Oravapolulla

Maanantaina menin taas suunnistamaan. Tällä kertaa rastit oli melkein kaupungissa, joten tiesin, etten voi eksyä pahasti. Itseluottamusta puhkuen valitsin 4km:n radan, koska 3km:t on vain aloittelijoille ja mä olin jo kolmatta kertaa rasteilla, karttamerkitkin hallussa ja kaikkee. Tällä kertaa piti mennä yksin, kun kaveri ei päässyt, joten Trekki sitten vaan kohti Atalaa. Tajusin onneksi melko pian, että unohdin ottaa rahaa mukaan ja ilman karttaa ja emittiä suunnistaminen voisi olla hieman hankalaa, joten uukkari ja kohta uusi yritys. Maasto oli jotain ihan muuta kuin viime viikolla ja totesinkin radan olevan kuin mulle tehty, paljon mahdollisuutta käyttää polkuja/teitä ja tosi vähän kunnon suunnistusta. Hyvin se sitten menikin, kun juoksin taas kuin heikkopäinen. Ekalla rastilla tein pummin (ja vielä tosi tyhmän sellaisen), ja kakkosrastille tein tosi huonon reittivalinnan, mutta muuten ei olisi voinut paljoa paremmin mennä. Sijoitus koko sakissa 20/147 ja naisissa neljäs tila. Pääsin ihan lehteenkin, tai no, Moroon, jota ei ehkä ihan vakavalla naamalla voi sanoa lehdeksi sen sisällön perusteella. Ikävä kyllä pidemmillä radoilla muutkin osaavat juosta, ja parhaista rastiväliajoista oli turha haaveilla, paitsi jos tarkasteltiin vain naisia. Mutaisuusasteessa saatoin olla taas kärkipäästä, koska muutaman kerran kahlasin kunnon kuravellissä ja maalissa havaitsin housujen olevan mudassa puoleen reiteen asti. Olin kyllä ihan tosi tyytyväinen suoritukseeni, koska enhän mä oikeasti oikein osaa suunnistaa, jos mut vaikka laitettais sellasella pelkällä korkeuskäyräkartalla meneen, en löytäis yhtään mihinkään, vaan jäisin ikuisiksi ajoiksi metsään. Suunnistus on silti kyllä ihan kivaa ja voisi jopa harkita ens vuodelle oman emitin ostoa.

Tänään olikin sitten toisenlainen Orava-päivä, kun kävin moikkaamassa, mun toivottavasti tulevaa parasta kaveria Sakkea. Katseli vähän kuvia, totesi, että tractus on päästä selvästi paksuuntunut ja polvessa on joku luupatti, joka vielä oletettavasti tuottaa lisäongelmaa tractukselle. Siis hei, anteeks nyt vaan, mutta niitä kuvia on katsonut jo aiemmin kolme lääkäriä ja kukaan ei oo sanonut sanallakaan mitään mistään luupateista tai paksuuntuneista tractuksista, miten se on mahdollista? No, vaikka kuinka jumppaisin ja venyttelisin, se luupatti ei mihinkään sieltä polvesta katoa itsekseen ja kun se tractuskin oli vaan ihan päästä paksuuntunut, niin siihen kohtaa ei voi venyttelyllä vaikuttaa, ylemmäksi kylläkin (mistäs sitä tietää, jos se on ennen ollut sieltäkin huonompi, mutta jumppa on auttanut), joten puukko on käytännössä ainoa vaihtoehto. Voi ei. No, jos tää olis viimenen kerta sitten. Muuten polvi on sisältä kuulemma oikein hyvä ja kunnossa, että jotain positiivistakin. Tiedä sitten, koska tonne meen, ehkä sit elokuun alussa, mutta nyt mennään siis plan XD:llä (sorry, sisältää sisäpiirivitsin), jossa siis toteutetaan plan B:tä, muttei mitään lepotaukoja. Nokian sprintti, HCT ja TdH jäänevät väliin, mutta jos se polvi olis vihdoin 2,5 vuoden tauon jälkeen sit kunnossa, niin se on sen arvosta. Ahdistaa vaan jo se saikku, kun silloin on liikaa aikaa ajatella, että mitäs mä teen ensi vuoden syksyn jälkeen? Muutenkin kaikki töissä ja muuallakin kyselee sitä kovasti, mutta mulla ei ole pienintäkään aavistusta edes siitä, että missä maassa haluan olla.

Viime aikoina mua on muuten ihmetyttänyt muutama juttu. Ensinnäkin, luin jostain, että suomalainen katsoo telkkaria keskimäärin 3h 15min päivässä. Siis mitä! Voiko toi olla totta. Toihan meinaa, että porukka makaa tuijottamassa sitä laatikkoa 22h 45min viikossa! Joo, mäkin seuraan nykyään Gilmoren tyttöjä viikossa aika monta tuntia, kun venyn samalla, joten mistä voin tietää, vaikka porukka kanssa venyttelis ja jumppais kovasti samalla kun seuraa salkkareita tai ehkä se on sitä perheen kanssa vietettyä laatuaikaa. Ja mä kun luulin, että mun elämä on kiireistä, kun reeneihin menee niin paljon aikaa, mut onneks mun ei tarvi katsoa telkkaria, koska sit en kyllä ehtis yhtään mitään!

Toinen asia, jota oon kovasti miettinyt, on nää Tampereen pyöräilyjärjestelyt. Lainaus Aamulehdestä: "Poliisin mukaan pyöräilijät ovat tähän asti saaneet pyöräillä etelästä kaupunkiin myös Hatanpään valtatien itäpuolella Nesteen huoltoaseman ohitse, mutta kaupungista tullessa on täytynyt pyöräillä länsipuolta pitkin." Olen useasti nöyryytysnappulaisissa valoissa pari kierrosta liikennevalojen vaihtumista myös minulle vihreiksi odotellessani miettinyt, että miten pitäisi toimia, jos on tullut etelästä päin tuota väylää ja sitte noin puolessa välissä (sopivasti poliisiaseman edessä) pätkää on havainnut, että rahapussi jäi kotiin, tekee u-käännöksen ja lähtee takaisin. Rikkooko silloin lakia? Kun ei ole kuitenkaan voinut havaita, että sielä toisessa päässä kadunpätkää ei ole pyöräilyn sallivaa yhdistetyn kevyen liikenteen väylän merkkiä. Lisäksi pätkää ei ole mitenkään merkattu yksisuuntaiseksi ja Tampereen pyöräkartassa väylä on toki merkitty sallituksi pyöräilyreitiksi, mutta eipä tuo nyt niin ihmeellistä ole, koska on sielä kartassa muitakin pyöräteiksi merkittyjä teitä, joilla ei saa ajaa. no, onneksi asia ei enää ole ajankohtainen, kun pyöräily kiellettiin kokonaan tuola, kun oli vaaran paikka, kun autoilijat tulivat liian lujaa huoltoaseman pihasta, eikä väistäneet pyöräilijöitä, niin kiellettiin sitten se pyöräily. Kyllä Tampere on pyöräilyn mekka. Ehdottomasti.

Mutta tänään vielä ohjelmassa reenejä Noksulla ja pyörän säätöä.

The rucola. Kyllä se siinä on, kun oikein zoomaa.

Jotta ette kuvittelisi, että oon ihan toivoton, niin laitetaan vielä kuva hyvinvoivista tomaateista.