Voi pettymysten pettymys

Vähän on ollut alakuloista. Tämän päivän yksi shokki oli tietysti hienon tiedenaisen, Leena Peltonen-Palotien kuolema. Monta kertaa olen miettinyt, että siinä vasta hieno keulakuva Suomen bioteknologiselle tutkimukselle.

Muuten tämä kova viikko on ollut kaikkea muuta kuin kova. Maanantai alkoi ihan kivasti, kun salilla meni hyvin ja jumppapallolla minuutin sivulankku alkaa vihdoinkin olemaan muutakin kuin tuskaa. Uusia haasteita päin siis. No, maanantai-iltaan sitten kulminoituikin tämän kovan jakson onnistuneisuus, kun löin isovarpaani portaisiin. Sattui. Pahasti. Pienen tarkastelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että ei käynyt hyvin. No, kylmää kehiin ja teippiä myös. Ei ne lääkärissä mitään tee. Harkitsin kyllä puhelinaikaa, että olisin kysynyt, pitäisikö tulla näyttämään, mutta kun mun lääkäri on lomalla, niin enpä sitten tehnyt sitä. Aamun lenkki töihin vaihtui sitten etätyöpäivään. Varvas (tai oikeastaan jalkapöytä siitä varpaan vierestä) on siis musta. Ja kipeä. Joko venähtänyt tai murtunut, toivottavasti ensimmäistä. Tietysti tämä muuten on oikeassa jalassa, eli siinä, jossa on "the polvi", ja vähän huolestuttaa, aiheuttaako tämä lisää mahdollisesti vääristynyttä askelta, ja lisää ongelmia, no, ei kai se voi kovin paljon siitä muuttua, onhan se edellinen murtunut varvas siinä vieressä. Ja fyssari on onneksi äidin avustuksella varattu heti pääsiäisen jälkeiselle tiistaille. Tiistai-iltana menin kuitenkin uimaan, koska ei se varvas siinä niin haittaa. Onnekseni ei käytetty räpylöitä ja kukaan ei telonut muutenkaan varvastani lisää. Uinti oli ihan OK, sprinttiperhonen oli tällä kertaa sprintti melkein koko 25 metriä :) Keskiviikkona lähdin pyöräilemään. Varsinaisesti tuo varvas ei siis haittaa pyöräilyssä, paitsi että, koska kenkiin on pakko mahtua villasukat ja tukipohjalliset, tuli turvonnen varpaan kanssa kyllä vähän tilaongelmia. Loppulenkistä se varvas oli ihan jäässä, kun ei oikein veri vissiin kiertänyt, mutta tulipahan sitten kahden koon hoitoa samalla, se kolmas eli koho puuttui. Olin katsonut kartasta hienon reitin, jonka olin arvellut vievän noin tunnin. Pyöräily oli raskasta, vaikka tiet on jo sulat. Reitti oli kuitenkin kiva, ensi kerralla täytyy ottaa kamera mukaan. Eksyinkin vähän, mutta en pahasti. Pääsin siis taas siihen piinamäkeen, johon palaan joka kerta, vaikka se onkin täysin kamala. Pitkästä aikaa mulla oli matkamittari mukana, joten päätin sitten mittailla sitä ylämäkeä, jotta olisi muuta ajateltavaa kuin se pyöräilyn tuska. Ensimmäinen mäki oli 1,2km pitkä. Tätä matelin noin 13km/h. Sitten tuli ihanan vapauttava 500m:n tasainen osuus ja sitten vielä hieman helpompi 600m:n ylämäki (koska vauhti oli "jo" sentään 18km/h). Koko retken (26,5km) keskari oli tosi huono, vain vähän reilu 22,4km/h. Mä siis vaan taannun ja tälle pyöräilylle pitäisi tehdä aika paljon juttuja. Ikävä kyllä polvi on täysin eri mieltä asiasta. No, jos on pyöräilyssä probleemaa, niin ei toi uintikaan nyt ilon hetkiä tuonut. Tänään oli siis testit. Mielestäni oli oikein hyvä fiilis ja olin varma, että tulokset parantuvat, olihan edellisistä testeistä aikaa jo reilu kolme kuukautta ja olen treenannut uintia viime aikoina nyt tosi hyvin ja tehokkaasti. Ennen edellisiä testejä ei oltu uitu paljoa kovalla teholla, nyt kerran viikossa on sitä rankempaa settiä. Joo-o. Mut laitettiin sitten uimaan jonkun superuimarin kanssa, enkä päässyt uimaan hitaiden kanssa. Yritin miettiä positiivisesti, että on sitten ainakin kiriapua. Jepjep. Ei ollut kiriapua kuin lähdössä, se meni menojaan. Hieman ehkä oikeasti hävetti, kun jäin 200m:llä reilun altaanmitan. Siis 50m altaan. Voi jestas. (Nyt kun jälkikäteen tutkin seuran ironman listoja, niin totesin tyypin uineen sitten esim. viime vuonna Ironmanissa alle tunnin ajan, joten ei kai hävetä ihan niin paljoa, mutta silti. Miksi hitossa mut laitettiin uimaan sen kanssa, kun muuten eristä tehtiin kohtuullisen tasavertaiset? Ehkä me oltiin sit vaan ylijäämiä...). Ja sitten se aika. 3.44.2. Siis voi elämän kevät, olin parantanut 0.8 sekuntia. Siis 0.8! Ei se ole mikään parannus. Varsinkin kun viimeksi uin puolet matkasta kakstahtipotkua, ja nyt menin kuustahdilla koko matkan, joten oikeastaan olin periaatteessa hitaampi. En tajua. Harmittaa. Olin muuten sitä "hidasta" erääkin hitaampi. Hieno homma. Satasella olin sentään parantanut 6s, mikä oli kiva, eli nyt meni 1.37. Ei tosin paljon lohduta. Tämä siis kai tarkoittaa, että lisää treeniä. Pitää oikeasti nyt yrittää vääntää kovasti tekniikkaa, tuntuu, että se ei ole viime aikoina ainakaan parantunut. Siis lisää kylkipotkuja, hengitysharjoituksia yms. Eli ensi keskiviikkona tai torstaina sitten töiden jälkeen uimaan ja drillejä, drillejä, drillejä vaan, reeneissä tulee sitten sitä muuta, eli kovempitehoista uintia. Toivottavasti löydän muuten uimalakkini, jonka onnistuin unohtamaan tietysti sitten sinne hallille. Se on kuitenkin hieno seuran uimalakki, jolla olis hieno brassailla Suomessa.

0.8s, damn.