keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Tyttölenkillä

Terveisiä teetauolta! Viikonloppu meni häähumussa ja urheilut jäi aika vähille ja maanantainakin oli työreissu, ja muun elämän vuoksi suunniteltu iltauinti jäi väliin ja tiistaiaamunakin nukutti niin paljon, etten silloinkaan jaksanut mennä polskuttamaan. Elämässä on onneksi tärkeämpiäkin asioita kuin treenaus! Tiistaina sitten tuli hypättyä pitkästä aikaa pyörän päälle ja ajeltua pitkä lenkki, kun käytiin Iinan kanssa pyörittelemässä kevyt, mutta vähän pidempi lenkura. Oli hauskaa saada välillä naisnäkökulmaakin tähän pyöräilyyn ja aika kului mukavasti, vaikka ajeltiinkin Itäväylää aika pitkät pätkät.

Huomenna sitten taas tulee startattua, kun Porvoon jokamiestriathlon matkoilla 200-12-3 on tosiasia. Triathlon muuttui jo hetken duathloniksi, kun uintipaikalla oli levää, mutta tilanne on korjaantunut, joten päästään uimaankin. Tämähän on ainoastaan positiivista, sillä duathlon matkoilla 3-12-3 olisi aivan hirveää. Vai kuinka moni haluaisi raastaa kaksi coopperia ja niiden välissä 12km pyörää täysillä? Kisaan en jaksa valmistautua sen enempää kuin muihinkaan "koitoksiin" tänä kesänä on tullut valmistauduttua, eli tänään juoksen töistä kotiin ja huomenna töihin pyörällä (ei kiitos enää busseja, tänään alle 12 km:n matkaan meni tunti...). Josko näiden kisojen jälkeen menisi vielä kerran Pepen tempon ajamaan ja saisi sielä puristettua edes yhden sekunnin ajasta pois, jotta pääsisi uudelle minuuttiluvulle. Se olisi nannaa :) Töissä on kyllä hienoa, saan kuunnella päivät pitkät panhuilumusiikkia, jota viereisestä toimistosta raikaa. Tänään onneksi selkiytyi syksyn opetuskuviot, niin voi alkaa sitäkin puolta suunnittelemaan.

Tajusin muuten just, etten oo vähään aikaan käyttänyt vammat-tagia, mikä on ehdoton syy lisätä tähän postaukseen ilo-tagi :)

2 kommenttia:

Iina kirjoitti...

Kiitos vaan lenkkiseurasta! Oli kyllä mukavaa. Enpä muuten olis uskonut että yli neljän tunnin lenkki vois mennä noin kevyesti ja nopeesti. :D

Kipa kirjoitti...

Joo, yksinään tehdyt pitkät lenkit on kyllä paljon pidempiä.