sunnuntaina, syyskuuta 30, 2012

Triathlontodellisuuden haasteellisuus

Tämä postaus kumpuaa minua kauan mietityttäneestä asiasta, eli miten sitä muistaisi, että on triathlonisti, eikä juoksija. Oikeastaan olen miettinyt tätä siitä asti, kun eräs triathlonin harrastaja viime syksynä sanoi, että hän haluaa olla tosi hyvä juoksemaan ja sitten hetken päästä ilmoitti, että aikoo olla tosi hyvässä pyöräkunnossa ensi kesänä ja vielä vähän ajan päästä suusta pääsi ulos, että uinnissa on tehtävä ennätyksiä. Juu, näinhän se on. Jos on hyvä kaikissa kolmessa lajissa, niin varmasti triathlonkin sujuu, mutta käytännön toteutus voi olla aika mahdoton.

Itsekin löydän itseni pohtimassa aina silloin tällöin, että pitäisi pystyä juoksemaan niin ja niin lujaa jne. Viime aikoina olen myös miettinyt niitä minun ultimatum-juoksuhaaveitanikin, jotka nyt paljastan tässä, vaikka kuulostavatkin varmasti kaikkien korvissa melko utopistisilta: päästä juoksemaan Kalevan kisoihin kymppi ja saada maratonin enkka painumaan alle kolmen tunnin. Huh. Siinä ne nyt on. Kympin tulosraja kisoihin on 38.45, eli kymppi pitäisi viilettää vielä 2 minuuttia nopeammin, eli kilsa-aikaa pitäisi parantaa 12s ja maratonilla ennätyksestä pitäisi lohkaista 24 minuuttia, eli kilsa-aikaa parantaa jopa 34 sekuntia ennätykseen verrattuna. Joo-o, siinä sitä olisikin hommaa. En kuitenkaan kumpaakaan pidä itselleni täysin mahdottomana suorituksena, mutta tämä vaatisi, että pystyisin harjoittelemaan vammattomana muutaman vuoden (erityisesti maratonille pitäisi saada pitkä jatkumo, että tulostaso nousisi), mutta toinen ehdoton vaatimus kyllä olisi se, että keskittyisin juoksuun ja tällä lajivalinnallahan se ei ole mahdollista. Niinpä olenkin heittänyt haaveeni taka-alalle nyt ainakin toistaiseksi. Totuus kuitenkin toki on, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmaksi tuollaisten tavoitteiden saavutettavuus karkaa. Lisäksi molemmat tavoitteet ovat sellaisia, että niihin ei oma tietotaito harjoittelusta riittäisi, vaan tarvitsisin ulkopuolista apua.

Olenkin siis päättänyt, että tavoitteet ovat seuraavana vuonna triathlonin puolella. Juoksuvauhdin parantumista toivotaan, mutta en ajatellut käydä piikkareita ostamassa, vaikka ratajuoksu kivaa onkin. Syksyllä keskitytään kadonneen uintikunnon metsästykseen (eilisen uintitestin perusteella näyttää vahvasti siltä, että oikealla tiellä ollaan) ja punttitreeni on täällä taas. Tämän lisäksi käydään pikkujuoksukisoissa ja marraskuun puolessa välissä Ogelin tekojää taas kutsunee. Kullervoa ulkoilutetaan jonkin verran ja kaiken tämän keskellä koitetaan selvitä hengissä kohtuullisen suuresta työmäärästä työpaikalla. Niin ja koitetaan saada kohtuus mukaan karkinsyöntiin ja venyttely olisi saatava jälleen ohjelmaan.

lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Puistolassa pinkomassa

En oo tehnyt pitkään aikaan juoksutestiä, jossa määrittäisin vetojen nopeutta itselleni ja olin miettinyt, että tässä syksyllä voisin sellaisen vielä tehdä. Tarkoitus olisi juosta niin lujaa kuin pääsee puoli tuntia ja sitten vauhti ja syke olisivat vetoihin tiedossa. Tällainen juoksu on sen verran tuskallista toteuttaa yksinään, niin optimaalisen tuloksen saamiseksi tämä olisi hyvä tietysti juosta kisassa. Mutta missä kisassa juostaan puoli tuntia? No Puistolajuoksussa tietysti! Matka on n. 7,6 km, kiertää Malmin lentokentän ympäri + siirtymät ja juurikin sopivan mittainen mulle puolen tunnin juoksuun. Hintakin oli 5e kun ilmoittautui etukäteen, kun vielä tämän vuoden olen juoksijakorttilainen. Puistolaan siis.

Mulla on ollut tällä viikolla kevyt viikko, mutta koska olin työreissussa ja tulin eilen illalla, niin olin aika väsyksissä illalla ja mut vielä herätettiin puhelinsoitolla aamulla, eli en ehtinyt nukkumaan tarpeeksi. No, neppailin liikaa aamulla, söin aamupalaksi lähinnä karkkia (APUA!) ja kiirehän mulle tuli. Kullervolla veivasin itseni kisapaikalle ja ehdin logistiikan vuoksi verraamaan niinkin kauan kuin kolme minuuttia... Jepjep, hienosti oli taas valmistauduttu. No, sitten matkaan. Mun Garmin on huollossa, koska se on huono (miten voi laitteelle olla niin vaikeaa sykemittaus tai mikään muukaan) ja kun olen tottunut sen kanssa juoksemaan, niin enhän mä osannut alussa arvioida vauhtia oikein. Niinpä eka kilsa meni aivan liian lujaa, eli 3.50 vauhtia. No, sitten vauhti tasaantui sinne 4.05-4.10 välille, mikä oli ihan hyvä. Puolessa välissä menin yhdestä tytöstä ohi, muuten juoksin aika yksin. Maaliin tulin noin ajassa 30.55 ja viidennellä sijalla sain loistopalkinnoksi if-juomapullon. Sen voinkin uhrata jossain tri-kisassa pois heitettäväksi huoltopisteellä. Juoksutesti saatiin päätökseen, eli n. 4.05 min/km ja 177 sykkeellä pitäisi juosta vedot. Ajattelin, että pikkuhiljaa tässä syksyllä alkaisin ottamaan juoksuun kerran parissa viikossa vähän tehojakin mukaan, jotta ensi vuonna juoksu kulkisi vähän paremmin kuin nyt. Lähtötaso on kuitenkin ihan jees, muistaakseni toissa keväänä samassa testissä vauhdiksi tuli 4.16, mutta silloin kyllä taisin juosta testin ihan yksikseni enkä kisassa. Niin, mutta tehot tulee kyllä olemaan varsin maltillisia. Max. pituus vedoille 800m ja aloitus on 400-500m vedoilla ja pitkät palautukset mukaan. Kyllä se taas tästä, illalla vielä polskuttelemaan.

Ohitus tehty. Kuva juoksufoorumin Tero0205 http://kuvat96.1g.fi/kuvat/Puistolajuoksu/

tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Aaltokympillä


Ei oo ehtinyt edes kisaraporttia kirjottamaan, kun on ollut niin kiire. No, lyhyestä virsi kaunis. Hain numerolapun ja paidan, joka on ruma kuin mikä, menin tekemään töitä, 45 min starttia kamat säilöön ja verraamaan, sitten lähtölaukaus, melko onnistunut vauhdinjako 4.10 kilsavauhdilla ja maaliin ajassa 43.25 tai jotain sellaista, kympin kohdalla oli mennyt vajaa 42 minsaa, eli viime vuotisesta jäin ainoastaan vajaan minuutin. Perusjuoksu näillä treeneillä ja valmistautumisella, ihan tyytyväinen olen, kun ei ole kovia treenejä alla kuin kisoista, jos olis treenannut, niin tuollainen aika ei tietenkään olis mulle hyvä. Työpaikka maksoi osallistumisen, muuten en olis mennyt. Maalissa sai kahvia, mutta teetä ei ollut, muuten ei valittamista. 

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2012

Kahvakuulailua

Taas pitäisi oikeasti lähteä kotiin, mutta kun sielä sataa. Tai siis mun pitäisi mennä pyöräilemään maastoon ja oon ihan into piukeena, kun sateellahan kaikki kivet ja juuret on ihan tosi liukkaita. Apua! Tänään aamulla kävin pitkästä aikaa kahvakuulailemassa. Koska tein tätä siis noin puolen vuoden tauon jälkeen, niin tein yhtä liikettä puoli minuuttia vain ja sitten puolen minsan tauko. Tälla tavalla koko settiin meni 20min. Normaalisti teen 1min/30s, joilloin aikaa kuluu 30min. Mun liikesarja oli seuraava:
  1. Kahden käden etuheilautus
  2. Yhden käden etuheilautus oikea
  3. Yhden käden etuheilautus vasen
  4. Mylly
  5. Rinnalleveto oikea
  6. Rinnalleveto vasen
  7. Kahdeksikko jalkojen välistä
  8. Tempaus oikea
  9. Tempaus vasen
  10. Kyykky
  11. Työntö oikea
  12. Työntö vasen
  13. Sivukyykky oikea
  14. Sivukyykky vasen
  15. Vauhtipunnerrus oikea
  16. Vauhtipunnerrus vasen
  17. Pystysoutu
  18. Turkkilainen ylösnousu
  19. Sivuheilautus
  20. Sj mave
Tykkään kahvakuulailusta kovasti, se on jotenkin hauskempaa kuin saleilu. Ajattelinkin, että korvaan yhden salikerran viikossa kuulailulla. Kuulailu on myös erittäin kokonaisvaltaista, kun keskikroppa joutuu työskentelemään koko ajan. Kuulan kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, jos sitä ei ole koittanut aikaisemmin. Tekniikka on osattava, muuten sillä on helppo rikkoa itsensä. Itse kävin aikanaan kahvakuulakurssin, jolla perustekniikat opeteltiin.

Lopuksi palasin myös vanhan kunnon jumppapallo-ohjelman pariin. Ihmeen helposti eka viikko meni, mutta eiköhän tässä vielä hymy hyydy, on se sen verran kuumottava ohjelma.

tiistaina, syyskuuta 18, 2012

Kiire-elämää

Moi!

Pitäisi lähteä kohti uimahallia työpaikalta, mutta jotenkin nyt jumituin tänne kirjoittamaan.

Ihan ensin voisin hehkuttaa, että kun eilen kävin harjoittelemassa maastopyöräilyä, niin pääsin vihdoin seitsemännellä kerralla yhden polun ylös. Olin päättänyt, että niin kauan hinkkaan sitä, kun pääsen ja vihdoin se meni. Ei se kyllä vaikea ollut, mutta mulle ihan tarpeeksi haastava. Ehkä ens kerralla osaan vähän paremmin.

Elämä on melko hektistä tällä hetkellä. On tietty treenejä ja treenejä, mutta myös töissä on kaikenlaista. Huomena meille tulee vieraita Tukholmasta ja sitten niitä luotsaan täällä ja ensi viikolla lähden "luokkaretkelle" Tukholmaan. Kaikkeen sitä yliopisto-ope joutuu, eli laivalle ulkkareitten kanssa! Onneksi lennetään takasin. Muutakin ohjelmaa on, Eristä, häitä, Aaltokymppiä ja sitten sitä kaikkien lempipuuhaa: muuttoa! Voi elämä, taas on muutto edessä. En jaksaisi. Tällä kertaa lienee pakkaamiset sitten hoidettu pitkäksi aikaa, koska tuleva koti on aikas kiva. Ja hei, meillä on sitten niin paljon tilaa, että meille tulee erillinen pyörähuone! Miltäs kuulostaa! Ja kilometrin säteellä on kaksi uimahallia, ladut lähtee melkein kotipihalta ja maantiepyöräilemään on vain ihan vähän matkaa. Luistelupuuhat hieman mietityttävät, järkeviä yhteyksiä Ogeliin ei ole paitsi pyörä, mutta oikeasti, talvella jos vuoro loppuu kympiltä on aika ankeaa kentän kiertämisen jälkeen lähteä vielä veivaamaan kohti kotia kymmenen kilometriä.

Yksi kiva (no joo) juttu on myös tuleva jenkkilän matka. Työmatkahan se tietysti on ja konferenssissa on ohjelmaa 9-21, mutta enköhän mä ehdi jossain välissä lenkkari- ja uikkariostoksille. Pakkohan se on! Ja varsinaisesti ei haittaa, että reissu on marraskuussa, eli siinä mun ehdottomassa inhokkikuukaudessa.

Mutta nyt oikeesti alan pakkaamaan ja sitten kohti täpötäyttä Märskyä. Saas nähdä, mitä uintitreeneistä tulee sielä tähän aikaan, ei varmaan oikein mitään.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2012

MTB-minimaraton Hyvinkäällä

Hyvinkäällä ajettiin tänään MTB-maratonia. Mukana oli 81km,56km  vaihtoehdot ja varmaan lähinnä junnuille tarkoitettu minimaraton, 27km. No, mä en todellakaan maastopyörällä ala itseäni 54km raahaamaan, joten menin mukaan minimaratonille.

Olin ihan luottavainen, kun fillarifoorumilla oli sanottu, että reitti on helppo ja ei tarvitse mitään joustoa pyörään ollenkaan. Joo-o, en enää luota fillarifoorumilaisiin kyllä yhtään. Olen nyt ehtinyt käymään maastossa kaksi kertaa ajamassa ja kisa oli siis kolmas. Alku meni ihan kivasti, kun oli hiekkatietä. Tosin vaihdoin vahingossa väärälle eturattaalle (isommalle) ylämäessä ja jouduin nolosti heti taluttamaan.

Seuraavat kilsat meni ihan jees, mitä nyt oli aika paljon ylämäkeä. Ajattelin, että tää oli nyt se mainostettu paha ylämäki laskettelurinteen huipulle. Joo, ei ollut. Sitten tuli jotain polkua. Se meni vielä jotenkin. Mutta sitten tuli jotain ihan käsittämätöntä hiekkakuoppa shikaania ja pudotuksia. Olin ihan purjeessa ja päästin ohitseni hulluja noin kolmekymmentä, kun itse talutin mäkeä alas ja muut ajoi jotain neljääkymppiä. Hyvä, että mä uskalsin taluttaa sitä pätkää alas. No, talutushommiin päästiin kohta taas, kun se oikea laskettelurinne tuli. Se olikin sitten melkoinen. Työnsin pyörää edessäni miettien, että kyllä mä talutan vaikka loput 16 kilsaa tätä mäkeä ylös, mutta millä ihmeellä uskallan tulla täältä alas. No, onneksi alas reitti oli sitten aika leveä, mutta jarrasin kyllä aika hyvin manuaalisella jalkajarrulla. Tässä vaiheessa joku ukko päätti valittaa minulle, että hidastan hänen matkaansa WTF. Se baana oli ainakin kolme metriä leveä, joten ohi olisi päässyt kyllä.

No, sitten se riemu vasta alkoikin. Oli polkua, lisää polkua ja lisää polkua. Muut varmaan vihasi hiekkateillä olevia ylämäkiä, mutta mun mielestä ne oli jees, kun ei pelottanut ja niihin mun taito riitti. Menin aina hiekkatiepätkillä ohi niistä, jotka sitten päästin aina maastopätkillä itsestäni ohi. Kahdenkympin kohdalla joku huusi, että pahin on jo ohi. No niin varmaan, vieläkin tuli polkua ja olin taas hätää kärsimässä. Onneksi loppu oli sitten taas melko helppoa pätkää ja pääsin vihdoin maaliin ehkä jossain 1.18 ajassa. Huh. Olisin ehkä selvinnyt reitistä (paitsi niistä hiekkashikaaneista ja tietty siitä jäätävästä laskettelurinneylämäestä) ilman taluttelua ja jalkojen maassapitämistä, jos olisi voinut ajaa ihan rauhassa ilman sitä porukkaa, joka oli selän takana. Ennen ensi kertaa pitäisi vähän harjoitella. Ja opin myös, että ei kannata käydä edellisenä päivänä myöskään salilla. Erityisesti, jos salilla käynti aloitetaan pitkän tauon jälkeen uudestaan.

Eilen olin maastoduathlonia katsomassa. Siihen musta ei olis ollut ollenkaan, sen verran karmea se reitti oli.
Joo, tällainen oli reitin loppukivikon alku. Ei mulle.

Viikonlopun sankarit olivat kuitenkin ihan kaikista pienimmät osallistujat. Eilen mukana oli 3-vuotias poika, joka juoksi 500m ja potki Kickbikellä 1,5km mahtavan hieno kypärä päässä. Sitten ei enää jaksanut toista 500m juoksua, mutta palkinnoksi tuli varmasti maistuva pillimehu.

Siinä teille asennetta. Varmasti viikonlopun nuorin osallistuja, 3v.

Tänään mun kanssa samalla reitillä oli myös yksi tosi nuorelta näyttävä osallistuja, joka oli varmasti alle kouluikäinen ja joka siis meni saman reitin kuin minäkin. Öö, jos mut olisi laitettu menemään tuollainen reitti joskus kuusivuotiaana, niin sielä mä olisin vieläkin.

Tykkäys

Toffe tunnusti tykkäävänsä erityisesti mun blogin luistelukertomuksista (kohta taas pääsee!). Tässä on siis kysessä tällainen kiertojuttu, joka menee seuraavasti:

  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
  2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
  3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Toffen blogia olen lueskellut jo jonkin aikaa. Toffe juoksee lujaa ja erityisesti olen havoinnut sen triathlonisteille niin harvinaisen järjenäänen blogissa, tarkoittaen sitä, että kisaamaan ei mennä kipeänä, vaikka se tarkoittaisikin kauden päätähtäimen väliin jättämistä. Tästä pointsit, se osoittaa suurta kypsyyttä, ettei puoliväkisin lähde itseään tappamaan. 

Seuraavaksi viisi blogia. Olen valinnut sellaiset, joita ei (kai) ole vielä mainittu muissa blogeissa, tykkään siis monen muunkin blogissa, mutta jos on jo itse tähän osallistunut, ei saa enää minulta toista tunnustusta. 

L-M on arvoitettu kokkailukaverini. Jos kaikkien kaverit osaisivat laittaa yhtä hyviä ruokia kuin mistä Pullan paikka blogissa esitellään, olisi Suomessa paljon enemmän lihavia ihmisiä. 

Ninnin energianurkkauksessa riittää energiaa. Siis miten voi ehtiä treenata ja käydä kaukaa vielä Noksulla asti valmennuksessa, kun on lapset ja eläimet ja työ ja kaikki. En ymmärrä, täydet poitsit Ninninille. 

Annin blogiin törmäsin joskus jonkin linkin kautta. On ollut kiva lueskella triathlontaipaleen ensimmäisestä kunnon kilpailuvuodesta. 

Nyy treenailee ihan erilailla kuin minä. Ja eikä olla vielä kertaakaan päästy edes sinne uimaan, koska mentäis?

Wannabe maratoonarin raastava elämä on melkoista meininkiä. Hänelle en kyllä uskalla vinkata tästä tykkäämisestä, saisin vain kirosanoja osakseni :)

perjantaina, syyskuuta 14, 2012

Vaikeuksien kautta voittoon

aka kausianalyysi.

Nyt on sitten sen aika. Kauden vikasta kisasta on nyt melkein viikko ja voidaan laittaa kausi pakettiin.

Ihan ensimmäiseksi hienoahan oli, että mulle tuli sittenkin kausi. Jos on joku uudempi lukija täällä, niin lyhyesti voisin vain todeta, että kolmen kuukauden kipeys ja lämpöily romahduttivat kunnon ja mielen ja kaiken ja näytti siltä, että en starttaa tänä kesänä yhtään mihinkään. Kuitenkin lopulta elo-syyskuussa kävin läpi harkkakisojen lisäksi pari lyhyempää tri-kisaa, puolimatkan ja vielä duathloninkin. Sehän on enemmän tri-kisoja kuin koskaan ennen. Suhtautuminen kilpailuihin oli tänä vuonna kuitenkin jotain ihan muuta kuin ennen. Vaikka tietysti yritin mennä kisoissa mahdollisimman lujaa, niin treenejä en suunnitellut pahemmin kisojen mukaan ja asenne oli enemmänkin se, että menen ensisijaisesti pitämään kivaa, toissijaisesti kilpailemaan. Tämä onnistui varmaan parhaiten puolimatkalla, jossa ainoastaan juoksuosuudella provosoiduin edessä juoksevista selistä, joita piti ohitella :) Tällainen asennoituminen oli ihan opettavaista, mutta tietysti tavoitteellisena ihmisenä toivon, että ensi vuonna voisin lähteä kisoihin tietäen, että olen valmistautunut niin hyvin kuin vain on ollut mahdollista. Viime kesänä esimerkiksi Aulangon kisaan tämä onnistui tosi hyvin ja vieläkin muistan, kuinka helppoa triathlonjuoksu silloin oli. Sitten kun saisin saman tunteen vielä uintiin ja pyörään, niin sehän olisi siinä. Sitten  vähän yksityiskohtaisempaan analyysiin.

Uinti: Uintiosuudet meni multa mielestäni tosi hienosti lähtökohtiin nähden. Jostain aina kisassa sain kaivettua kohtuullista vauhtia, vaikka uintiharjoittelu oli melkoisen pientä. Kesän alussa jaksoin uintitauon jälkeen uida kerralla 50m ja yhteensä 1000m. Vähitellen nostin määrää (100m kerta) ja niin loppukesästä taisin uida jo kerran 3 kilsaakin. Se oli melkoista edistymistä. Uintivauhti on hidastunut viime vuodesta tosin 10s/100m, mutta uskon vanhaan päästävän jossain vaiheessa, toivottavasti taso myös nousee viime syksystä.

Pyöräily. Eka lenkki toukokuun lopulla 36km kesti melkein kaksi tuntia, keskinopeus oli noin 19km/h ja olin aivan loppu tuon lenkin jälkeen. Kun miettii, että poljin sitten kisassa esim. 90km yli kolmeakymppiä ja 20km tempossa melkein 35km/h, niin kyllähän voi todeta, että aika paljon siinä muutamassa kuukaudessa tapahtui. Tähän varmasti auttoi hitaasti pidennetyt pitkät lenkit. Kesän ennätyslenkki oli se 160km ja se ei tuntunut edes pahalta, vaikka aikaa meni alle 6h ja meitä oli tasan kaksi polkemassa tuota matkaa. Kyllä tätä osuutta silti pitää parantaa kahdesta syystä. Tietysti pyöräosuuksien aikaa olisi parannettava, mutta vielä tärkeämpää olisi se, että pyöräosuus ei söisi niin paljoa nopeutta juoksuosuudelta, mitä se tänä vuonna kyllä teki. Olenkin miettinyt, pitäisikö munkin mennä pyöräkisoihin kovuutta hakemaan. Aika-ajoa voisin ainakin harkita, ryhmässä ajohan on mulle aika vierasta, vaikka olenkin tänä kesänä tiiviisti harjoitellut kahden hengen porukkalenkeillä toisen takapyörässä kiinni ajoa.

Juoksu. Yllättäen tämän vuoden heikoin lenkki on ollut juoksu. Ei siis suhteessa muihin, vaan suhteessa omaan tasooni. Olen hieman yllättynyt tästä, koska en mä ennenkään ole kauheasti juossut. Luulenkin, että suurin syy tähän on vauhtiharjoitusten puute. Edelliset vedot on tehty viime vuonna, kesällä tein muutaman vauhtileikittelyn ja sitten tietysti kisoissa juostiin niin lujaa kuin päästiin.

Vaihdot. Pientä haparointia, mutta pääosin menivät hyvin. Olen perinteisesti ollut melko hyvä vaihtaja ja muutamaa vaihtoa (ja Noksun harkkakisan sekoilua) lukuunottamatta menivät oikein mukavasti.

Kokonaisuus: Kokonaisuus oli oikein hieno. Tällaisen harjoittelun jälkeen SM-duathlonilla voitto, hyvä eka aika puolimatkalla ja vaikeuksien voittaminen monessa kisassa (Noksun jäätävä vesisade, Porin uintisekoilu, Kivitipun rakot, Porvoon liian vaikea pyöräreitti, Rykäsyn (melkein) myöhästyminen ja Nastolan jalkojen tyhjeneminen) eivät hyydyttäneet hymyä tai ainakaan menoa (Nastolassa 400m ennen maalia ainoa kommentti oli itkunsekaisella äänellä lausuttu, "Mä en jaksa enää yhtään."). Vauhtikestävyys puuttui kaikista lajeista, mutta luistelutreenillä saavutetut pohjat alkoivat kesän aikana löytyä pikkuhiljaa. Kaudesta tuli myös paljon oppia, mistä seuraavassa muutama teillekin jaetuksi:

  •  Sukat puolimatkalla on hyvä idea
  •  Alumiinisella, triploilla varustetulla Bianchilla voi voittaa SM-kultaa (suosittelen niiden, joilla ei SM-kultaa vielä ole, kokeilemaan, jos ei voittoa tule, kannattaa ehkä harkita treenaamisen tehostamista, ei pyörän parantelua)
  •  Kannattaa muistaa, että eri eturattaitakin voi käyttää kisan aikana
  •  Juoda voi liikaakin. Kaksi vessataukoa puolimatkalla on jo 3 minuuttia lisää loppuaikaan.
  •  Jos mietit, ettet voi osallistua kisaan, koska olet (muka) liian huonossa kunnossa, jäät paljosta paitsi.
  •  Et voi koskaan tähdentää ennen kisaa liian montaa kertaa huoltojoukoille, että vihainen kilpailija kisoissa ei tarkoita mitään henkilökohtaista.
  •  Ota Pingu mukaan kisoihin.

Loppuun voisin vielä todeta, että ilman ystäviä ei tätä kautta ja näitä oppeja olisi tullut. Ystävät jaksoi kuunnella keväällä suurta tuskaani lukemattomia tunteja puhelimessa, päivästä toiseen, viikko viikon perään. Te teitte mun kauden, ei mikään harjoittelu! Kiitos myös kaikille blogin kautta tsempanneille, teidänkin kommenteista oli paljon apua.

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Oho! Suomenmestaruus!

Se joka olisi sanonut mulle eilen tai vaikka toukokuussa, että mä oon naisten yleisen sarjan suomenmestari duathlonissa, olisi ollut mun mielestä täysin seonnut. No, niin siinä nyt kuitenkin kävi, että semmonen mä nyt oon. No, sitten kisaan, eli siis Nastolan SM-duathloniin.

En pahemmin valmistautunut, mutta kävin kuitenkin perjantai-iltana tekemässä viimeistelyjuoksun, joka päättyi Siwan kautta karkkihyllylle. Kaikki tekosyyt syödä karkkia on käytettävä, joten tyytyväisenä poistuin Siwasta suklaalevy ja lakupussi kourassa :)

Aamun tärkein juttu ei suinkaan ollut tankkaus, vaan jalkojen teippaus. Ne ei oo ihan vielä kunnossa, mutta teippaamalla toimivat ihan hyvin.

Jalat toimintakunnossa.
Sitten kohti Nastolaa. Sää oli melkoisen kylmä ja olin muutenkin ihan innoissani. Onko pakko?
Vaihtopaikka.

Oon aivan tulessa ja innoissani lähtemässä kisaamaan.
Sitten vihdoin startattiin. Huippujuoksija ei ollutkaan kisassa naisissa mukana, ja miehet ampaisi liikkeelle huimaa vauhtia (mukana oli mm. Joonas Harjamäki) ja me naiset sitten yhdessä ryhmässä kaukana perässä. No, niin sen kuuluu tässä yleisessä sarjassa mennäkin. Kukaan ei halunnut oikein lähteä pitämään vauhtia, joten menin sitten kärkeen ja juostiin oikein leppoisaa vauhtia. Siinä juteltiinkin kaikenlaista, selvitettiin toisten iät ja mitä kaikkea tärkeää tällaisissa kisoissa nyt onkaan. Kääntöpaikalle tultiin vielä yhdessä ryhmässä, mutta jossain vaiheessa havaitsin, että juoksenkin enää kahdestaan toisen yleisen sarjan kisaajan kanssa, en todellakaan tiedä, missä vaiheessa muut tippuivat. Reitti oli aika kamala, sisälsi muutamaan kertaan sellaisen kiekan, jossa oli hirveän inhottava mäki. Mietin, että toisella juoksuosuudella ko. mäki voi olla aika tuskallinen. Vaihtoon tultiin sitten toisen naisen kanssa suunnilleen yhtäaikaa. Tiesin, että hän on ennen pyöräillyt ihan huipputasolla, joten mietin, että mitenkähän jaksan roikkua peesissä. Tämähän oli siis peesivapaakisa yleisessä. Mietin myös, että on se kyllä aika hienoa johtaa yhden osuuden jälkeen SM-kisaa. Ja totesin, että muut eivät ole niin hyviä juoksijoita, että jos pääsen tokaan juoksuun yhtäaikaa muiden kanssa, voisi olla hyvät saumat voittoon. Äkkiä siis se sijoitusten miettiminen tuli taas kuvioon :) Aikaa ekaan juoksuun ja vaihtoon meni jokin 42 minuuttia. Tosin sain vaihdettua lajia vasta pyörän päällä, joten vähän epätarkkaa on, kun tuloksia ei näy vielä.
Itsehän olin lähdössä ihan väärään suuntaan juoksemaan.

Nyt oikealla puolella lähtöviivaa. Startti tässä.

Parin kilsan kohdalla joukko vielä koossa. Huomattavaa on, että johdin kyllä itse asiassa koko ajan.

Ekaan vaihtoon tulossa. Tässä juoksu vielä näytti ja tuntui hyvältä.
Tiesin, että vaihdan varmasti nopeammin kuin muut ja hetken siis joudun ajamaan yksinäni. No, odottelin, että koska mut otetaan kiinni. Ihmeekseni ketään ei tullut takaa vielä kympinkään kohdalla. Isommalla aukealle katselin taakseni, että missä muut ovat ja ketään ei näy. Mitä ihmettä! No, sitten olikin tavoitteena enää vaan pitää hyvää vauhtia yllä ja karistaa muut. Onneksi en tiennyt, että olivat sitten ajelleet kolmen ryhmässä matkan, kun itse puskin tuuleen yksinäni. Puolessa välissä sain tosin yhden miehen kiinni (taisi olla tosin junnusarjassa), mikä oli kyllä ihan ennenkuulumatonta. Tosta miehestä ei paljoa iloa ollut, minä vedin, hän peesasi. Matkalla tuli vettä ihan kunnolla ja fiilis ei ollut kovin hyvä. Pikkujunnut olivat joutuneet raesateeseenkin, mutta mä vältin sen. Kengät oli läpimärät ja aika kylmä oli. Yhdessä vaiheessa piti vähän hidastaa, kun näin kevyen liikenteen väylällä pari mäyräkoiraa ja niitä piti tietysti tarkastella, että olivatko kääpiöitä vai kaniineja ja minkä värisiä :) Lopussa oli vielä ihan karmea ylämäki, joka meinasi viedä uskon, mutta sain sen puuskutettua ylös. Sitten rankkasateessa alas vastaava alamäki ja pelotti ihan kunnolla. Sitten vihdoin vaihtoon. Pyörään ja tokaan vaihtoon meni noin 1.09.30 aikaa.
Pyöräilemään. Olin niin hienosti viritellyt kumpparit uusiin hienoihin tri-kenkiini, että se ei mennyt katki ja kumppari toi hieman lisävastusta kunnes huomasin poikkasta sen itse...

Kun ei ollut kamera pyöräilyssä mukana, niin ei oo mäyriksistä kuvia, mutta tässä korvaajaksi corgi. Ikävä kyllä ei näkynyt yhtään pingviiniä matkan varrella.


Vaihtoon tulossa. Lopussa se peesissä ollut mies putosi.
Enää juoksuosuus jäljellä, eli T2 menossa.

Vaihto meni hyvin, vaikka olikin melkoisen pitkä matka pyörän kanssa juostavana. Kun olin jo juoksureitillä, näin, että takaa-ajajat tulivat kimpassa vasta vaihtoon, joten johto oli aika turvattu, ehkä jokin kolme minsaa tässä vaiheessa. Juoksu oli hirveää. Jalat oli melko tyhjät ja tuska kova. Niin vain sinnittelin kääntöpaikalle ja ylämäkeä ylös. Sitten vielä tuskaiselle metsälenkille. Ihan tyynesti kävelin mäen ylös, koska totesin häviäväni tällä aikaa jonkun kymmenen sekuntia ja oikeastaan voittavani seuraavalla pätkällä sen moninkertaisesti takaisin, jalat oli niin kuolleet. Metsälenkin jälkeen tiesin, että voitto tulee ja annoin itselleni luvan kävellä vielä viimeisen mäenkin, koska jaloissa ei ollut enää yhtään mitään ja siinä vaiheessa asialla ei ollut enää mitään väliä. Sitten vielä kenttä ympäri ja maaliin noin 41.30 osuusajalla. Kokonaisaika noin 2.33.30.

Loppusuoralla todella tuskaisena.

Maalissa on jo parempi fiilis, erityisesti, koska on kokismuki kädessä.
Palkintokaappiin täytettä.

Olen suomenmestari!

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Kullervo tositoimissa

Jos ei mökkitietä lasketa, en voi sanoneeni ennen maastossa ajaneeni. Nyt kuitenkin oli tiistaina sinnekin sitten suunnattava. Kullervo siis kainaloon ja menoksi. Meno oli öh, hieman hidasta. Puolet poluista talutin/ potkin toisella jalalla vauhtia, kun olin niin paniikissa, että kaadun. Jotkut polut olivat aivan liian vaikeita tälle kokemukselle ja pari kertaa päädyin jollain ihmeen konstilla ajamaan täydessä metsässä ilman sitä polkuakin. Tai siis en ajamaan, vaan raahaamaan Kullervoa perässäni/edessä/sivulla. Suuremmilta vahingoilta säästyttiin, kerran meni ilmat pihalle, kun joku oksan pää törötti juuri ovelasti ruohon seasta niin, etten sitä huomannut. Voittajafiilis tuli, kun vihdoin lopuksi onnistuin ajamaan yhden noin sadan metrin polun pysähtymättä ja jalkaa polkimista irroittamatta. Ja sillä polulla oli jopa ehkä yksi juuri!

Tää kuva näyttää siltä, että olis menty lujaakin, mutta ei menty. Tällaisia pätkiä  sentään jopa minä pystyn ajamaan.

Lauantaina olis sitten SM-duathlon matkoina 9-37-9. Kyyti voi olla aika kylmää, onhan naisten sarjan yhden osallistujan kympin ennätys jotain 36minuuttia ja toinen on melko kova pyöräilijä ja kolmas kai ihan hyvä triathlonisti ja sitten olen minä, joka öö... No, jos olisin kunnossa, niin tuollainen juoksupainotteinen duathlonhan olis ihan mun juttu, mutta nyt on tilanne se, että oon juossut tänä vuonna ihan niinkin paljon kuin 300km. Sillä ei nyt ihan kauheen pitkälle pötkitä, varsinkin kun duathlonhan on vielä paljon hirveämpää raastoa kuin triathlon. Yhdistelmäharjoituksia on tasan yksi enemmän kuin ennen Kivitippua. Ja lisäks se Kivitipussa tehty :) Eli mulla on niitä jo aika monta tältä vuodelta, Noksun harkkakisasta, Porista, Rykäsystä, Porvoosta, Kivitipusta ja kaksi oikeaa harjoitusta. Yhtään kertaa en ole testannut kyllä pyöräilyä juoksun jälkeen, mutta toisaalta onhan siinä uinnin jälkeen aina se juoksu sinne vaihtopaikalle :) No, olen lainannut Silviaan muotikiekot ja sahannut aerobarit oikean pituisiksi (tai no en mä niitä kyllä henk.koht sahannut, vaan isä poikkas jollain ihmeellisellä putkileikkurilla). Siinä on mun valmistautuminen tähän kisaan. Ehkä huomena käyn vielä kuitenkin tekeen perinteisen viimeistelyjuoksun. On aika hauskaa kyllä kisata tällain stressittömästi ilman aika- tai sijoitustavoitteita, eli jotain hyvää siitä kevään sairastelustakin on tullut. Ensi vuonna tämä meno on taas sitten paljon totisempaa, joten eiköhän nautiskella Pajulahden mäistä nyt ihan kunnolla, kun ei tarvitse kellosta välittää vaan kilpailutunnelmasta ainoastaan.

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2012

Kulttuuria kerrakseen

Viikko meni lähinnä hiertymiä ja rakkoja parannellessa. Sunnuntaina tosin tuli poimittua puna- ja mustaherukoita talven varalle, mutta pelkät sandaalit jalassa. Töihinkin menin maanantaina sandaaleissa, koska hiertymät oli niin kipeät, ettei tosikaan. Mietin vain, että miten ihmeessä olen voinut juosta niillä jaloilla, ja hyvä etten tiennyt, että ovat niin pahan näköiset. Onneksi en vilkuillut lenkkareihinkaan, koska ne olivat täysin veressä, itse asiassa niin veressä, että ne olivat muuttuneet täysin tönköiksi.

Tiistaina sitten otin iteäni niskasta kiinni ja polkaisin Silvialla töihin ja takaisin kuten keskiviikkona ja torstainakin. Perjantaina pyörämatka oli hieman eri, kun kävinkin vain Viikissä asti Kullervolla. Päivä päivältä pyöräilykenkien jalkaan laittaminen sattui vähemmän. Torstai-ilta kului 100minuutin hieronnassa (eli kidutuksessa) Olen vähän laiminlyönyt lihashuoltoa tämän kesän ja jumi oli melkoinen, mutta vähän alkoi paikat aukeamaan. Jalat ihme kyllä eivät olleet kovin huonossa jamassa, mutta kestojumittaja, eli pakarat kyllä olivat aivan juntturassa.   Tänään sitten vihdoin ehdin urheilemaan, eli heitin Silvialla lyhyen lenkin ja testailin, pystykö jaloilla jo juosta. Pystyihän niillä, joten enköhän minä käy viikon päästä vielä Pajulahdessa kärsimässä. Sitten on minun triathlonkesäni siinä. Kesä, jota vielä toukokuun alussa en uskonut tulevankaan.

Mutta sitten siihen kulttuuriin. Tässä on viikko ollut täyttä ohjelmaa, kulttuuririentojen lisäksi omien haaveiden (urheiluun liittymättömien) toteuttamissuunnitelmien tekoa.Tiistaina käytiin katsomassa ennakkonäytöksessä Viulunsoittaja katolla Helsingin kaupunginteatterissa. Mielestäni esitys oli pliisu ja olin hieman pettynyt. Olen nähnyt kyseisen kappaleen myös kangasalalaisen harrastajaporukan esittämänä ja se oli parempi esitys kuin tämä ison koneiston toteutus. Perjantaina jatkettiin sitten ruokakultuurilla, kun sain synttärilahjaksi maistelumenuun Farangissa shampanjoineen. Tätä voin kyllä suositella sydämeni pohjasta. Liha suli suuhun ja tykkäsin kovasti. Lauantaina jatkettiin Helsingin juhlaviikkojen Cirque Eloizen esityksellä. Esityksessä oli muutamia todella hienoja taidonnäytteitä, mutta kokonaisuus olisi voinut olla hieman parempi. Ilta viimeisteltiin vielä katsomalla nauhalta Poika raidallisessa pyjamassa, jonka olen kirjanakin lukenut. Suosittelen.