Leirikuulumisia

Sitten viime postauksen asiat parantuivat kummasti, kun a) sain lääkäriltä droppeja (älkää kysykö mitä) b) aloin nukkumaan auki olevan parvekkeen oven vieressä, jotta on raitista ilmaa (pipo päässä, kaulaliina kaulassa ja villasukat jalassa kun on niin kylmä) c) välttelen mahdollisimman paljon meidän huonetta d) vedän astmapiippua aina ennen reenejä. Tauko jäi siis vain päivän mittaiseksi ja pääsin altaaseen seuraavana päivänä. Ja pyöräilemäänkin. Toisesta pyörälenkistä tuli tuskien taival, kun eksyin ja tästä seurauksena päädyin, ajeltuani strutsitarhan ohi, joihinkin tosi jyrkkiin mäkiin, kun alunperin tarkoituksena oli kiertää pidempää kautta ja päästä nousemaan loivemmin. Yhteensä nousua tuli tällä kertaa "vain" 200+600 metriä, kun ensin lähdin ylös, sitten meren rantaan ja sitten taas ylös. Paluumatkalla pääsinkin tykittämään ihan kunnolla ja testailemaan ekaa kertaa kunnolla niitä lepotankoja. Oikeastaan niillä ajaminen oli aika helppoa, eikä Silvia tuntunut yhtään tavallista kiikkerämmältä. Tosin eipä tuo ajoasentoakaan oikeastaan madallu, mitä nyt tulee kapeammaksi ja sormet myös kestää paremmin.

Seuraavana päivänä taas uitiin, mutta järkyttävän huono keli esti pyöräilyn, vettä tuli niin paljon, ja tuuli, että pyöräily olisi ollut tosi vaarallista. Lenkkarit siis vain jalkaan ja löpsyttelemään tunniksi. Seuraksi tuli yksi leirin muista triathleeteista, joista kyllä kaikki on aikas lailla mua parempia ja joiden kanssa en sitten lopulta uskaltautunut pyöräilemään ollenkaan. Illalla olo tuntui ihan ei-mitääntekemättömältä ja kävin vielä läpsyttelemässä 5x300m altaassa. Päivän saldoksi tulikin sitten 4.5k uintia, mikä on ehdottomasti suurin uintimäärä yhden päivän aikana ikinä ainakin tähän asti, ehkä joskus vielä tuollaisetkin määrät ovat ihan arkipäivää. Kummasti sitä vielä jaksoi kauhoa, kun muuten on niin löysää tämä elo täällä.

Eilen olikin sitten leirikisat, joissa metsästin kyseenalaista kunniaa omistamalla kirkkaasti tiheimmän käsivetofrekvenssin. Etenemiseen tällä ei ollut mitään apua ja satasen ja viidenkympin ajat olikin tositosi huonoja ja satasella hyydyin pahemmin kuin ikinä kuvittelin olevan mahdollista. Tosin vielä puoli vuotta sitten olisin noistakin ajoista ollut äärimmäisen iloinen. Tätä ennen ei-niin-hyvä päivä oli alkanut varpaan murtamisella, tai ainakin mustaksi muuttumisella. Iltapäivällä sitten taas pyöräilemään. Keli oli taas varsin tuulinen, mutta niin vain lähdin vuoria kohti. Aronaan asti (~600m:n korkeudelle) puskin ja vielä jonkun kilometrin (siis matkassa, ei korkeudessa) ylemmäksikin. Sitten vastaan tuli kaksi superpyöräilijää, jotka olivat hetkeä aiemmin ajaneet musta ohi, ja totesin, että jos noi ei uskalla ajaa tässä tuulessa, en mäkään uskalla. Alastulo oli taas tosi pelottavaa, tuulenpuuskat oli tiedotuken mukaan jotain 16.5 sekkaa ja mun pyöränkäsittelytaito luokkaa nolla. Muutenkin alkoi paikat prakaamaan ja onnistuin vielä eksymään takaisintulomatkalla. Yhteensä sain pyöriteltyä 30 kilsaa, mutta tähänkin meni kaksi tuntia, kun edes alas en uskaltanut tulla lujaa. Että kilsoja on kertynyt tooosi paljon.

Tänään aamulla reenit ja illalla meen varmaan vielä uimaan. Kroppa ei nyt kestä enää pyöräilyä, mikä on tosi harmi, kun tänään olisi hyvä sää ja muut lähti valloittamaan Teideä, mutta mieluummin himmaan nyt kuin koko loppukevään. Juoksukaan ei varpaalla onnistu. Siispä kokonaisuudessaan aika heikkoa on ollut tuo muu kuin uintitreeni, mutta kyllä nyt oon ihan kivasti olen saanut tehtyä juttuja. Huomena lähdetään kuitenkin kohti kotia ja mielessä siinteleekin jo sitten seuraava etappi. Sata kilsaa Kuopiossa luistimilla. Pitäisi vissiin vähän reenata...

Kokonaisuudessaan siis kiva reissu, huippukiva leiriporukka ja iltaisin hyvä ruoka, on ollut oikein mukavaa. Hotelli on tosi huono ja palvelu aika töykeää (huoneen vaihto osoittautui täysin mahdottomaksi), eikä sääkään nyt ihan suosinut. Kuulemma esim. Mallorca ja Gran Canaria ovat parempia pyöräilykohteita, täälä on ajoittain tosi huono asfaltti ja rojua tiellä, minkä minäkin kyllä karvaasti koin rengasrikkona. Uiminen sen sijaan oli kivaa, mikäs siinä, kun aina oli mukava puolentoista tunnin reeniaika, valmis ohjelma ja muitakin kauhomassa. Kuudensadan metrin lättäriuinti tai potkut ei tunnu enää missään, ja tästä on hyvä jatkaa kohti Kotkan lyhyen radan masterskisoja ja sielä kesällä siintäviä kivoja triathlonkoitoksia.