Täällä taas!

Heipsan ja riemukasta ja harjoitteluntäyteistä uutta vuotta vaan kaikille!

Teillä onkin ollut varmaan jo kova ikävä kuulumisiani ;), joten tässä pikkuhiljaa päivittelen viimeisen kolmen kuukauden juttuja, laji kerrallaan.

Tänään kuitenkin keskityn eilisiltaan ja tähän päivään. Asiahan on niin, että olen juossut joka vuosi jonkun kisan vuodesta 2002 lähtien. Vähintään ecross on tullut pingottua ja enemmän tai vähemmän hyvällä suorituksella on aina kuitenkin maaliin päästy. Tänä vuonna ei ollut ecrossia ja vaikka olisi ollutkin, en olisi voinut siihen osallistua. Asia kaihersi takaraivossa ja syksyn mittaan aloin katsastamaan, josko jossakin lähistöllä julkisella liikenteellä saavutettavassa paikassa olisi kisa. Teivo-cupit ja Tajujen R5:set olivat juurikin väärinä päivinä ja koska en voi kovin pitkää matkaa pinkoa, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi Teivon uudenvuodenjuoksu, joka on 5,6km. Pysyin tuosta hiljaa tälle viikolle asti, jolloin sitten totesin, että kyllä, pystyn osallistumaan, enkä onnistunut hankkimaan edes perinteistä kisaflunssaa. Hyvähyvä. Lähtökohdat kisaan olivat hienot. Maanantaina eka kerta juoksua lujaa sitten Kiskon ja kun nämä olivat TT226:n tappotreenit Pirkkiksellä, niin mitähän siitä seurasi? Pohkeet ja sääret olivat vielä eilenkin tosi kipeät. No, ei se mitään, sillä viimeistelyharjoituksen virkaa hoiti torstaina suoritettu vajaan parin tunnin hiihto Hervannassa. Täällä meillä päin ei tunneta käsitettä tasainen latu, vaan ylä- ja alamäkiä on jatkuvalla syötöllä (ne Pirkan hölkän mäet, kyllä te tiedätte). Muutenkaan en ole varsinaisesti oikein hyvä hiihtämään, joten tuo lenkkihän mentiin sitten kaikkea muuta kuin pk-vauhtia. Eilen ei tuntunut yhtään kisapäivältä ja syöminenkin tuli hoidettua töissä niin ja näin. Kotona sentään havahduin tähän maailmaan ja yritin näön vuoksi juoda vähän urheilujuomaa. Ripustelin itseeni heijastimia, jotta varmasti näkyy ja kun sponsorikin oli todennut jälleen kerran auttamishalukkuutensa (miten mulla voikin olla näin hienoja ystäviä, että ne lähtee uudenvuodenaattona omasta aloitteestaan mukaan kisapaikalle?) alkoi jo vähän kisatunnelmakin nousemaan. Teivossa sitten verkkasin (ja muut verkkas myös ja mä mietin, että miten ne juoksee noin lujaa) ja sitten mentiin. Parin minuutin juoksun jälkeen olin toiseksi viimeisenä ja mietin, että miten ne KAIKKI juoksee noin lujaa. No, ekan kilsan kohdalla pääsin ohittamaan ekan kerran ja mietin, että toivottavasti ko. henkilö ei ohita mua loppupätkällä, kun olen tainnut aloittaa vähän liian kovaa, kun jo nyt vähän heikottaa. Kummasti tuo tunne hävisi, kun seuraava selkä alkoi lähestymään... Ennen kääntöpaikkaa pääsin siis toisen kerran ohituspuuhiin (tässä vaiheessahan miesten kärki oli tullut jo aikaa sitten vastaan). Puolimatkassa aikaa oli mennyt 12.50 ja mietin, että miten minä olin päässyt noin lujaa, ja miten ihmeessä jaksan samaa vauhtia takaisin, kun vähän oli vastatuulta ja reittikin näytti epäilyttävästi hienoiselta ylämäeltä (tosin reitti oli kyllä kokonaisuudessaan tasaisin, mitä olen koskaan juossut). No, koska alkoi tuntua jo tosi pahalta, keskityin muihin juttuihin, eli vanhaan kunnon askeleiden laskentaan. Ehdin päästä viiteensataan, kunnes tajusin, että edessä oleva juoksija olisi vielä mahdollista saada kiinni. Yritin kuitenkin vähän hillitä itseäni, koska matkaa oli vielä n. kilometri ja kilometrin loppukiriin mulla ei ollut paukkuja, sillä nyt tuntui jo oikeasti ihan kamalalta. Hitaasti kuitenkin selkä läheni ja vihdon, pitkällä loppukirillä pääsin ohi. Nyt päästiin jo kunnon loppusuorafiilikseen (eli tuntui siltä, että laatta lentää ihan just nyt), mutta pakko oli puristaa viimeinen sata metriä ja pääsinkin maaliin ajassa 25.51. Toka puolikas olikin siis vain 10 sekkaa hitaampi kuin eka, eli hyvinhän se meni. Naisten sarjan neljästä osanottajasta olin toinen ja sain palkinnoksi ryppyvoidetta ja shampoota :) Ennakkoilmoittautuneena sain myös lakun, joka teki minut oikein onnelliseksi, vaikka pohkeet olivatkin nyt jo aivan jumissa. Sitten kohti uudenvuoden viettoa, joka sisälsi muun muassa vähän putkessa konttaamista ja tulevan olympiavoittajan vetämää jumppaa. En vain ole ihan yhtä notkea, mutta mä en tulekaan ikinä voittamaan olympialaisissa.

Tänään nukuin pitkään ja sitten kohti Nässyn retkiuistelurataa ekaa kertaa tänä vuonna ja myös koko talvena. Luistimia oli kyllä jo ulkoilutettu aiemminkin Pynsän kentällä, mutta nyt oli edessä kunnon luistelua ilman liian usein eteentulevia kaarteita. Rata oli melko huono, mutta kyllä sielä luisteli. Lunta oli tamppautunut jonkin verran rataan, ja olihan sielä toki radan tilaa "parantelemassa" muitakin kuin luistelijoita, kuten esim. koiravaljakko. Ennen rata oli myös kahdeksikon muotoinen, mutta kun nyt ei ole ympyrälenkin mahdollisuutta, on vastaantulijoita tosi paljon. Pimeän tultua väki vihdoin väheni ja pääsin luistelemaan vähän paremmin, kun ei tarvinnut koko ajan väistellä ja ohitella muita. Reilun parin tunnin setti oli kuitenkin riittävä ja kotimatka alkoi. Kohta pitäisi vielä tervehtiä aurinkoa muutama kerta, mutta sisäiselle viisaudelleni en ajatellut kumartaa. Tästäkin aiheesti lisää sitten joskus, kun kerron syksyn jooga- ja pilatestunneista.

Ai niin, tässä blogissa on toistaiseksi yksi kielletty aihe. Se sijaitsee tossa mun oikean säären ja reiden välissä ja siitä ei puhuta. Nih.