Olenpas mä ollut viime aikoina ahkera tässä bloggaamisessa. Ja taas uutta tekstiä pukkaa.
Torstaina kävin polkemassa, polvesta huolimatta. Sää oli mitä mainioin ja oli niin lämmintä, että jätin pyöräilyhanskojen alta toiset hanskat pois. Ilman pipoakin yritin polkea, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi. No, onneksi takin takataskuun mahtuu kivasti kamaa, joten pipo päähän takaisin. Liikkeellä oli muitakin pyöräilijöitä paljon ja niille tuli moikkailtua. Monet moikkasi takasin, mutta kaikkien käsi ei kyllä noussut tervehdykseen. Pyöräily oli ihan mukavaa, hidasta tosin, paitsi yhdessä alamäessä, jossa posotin hetken jopa viittäkymppiä. Mun rohkeudella tämä kyllä vaatii suoran mäen ja paljon lujempaa en kyllä uskalla enää mennäkään. Koskahan mä uskallan laskea Syrjänmäen jarruttamatta ja alaotteelta? Positiivisia asioita pyöräilyssä on se, että pyörän hallinta on nykyään paljon parempi kuin esim. viime syksynä (aika heikkoo se silti on). Lisäksi aika automaattisesti mutkissa saan juurikin sen ulkokaarteen puoleisen polven suoraksi. Vauhti ei sitten olekaan positiivinen asia. Olen vain ihan superhidas. Jos saisin polven kuntoon, niin ensi kauden projekti onkin sitten pyöräilyn parannus. Nyt on tuo reeni ollut aika uintipainotteista. Pyöräilyssä on nyt viime aikoina ollut ongelmana se, että mulla on vaan goretex-takki pyöräilyyn. Se pitää kyllä sateen ulkona, mutta hiostaa näin lämpimämmillä keleillä ihan järkyttävän paljon. Asialle on tehtävä kyllä jotain mitä pikimmiten ja taidan vielä käydä tarkistamassa kaupungin tarjonnan, Suomessa noita pyöräilyvaatteita ei ihan niin suurta valikoimaa kuitenkaan ole tarjolla.
Perjantaina töihin juoksu, koska oli edetty jo vitoseen, piti tehdä vähän ylimääräisiä koukkailuja kampusalueella. Mulla on nyt vähän suunnitelmaa muuttaa tota juoksuohjelmaa pikkaisen, mutta kerron tästä lisää sitten myöhemmin. Tanskassa taitetaan siis loppuaika vitosen lenkkejä. Ja mukaan sisällyttään mahdollisimman paljon piiiitkiä ylämäkiä. Perjantai-iltana oli sitten uinti. Meillä oli uus valkku. Kyllä meidän kaikkin hitaiden otsalle nousi kohtuullinen tuskanhiki kun havaittiin, että keskimmäinen ja lyhyt ohjelma oli yhdistetty ja matkana oli 3.8k. Tästäkö se ironman nyt sitten alkaa? Ohjelmasta löytyi pari helpotusta, joten se lyheni meillä 400m, mutta vieläkään ei naurattanut. No, altaaseen vaan, kyllä joku sieltä sitten ylös onkii, jos uppoaa näännyksissä pohjaan. Ohjelma sisälsi aika paljon ihan vaan perusuintia, tosin sitten oli myös esim. 4x100, josta 50 ekaa vesipallouintia, 25m sukellus ja 25 potkuja. Huhhuh. Vesipallouinti on jo ihan törkeen raskasta, joten mun sukellus sen jälkeen oli n. 3m. Tosin mä sentään uin sitä vesipallouintia, monet lintsas. Tämän jälkeen sitten vielä 8x25m sukellus. Joo, aika kaukana oltiin 25m:stä. No, tämän tuskan jälkeen uitiin kaikenlaisia juttuja perusvauhtia. Mulle oli vähän välillä epäselvää, että mihin nyt piti kiinnittää huomiota, joten olin paha ihminen ja otin oman painotuksen hengittämiseen. Ja mitä ihmettä! Se hengittäminenhän onnistui paljon paremmin kuin ennen. Joo, kyllä käänsin vieläkin liikaa päätä, mutta välillä toinen uimalasin linssi oli jopa osin vedessä! Alan ehkä tajuamaan mistä tässä jutussa on kyse. Ja mikä parasta, uinti tuntui tosi kevyeltä. Siis se ei ole koskaan tuntunut näin kevyeltä ja pysyin muiden vauhdissa mukana ihan hyvin. Tosin jostain kumman syystä ne nopeat hitaat ui kyllä mun mielestä normaalia hitaammin, mutta silti. Mutta onhan se niin, että kun tähän asti joka kolmas veto on lähinnä hidastanut menoa (hengittämisen vuoksi), tästä seuraava veto yrittänyt tuoda uintiasennon takaisin normaaliksi ja sitten se kolmas on oikeastaan se, joka on vienyt kunnolla eteenpäin, niin jos tuo hidastava veto ei hidastakaan enää niin paljoa, niin kyllähän se vaikuttaa. Tämä muuten motivoi kummasti ensi keskiviikon hukkumiskuolemaan (eli hengitysharjoituksiin). Ai niin muuten, muutettiin settiä niin, että lopulta uitiin "vaan" 3100m. Ja en ollut tän jälkeen edes väsynyt :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti