torstaina, lokakuuta 25, 2018

Kaksi sekuntia ennätyksestä

Treenaaminen on ollut vähän sellaista ja tällaista. Juosta olen saanut ihan kivasti, lisäksi on käyty iltarasteilla jne. Koska jalat ovat kestäneet ihan kivasti, tie vei Kankaanpään puolimaratonille. Treeneissä 2x5km 4.30 vauhtia on ollut aika mahdottoman tuntuista, joten mietin, että hyvänä päivänä 4.40 olisi varmaan hyvä vauhti, pohjat kun ovat aika huonot. Unohdin taas, että olen kilpailija. Niin sitä lähdettiin juoksemaan ja eka kilsa meni 4.15 vauhtia... Mietin, että ei tunnu pahalta ja roikutaan tässä nyt kunnes katkean. Ekan kiekan sainkin juosta hyvässä peesissä ja vauhti tasaantui niin, että 4.20 vauhtia jolkoteltiin suunnilleen. Tokan kiekan jouduin juoksemaan yksin. Matka alkoi tuntumaan pitkältä ja kilometri 20 lipsahti 4.33-vauhtiin. Joku sisu jostain vielä löytyi ja lopulta 4.20 pysyi keskivauhtina, kiekkojen väliä oli alle 20 sekuntia, mikä oli kyllä mielestäni hyvin, sen verran kamalalta toinen kierros jo tuntui. Maaliin tulin ajassa 1.31.40. Muistin, että ennätys oli tätä ennen 1.31.45, mutta sepä olikin 1.31.38, joten ei enkkaparannuksia. Yleisessä sarjassa olin iloisesti kolmas.

Iloista oli, että pystyin juoksemaan noin lujaa tällä harjoittelulla ja jalat kesti. Loppukilsoille tarvitaan vielä kovuutta, mutta kummasti kisatilanne ja tasainen reitti siivittivät suoritukseen, johon en tiennyt pystyväni. Tapahtuma oli kiva ja jos jalat kestävät, voisi ensi vuonna juosta taas pitkästä aikaa kokonaisen vaikkapa tuolla. Toisaalta tuolla ajalla lunastin myös paikan SM-maratonille, joten täytyy nyt katsoa... Kivaa oli juosta ja toivottavasti pääsen taas viivalle ensi vuonna; tällä kertaa ilman varpaiden katkomisia tai muitakaan suurempia toimenpiteitä alkuvuodesta tai oikeastaan enää milloinkaan.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2018

Ecross

Ecross teki paluun suomalaisiin juoksutapahtumiin ja niin myös minä. Havaitsin tuossa muutama viikko sitten, että ecross, johon olen aina osallistunut, järjestetään taas yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja koska jalat ovat nykyään kohtuullisen ok, päätin osallistua classic-matkalle, eli 18km maastojuoksua rehellisimmillään.

Järjestelyt eivät olleeet niin huiput kuin aiemmin ja osallistujamäärä oli melko pieni, mutta reitti oli yhtä kamalan järkyttävä kuin ennenkin, vaikka olikin vähän muuttunut. Juurakkopolut, hiekka, sepelisora,hiekkatie, lyhyet asfalttipätkät vaihtelivat. En omistanut vielä tuolloin mitään polkumaastojuoksuun kelpaavaa tossua (nyt omistan, koska totesin suunnistuksen olevan hengenvaarallista näin syksyllä märissä maastoissa ja investoin uusiin kenkiin maanantain iltarasteilla), joten peruslenkkareilla mentiin. Ylämäet ja alamäet vuorottelivat ja ylämäet olivat hirveitä, myös pehmeä hiekka, jolla juostiin. Jo ensimmäisen kilometrin jälkeen tuntui pahalta, mutta niin vain jotenkin kärsin seuraavat noin 17km (luulen, että oli vähän alimittainen, oma mittari mittaa niin pahasti mutkia oikoen, että sen summaan en luota yhtään). Niin vain reilun 81 minuutin jälkeen ylitin maaliviivan neljäntenä naisena ja eka juoksukisa vuosiin oli tosiasia. Kaikessa kamaluudessaan olihan se vain taas aika kivaa :)

PS. Suunnistustaito on parantunut kesän aikana hurjasti, nyt voin tehdä jopa reittivalintoja, eikä mennä vain sitä reittiä, millä en todennäköisimmin eksy

maanantaina, heinäkuuta 02, 2018

Hengissä selvittiin

Täällä on varmaan kuviteltu, että jäin Lahden maastoihin Venloissa, mutta niin vain selvitin ankkuriosuuden kunnialla - ja vielä paljon paremmalla kunnialla kuin uskoin tuohon pystyväni. Pieni googlaus joukkuekavereista ennen kisaa paljasti heidän entisen kilpasuunnistajataustan ja alkoi ahdistamaan, itse kun en edes ollut tajunnut ennen kuin paria päivää ennen koitosta,  että karttaa kannattaa taitella :) Saati, että omistaisin edes maastojuoksukenkiä, suunnistuskengistä puhumattakaan (tämän salasin kyllä joukkuekavereilta, koska eivät varmaan tajunneet, että en oikeasti osaa suunnistaa). No, Jukola oli erilaista kun iltarasteilla ja vaikka pari rastiväliä suunnistinkin, niin lopussa totesin, ettei kannata ja tyydyin juoksemaan letkoissa. Olin kyllä niin hyvässä positiossa, että koodeja ei siellä huudeltu. Kolme pummia tuli, yhteensä noin 10 minuuttia, näistä kaksi, kun yritin suunnistaa yksikseni, ja viimeinen oli kollektiivinen pummi koko letkassa. Lopulta paransin vielä joukkueen sijoitusta kymmenellä 275:n ja itse olin osuudellani 355, mikä oli tällä suunnistustaidolla ihan todella yläkanttiin. Maaliin taisi tulla mun osuudelta noin 1500.

Seuraavilla iltarasteilla muuten palasin taas tasolleni :D

torstaina, toukokuuta 31, 2018

Metsät on tehty eksyttäviksi

Vuosittainen päivitys. Viime kerran jälkeen olen hankkinut itselleni täysin omituisen lonkankoukistajavamman (ehkä, kukaan ei tiedä), joka on nyt kiusannut 1,5v. Vihdoin eksentriset harjoitukset ovat antaneet toiveita paranemisesta, ja se ei ole ihan koko ajan kipeä. Varpaani on myös leikattu (osteotomia), kun se sanoi itsensä täysin irti marraskuussa. Olen tehnyt myös paluun iltarasteille ja jotenkin havaitsin, että olenkin mukana Venlojen Viestissä. Siitä innoittamana olen siirtynyt helpoista 3 ja 4km radoista, jotka muistuttavat lähinnä juoksukisoja (hyvin on 1,5v juoksemattomuudesta huolimatta silti mennyt niissä ympyröissä) jo viime viikolla 5km:n rataan. Se ei sitten ollutkaan enää niin helppo. Siinä piti jo suunnistaa. Tasosta kertoo, että rastiväliaikasijoitukset vaihtelivat 14-184 :D Nykyään sentään tiedän, että vihreää kannattaa välttää (mun mielestä se oli varsin houkutteleva siinä kartassa), erilaiset keltaiset on vielä opeteltava tässä kolmessa viikossa.

Palataan taas joskus - jos en eksy sinne metsään lopullisesti.

PS. En omista enää kolmea pyörää, koska maasturini on varastettu - kahdesti. Ensimmäiseen varkauteen liittyvä kätkemisrikkomus on edennytkin jo hoviin asti, että sinänsä aika huvittavaa.