lauantaina, joulukuuta 31, 2011

Orbicon nytårscup 5k

Olo on parantunut päivä päivältä ja kun eilen pystyin uimaan 3 kilometriä melkein yskimättä, oli osallistumispäätös selvä. Keliksikin luvattiin ihan mukavaa, tyyntä ja aurinkoista keliä, joten kansainvälisen urheilu-uran (no jopas kuulostaakin hienolta) aloittaminen näytti enemmän kuin todennäköiseltä .

Sitten kisaan. Mukaan oli ilmoittautunut 1100 juoksijaa (samaan aikaan  lähti kymppi ja vitonen), joten lähdössä oli aika tiivis tunnelma. Tungin itseni varsin eteen, mutta silti kesti 7 sekuntia viivalle. Alusta asti juoksuolo tuntui aika tyhjältä, jaloissa ei tuntunut olevan yhtään mitään. Täällä oli myös pakkasta, joten tiet olivat varsin liukkaita. Eka kilsa oli vielä alamäkeä, joten kyllä siinä juoksijamassassa sai olla aika tarkkana. Tuntui, että juoksen jotain viiden minsan kilometrivauhtia ja kilometrikyltin kohdalla aikaa olikin mennyt 3.47. No hups. Hidastettava oli. Seuraava kilometri sisälsi aika monta 90 asteen ja yhden 360 asteen käännöksen ja oli tasainen, aikaa meni  4.16 ja vauhti paljon parempi. Sitten tuli taas alamäkikilometri, 3.50. Tuntui, etten saa mitään kropasta irti, ei ollut edes paha olo. Seuraavassa käännöksessä meinasin juosta edelläni juosseen naisen päälle, kun tämä kaatui suoraan kyljelleen, kun oli niin liukasta. Sitten alkoikin tuska. 800m ylämäki hidasta kidutusta. Voivoi. Sitten hetken helpotus ja lisää ylämäkeä. Loppuun vielä jäisessä 10cm:n ruohossa nurmikentän läpi ja vihdoin maalissa. Enkä ollut saanut kyllä itsestäni irti oikein mitään, vaikka toki vähän pahalta tuntuikin, mutta olo ei tuntunut oksettavalta missään vaiheessa. Varmaan flunssa vielä vähän näkyy suorituksessa, vaikkei matkalla yskittänytkään kuin parilla ekalla kilometrillä ja silloinkin aika vähän.

Tulokseen olen ihan tyytyväinen, brutto 20.27, netto 20.20, eli bruttoaika vain 12 sekuntia huonompi kuin aktiassa ja oon ollut varsin kipeä ja juossut aktian jälkeen yhteensä kaksi tuntia... Reitti ei myöskään ollut yhtään helpompi mielestäni. Juoksuoloon nähden tämä oli parempi suoritus kyllä. Sijoitus oli viides reilun 200 osallistujan juokossa, joten sekin oli kiva. Ja lopuksi uuden vuoden kunniaksi sai kakkua ja skumppaa. Tässä vielä tosi hieno diplomi :)

Näihin tunnelmiin päätän vikan blogipostauksen tältä vuodelta, ja toivotan kaikille tosi hyvää uutta vuotta!

3 kommenttia:

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Hienosti vedetty, onnittelut! Ja hyvää tätä vuotta! :)

Fjurious kirjoitti...

Hienoa ja onnittelut! Jotenkin arvasin, että kyllä sä kisaamaan päädyt...

Kipa kirjoitti...

Hips heijaa.

Kiitos. Ja kiitos Ninni etukäteistsemppauksistakin, vaikka huomasinkin ne vasta äsken ;)