torstaina, toukokuuta 31, 2012

Rasituskokeessa

Eilen oli vuodossa rasituskoe. Se tehtiin kuntopyörällä (tästä lähtien, polventappajakoneella) lisäten kuormaa kolmen minuutin välein aloittaen 40 watista. Kadenssina piti pitää 60-62 koko ajan (lue. polventappajakadenssi) ja polkimissa ei tietenkään ollut mitään lukkojen tapaista. Lääkäri kyseli kovasti, mikä on mun maksimirasitustaso, jolla teen treenejä, muttei ihan tuntunut ymmärtävän, että treenit ovat erilaisia, ja maksimisykettä ei ole treeneissä nähty vähään aikaan. Ja erityisesti sitä, että polkemalla 60 kadenssilla ei syke tuu nousemaan maksimiin, kun ensin loppuu jaloista voima. Lääkäri oli myös kovin vaikuttunut mun suorituksesta, eli viimeinen kuorma oli 200 watilla polkemista, sitten lopetettiin. Hyvä näin, seuraava kuorma olisi tappanut polvet totaalisesti ja tuskin olisi enää kauheasti kampi pyörinyt. Kuulemma naiset ei tuolla teholla normaalisti polje, mutta epäilen vahvasti, että urheilijoita ei tuolla ole paljoa näkynyt. No, tuomio oli, että urheilemalla en itseäni pysty tappamaan, sydän käyttäytyi ihan säännöllisesti. Lämpöily voi kuulemma jatkua ties kuinka ja kauan, mikä on ikävämpi juttu, koska se nuuduttaa. Ensi viikolla on sitten vielä lähettävän lääkärin (joka on vähän enemmän perillä urheilusta yms) vastaanotto.

Illalla oli vuorossa vielä vähän Porvooseen ja Askolaan tutustumista Silvian kanssa. Harmi, että Brunbergin tehtaanmyymälä oli jo kiinni, oli pakko syödä illalla lettuja. Muuten nyt menee siis ihan ok, olen yrittänyt vähän kuntoilla, eli pari kertaa viikossa pyöräilyä, kävely-juoksulenkkeilyä, pientä uintia (ei huvittaisi yhtään, mutta pitää yrittää saada taas pikkuhiljaa totutettua kyynärpäät uintiin, viime kerran tuhat metriä oli jo vähän liikaa niille) ja kerran salilla. Siis kuusi kertaa viikossa jotain kuntoa ylläpitävää toimintaa, että joskus voisi alkaa taas elämään normaalisti.

Loppuun vielä pari kuvaa Lucyn kanssa tehdyltä viikonloppuretkeltä.



tiistaina, toukokuuta 22, 2012

Lucyn kanssa lenkillä

Ihme on tapahtunut ja pääsin viimein sunnuntaina ulkoiluttamaan Lucya ekaa kertaa. 12 viikon tauko on tehnyt tehtävänsä ja kunto on nollissa. Tri-pyörällä ajo oli melkoista taiteilua, kun en ollut sellaisella ihmeellä ajanut. Ekan puoli tuntia yritin vaihtaa vaihteita jarrukahvoista, sitten ihmettelin, miten etuvaihtajaa säädetään jne. Loppulenkistä uskalsin välillä ajaa jo aerobareilta. Tällä huimalla parin tunnin lenkillä päästiin muuten ihan niinkin paljon kuin 37 kilometriä eteenpäin, eli voitte siitä päätellä kunnon tilan. En tiedä, olenko vieläkään terve, mutta syke ainakin lenkillä ja sen jälkeen käyttäytyi ihan ok ja olokin on ollut kohtis normaali. Tänään kävin Silvian kanssa myös pari tuntia polkemassa (nyt pääsin sentään vähän kovempaa kuin kahtakymppiä) ja sykelukemat oli taas ihan jees. Lämpöilyä on ja ei ole, joten en vielä kyllä toivo mitään. Ensi viikolla on vielä rasitustesti ja kohta munuaiskokeidenkin tulokset tulevat, joten eiköhän taas pari juttua saada suljettua pois, mitä mulla ei ole :) Se on siis jo selvää, että ei ole mykoplasma, ylikunto, sydänlihastulehdus tai muukaan sydänjuttu eikä kilpirauhasongelma.

Kesän kisoja ei tule, mutta jos tästä pääsisi aloittamaan maltilla peruskuntoa projektin, niin voisi olla tyytyväinen. En haluaisi olla enää yhtään kipeä. Tän kevään piti olla mun paras treenikevät ikinä, kun työt olisi hyvin antaneet periksi, mutta niinpä siinä kävi, että sellaista ei tullut. Ikävä kyllä sitä aikaa on ollut sitten ihan liikaa, ja kun asuu kaupungissa, josta ei tunne ketään, niin ei ole ollut kovin herkkua. Palapelejä on kulunut aikas monta... Netissäkään ei osaa enää viettää aikaa, kun ennen luuhasi vain kaikilla urheilusivuilla, mutta nyt ei henkinen puoli ole riittänyt lukemaan muiden tekemistä, siinä on ihan tarpeeksi kestämistä, kun näkee muiden urheilevan.

Sunnuntain lenkin hyviä puolia oli muuten se, että totesin, että me ollaan Lucyn kanssa ihan perfect match. Ajoasento on hyvä (tosin aerobarit on vielä vähän ylhäällä) ja mikä parasta, polvi ja niskat ei tulleet yhtään kipeäksi :) Kyllä mulla on täydellisen kaunis pyörä. Ja ei, nuo valkoiset irtolahkeet ei ole mun, eli olen itse syytön tähän tyylittömyyteen.
PS. Kiitos kysymästä Kauramoottori, ehkä tämä postaus selvitti tilannetta :)?