lauantaina, toukokuuta 15, 2010

Mahtavuutta

Alkuviikko meni flunssaa pakoillessa ja onnistuin kuin onnistuinkin välttämään sen. Torstai-iltana sitten lenkille, joka suuntautuikin hieman suunnitelmista poikkeavaan suuntaan, sillä unohdin avaimen sisälle. Onneksi vara-avain sijaitsee vain viiden kilsan päässä, joten sisällyttämällä alku- ja loppukävelyverrat lenkkiin siitä ei tullut yhtään ylipitkä vaan just sopiva. Viikko on mennyt muutenkin hieman hajamielisesti, sillä unohdin nimiäisvaatteet ekalla reissulla kotiin, sitten takaisin tullessa olen nähtävästi onnistunut hukkaamaan henkarissa roikkuneen juhlapaitani ja hameen vyön (siis oikeasti, en tajua, miten se on muka mahdollista edes, bussissa se paita vielä roikkui henkarissa), koska niitä ei näy missään ja sykemittarin lähetinosan remmi on hukassa. Olenhan hukannut niitä tähän mennessä vasta yhden. Toisaalta en ole kävellyt mitään ovenkahvaa enkä mitään muutakaan päin kertaakaan, ainoastaan onnistuin lyömään itseäni kyynärpäällä toiseen kyynärvarteen, ja hankkimaan mielettömät hiertymät kesäkengistä jalkoihini, joten oikeastaan viikko on mennyt ihan tosi hyvin. Perjantaina ehdin vain uimaan ja ikävä kyllä kyynärpää muistutteli itsestään. Tällä kertaa vuorossa oli vähän nopeampaa uintia, ja jestas kun voi 75m tuntua pitkältä, kun se pitäisi täysiä uida.

Tämän päivän teemana oli rauhallinen yhdistelmäharjoitus. No, koska sykemittarin osia puuttuu, en voinut ottaa sitä mukaan, ja reeni taisi olla kaikkea muuta kuin rauhallinen. Ensin poljin 60km mukavassa säässä (oikeasti lenkki oli kyllä 59km, mutta 0.5km:n kohdalla havaitsin, että mullahan ei ole juomapulloa mukana -> takaisin). Vauhti lähti vähän käsistä ja jostain ihmeestä kaivoin lenkin keskinopeudeksi 26,8. Siis hä, viime viikon lenkki kesti 5 minsaa kauemmin ja oli 6km lyhyempi! Silvia taitaa muuten olla vaan lämmöstä tykkäävä neiti, kun nyt se ei pitänyt ollenkaan niin pahaa ääntä kuin viimeksi ja en tasan ole huoltanut sitä tässä välissä yhtään. Mutta mikäs siinä oli polkea hieno hihaton pyöräilypaita päällä (kiitos vielä Päivi, tää on mahtava!) ja kun alkumatkasta oli myötätuuli ja vähän tavallista enemmän alamäkeäkin, niin aluksi mentiin lujaa. Keskivaiheilla oli vähän vaikeampaa, mutta vasta ihan vikalla neljällä kilsalla vastatuulesta ja ylämäestä ja janosta johtuen alkoi vähän väsyttään. Silvian huono puoli on, että siihen ei mahdu kuin yksi juomapullo ja sekin vain sellainen 650ml:n kokoinen. Kotiin päästyäni pyörä sisään, pientä kenkien fiksausta, juoksuhame (!) päälle, juomista ja menoks. Aika tappoa oli taas juoksu, mutta koitin mennä hiljaa ja 48 minuutin raja saavutettiin just sopivasti kotiovella. Juoksuhame oli ihan huippu, miten oon ennen pärjännyt ilman sitä? Teinit kommentoi sitä muuten kovaan ääneen :) Nyt on kiva olo. Vähän toki lähti tuo reeni käsistä tuon pyöräilyn suhteen, mutta oli se sen arvoista.

7 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Aika siistii :) Mulle ei teinit ihme kyllä sanoneet ollenkaan että 'sullahan on kalsarit päällä'. Ei edes Kuusaalla.

Kipa kirjoitti...

Siis juoksetko sä sukkahousut päällä? Voin kertoa, että ne on rumat ihan kaikilla. Tai no itsestäni en tiedä, mutta olen varma, että en ole tän maailmankaikkeuden ainoa henkilö, jolle ne sopii, joten en aio koittaakaan, pyöräilypöksyt tuottaa jo tarpeeksi häpeää. Toisaalta on ehkä sittenkin parempi, jos sulla on sukkiset kuin hame
;) Nyt jäi vain vähän epäselväksi, että mikä ihme on Kuusaa.

perttu kirjoitti...

Teinislangillahan pyöräilyhousut=kalsarit. 'Kuusaa'=Kuusankosken keskusta, alue Kouvolan provinssissa. Äläkä kysy mikä se on. Toisaalta Suomessa on ainakin kolme muutakin Kuusaa-nimistä kylää, mutta ne joudut tarkistamaan wikipediasta tai seuraavalla pyörälenkillä :)

Kipa kirjoitti...

Ahaa, en osaa tätä teinikieltä nähtävästi tarpeeksi, vaikka täytänkin tänä vuonna 20v. Ehkä mulla on sit vaan liian vanhoja kavereita. Kuusankosken keskusta kuulostaa muuten kohtuullisen ahdistavalta paikalta, joten on ehkä parempi, että sielä pyöräilee vain sellaiset henkilöt, jotka ovat tottuneet seutuun. En mäkään suosittele kenellekään ulkopuoliselle Orivedellä käymistä :) Eräjärvi onkin sitten asia Erikseen (tulipa vahingossa hieno sanaleikki).

perttu kirjoitti...

Joo Kuusaalla vaarana on lähinnä jäädä autojen alle. Sitten Kuusankoskella on toinen kaupunginosa nimeltä Voikkaa. Siellä pyöräilevän ei kannata näyttää suuntamerkkiä koska silloin rannekello varastetaan.

Kipa kirjoitti...

No ei kai Voikkaalaisia voi tollasesta syyttää, niiltä vietiin kuitenkin paperitehdas...

Päpä kirjoitti...

hieno sana leikki. Ja kiva että pyöräilypaita kelpaa, onneks siis halusit sen hihattoman. Ja Crafthan on ihan parhaita merkkei mun mielestä. Aattelinkin, et olikonhan kyse tosta paidasta, kun feissariin sitä päivittelit :)