sunnuntaina, maaliskuuta 17, 2013

"Keskittykää naiset" eli...


Focus Ladies. Sellaisessa pyöräporukassa mun olisi tarkoitus ajella ensi kesänä vähän kilpaa, riippuen tietenkin kuntoutumiseta. Tarkoituksena olisi ainakin osallistua johonkin tempoon ja jos opin ajamaan ryhmässä, niin sitten jossain ihan maantiekisassakin. Tämän vuoksi siis kävin ennen leikkausta kärsimässä spinningissä ihan urakalla. Kesän mahdolliset kisat ovat kuitenkin mulle lähinnä opintomatkoja tän olkapääkuntoutuksen vuoksi. Vaikka voinkin ajella trainerilla (tänä aamuna kaksi tuntia surritin menemään...), niin se pitää tehdä aika soveltaen, mitenkään kovin isoilla kuormilla ei voi ajaa ja vielä vähemmän isoilla kadensseilla, koska siinä alkaa jo yläkroppa heilumaan liikaa (vaikkei tietty pitäisi, mutta mun pyöritystekniikka ei taida ihan vielä olla kauheen hyvä...). Treenaaminen on siis vähän tälläista, yritetään tässä jotain pyristellä tyyppistä meininkiä.  Kaikki voisi muuten käydä liittymässä Focus Ladiesin Facebook-faneiksi ja jos tahtoo, niin tiimin nettisivuja voi kädä tutkimassa täältä.

Kävelyä on harrastettu tällä viikolla ihan urakalla, 80km. Tästä tosin osa on työmatkojen 2,5km:n pyrähdyksiä, mutta myös pidempiä lenkkejä on tehty. Eilen kävelin 18km kolmessa tunnissa. Jotta lenkki ei olisi ollut liian tylsä, kävin kiipeämässä 7 kertaa Malminkartanon mäelle. Touhu on hyvää intervallikuntoilua, ainakin Garminilla mitattaessa mäelle takaa (Vihdintien suunnasta) noustessa tulee pituutta reilu 600m ja nousua 58m. Sykkeen saa tässä puuhassa nousemaan ihan hyvin :) En ole muuten ikinä juossut edes tollaista kilometrimäärää viikossa, mutta kävely onkin jaloille aika paljon helpompaa. Eilisen superlenkin jälkeen kyllä on vähän sääriä jomottanut, vaikka olenkin nostanut kävelylenkkien pituutta hitaasti, ja ennen eilistä lenkkiä olin jo kävellyt yli 2,5 tunnin lenkkejäkin ilman onglemia. Nyt ulkona oli kyllä sen verran liukasta, että luulen tämän olleen myös yksi osatekijä tuohon jomotukseen, kun joissakin paikoissa saa olla tosi tarkkana, ettei kaadu, mikä olisi olkapään suhteen täysi katastrofi. No, tänään en kävele, joten jalat saavat lepoa.

Olkapää on ollut  melko vaihteleva. Töitä se on kestänyt hyvin ja käsi nousee jo vaakatasoon. Pe-la yöllä oli kuitenkin tosi kipeä ja myös lauantaina mutta tuo kävelylenkki auttoi jäykkyyteen ja kipeyteen. Ehkä sillä oli jotain tekemistä tuon säryn kanssa, että perjantaina töistä tullessani olin aivan poikki ja ilta meni sohvalla kyhjöttäessä. No, joka tapauksessa, jos ennakkokaavailut pitävät paikkaansa, käden liikerajoitteet poistuvat 11 päivän päästä (no ei se käsi kyllä silti varmaan suunnilleen mihinkään liiku), juoksukieltoa on 26 päivää ja uintikieltoa 53 päivää.

PS. Eilen mun piti tulla Kanarialta pyöräilemästä. Joo-o, onneks on matkavakuutus, joka korvaa tällaset. Mallorcallekaan en taaskaan pääse, alkaa jo oikeasti ihan tosi jurppimaan, vaikka tietty noilla palautuneilla rahoilla saa lohdutukseksi Iisan, kunhan se joskus saapuu.

7 kommenttia:

Iina kirjoitti...

Hei siistiä, onneks olkoon tiimipaikasta! Kesällä varmaan sit nähdään pyöräkisoissa. :)

Päpä kirjoitti...

Tein työtä käskettyä ja kävin tykkään facessa :) 80 km kävelyä, huh huh. Saiskohan sitä joskus juostua ton verran viikossa?!?
Et sä kyllä ihan terve oo :) :)

Ite on tullut maattua vaan sohvalla töiden lisäks, eka oli viikko vaan palauttelua ja tällä viikolla sit flunssan poikasta, niin en uskaltanut töiden lisäks urheilla. Eilen olin kävelyllä ja höntsyissä. Tänään hiihtään :)
Meen muuten sinne uinnintekniikkakurssille, joten kai se on kohta otettava silvia lainaks ja vähän sillä treenattava... et voidaan vaihtaa osia, ja pääse nauttiin triathlontunnelmasta edes jollain lailla. Oisko hyviä kisaideoita? :D

Kipa kirjoitti...

Nii, ehkä nähdään pyörittelemässä kilpaamtai siis toivottavasti nähdään sitten loppukesästä.

Pöksy: joo, terve ei ole olkapää ei ;) Hyvä, että meet kurssille, katotaan, jos testaisit Silviaa vaikka sitten kun tuut tänne käymään? Kisaideoita kyllä löytyy, vaikka Kukkia triathloniin vanhoille kouluhoodeille ja on kyllä muitakin ideoita, niitä riittää varmasti.

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Onnittelut tiimipaikasta! Mitä se muuten käytännössä tarkoittaa?

Hienoa, että on vakuutukset kunnossa silloin kun jotain sattuu!

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Onnea Kipa uusista tuulista! :) Upeita kilometrejä tulee kaikesta huolimatta! Ei muuta kuin tsemppiä! Kyllä se vielä palkitaan. :)

Kipa kirjoitti...

Tiimipaikka nyt ei varsinaisesti mitän kauhean ihmeellistä tarkoita, mutta pyöräilyhän on oikeastaan joukkuelaji, niin FL:ssä yritetään tuoda tuota näkökulmaa myös naispyöräilyyn (kuten myös Iinan tiimissä). Itsellehän tästä on hyötyä treenien muodossa, mahdollisena ajoseuranana, superhyperihanina spinningtunteina ja tietysti kisoihinkin sitten saa apuja ja tiimin valkuilta voi kysellä neuvoja :)

Pia [Kaukomara] kirjoitti...

Kuulostaa tosi kivalta!