohtalo. Vasen polvi tulee edelleen kipeäksi pyöräilystä ja juoksusta (olen siis ihan 5x1min kokeillut juoksua). Lantion hallinta on kuulemma kuitenkin hyvä, joten nyt on vaihtoehtona oikeastaan saada jumit jänteestä pois. Mulla ei ole kuitenkaan kuulemma normaalia pakaralihaksen jumilöydöstä, tosin tensor fascia lata on kireä kuin mikä. Tänäänkin sitä hierojalla yritettiin availla, mutta aika heikkoja olivat tulokset. Oikea polvi on ok, mitä nyt kiristää edelleen vähän ja on heikompi. Tämän kuntoutusta haittaa aktivisesti tuo vasen polvi.

Olkapään kuntoutus on tauolla. Kokemus on nyt osoittanut, että kannattaa sittenkin kuntouttaa yhtä paikkaa ja keskittyä siihen. Toki salilla teen olkapäätä kuntouttavia juttuja myös, mutta aktivinen ote kuntoutuksessa on nyt vasempaan polveen.

Viikossa liikuntaa on edelleen mukana toki melko paljon, mutta ei sellaista kuin haluaisin. Balettia on tosin viime aikoina ollut pari kertaa viikossa ja se on edelleen tosi kivaa. Kohta selviän ehkä jo piruetista!!! Tämän lisäksi kerran viikossa sekä matto- että laitepilates, kolme kertaa viikossa salia (jumppapallo-ohjelma on palannut ja huomenna äherrän sitä jo seitsemättä viikkoa) ja kolme kertaa viikossa yritän käydä arkikävelyjen lisäksi kävelyllä. Lisäksi kerran viikossa testaillaan kestäisikö polvi trainerilla ajoa minkä verran (25min poljin viimeksi pienimmällä vastuksella ja loppupäivän oli polvi sitten tosi kipeä, harmimpi juttu on se, että polkiessahan polvi ei vaivannut vaan vasta jälkikäteen.

Tällaista mulle kuuluu siis näiden liikuntojen ja vammojen suhteen ja muuten menee ihan kivasti.

Hyvää kevättä mahdollisesti täällä pysyneille lukijoille.

perjantaina, tammikuuta 29, 2016

Magneettia, kartioita, balettia...

Viime kerran jälkeen olen kärsinäyt järkyttävistä olkapääkivuista ja maanantaina mennään magneettiin. Sen lisäksi ei murtunut polvi on mennyt tosi pahaksi ja tänään sain lähetteen kartiokeilakuvaukseen sen suhteen, koska lääkärin mukaan mun vaiva ei todellakaan taida olla juoksijan polvi (nii-in, enhän ole oikeastaan edes juossut). Luistelemassa olen käynyt pari kertaa ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen baletti ei ollut mitenkään ongelmallista. Liikunta on mullanykyään aika vähissä, koska voin lähinnä kuntouttaa, tehdä pilatesta ja vähän kävellä. Toki siis käyn salilla sen kolmisen kertaa, pilateksessa kaksi kertaa, baletissa kerran ja kävelyöä tulee päivässä ainakin kymppi, mutta muuten ei oikein muuta voi tehdä. Eipä tässä siis kauheasti ole mitään kirjoiteltavaa. Olkaa onnellisia, jos vaivanne kestävän alla kuukauden. Oikeasti, naurattaa jo ihan kunnolla ne valitukset, kun flunssa on kestänyt jo ihan viikon. Toivottavasti kuvauksista selviää jotain positiivista (eli ei esim. sitä, että olkapään rustot ovat kuluneet pois) ja jotain voidaan tehdä.