Lohtusyöppöilyä

Oon viime aikoina keskittynyt syömiseen, koska olen nykyään niin järkevä, etten treenaa flunssassa. Aikaisemminhan sitä on pelattu ties missä kuumeessa ja kunnossa, kun joukkuelajeissa tuo poisjäänti on mulle vielä vaikeampaa kuin tällaisissa yksilöjutuissa. Vieläkin köhä vaivaa pahasti, toivottavasti se nyt paranis pian, kun ensi lauantaina olis se treenikisakin. Varsinaisesti ei tosin harmita, etten ole kärsimässä tuossa kelissä aiottua 90km:n pyörälenkkiä, mutta kyllä tekis mieli vähän juosta ja uida ja oikeastaan olisi se pyöräilykin kivaa.

Niin, siis polvella voi ihan hyvin treenailla kuten ennenkin, eli sitten jos on pahasti kipeä, niin vähemmän, muuten voi tehdä enemmänkin. Se fyssari siis sanoi, ettei ole mitään järkeä edes jättää tekemättä, koska lepotauko ei auta mitään, oikeastaan vain pahentaa tilannetta, se on jo nähty. Ja tottahan se on, nyt siis ei minkäänlaista pyöräilyä/juoksua viiteen päivään, mutta silti polvi on pahempi, kun esim. viime lauantaina 80km:n pyörittelyn jälkeen. Ehkä tuon polven omituisen käytöksen vuoksi kukaan ei oikein osaakaan sanoa siitä mitään. Ja siis kaikenlaista jumppaa ja venyä (jos joku tarvitsee juoksijan polveen kuntoutusohjeita, niin multa niitä kyllä saa) on tehty jo ties vaikka kuinka kauan ainakin kuutena päivänä viikossa ja kyykkyä on tehty niin taka-, askel-, yhden jalan, etu-, sivu-, luistelu-, askel taakse- yms. versioina ja salilla on muutenkin käyty aikas lailla ja fyssari totesi, että ei hän enää keksi mitään. Juu, ainahan voi mennä toiselle fyssarille. Ongelma on oikeasti se, että on vaikeaa hoitaa edes sitä seurausta, jos ei tiedetä syytä ja toistaseks kukaan ei ole keksinyt sitä syytä. Ja kun polvi on kerran ollut jo 2,5v kipee, niin tuskin se siitä itsekseenkään paranee. No, meen moikkaan Oravaa juhannusviikolla ja toivottavasti sillä olis ideoita. Kyllähän mä siis voisin jatkaa näinkin ja tiettyyn rajaan asti treenata ja kisata. Kuitenkin se polvi on vaan useimmiten kipee (juu, toissa viikolla se ei ollut kolmeen päivään yhtään kipee ja kuvittelin ihan tosi, että se olis parantumassa, kunnes maanantaina se oli kipeempi aamulla herätessä kuin aikoihin). Tollainen rajoittaa aika paljon mun koko elämää, kun pitää aina miettiä, voinko mennä pyörällä kauppaan tai miten saisin lentokoneesta paikan, jossa jalan ei tarvi olla koko ajan ihan koukussa ja en uskalla mennä pelaileen mitään höntsäilyäkään oikein, kun polvi ei tykkäis ja aina pitää yrittää olla jääpussi mukana ja jalkajumppa ja venytkin pitää aina mahduttaa johonkin jne. jne. Se on aika rasittavaa. En oikeasti muista, koska olis viimeks ollut päivä, jolloin en olis miettinyt tota polvee. Ehkä joskus pari vuotta sitten? Ja kun ei ole alkuunkaan varmaa, että se polvi parantuu ikinä ja se on paha juttu! Siis pahapahapaha.

No, olen siis syönyt kaikenlaista alkaen daim-kakusta (ei lasketa karkiksi, jos polvi on kipee) lohtupannariin, jota oon tehnyt mun monivuotisella luottoreseptillä. Toi pannari on ihan huippua, teen sitä aika usein sunnuntaisin, kun on salipäivä ja sieltä tullessa sitten voi perustella pannarin sillä, et siinä on paljon protskua. Ohje seuraa tässä, oon tän ottanut lehdestä, jossa joku maajoukkuehiihtäjä esitteli oman reseptinsä. Suosittelen, toi on tosi hyvää minkä kanssa vaan ja äärihelppo tehdä. Useimmiten syön hillon/marjojen kanssa, mutta nyt testailin limecurdin kanssa ja hyvää oli niinkin.

----


Rahkaraejuustopannukakku

1 dl maitoa
2 munaa
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
200 g raejuustoa
250 g maitorahkaa

Vatkaa ensin maitoon jauhot, munat ja sokerit, sitten rahka ja raejuusto mukaan. Kaada voideltuun piirakkavuokaan (ite teen sellasella miniuunipellillä). Paista 175 asteessa ~50 min.

---

Tän viikon reeneissä piti keskittyä uintiin ja niin kai se menikin, kun maanantaina kävin uiskentelemassa järvessä puolisen tuntia. Ei se oo enää niin paha uida putkeen pitkästi, nyt jaoin ton puol tuntia kolmeen osaan. Suolijärvessä on vähän huono lopulta uida, kun pitää sahata sellasta aika lyhyttä pätkää edestakasin, kun en uskalla mennä kovin pitkälle, kun en tiedä, mitä sielä järvessä on. Nytkin meinas tulla paniikki, kun uin johonkin ruohoihin ja sitten tietysti kuvittelin ne kaikenmaailman hauiksi tai muiksi pedoiksi ja sitten muistinkin sopivasti, että eikös se ollut juurikin ko. järvi, jossa aikanaan joku väitti nähneensä yksittäisen käden ja sitten järveä oli naarattu, mutta mitään ei löydetty ja tietysti mun mielikuvitust teki tepposet, ja olin ihan varma, että ne mahdolliset ruumiinkappaleet leijuu mun naamalle ihan just nyt. Arvatkaa oliko kiva uida sen jälkeen? Järkevämpi voisi ajatella, että toi käsiepisodi tapahtui joskus kymmenen vuotta sitten, mutta järjen ääni ei paljoa kyllä tällaisissa tapauksissa (tai oikeastaan minkäänlaisissa) auta ainakaan mua.

Ai niin, pyörät ja märkkis ja lenkkaritkin ovat ainakin vielä toistaiseksi selvinneet uhkailuistani säikähdyksellä :)