Kullervo tositoimissa

Jos ei mökkitietä lasketa, en voi sanoneeni ennen maastossa ajaneeni. Nyt kuitenkin oli tiistaina sinnekin sitten suunnattava. Kullervo siis kainaloon ja menoksi. Meno oli öh, hieman hidasta. Puolet poluista talutin/ potkin toisella jalalla vauhtia, kun olin niin paniikissa, että kaadun. Jotkut polut olivat aivan liian vaikeita tälle kokemukselle ja pari kertaa päädyin jollain ihmeen konstilla ajamaan täydessä metsässä ilman sitä polkuakin. Tai siis en ajamaan, vaan raahaamaan Kullervoa perässäni/edessä/sivulla. Suuremmilta vahingoilta säästyttiin, kerran meni ilmat pihalle, kun joku oksan pää törötti juuri ovelasti ruohon seasta niin, etten sitä huomannut. Voittajafiilis tuli, kun vihdoin lopuksi onnistuin ajamaan yhden noin sadan metrin polun pysähtymättä ja jalkaa polkimista irroittamatta. Ja sillä polulla oli jopa ehkä yksi juuri!

Tää kuva näyttää siltä, että olis menty lujaakin, mutta ei menty. Tällaisia pätkiä  sentään jopa minä pystyn ajamaan.

Lauantaina olis sitten SM-duathlon matkoina 9-37-9. Kyyti voi olla aika kylmää, onhan naisten sarjan yhden osallistujan kympin ennätys jotain 36minuuttia ja toinen on melko kova pyöräilijä ja kolmas kai ihan hyvä triathlonisti ja sitten olen minä, joka öö... No, jos olisin kunnossa, niin tuollainen juoksupainotteinen duathlonhan olis ihan mun juttu, mutta nyt on tilanne se, että oon juossut tänä vuonna ihan niinkin paljon kuin 300km. Sillä ei nyt ihan kauheen pitkälle pötkitä, varsinkin kun duathlonhan on vielä paljon hirveämpää raastoa kuin triathlon. Yhdistelmäharjoituksia on tasan yksi enemmän kuin ennen Kivitippua. Ja lisäks se Kivitipussa tehty :) Eli mulla on niitä jo aika monta tältä vuodelta, Noksun harkkakisasta, Porista, Rykäsystä, Porvoosta, Kivitipusta ja kaksi oikeaa harjoitusta. Yhtään kertaa en ole testannut kyllä pyöräilyä juoksun jälkeen, mutta toisaalta onhan siinä uinnin jälkeen aina se juoksu sinne vaihtopaikalle :) No, olen lainannut Silviaan muotikiekot ja sahannut aerobarit oikean pituisiksi (tai no en mä niitä kyllä henk.koht sahannut, vaan isä poikkas jollain ihmeellisellä putkileikkurilla). Siinä on mun valmistautuminen tähän kisaan. Ehkä huomena käyn vielä kuitenkin tekeen perinteisen viimeistelyjuoksun. On aika hauskaa kyllä kisata tällain stressittömästi ilman aika- tai sijoitustavoitteita, eli jotain hyvää siitä kevään sairastelustakin on tullut. Ensi vuonna tämä meno on taas sitten paljon totisempaa, joten eiköhän nautiskella Pajulahden mäistä nyt ihan kunnolla, kun ei tarvitse kellosta välittää vaan kilpailutunnelmasta ainoastaan.