sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Aurinkoa

Kortisoni enää vain vähän tuntuu polvessa, mutta toivottavasti tekee tehtäväänsä vielä pitkään, seuraava piikki, jota ei toivottavasti tarvita, (vaikken oikein uskokaan, ettei tarvittaisi) on vasta marraskuun alussa, joten arpien olisi syytä seuraavan viiden viikon aikana pehmetä ihan kunnolla. Koko viikko on ollut melko katastrofaalinen terveellisen elämän suhteen, onhan tullut syötyä ja juotua kaikkea ei niin terveellistä ihan kunnon annoksia. No, ensi viikolla taas ruotuun ainakin melkein koko viikoksi. Tänään oli lupa taas liikkua ja aurinko ihan pakotti tekemään puolen tunnin pyöräilyn Silvialla. Sehän ei nyt ihan kai ollut sallittua, mutta... Ne lukot olisivat periaatteessa kieltolistalla, mutta oon jo pitkään polkenut Trekki-lenkitkin lukoilla. Alkuun menin ihan vaan lenkkareilla, mutten oikein osaa enää polkea niillä ja jalat luiskahtelivat polkimilta koko ajan pois, mikä lienee haitallisempaa kuin lukoilla polkeminen. Oon kyllä ollut ekstravarovainen ja irrotan lukot jos vähänkin näyttää siltä, että joutuu pysähtymään tms. Niin, mutta kävin polkemassa Silvialla ja mukavaa oli :) Pyöräkin meni lujaa, tosin vain myötätuuleen, joka oli melkoinen. Tajusin muuten, että renkaat ei ole aiheuttaneet harmia viime aikoina alkuunkaan ja Silviankin kumit pysyivät ehjinä näin ekalla lenkillä vannenauhan uudelleenlaiton jälkeen, vaikka olikin ihan täydet paineet.

Pyöräilyn jälkeen kävin polskuttamassa ja uinkin ekaa kertaa syksyllä yli 2.5k Tarkalleen 50m tuli tuohon päälle. Uin vähän niillä lättäreilläkin, ja ne 3x100m oli melkoisen rankat, mutta kyynärpäät pysyi onneksi aisoissa. Illalla vielä salilla punnerrusta (kolmosviikko saatiin just ja just läpi), jalat jätin kortisonin vuoksi väliin. Ensi salikertaa odotankin innolla, koska silloin pääsen vihdoin tekemään kyykkyä normitangolla, eli ollaan jo kolmasosassa normikyykkypainoista :) Nyt kunnon salillakäyjän tapaan syön Ehrmannia, en sentään ihan pelkiltään pysty sitä vetämään, mutta mansikkahillolla maustettuna menee.

Viime aikoina olen yrittänyt antaa kasvisruoalle tilaisuuden osoittaa, että sekin voi maistua. Aamulehden ohjeella tehty täytetty jättisipuli (sisään koverrettua sipulisilppua, tomaattimurskaa, porkkanaa ja linssejä+mausteita ja päälle juustoraastetta) olikin oikein hyvää. Tämänpäiväinen tomaattitofuvuoka ilman oliiveja oli myös ihan positiivinen yllätys, vaikka se tofu olikin ihan mautonta siitä huolimatta, että marinoin sitä kyllä monta tuntia.

Aurinkoisia treenejä kaikille!

4 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Kuulosti lupaavalta. Onneksi noi arvet kyllä paranee ennemmin tai myöhemmin. Älä nyt kuitenkaan ihan liikaa tee niitä kaikkia kiellettyjä asioita.. :)

Jos sulla vielä joskus sattuisikin Silviasta kumi puhkeen niin voin tarjota sitten ylimääräiset Veloplugini sulle. Toimii mainiosti kun mikään muu ei tuntunut noihin aukkoihin tepsivän.

Tampereella on muuten tainnu olla aurinkoisempaa kuin täällä. Musta tuntui tänään fillaroidessa eka kerran niin kylmälle että taitaa olla pimeä ja märkä syksy pian edessä. Onneksi sekään ei menoa haittaa kun asenne on oikea!

Kipa kirjoitti...

Se sisäinen arpikudos ei kyl periaatteessa välttis katoo mihkään, jos sille ei tee mitään ja siks tässä onkin vähän jännää, et lähteekö se pienenemään vai kovettuun. Enkä mä oo tehnyt mitään muuta kiellettyä kun polkenut lukoilla ja jos en onnistu kaatuun, niin se ei oo haitallista oikeesti yhtään. Enkä mä oikeestaan ees tiedä, että onko se vielä kiellettyä, ei välttämättä, kun eihän lukkopolkimet voi koko loppuelämää olla kielletyt.

Hm, veloplugi, onko se jotain syötävää?

Fjurious kirjoitti...

Veloplugi kuulostaa jonkinlaiselta pastapaistokselta...

Mites liuottimet toimi?

Kipa kirjoitti...

THF toimi hyvin ja Savonioiden avulla uusi nauhakin on nyt kaltattu kunnolla paikalleen. Tai siis ainakin vielä rengas on täynnä ja ajelusta on jo kuus tuntia, kai se nyt siinä ajassa olis tyhjentynyt.