Jussin luistelu

Tämä kisa on omistettu Elina Jouhkille, kuten hänelle kesällä lupasin (lupasin siis, että kunhan ensimmäisen kisani teen, koska se sitten onkin, omistan sen hänelle). Elina on triathlonisti, joka taistelee syöpää vastaan ja jolle moni kuntoilija ja urheilija on omistanut kisansa viime kesästä lähtien.  Tämä, koska meillä on mahdollisuus kisata, toisin kuin Elinalla.  Koska kesällä mulle ei riittänyt Team Elina Jouhkin käsivarsinauhoja, pyysin sen lainaan Pialta, jolle suuri kiitos. Jos vain voit, liity kantasolurekisteriin, voit pelastaa jonkun hengen (ja ehkä joskus joku pelastaa sinun, tai lapsesi, tai sukulaisesi hengen). Voit myös osallistua syöpäsäätiön keräykseen.

Team Elina Jouhkin käsivarsinauha

 Sitten itse raporttiin:

Kauan kaivattu päivä koitti vihdoin tänä aamuna. Kisapäivän aamu!!! Edellisistä kisoista oli yli kaksi vuotta (tai no, kävinhän mä reilu vuosi sitten juoksemassa sen kahden kilsan testijuoksun) ja mua kyllä jännitti nyt ihan tavallista enemmän.

Ilmassa oli monta kysymysmerkkiä, olihan viimeistely mennyt ihan täysin reisille. Keskiviikkona piti käydä tekemässä luisteluharjoitus, jonka aikana pari kilsan vetoa. No, Pirkkolassa ei pahemmin luisteltu, paitsi keskialueella, koska radalla jää petti (oli jäädytetty vissiinkin päivän mittaan, mutta yksi pakkasaste ei ollut riittävästi) ja siellä ei ihan oikeasti voinut luistella. Tyydyin sitten 45minuutin haahuiluun jäällä pelikentällä. Kävin teroituttamassa luistimet, ja niitä piti testata eilen. Mutta... Rataa ei oltu aurattu!!! Lunta oli kymmenisen senttiä, joten minkäs teet, se siitä terävien luistinten testaamisesta.

Lähtökohdat siis olivat ne, että olin harjoitellut kuusi viikkoa luistelua (yhteensä 20h), terävillä luistimilla nolla tuntia, tekojäällä nolla tuntia, peesiharjoittelua nolla tuntia. Great. Asiaa perehtymättömille voin muuten kertoa, että tekojää on ihan erilainen kuin luonnonjää. Ja retkiluistimilla luistelua radalla - no, siinä antaa tasoitusta vähän samaan tyyliin kuin luistelisi pertsan suksilla (tunnetusti olen sen ainoan Pirkan hiihtoni hiihtänyt vapaalla tyylillä pertsan suksilla). No, kierroksia oli edessä 75, joten ehtiihän siinä tottua jäähän. Näissä geimeissä pitää olla luonnollisesti kierroslaskija, jonka sai onneksi ostaa järjestejältä, ettei osallistuminen siihen kaatunut. Oman kierroslaskijani bongasin noin 13 minuuttia ennen starttia.

Eriä kisassa oli kuusi, kaikissa noin 50 osallistujaa. Tässä edellisen, ns. kuuman erän menoa. Radalla tötsiä siirreltiin kaarteessa hieman kisan edetessä, koska jää tietenkin kuluu kisan aikana, luisteltiinhan nytkin yhdessä erässä n. 3900 kierrosta!! Luistelijoita kisassa oli paljon, koska tämä oli Kalevan kierroksen luistelu. Meitä kierrokseen osallistumattomia luistelijoita taisi olla yhteensä alle kymmenen.

Verrata ehdin 11 minuuttia, minkä aikana totesin, etten osaa luistella enää ollenkaan. Olkapään ja polven  vuoksi olen yksinään radalla ollessani luistellut 'väärään' suuntaan, eli myötäpäivään, koska sisäradan puolen kättä ei heilutella kaarteissa ja lantion pitoa ei tarvita tuolla puolella myöskään niin paljoa. Vastapäivään luistelu siis tuntui oudolta, tekojää oli liukas kuin mikä ja vasen luistin tuntui aivan kummalliselta. Viisi minuuttia ennen starttia vaihdoin vielä terien puolia, koska sisäradan puolen tarvitsee pitää jäällä paremmin (ainakin mun tekniikassa) ja vasuri ei oikein toiminut.

Vihdoin tuli startin aika. En ole koskaan luistellut kisaa radalla, joten neutraalikierroslähtöstartti oli mulle uusi juttu. Eli ensin kärkiluistelijan kanssa neutraalikierros ja sitten lähtö. Itsehän olin ajan alkaessa rullata noin 150 metrin päässä lähtöviivasta, että näin. Aika lailla heti selvisi, että mitään minun vauhtiini sopivaa porukkaa ei ole kisassa mukana. Muutama paljon hitaampi ja noin miljoona minua nopeampaa. Kaarteet menin tosi haparoiden ja suorilla sain muita usein kiinnikin. Selkä alkoi tuntumaan jo jossain seitsemän kilsan kohdalla pahalta. Tuuli yltyi ja pumppu hakkasi. Enpä ole noin lujaa luistellut melkein kolmeen vuoteen ja yli 160 sykkeellä on urheiltu viimeisen vuoden aikana lähinnä työpaikan leuanvetoeventissä!

Itselläni kävi tuuri, kun sain luistela neloserässä. Viidennen erän alussa nimittäin alkoi lumisade ja sehän tekee lusitelusta hankalampaa. Erät oli yritetty jaotella tason mukaan, mutta en tiedä, millä meriiteillä mut laitettiin neloserään :) Viimeinen erä muuten lienee vielä käynnissä tätä kirjoittaessa..

Vaikka en koko aikana oppinut luistelemaan kaarretta noin lujassa vauhdissa, alkoi meno sentään jotenkin sujua kymmenen kilometrin kohdalla. Pari kertaa pääsin johonkin peesiin, mutta tajusin onnekseni melko pian, että nämä peesit menevät varsin hitaasti ja lähdin omille teilleni. Porukkaa oli erässä monentasoista ja alussa taisin olla neljänneksi viimeinen. Porukkaa lappasi ohi koko ajan ja siinä vaiheessa kun itse olin luistellut noin 22 km, tulivat ekat jo maaliin. Itsehän aloin tässä vaiheessa pääsemään vauhtiin ja hitaasti, mutta varmasti napsin selän sieltä, toisen täältä. Pikkuhiljaa kierroksetkin hupenivat, 15, 10. Yhdeksän kierroksen kohdalla päätin, että nyt mennään. Vauhti ei tainnut paljon parantua, mutta ei ainakaan hiipunut. Enkä enää peesannut ketään, vaan muut mua, mutta niinpä nekin jäi. Menin ohi uuvahtaneista, jotka tosin olivat jo tulossa maaliin. 5, 4, 3, 2. Tässä vaiheessa joku mies meni ohi ja mua alkoi kiukuttaan. Kuvitteliko se oikeasti voittavansa mut? Pah. Päätin peesata kierroksen ja kolmensadan metrin päässä maalista takasuoralla lähdin painamaan ja niin vain mies jäi kuin nalli kalliolle :D Maaliin saavuin ajassa 1.23.44, mikä oli oikein hyvä suoritus näillä treeneillä. Koska kierrosluistelussa tulee aina vähän ekstraa, tuli mittariin yhteensä 31,8 km (siis virallinen matka oli 30km) ja nopeudeksi tuli 22,8km/h. Onhan se vähän masentavaa, kun Kuopiossa olen luistellut 90 kilometriä kovemmalla vauhdilla, mutta tämä nyt oli tätä rataluistelua. Selvää on, että pitäisi oppia a) luistelemaan b) luistelemaan kaarteita ja c) luistelemaan suoria. Oon aina luullut, että retkiluistimilla ei kaarteita pääse nätisti, mutta niinpä siellä porukka sirklasi niilläkin. Pitää varmaan liittyä taas seuraan ja yrittää saada luisteluopetusta, eihän tästä muuten mitään tule. Niin ja saada kroppa kuntoon, että voisi treenatakin :o Kahden viikon päästä sitten 70 kilsaa enemmän. Huh.

Kierroslaskinjan ei pidä herpaantua. Vauhti pysyi melko tasaisena. Hitaat kierroksen (yli 1.10:n kierrokset) olivat kaikki niitä kierroksia, jolloin erehdyin peesaamaan. 

Siinä sitä on, dataa. Vaikka en luistelutekniikan puutteessa saanutkaan itseäni ihan oksennuskuntoon, niin aika samalla sykeellä mentiin kuin puolikas pitäisi juosta.

Peesiosuudet on helppo bongata matalana sykkeenä (vauhdin hidastumista ei niin selvästi tässä näe). 

Osallistumismitali, jota osaan arvostaa ihan erilailla kuin niitä lukemattomia muita, joita olen haalinut. Ylitin itseni ja mulla oli kivaa. Sijoitus lienee surkeimpia ikinä, mutta ei mua haittaa, pystyin kisaamaan, vaikka joskus epäilin, etten enää koskaan pystyisi. Olkoonkin sivulaji ja ainoa laji, mitä voin tällä hetkellä tehdä, tämä oli mahtavaa! Olen kiitollinen siitä, että sain kokea kisaamisen tunteen ainakin vielä kerran.