Suomen yksi valtti on tietysti se, että saa harrastaa kivoja talvilajeja. Ykkösjuttuna mulla on retkiluistelu (tai oikeammin matkaluistelu) ja tavoitteena on kuuden viikon päässä siintävä Finlandia Ice Marathonin 100 km. Siinä onkin tavoitetta, sillä vasta tänään meni luistelumäärä yli sadan kilsan ja aikaa ei ole ihan kauheasti kuitenkaan tuota treenailla. Eli se on sitten mentävä vanhoilla pohjilla, joita ei kyllä pahemmin ole, kun eihän viime talvena tietysti tullut oltua luistinten päällä kertaakaan. Nässyn rata on aika surkea, joten suuntasin tänään parin tunnin luistelusessioille Ylöjärven Keijärvelle. Siellä rata oli ihan kivassa kunnossa, vaikka vettä olikin noussut muutamassa kohtaa jäälle häiritsemään. Siellä pistelin sitten kuusi kertaa n.3 km:n pätkän edestakaisin, kun rataa ei oltu ehditty auraamaan ympyräksi eilisen pyryn jäljiltä. Pyrin käymään kaksi kertaa viikossa luistelemassa, kerran tunnin Pynsällä rataa kiertämässä ja kerran pidemmän lenkin järvellä. Tällä hetkellä saldo on vain 8 tuntia, mikä on aivan liian vähän Kuopiota ajatellen, mutta asian kanssa on nyt vain elettävä, kun ei vaan voi keskittyä paljoa luisteluun. Kai ne juoksu-, pyörä-, uinti- ja hiihtoreenit luisteluunkin auttaa? Luistelu on siitä mulle tosi hyvä laji, että en ole saanut siinä itseäni mitenkään rikki. Ja se onkin melkoinen saavutus, sillä kaikki muut lajit on mut jollakin tapaa vammauttanut. Toki noissa luistelusessioissa on selkä kovilla, mutta muuten tuo on varsin kroppaystävällistä harjoittelua, jossa on helppo tehdä pk-harjoitusta.
Pk-vauhdeista ei sitten voikaan sitten puhua hiihdossa, jossa syke huitelee koko ajan ultimatum-lukemissa. Hiihdossahan mulla oli sitten vuoden 2005 Pirkan jälkeen pienehkö tauko, joka loppui Pyhän hiihtolomalle tossa juuri ennen itsenäisyyspäivää. Siellä, erittäin vähäisessä lumimäärässä lykin pääasiassa 2.4 kilsan tykkilumiladulla ekana iltana reilun kympin ja seuraavana neljänä päivänä yhteensä satasen. Joka toinen päivä vapaata, joka toinen päivä pertsaa. Pertsasta ei tule yhtään mitään ja vaparikin on vaikeeta, olen vain aivan lahjaton hiihtäjä. Viiden vuoden kypsyttelyn aikana olin kuitenkin oppinut hiihtämään wassua, mikä oli melkoinen yllätys. Kovin pitkiä pätkiä en tuota kyllä lyki, vaan pääosa menee kuokalla tai sitten jos muistan vaihtaa mogrenilla tai sitten tasatyönnöllä, joka on tosi kivaa. Pertsalla raahaudun jotenkin vain eteenpäin. Pyhän jälkeen hiihto on ollut melko rajoittunutta, 74 kilsaa on tullut plakkariin. Tapaninpäivän hiihto oli kamalinta ikinä. Suolijärvellä on muutenkin aikamoista sivakoida, mutta parinkymmenen sentin kerros pehmeää lunta teki lenkistä jo aikamoisen ponnistuksen. 8,6 kilsan ja 55 minsan jälkeen luovutin, koska jos olisin yrittänyt hiihtää vielä kolmannen kiekan, en olis enää päässyt niitä mäkiä ylös muuta kuin sivuttain tamppaamalla. Hervannan mäkimaaston vuoksi suuntasin helatorstaina Kauppiin, jossa pääsee hiihtämään tasaisempaa maastoa. Suksi alkoi jossain vaiheessa jopa luistamaan ja ihmettelin, mihin ne kaksi mäkeä Kauppi-Niihama väliltä oli kadonnut. Mannerheiminkalliolla sitten löytyi jo taas tuttua ylämäkimeininkiä. Tällä hetkellä mielessä siintelee, josko puolipirkan lykkisi (vapaalla siis), mutta tuo on aika paljon kyynärpäistä kiinni, ne kun ei ole ihan kauhean innoissaan välttämättä hiihtelystä. Tällä kertaa mulla on onneksi vapaaseen hyvät sukset, kun äidin sukset abduktoituivat tänne minun tykö. Sinänsä ihan järkevää, että sukset on sielä, missä monotkin, sillä mähän tarvitsen niitä monoja luisteluun. Eikä äippä niillä kuitenkaan hiihtäisi, viime vuonna ei kertaakaan ja noi mun hiihtelyt (joista ehkä noin 150 kilsaa on vapaalla) on kyllä tuplanneet niiden suksien hiihtomäärän. Pertsaan on mun aikanaan opiskelijabudjetilla hankitut vähän halvemman hintaluokan laudat. Vapaatahan mä niillä kyllä hiihdin silloin, mutta nyt oon siis muutaman kymmenen kilsaa yrittänyt muistella, miten se vuorohiihto menikään. Vähän kyllä muuten jännittää, että jos kädet kestää ja voin mennä puolipirkkaan, niin alitanko äipän ajan Finlandia-hiihdossa. Harmi, että Finlandia on viisi kilsaa pidempi, äiti hiihtää pertsaa ja on kuitenkin mua vanhempi... Juu, mutta hiihto on mukavaa myös, vaikkei luistimilla kiitämistä voitakaan.
Tänään koin muuten kaksi juttua, joita en halua kokea uudestaa. Ensimmäinen on jäätyneen lenkkarin jalkaan laittaminen. Koska jäällä oli vettä, ja koska luistinradan päähän kävellessäni jouduin tällaisen vesipaikan yllättämäkseni, kastuivat lenkkarit melko pahasti. Repussa oli onneksi varasukat, mutta kahden tunnin luistelun jälkeen mua odotti täysin koppuraksi jäätyneet lenkkarit. Onneksi tuo luistinrata onkin vaan sellaisen reilun tunnin bussimatkan päässä kotoa. Toinen melko kiinnostavan tuntuinen juttu oli syvän vatsalihaksen elohiiri...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti