perjantaina, lokakuuta 21, 2011

Pitkän radan mastersmestaruuskisat Porissa - 800 vu

Jopas kulki. Vielä lähtöpallille kiivetessäkin jännitti niin paljon, ettei mitään rajaa. Lähtöhyppy oli ihan kamala lätsähdys, mutta pääasia oli, että lasit pysyi päässä, eikä tullut varaslähtöä. Tästä eteenpäin koko uinti oli mieletöntä tykitystä. Ekan satkun jälkeen olin erässä vielä vissiin viimeisenä, mutta sitten lähdin parantelemaan asemiani. 400m:n kohdalla tiirailin aikaa ja sitä oli mennyt vasta alle 6.50 (tarkalleen itse asiassa 6.47). Ihmettelin, että miten nyt näin, kun ei tunnu edes yhtään pahalta ja salaiseksi utopistiseksi tavoitteeksi olin laittanut 14.00 ja ajattelin sen olevan varmaan ihan mahdoton. No, koska olo oli vielä kuudessa sadassa metrissäkin ihan hyvä, niin pikkuhiljaa kiihdyttelin ja vikan satkun tulin käsittämätöntä vauhtia (siis mulle käsittämätöntä vauhtia) 1.31. Tähän tietty auttoi se, että pelkäsin yhden tytön tulevan ohi ja kilpailuviettisenä henkilönä päätin, että se ei ohi mene. Lopputuloksena oli mulle aivan loistava 13.17.77 aika (eli alle 1.40 keskimäärin satkut!), erän kakkossija ja ikäluokassakaan en jäänyt edes viimeiseksi, vaikka olin tästä melkein varma ennen kisaa, sen verran hyviä aikoja muilla oli. Olen muutenkin tosi tyytyväinen uintiin, potkutreenit ovat tuottaneet tulosta ja koko matka mentiin kuustahtipotkua ja jopa valkku sanoi, että käännökset ovat parantuneet kovasti. Siis mä liu'uin joka käännöksessa sen viis metriä ja se on mulle tosi hyvin kisoissa, missä hapottaa (no, okei, ei pitkillä matkoilla hapota, mutta happi loppuu). Loistoalku kisoille siis, tästä on hyvä jatkaa huomisen vinstalle ja satkulle. Pori vaikenee, mutta vain hetkeksi.

2 kommenttia:

Nyy kirjoitti...

Kovaa oot kyllä menny! Tsemppiä jatkoon :)

Kipa kirjoitti...

Kiits