perjantaina, heinäkuuta 08, 2011

Päivän jutut

Aamulla oli siis vuorossa uintitesti. Eli 3x300 puolen minsan väleillä. Riemastuttavasti keskimääräiseksi ajaksi tuli 5.12, mikä tarkoittaa viime kerrasta sekunnin parannusta satasen aikaan. Tämä siitä huolimatta, että radalla oli kyllä taas melkoista meininkiä. Eka 300 meni kohtuullisesti, vaikka jouduinkin ohittamaan. Katsoin kyllä sellaisen välin, ettei olisi tarvinnut, mutta jostain sinne eteen vain joku ilmestyi. Toinen 300 sitten. Joku mies sitten päätti kiilata päädystä juurikin mun eteen, kun olin uinut 50m. Se päätti sitten myös, ettei päästä mua ohi (tiedättehän allasetiketin, jos joku koskettaa jalkapohjaa, niin silloin pitäisi vähän hidastaa, että ohitus olisi sujuvampi), toivon totisesti, että kyseisellä herralla oli joku setti menossa, ja sen takia päätti nyt sitten uida täpöillä, koska muuten oli kyllä melko idiootti tapaus taas maisemissa (ja miehet kyselevät, että mikä siinä miesten voittamisessa/ohittamisessa on niin hienoa, no se, että voi näyttää tuollaisille urpoille, että kyllä naisetkin pystyy). No, uiskentelin siinä sen rinnalla sitten melkein koko 50 metriä, kun en nyt tahtonut testiä pilata ottamalla superspurttia. Käännöksessä äijä jäi, siitäs sai. Kolmas 300 olikin 30 metrin jälkeen uintia yksisilmäisenä, kun joku selkäuimari päätti huitaista multa lasit pois, kun sitä ohitin. Onneksi toinen linssi jäi paikoilleen ja sain jotensakin suunnistettua käännökset läpi, vaikka etäisyyden arviointi yksisilmäisenä onkin melko haastavaa. Sitä ei helpottanut kaikki norsut, jotka veivät päädyissä kaiken tilan (ethän sinä koskaan jää siihen keskelle päätyä lepäämään, se kohta on meinaan varattu käännöksille ja esim. juominen ei ole mikään syy tämän etiketin rikkomiseen. Jos päädyssä on jo populaa enemmänkin, pitää mennä lepäilemään sitten vähän matkan päähän päädystä köysien viereen, ei siis siihen keskelle, johon ne jalat volttikäännöksessä iskeytyvät). No, summa summarum. Uinti oli positiivinen yllätys.

Illalla oli 5x800 aikjaan 3.20 1,5 minsan kävelypalautuksilla. Noin lyhyet juoksut tuota vauhtia menivät ihanan helposti ja reenin jälkeen olo oli, että olis voinut mennä lujempaakin. Onnistunut päivä siis. Huomena taas uimaan ja sunnuntaina myös avoveteen. Sunnuntain juoksu oksettaa jo etukäteen, tarkoitus on mennä 4x2km lujaa. Siis 4.16 kilsavauhtia. Voivoi, siitä tulee kamalaa.

2 kommenttia:

Nyy kirjoitti...

Täytyypä alkaa kiinnittää myös huomiota missä siellä altaassa aina hengailee...vaikka en kyllä koskaan ui siellä nopeiden radalla vaan siellä sekaradalla jossa on kaikki ihme hiipparit samassa (mutta kun vauhti ei vielä riitä sinne nopeiden joukkoon..).

Tulipas tätä lukiessa innostus mennä uimaan. Olen ollut viikon tekemättä mitään kun töitä on ollut lähes kellon ympäri. Jospa tänään, yhden päivän levänneenä, lähtisi!

Kipa kirjoitti...

Uimahalleissa ei kyllä oikein kunnolla ohjeisteta uimahallietikettiin. Toisaalta sen ymmärtää, kun se suihkussa käyminen ja uikkarien riisuminen saunaan mentäessäkin on kovin ylivoimainen asia joillekin, mutta eipä ne valvojat nyt aina ihan kauheen aktiivisia tunnu olevan asiakkaita neuvomassa.

Tuskin kovin moni oikeasti osaa ajatella, että siinä keskellä rataa just ei olisi hyvä odotella. Siinä voi vaan käydä vähän hassusti, jos joku tekee volttikäännöksen ja siinä on joku liian lähellä, osuu pian kantapää leukaan ja se ei ole hyvä juttu. Eikä se käännöksen tekeminenkään ole kovin kivaa, jos joutuu oikein tähtäämään siihen 10cm:n rakoon, siinä jalat lipsahtaa helposti ja siinäkin voi sattua.

Ja hei Nyy, en mäkään alkuun todellakaan uinut nopeiden kuntouimareiden radalla (vaan sielä hitaasti uivien radalla, ja sieläkin kaikki meni ohi) mutta varmasti pikkuhiljaa sunkin vauhti riittää nopeemmalle radalle :)