keskiviikkona, marraskuuta 21, 2012

Kierroksilla

Selvisin hengissä 10+3 tunnin lennoista Suomeen, ja ekana yönä unikin tuli ihan kivasti, mutta sen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän sekaisin ja kroppa käy öisin ihan kierroksilla. Ei ole kivaa se! Heräilen yöllä ja ei vaan nukuta. Viime yönäkin valvoin puoli neljästä kuuteen, kunnes herätyskello armahti. Ei ole kauhean helppoa tämä elämä just nyt. No, jonkinlaiseen reenirytmiin on sentään päästy, olkapää vaivaa, joten uida ei voi, mutta olen käynyt sitten vähän tekemässä potkuja altaassa kuitenkin, ettei uintiasento pääse ihan retkahtamaan. Olkapää on tosi huolestuttava, se ei ainakaan oo paranemassa, vaikka oon yrittänyt minimoida sen rasittamisen. Syödä yms. kuitenkin pitää, joten ei sitä nyt ihan voi paikalleenkaan teipata. Eilinen lääkärikäynti oli aivan turha, kirjoitti fyssarilapun, katsoi vähän kättä (hei, mulla oli villapaita päällä, eikä käskenyt edes ottaa sitä pois) ja laskutti 90e. Kiitos. No, nyt yritän varata fyssariaikaa, mutta se onkin sitten enemmän kuin hankalaa, kun kukaan ei vastaa soittoihin, pöh.

Eilen olin sitten taas spinnaamassa. Aikamoisilla kierroksilla mentiin sielläkin, 8 minuuttia 130 kadenssilla ja välillä 140 kadenssin kiri PUTKELTA oli jotain ihan muuta kuin mihin mä pystyn. Ei ihan kyllä olleet kadenssit aina oikeat ja voitte ihan vaan arvata, oliko liian pienet vai suuret lukemat ;) Jos en ens kesänä osaa pyörittää yhtään paremmin, niin johan on kumma.

Olen myös vähän miettinyt juoksukuvioita, harkinnassa olisi juosta treenimielessä (siis täysiä, mutta ilman herkistelyjä yms. valmistautumista) kohtuu tiheään 5 ja 10 kisoja, jotta tulis vähän tota vauhtitreeniäkin, muuten lähinnä käytän hyödykseni työmatkoja pari kertaa viikossa. Saa tosin nähdä, miten elämä alkaa rullaamaan joulukuun alusta, kun meininki vähän muuttuu. Perjantaina pääsee muuten ehkä jo jäällekin, jee!

Ei kommentteja: