Aina nälkä

Taas ollaan menty kaks kovempaa viikkoa, vielä tänään uimaan. "Onneks" lopulta olympialaiset ei pahemmin haitanneet suorituksia, katsellaan sitten taas parin vuoden päästä uudestaan, jos vaikka tulis kesäkisoista yks pronssi... Olisi sen jääkiekon pronssimatsin tietty voinut katsoa, mutta en vaan jaksanut herätä, kun meni leffaillan vuoksi vähän myöhään tuo nukkumaanmeno. Ens viikko on sitten taas rennompaa, kun Päivi tulee eli vähemmän reenejä ja uinnissakin on kevyempi viikko + jätän oman keskiviikkoisen uintitreenini tekemättä. Väliin jää sitten myös seuran tarjoama treenilauantai. "Onneksi" tuo sisältää lähinnä vinkkejä voimaharjoitteluun (ei sillä, kyllä niitäkin tarvitsisin) ja perusuintitreenin, ja paljon teoriaa, - tanskaksi, joten enpä lopulta siitä kauheasti luultavasti kostuisi. Ensi viikkoa seuraavallakin viikolla varmaan kyllä löysäilen vähän alkuun kun torstaina olisi ohjelman mukaan viimeinen mahdollisuus uintitestiin. Kropassa kyllä välillä huomaa, että on menty taas aika lujaa, vähän kolottaa sieltä täältä ja ihan koko ajan on nälkä. Oikeesti, syön koko ajan ja sit vartin päästä siitä kun oon syönyt ihan kunnon ruokaa ihan kunnon annoksen, on taas nälkä. Koko päivän ajattelee lähinnä sitä, mitä hyvää ruokaa sitä kokkaisi ja oon suunnitellut jo vaikka kuinka pitkälle ruokalistaa. Karkin himo on jo pikkuisen laantunut, vaikka alkuviikosta oli vielä tositosi vaikeeta. Mulla on tosin yksi kohtalotoveri. Se paastoaa, ja siis kaikki makea on kielletty myös siltä. Juttelemme paljon ruoasta...

Takaisin reeneihin. Sitten taannoisten lumimoskapyörälenkkien on ehditty muun muassa taas punnertamaan altaan reunalla, kyllä oikeasti on ojentajat aivan tulessa, kun tehdään sprinttisarjaa ja välissä aina punnerretaan. Viime viikko oli siis aika rankka uinnissa (yht. uintia 10,25 km). Tällä viikolla on ollut kyllä vähän erilainen meininki. Tiistaina ei ollut mitenkään pitkä uinti, jotain kaks kilsaa vaan. Tähän syynä oli se, että uitiin lähtöhypyillä n. 10 metriä ja otettiin aikaa. Ei menny kovin hyvin ei. Ensinnäkin, inhoon näitä starttihyppy/volttikäännös reenejä. En oikeastaan tajua, miks me harjotellaan niitä, kun treenataan triathloniin. No okei, volttikäännöstreenit on vielä okei, koska ne sujuvoittais uintia aika lailla, mutta starttihypyt on ihan turhia. No joo, mun sprintit oli kamalia. En ole hyvä niissä alkuunkaan ja sitten kun ei voi edes hyppiä lasien kanssa (kun ei ne naamalla pysy), niin sitten ei oikein edes näe mitään. Neljä kertaa mentiin, joka kerta aika huononi... Ekaks oli jotain 5,5 sitten vika oli jo 6,7. Valkkuakin alkoi naurattaan, kun se lateli mulle niitä aikoja kellosta ja mä olin tietysti ihan maani myynyt, kun kuulin tuloksien huononemisen. Ja huomautuksena, että näissä oli välissä aina aika pitkä tauko, joten ei se väsymyksestä voinut johtua. Sitten uitiin vielä 800m putkeen. Tästä tulikin kunnon triathlontreeni, koska meitähän oli radalla (25m) yhdeksän uimaria. Ehdin onneksi lähteä siinä kärkiporukassa, mutta kyllähän me ne hitaammat saatiin kiinni monta kertaa. Erityisesti koska ne ei jaksanut edes uida koko settiä kerralla, ja pysähtelivät päädyssä ja tottakai ne lähti aina just mun eteen uimaan. Siinähän harjoittelin sitten ohittamista. Vähän tuli kolhuja, mutta ne kuuluvat asiaan. Lopussa tehtiin vielä potkuja ja totesin, että niissä menee edelleen ihan hyvin, koska niissä pysyn ihan hyvin monen nopeammankin radan uimarin tahdissa. Viikolle tuli yllättäen kaksi omatoimista uintia, kun perjantain treenit peruttiin valmentajan perheenlisäyksen vuoksi, jos oikein ymmärsin. Toivottavasti tänään on sitten kuitenkin kiva treeni. Olen yrittänyt nyt ottaa irti mahdollisimman paljon tästä, että on valkku reeneissä mukana. Tiistaina kyselin neuvoja mm. vasempaan käteen ja sen palautus on kuulemma vähän vääränlainen, lisää rentoutta kehiin. Oikeassa on vähän samaa ongelmaa, muttei niin paljoa ja tämä ongelma ei kuulemma ole mitenkään kovin kriittinen mun uimiseni kannalta. Vedenalustyöskentelystä ei oikein osannut sanoa, kun ei sitä näe kovin hyvin tietty sieltä reunalta. Sanoi, että seuralle on tulossa varmaan joku treeniviikonloppu (oletan, että ei siis tarkoittanut tätä tulevaa lauantaita), jolloin voi olla mahdollista kuvata uintia veden alta. Harmi vaan, etten taida olla enää silloin täällä. Lupasi muuten vielä lopuksi, että voi ottaa aikaa joku kerta mulle, jos haluan, kun kyselin niistä testeistä. No, jos nyt parin viikon päästä on testi, niin ei sitten varmaan tarvitse, mutta näemmä itse olemalla aktiivinen saa mukavasti palautetta. Seuraavaksi aion vähän pyytää analyysia hengittämisestäni, en tiedä tosin, että uskallanko kysyä siltä tympeimmältä vai odotanko suosiolla, että jompikumpi kivoista valmentajista vetää treenit.

Salilla on tehty uusia valloituksia, jotka eivät kyllä ole kovinkaan ihmeellisiä mutta mulle ihan hyviä. Oon penkissä päässyt vihdoin uudelle kymmenluvulle (huomautettakoon, että se ei ala nelosella eikä vitosella, jottei joku oikeasti kuvittelisi, että jaksaisin nostaa penkistä jotain) ja takakyykyssäkin lähestytään kovaa vauhtia omaa painoa, etukyykky on vieläkin aika vaikeeta ja mavea en uskalla edes tehdä (paitsi suorin jaloin), kun polvi kesällä ei tykännyt siitä yhtään, ei taida olla suoritustekniikka siinä ihan hallussa, harmi, kun olisi tosi hyvä liike. Leuanveto on sen sijaan jätetty suosiolla ihan vaan loppuliikkeeks, eli en todellakaan jaksanut sitä tavoteohjelmaa läpi suorittaa, kun vei kauheesti aikaa ja ei se kuitenkaan palvele lopulta näitä mun tavotteita kauheesti. Taannuin siis 3x5:n ja saa luvan riittää, mä oon sentään tyttö. Jumppapalloilussa mulla on uus tavote (jatkan sitä vikan viikon settiä kyllä vähintään kerran viikossa), mutta nyt (seisomisen lisäksi) harjoittelen kovasti mahallaan makaamista sen pallon päällä raajat ilmassa. Ei oo vielä onnistunut paria sekuntia kauempaa ja on kyllä ihan älyttömän vaikeeta. Salilla käymistä olen muuttanut niin, että käyn sielä kaksi kertaa viikossa. Tuntuu sopivan kropalle paljon paremmin kuin se kolme kertaa, vähän on jumi helpottanut ja muut reenit sujuu mukavammin.

Lenkkeilyssä ollaan myös edetty ja ens viikolla alkaa 4,5km lenkit. Positiivista on, että kunto on oikeasti vähän vissiin parantunut, koska jaksan juosta yhden kymmenen minuutin mäen (masokistina suuntaan tietysti aina juurikin tähän mäkeen) jo ilman suurta tuskaa ylös. Polvi on melko OK juoksussa, ainakaan se ei tule siinä kipeämmäksi.

Pyörällä oon ajellut ympäriämpäri kaikenmaailman teitä loskassa ja vesisateessa ja välillä harjoitellut yhden jalan polkemistakin. Menee se paremmin kuin viime vuonna, mutta on siinä vielä tekemistä. Mäkien ylös polkeminen on myös helpottunut, nyt pääsen yhden superpitkän mäen ylös ilman että toivon, että pyörässä olisi pienempiä vaihteita. Polvi sitten ei ole kyllä yhtään tykännyt ja on aika pahana. Sen takia jätin eilen pyörälenkin väliin ja ensi viikolla on myös töihin pyöräily pannassa. Päivi saa luvan auttaa vähän ton pyöräasennon katsomisessa, kun yksin se on aika vaikeaa, jos vaikka siitä olis apua. Aloitin myös tulehduskipulääkekuurin ja kylmää on pidetty polvessa ahkeraan. Taitaa olla niin, että Urkille tie vie huhtikuussa. No, onneks on jo lähete valmiina.