maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Mike the Headless Chicken

En varsinaisesti suosittele viettämään uutta vuotta Tanskassa. Tämä maa on ihan outo. Ensinnäkin. Uuden vuoden aattona kaikki on aivan autiota ja kiinni. Missään ei ole ketään. Siis oikeasti, kaupunki oli kolmelta päivällä yhtä tyhjä kuin Tampere sunnuntaiaamuisin kello kahdeksan. No, sitten kun vihdoin illalla kello kymmenen löytyy auki oleva pubi, siellä näyttää tältä. Siis ei ketään koko paikassa. (Pahoittelen kuvan laatua, mutta kun ei oikein salama riittänyt).

No, onneksi oli tilaa, että yhden käsilaukku mahtui mukaan.
Koristeluun on onneksi sentään panostettu, mutta mikä juhla tämä olikaan? Vappu?
Sitten voikin mennä jo tor(e)ille katsomaan raketteja. Harmi vain, että jos mukana ei ole suojalaseja, ovat silmäsi vaarassa. En ole ikinä pelännyt uutena vuotena niin paljoa kuin tuola pelkäsin. Pahinta on, että raketteja ei päässyt pakoon. Yksi seurueestamme sai oikeasti nenään jonkin jäljen raketista, ja urheilua tuli harrastettua ihan kunnolla, kun juoksi pakoon ilotulitteita. Kuvitekaapa oikeasti tilanne, jossa kaikki ampuvat Hämeenkadulla raketteja päättömästi. Ja ei, Suomessa ei ole tällaista, vaikka teinit raketeilla vähän leikkivätkin. 

Sitten tietokilpailukysymys. Miten kauan kana voi elää ilman päätä? Ei, vastaus ei ole viisi minuuttia, vaan eräs Mike the Headless Chicken, eli "vähän kauemmin". Oikeasti, avatkaa ja lukekaa linkki, niin yllätytte.

Mekin söimme itse tehtyä Mike the Headless Chickeniä :)
 Näin hän kohtasi matkansa pään.

Mutta kyllä Tanskassa on myös kovin kaunista. Kuva on sinulle, TOV. Postia on myös tulossa lähiaikoina, joten tarkkaile postilaatikkoasi ;)

7 kommenttia:

Fjurious kirjoitti...

Eipä se pubi tainnut kovasti tuon täydempi olla meidänkään siellä käydessä...

TOV kiittää kuvasta, ei vaan meinannut tunnistaa sua kun eihän sulla yleensä oo tavatessa pipaa.

Joskus lähiaikoina voisi kokeilla myös sen oluttölkkibroiskun grillaamista. Saisi Mike kaverin, "Rane, tölkkipeppuinen broileri" :)

Tervetuloa Suomeen sieltä sotatantereelta.

Kipa kirjoitti...

Toivon mukaan tarkoitit lähiajoilla tulevaa vuotta, vai aletaanko grillaamaan helmikuussa. Kannatan siihen teidän parveketta, mun Lucifer ei näillä keleillä taida oikein jaksaa...

Nyy kirjoitti...

Moikka, täällä ollaan Helsingissä ja pikkasen olen päässyt jo reenailuun kiinni. Mielelläni voisin joku kerta lähteä hakemaan vähän vaihtoehtoista tekemistä uimahallista. Vieläkö otat noviisin mukaasi?

Kipa kirjoitti...

Moi,

joo, tietty otan, jos vaan ajasta sovitaan. Esim. tällä viikolla oon menossa torstaina tekeen tekniikkauintia. Joskus iltapäivällä/illalla (tosin kasiks pitää ehtiä luistelemaan, joten luultavasti joskus ennen kuutta olisin menossa) ja toki muillakin viikoilla teen yleensä aina yhden tekniikkauinnin, jolloin sopii oikein hyvin tulla mukaan. Muiden uintien kuin tekniikan aikaan ei ole ehkä niin hyvä neuvoa, kun sillon mulla on aika tarkkaan määritetty ohjelma taukoineen.

Nyy kirjoitti...

Oon harmillisesti just torstaina iltavuorossa...Haluutko ilmotella millon oot seuraavan kerran menossa, niin voisin katsoa jos osuisi aamuvuoro ja sellanen päivä etten oo just suunnitellut crossfit-reenjä siihen (niitä voi kyllä hiukan muokata myös). Ja mä sitten tosiaan jaksan uida sen 500m (ja jokaisen 25m jälkeen on tauko ;) ) Kestävyys ei oo mun paras ominaisuus...

Kipa kirjoitti...

Joo, mä voin ilmotella. Olisko sulla esmes mailiosotetta, niin olis vähän helpompaa kuin tän kommenttikentän kautta. Ja hei, mun tekniikkatreeneissä uin vaan verroissa vähän pidempään putkeen, sen jälkeen on vuorossa 25-50m:n siivuja vain.

Nyy kirjoitti...

Joo mietin ihan samaa, sposti on: desertorum@gmail.com