perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Aamuihminen?

No en ole. Olen varsinainen iltakukkuja ja illalla (yöllä) onkin vaikeuksia malttaa mennä nukkumaan, mutta aamuisin väsyttää niin mielettömästi ja joskus torkutan viisikin kertaa. Ja mulla on vielä sellainen (pingviini)herätyskello, jonka torkku on yhdeksän minuuttia, eli aivan liian pitkä. Tuon herätyskellon ääni on muuten melkoinen, ja siihen kyllä herää. No, mä herään kyllä millaiseen herätyskelloääneen vain, mutta tuohon kyllä heräisi paatuneinkin nukkuja. Niin, mutta miten tämä liittyy urheiluun? No siten, että yksi asia saa mut ylös aamuisin kuudelta tai jopa aiemmin. Urheilu tietty. Kun laittaa kamat valmiiksi illalla, aamuisin voi täysin tokkurassa herätä lenkille/uimaan ja koko päiväkin sujuu hyvin. Tällä viikolla olen herännyt ennen kuutta ennätykselliset neljä kertaa ja silloin yhtenä väliin jääneenä kertanakin oli vaan kipeä olo niin, että pyöräily (25min...) piti jättää väliin.

Olen siis ollut vähän puolikipeä tässä loppuviikosta ja siksi varmaan tiistaina uinnissa ei kulkenut yhtään. Keskiviikkoaamuna menin silti lenkkeilemään, kun ei tuntunut kipeältä ja olihan vuorossa kauan pelätty ensimmäinen juoksu kahteen kuukauteen. Ja kivuliasta se oli. Juoksin 5x2min ja välissä käveltiin ja käytännössä jokainen juoksuaskel oli melkoista tuskaa. Ei hyvä. Ongelma on, että jalalla pitää tehdä kaikenlaista, että arpikudos poistuisi, mutta missä menee se raja, jossa ei enää pidä jatkaa? Pitää tätäkin kysyä ensi viikolla.

Eilinen pyöräily jäi siis väliin, kun keskiviikkoiltana tuli tosi hönttiolo, mutta tänä aamuna oli taas jo ihan terve tunne, joten toinen juoksutuska aamusella. Kyllä se ensi perjantain kortisonipiikki kuulostaa tosi houkuttelevalta, vaikka se tietää kyllä melkoista piinaa taas loppupäiväksi, sen verran kipeä polvi oletettavasti on loppupäivän.

Tuo aamulenkki ei ehkä sitten ollut fiksua, koska iltapäivällä töissä oli ihan taas veto pois ja illaksi suunniteltu Noksu-uinti oli pakko jättää väliin. Snif. Tuo pieni kipeys (joka on tosi pieni, just ja just kurkussa tuntuu jotain ja just ja just on lämpöä) ei kyllä paljon tässä liikkumattomuudessa paina, mutta polven tilanne alkaa olemaan henkisesti tosi raskas. Pelottaa julmetusti, että paraneeko se vai jääkö se tuollaiseksi huonoksi, ei se eka kortisonipiikki nyt kuitenkaan mitään kovin suurta apua tuonut. Täytyy kysyä vähän, onko mitään muuta tehtävissä. En vaan jaksaisi taas yhtä vuotta, jolloin kaikki kiva jää väliin. Olen joutunut jo niin monta kisaa, treeniä, tapahtumaa tai ihan mitä vaan jättämään väliin polven vuoksi. Ja käyttänyt julmetusti aikaa kuntouttamiseen. Pahinta kai on, että koska suuri osa mun tutuista on urheilupuolelta, niin väkisinkin sosiaalinen verkosto on pienentynyt. Toki urheilupuolelta on lähinnä just tuttuja, ei varsinaisia ystäviä, mutta niiden tuttujen kanssa on vaan niin kivaa puhua kaikesta tähdellisestä, kuten vaikka siitä, mikä urheilujuoma on pahaa ja mikä ei yms. asioista, joista ei oikein voi jutella mun ihan parhaiden, mutta ei niin liikuntaorientoituneiden ystävien kanssa. Urheilutapahtumissakin tunnen vain olevani kotonani, kun sielä on samanhenkisiä ihmisiä ympärillä vaikka pilvin pimein. Tokihan niihin voi osallistua tekemällä vähän vapaaehtoistyötä tai vaikka katsojana, mutta katsojana ei tunne olevansa osa tapahtumaa ja kun itse haluaisi niin kovasti kisata, alkaa pelkkä toimitseminenkin pitemmän päälle masentamaan.

Tänään oli muuten juttua uudessa Juoksijassa (jota olen jotenkin jumittunut tilaamaan, vaikken sitä enää ehkä niin tarvitsisi) funktionaalisista teippauksista. Mulle tuota teippaustakin yritettiin. Eipä auttanut se(kään). Typerä polvi.

Ai niin, aamulenkeilläni olen itse yrittänyt loistaa kuin joulukuusi, mutta kaikki muut lenkkeilijät muutamaa pyöräilijää lukuunottamatta ovat kyllä olleet ilman heijastimen heijastinta ja valon valoa. Hui! Muistakaa ripustella niitä heijastimia lenkeillenne, hämärässä teitä ei muuten ´nää yhtään! Ja pyörään valo, ei se niin vaikeeta ole.

2 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Mullakin kokeiltiin kineettistä teippausta reilu vuosi sitten, mutta eihän se auttanut kun kivut heijastuivat selästä. Kaikkea sitä on kuitenkin valmis kokeilemaan.

Tsemppiä nyt se polven kanssa, toivottavasti paraneminen etenee hyvin!

Kipa kirjoitti...

Kyl ne teippaukset kuitenkin vissiin monia auttaa, ainakin yu-kisoissa niitä näkee tosi paljon. Ja itse asiassa mun akillesjänteeseen on tehty tollanen teippaus joskus ja siitä oli hyötyä, kun pääsin sen avulla tekeen kuntoutusliikkeitä ja se jalka paranikin sitten puolen vuoden ahkeran jumpan ja venyn jälkeen.