perjantaina, tammikuuta 27, 2012

Haluatko uida maailmanmestarin kanssa?

Huomenna olis sitten kisat. Nämä ei ole mitkään vakavat koitokset ja kun kisat on vasta iltapäivällä, niin ehtii aamulla vielä hiihtämäänkin, eli melko loistava viimeistely uintikisoihin tulee tehtyä. Tänään, kun on kevyt viikko, ei ole mitään tunnin luistelua ihmeellisempää ohjelmassa. Eilenkin tuli käytyä luistelemassa ja toteamassa peesin voima. Yksin kun yritin rypistellä, niin reilu 20km/h vauhti meni pk:n ylärajalla kahden kilometrin "vedossa", ja kun taas luistelin letkassa tuollaisen seitsemän kilsaa, oli siis syke vain kymmenen yli pk:n alarajan ja vauhtia 23km/h. Kuopiossa on löydettävä letka, koska sen avulla voi tuloskin olla OK. Tähän väliin on sitten huomautettava, että luistelussahan siis saa peesata, toisin kuin triathlonin peesikieltokisoissa, vaikka Suomessa vähän muulta näyttääkin. On kyllä hienoa muistella taas niitä miehiä, jotka vuorovedolla pääsivät ohitseni pyöräosuudella. Yli puolet esim. Kiskossa mut ohittaneista meni oikeasti letkassa tai vähintään parissa ohi. Voivat sitten olla tyytyväisiä itseensä, kun pystyivät naisen ohittamaan. Maalissa voi sitten silmät kirkkaana paheksua  muita sääntöjen rikkojia, koska hei, "enhän mä voinut sille mitään, että se kaveri ajoi just samaa vauhtia kuin minä just siinä mun edesssä". No, mä halveksun kaikkia peesikieltokisassa peesaajia, koska se on sääntöjen rikkomista ja väärin. Olisinkohan taas paasannut tästä mun kestoaiheestani vähän? Ja kyllä, palaan tähän vielä ihan varmasti.

Ja sitten tuohon blogitekstin otsikkoon, eli joskus olen iloinen ikävuosistani. Jos olisin vähän nuorempi, olisin vielä vauvasarjassa uintikisoissa ja olisi vaara joutua huomenna uimaan Hanna-Maria Seppälän kanssa samaan erään, jos erät menevät ikäluokkien eikä aikojen perusteella, mikä ainakin useimmissa masterskisoissa on ollut käytäntö. Sehän olisikin hienoa, kun olisi itse puolessa välissä, kun Seppälä on maalissa. Oikeasti, sen ilmoitetut ajat ovat yhtä hyviä kun miesten parhaiden osallistujien, paitsi sekarissa, jossa sen aika on miesten parasta tollasen 9 sekuntia parempi...  Että sellaset masterskisat tulossa. Vähän kyllä ihmettelen, miksi ko. urheilija on tuolla, eikä jossain vähän vakavammin otettavissa koitoksissa? Tai mistä sitä tietää, ilmestyykö paikalle, mutta osallistujaluettelossa nimi ainakin komeilee.

PS. Kesän kisakalenterikin alkaa olemaan vihdoin melko hyvin selvillä tuonne heinäkuun puoleenväliin asti, joten eiköhän sekin saada pian julkaistua. Siitä eteenpäin ei olekaan käsitystä siitä, mitä tapahtuu,kun Nastolassa ei olekaan puolikasta edes yksilö- saati sitten joukkuekisana. Voivoi, pakko keksiä jotain.

4 kommenttia:

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Samat fiilikset täällä sääntöjen suhteen, niitä pitää noudattaa ilman selityksiä.

Tsemppiä kisaan!

Kauramoottori kirjoitti...

Peesikieltokisojen peesaajat ei täältäkään sympatioita saa. Sä sentään oot niin kova juoksija, että ainakin osa peesaajista pääsee kattomaan sun kantapäitä juoksuosuudella.

Ja aika yllättävää tuo Seppälän uiminen masterseissa.

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Mä ihmettelen, että jos kisassa on peesikielto, niin eikö järjestäjiä voi olla sen verran tiheästi matkan varrella, että peesaajat saa rangaistuksen? Luulis niiden jossain kohtaa narahtavan. Säännöt on sääntöjä!

Tsemppiä kisaan!

Kipa kirjoitti...

Luulen, että suurin osa munkin tutuista ja blogin lukijoista on aika lailla samaa mieltä peesauksesta, mutta aina niitä "peesaan nyt vähän, kun muut ei näe"- tyyppejä on. Ikävä kyllä järjestäjiä ei voi olla esim. 30 kilometrin reitillä varmaan koskaan niin paljoa, että saatais kaikille peesaajille sanktiot, järjestäjillä on harvoin liikaa vapaaehtoisia.

Ja kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :) Tutise Hanna-Maria, aion uida kaksi kertaa kauemmin kuin sinä!