keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Poikkeustila

Terveisiä Turuust. Täälä on vietetty elämää Porin jälkeen, tavoitteena saada luistinrahat taskuun. Sitten tarvitaan enää se pakkanen. Ylihuomena pääsee onneksi pois täältä, kaupunki ei ole muuttunut kivaksi täältä muuton jälkeen. Treenaaminen on nyt  ollut vähän sellaista ja tällaista, kun vieraassa paikassa majailee; ei oo pyörää, jumppapalloa, eikä oikein mitään muutakaan. Onneksi mukana on sentään neljät uikkari :o. Oon mä tässä ehtinyt kuitenkin pari kertaa saleilla, kerran juosta ja kerran uida. Petreliuksen 4x25-ratainen halli on tällä hetkellä Turun parhaimmistoa, joten voitte arvata, kuinka kivaa oli uida. Tämän aamuinen kolmen kilsan kelailu oli melkoista pitkän pinnan kouluttamista, ohittamista piti harrastaa nimittäin aika monta kertaa. Tahdon taas Märskyyn, jossa on tasan kerran ollut mun makuun vähän liian paljon porukkaa.

Totesin muuten tuossa äsken, että olen siirtynyt uinnissa uudelle tasolle. Kisoissa nimittäin saavutin ensimmäisen pronssitason suorituksen. Siis tästä  luokittelusta. Naisilla vinstan vaatimus oli siis 36,93, miehillä tämä on pitkällä radalla 32,56. Uinnissa nuo luokittelut tuntuvat olevan helpompia lyhyemmillä matkoilla, päinvastoin kuin yleisurheilussa, jossa pisimmillä matkoilla naisissa ainakin B-luokat on aika helppoja, kun taas viiden tonnin alkaa olemaan mulle jo vaikea ja 1500m:n melkeinpä mahdoton. Tässä siis yleisurheilun luokittelutaulukko. Tuon uinnin suhteen on vuodatettu niin paljon hikeä ja ihan oikeasti kyyneleitäkin verrattuna juoksuun, että olen oikeasti tosi tyytyväinen tuon rajan ali uimisesta, noissa juoksuissa rajojen alittelu ei oo ikinä tuntunut yhtään samalta, vaikka ovatkin periaatteessa vähän paremman (muttei nyt kovin hyvän kuitenkaan) tason suorituksia kuin mun kolibriuintini. 

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hienosta uimakisasta! Myös seurapisteet olivat hienot. Terveisin Kirsi

Kipa kirjoitti...

Kiits. Seurapisteet oli kyllä ilahduttavan hyvät. Toivottavasti tuut Saloon sitten keväällä säkin niitä kartuttamaan ja viestejä kauhomaan.

Mikko kirjoitti...

Hetkinen hetkinen hetkinen!

"Et oo oikein kerennyt reenaan", mutta silti 4 treeniä kolmeen päivään tehtynä!?!?

Tsiisus, hyvä että tulee joskus tollanen "lepoviikko" ettei lähe homma lapasesta ;-)

Onnittelut hienoista uinneista. Vauhdit senkun paranee...

Kipa kirjoitti...

Mikko, etkö oo vielä huomannut, että triathlonistien todellisustaju on hieman ehkä hämärtynyt ;)

Toisaalta mä oon myös ymmärtänyt, että punttitreenejä ei lasketa, koska triathlonistien harkkapäiväkirjoissa ei näy sellaisia ollenkaan. Olen siis päätellyt, että puntti on kuin hyötyajo, täysin turhaa. Eli oon treenannut kaksi kertaa ja nyt on jo torstai. Aukotonta päättelyä taas kerran.

Mikko kirjoitti...

No ni!
Siks mä en varmaan käykään salilla enkä hyöty-x kun niitä ei saa merkata harkkapäiväkirjaan.
Ois toi pitänyt hoksata että alitajuntaisesti tuon vuoksi on jäänyt väliin...
...ja jumppa vielä lisäksi toisesta syystä ;-)

Kipa kirjoitti...

Oot nyt selvästi päässyt asian ytimeen.