perjantaina, helmikuuta 25, 2011

Ilman kenkiä

Jos voisin olla ilman kenkiä koko ajan, mun jalkaan ei sattuis yhtään. Ikävä kyllä tämä lienee melko mahdotonta erityisesti näin talvisin. Korkkarit ja kantakorotus ovat vähän auttaneet, mutta päätin käydä silti tänään työterveydessä. Olisi pistänyt kortisonia, mutten innostunut asiasta, katsotaan viikon päästä uudestaan. Sain kyllä sitten luonnollisesti tabuja, Arcoxiaa määräsi. Sanoi, että on varmaankin akillesjänteen bursiitti, mikä pienen googlettamisen jälkeen tuntuu ihan loogiselta vaivalta, koska yksi oireista on usein se, että joidenkin kenkien pito voi sattua ja yksi hoitokeinoista on pitää kenkiä, jotka ovat takaa auki. Muutenkaan oireet ei sovi akillesjännetulehdukseen yhtään (uskokaa pois, pystyn sen ihan itse itseltäni diagnosoimaan, on sen verran tuttu juttu tuo). Varmaan se lauantain luistelu tän pohjimmiltaan aiheutti, kun monoon piti tunkea sukkaa poikineen. Sain lääkäriltä myös lappusen, jolla puolipirkka siirtyy ensi vuoteen. Uiminen onneksi onnistuu kivasti, edes volttikäännökset ja potkut eivät olleet mitenkään ongelmallisia. Niin ja positiivisia juttuja on, että kasvot eivät enää vihjaile perheväkivallasta (mutta paleltumat ovat kyllä vielä kylmäherkkiä) ja nivunen kiukkuaa enää vain vähän ja lähinnä jos erehtyy menemään rinulia.

Tänään meillä oli myös kuntotestien palauteluento ja sai ne tulokset. Mä päätin kerrasta alkaa urheilijaksi, kun rasvaprosenttikin oli siihen sopiva (siitäs saitte herbalife-tädit). Jotkut ovat kai pitäneet mua urheilijana ennenkin, mutta itse olen ollut vähän eri mieltä. Tiedä sitten, missä menee urheilijan ja kuntoilijan raja? Muuten nuo testitulokset olivat sitä, mitä odotinkin. Peruskunto on huono. Tai no, helppohan noista testeistä on saada paras kuntoluokka eri kategorioissa, mutta tuo aerobinen kynnys on kyllä ihan liian alhaalla. Olen tästä aika tietoinen kyllä. Tulokset olivat seuraavanlaiset:

Aerobinen kynnys:
% maksimista 57%
l/min 1,95
ml/kg/min 35 (vitosen raja 31)
suoritus min/km 6:15
syke 137
laktaatti 1,2

Anaerobinen kynnys:
% maksimista 80%
l/min 2,70
ml/kg/min 49 (41)
suoritus min/km 4:25
syke 169
laktaatti 3,0

Max hapenotokyky
l/min 3,35
ml/kg/min 61 (51)
suoritus min/km 3:34
syke 188
laktaatti 8,9

Näistä nyt pitäis sitten päätellä jotain, mutta itse en osaa kauheasti kyllä näitä tulkita, paitsi tietty ne asiat, mitä sieltä palautteessa kerrottiin. Mutta se palauteluento oli kuitenkin suunnattu signaalinkäsittelijöille (eikä meille urheilijoille :) joiden keskimääräinen aktiivisuustaso lienee vähän eri kuin meikäläisen. Siispä jos joku näistä luvuista jotain oikeasti tajuaa, niin olen kiitollinen infosta. Vo_max on kai ihan ok, jos se pitää paikkaansa, mutten tiedä, pitääkö, kun eihän sitä ole mitenkään hengityksestä mitattu. Maksimin ajasta olen kyllä kanssa vähän yllättynyt, sillä en ole mielestäni yhtään hyvässä kunnossa ja toi vauhti on lujaa mulle kun oon kyllä tosi hidas.

Liikuntareseptin mukaan väh 60% harjoittelusta pitäisi olla alle aerobisen kynnystason. Ei kyllä ole. Uinnissa osa on, ja juoksulenkit ulkona on ja luistelu oli myös. Hiihto ei ole, pertsa on siinä rajoilla, mutta kun näenkin luistelusukset, on syke jo yli 150. Talvipyöräily hangessa on enemmän maksimireeniä. Reseptin mukaan kuitenkin yksi kerta viikossa tällä sykkeellä pitäisi mennä yli 3 tuntia. Just. Mitäköhän lajia sitten vetäisin kolme tuntia putkeen. Pitäisi varmaan palata sitä Pynsän kenttää kiertämään, se kun on ainoa oikea vaihtoehto. Hiihto olisi toinen, mitä voisi kroppa kestää, mutta kuten sanoin, luisteluhiihdossa sykkeet on pilvissä. Juoksua kolme tuntia? Juu, olen juossut viisi kertaa elämässäni (yli) kolme tuntia, näistä kolme maratonilla. Uintia kolme tuntia. Hm, sais ainakin uintikilometrejä. Ja sen jälkeen ei olis kyynärpäitä. No, kesällä suurin osa pyörälenkeistä on tietty tätä. Aerobista vk-liikuntaa pitäisi olla tuollainen 10-30% harjoittelusta. Mulla tähän menee varmaan vähän ylisuuri osuus reeneistä. Hiihdot menee tänne kaikki ja myös pingviinitreenit ja usein uintiohjelmastakin puolet. Myös tekniikkauinti menee helposti tähän ja ainakin kaikki teneriffan ja talven pyörälenkit. Sitten vielä maksimikestävyysreeniä 1-2x viikkoon, mikä tulee kivasti hoidettua tri-seuran maanantain pirkkistreeneillä. Sielä ei paljon säästellä ja kuolema tulee. Siksi ne onkin niin kivoja reenejä ja erityisen tärkeää on, että siinä on muitakin mukana juoksemassa.

Olen muuten jo päättänyt, että ensi vuonna harjoittelen vähän luistelutekniikkaa. Tämä tosin vaatii pientä konsultointia asiasta jotain tietäviltä, joita ei tässä maassa kyllä liiaksi ole. Mun luistelu ei oo nähnytkään ulkoterällä olemista ja tuollainen tekniikkaparannus samalla rasitustasolla pysyttäessä tuottais kyllä lisävauhtia mun menoon. Niin ja hiihtäänkin ajattelin opetella ensi vuonna. Mutta ensin bursiitit pois.

2 kommenttia:

Fjurious kirjoitti...

Ainakin tässä postauksessa viljeltyjen termien perusteella sä oot han pro urheilija etkä kuntoilija... Ei jaksanu googlettaa, joten luen ehkä joskus ajatuksella ja ajan kanssa uudelleen. :)

Niin ja sovitaan jo vaikka sit nyt että meillä saa ensi vuonna suorittaa tankkausta ennen/jälkeen sen siirretyn puolipirkan. Jos haluat. Me tullaan tulevan olympiavoittajan kanssa ladunvarteen kiljumaan sulle kannustusta...

Kipa kirjoitti...

Okei. Tuun sit la 3.3.2012 syömään suklaakakkua, jotta jaksaa. Toivon myös kannustuslakanoita tyyliin "Tekniikan ihmelapsi voittoon" tai "Vihasjärven ponnistaja" tai "Eräjärven ylpeys" tai "Broilerpyöryköittä huipulle". Onneksi kisakeskus Teivossa on jo tuttu uudenvuoden tammalähdöstä, niin noiden lakanoiden asettelua voi miettiä etukäteen ;) Kyllä, tämä on niin pro-meininkiä, että ihan hirvittää.