tiistaina, syyskuuta 27, 2011

Viikonlopun ruokalista

On syötävä, jotta jaksaa reenata. Oon siis syöny. Viime viikonloppuna menyyssä on ollut mm.

 Täysjyvälasagnea


 Jääkellarin lohella (oli muuten helppo tehdä) ja turkkilaisella jogurtilla täytettyjä lettuja

Raparperiruukkuja vaniljajäätelön kera.

Kaikki kolme kokkailua onnistui hyvin ja ruoat oli vallan maistuvia (ainahan mun kokeilut ei onnistu, vaikka kaikki on syödyksi tulleetkin, makuhermoni ovat vain vähän vaativat). Erityisesti noi raparperiruukut oli loistavia, ulkonäkö ei nyt ehkä ihan anna täyttä oikeutta ruokalajille, mulla kun ei ole taiteellista lahjakkuutta pätkääkään.

Oon vieläkin niin kovin iloinen lauantaista. En ymmärrä, mistä se vauhti taas kisaan löytyi,  kun vielä kolme viikkoa sitten en pystynyt juoksemaan tuota vauhtia edes tonnin vetoja. Sunnuntaina hyvä mieli jatkui, kun kävin polkaisemassa syksyn vika maantielenkin. Oli ihanaa ajaa pitempään ihan yksin auringonpaisteessa ja vaikka meno oli väsynyttä, niin ei haitannut. Iltauinnit Märskyssä on kanssa hienoja. Hienointa niistä tekee ehdottomasti se, että reenin jälkeen voi mennä vielä vähän sinne "hieronta-altaaseen" lillumaan ja rentoutumaan. Aamu-uinneilla rentoutuminen kannattaa jättää väliin, jottei nukahda kesken luennon pidon :) Pikkuhiljaa pitäisi kyllä alkaa toimimaan vähän Porin kisoja silmällä pitäen. Tän aamun Pingviinien Helsinki-jaoksen reenit oli laiskaa potkimista, kun Tampereella kuulemma vedetään sarjoja tyyliin 4x100 nelosta. Koskahan mä oon uinu viimeks muuta kun ykköstä tai kakkosta? Ehkä heinäkuussa. Huomena on ansaittu lepopäivä kropalle, aivot yrittää taas ymmärtää tanskaa.

Ei kommentteja: