Odottavan aika on pitkä

Jahas. Täältä kirjoitan, maha täynnä karkkia ja lepopäivää viettäen. Tai olin tänään aamujooga, mutta ei sitä nyt urheiluksi lasketa, vaikka onkin melkoisen tuskaista mulle aina välillä, kun en ihan taivu. Välillä alan jo tajuamaan sielä tunnilla tosin jo jotain ( eli tää on yhdistetty jooga+ kielikurssi mulle), joten ihan koko aikaa ei tarvitse vilkuilla, mitä nyt tehdään.

Sunnuntaina kävin uimassa päivällä. Uiskentelin noin tunnin, koitin tehdä tekniikkajuttuja ja totesin, että tekniikka on aivan hakusessa. Nuo tri uintitreenit ei varsinaisesti paranna asiaa, koska sielä uidaan aina välillä spurtteja jne. ja niissä se tekniikka ei ainakaan parane. No, kerran viikossa aion käydä tekemässä noita drillejä yksikseni, ettei tekniikka aivan hajoaisi. Testasin satasen uinnin ja olen ihan yhtä hidas kuin vuosi sitten. Tosi palkitsevaa, joo. Ja mä olen kuitenkin viettänyt mielestäni ihan kiitettävän paljon aikaa sielä altaassa. Illalla kävin vielä kävelyllä. Kävin mm. tsekkaamassa reitin paikalliselle velodromille (kyllähän sellainen nyt jokaisessa itseään kunnioittavassa paikassa on!)

Maanantaiaamuna en antanut itseni laiskotella, vaan väänsin itseni salille niin, että soutulaite alkoi liikkua puoli seitsemältä. Totesin, että leuoissa ei mitään toivoakaan, joten joutunen aloittamaan vitosviikon alusta. Olen myös jakanut saliohjelman kolmeen osaan ja tänään tein siis ykkösosan. Kaikkiin osiin kuuluu leuat (ikuinen projekti...), jumppapallo, vähän vatsoja ja selkiä sekä yhden jalan kyykyt ilman painoja (tämä on siis polven vuoksi). Sitten joka osassa on painoilla joku liike reisille (ei voi pitää kunnon jalkapäivää, koska muuten polvet ei tykkää, mutta jalkoja on tehtävä kuitenkin usein, jotta lihakset pysyy kunnossa ja polvella olisi jotain toivoa parantua joskus). Sitten yläkroppaliikkeet on jaoteltu eri päiville vähän miten sattuu ja pohkeita/loitontajia/lähentäjiä/kylkiä tehdään myös viikottain. Viikossa olisi siis tarkoitus käydä kroppa läpi kokonaisvaltaisesti. Jos joskus pääsen treenaamaan oikeasti triathlonia, niin sitten tuo on kyllä puristettava kahteen viikkokertaan, ei oikein aika muuten riitä ja kroppa ei ehdi palautumaan muuten tarpeeksi. No, se siitä sepustuksesta. Sain hoidettua kuitenkin itselleni myös hieroja-ajan seuraavalle viikolle (paikallisesti huokeaan hintaan).

Sitten sainkin kauan kaivatun puhelun pyöräliikkeestä. Ikävä kyllä sisältö oli jotain muuta kuin kaivattua. Maahantuoja sössi ja tilasi väärän pyörän, mulle tarkoitetusta mallista ei Euroopassa yhtäkään kappaletta oikeaa kokoa -> kahden viikon odotusaika. Ei paljon lohduttanut ilmaiseksi luvatut huollot (vaikka niistä on varmaan mulle kyllä iloa, koska enhän mä sitä pyörää osaa mitenkään muuten huoltaa kuin pestä ja puunata) tai se, että ihan heti ensimmäinen pyörä lähetetään mulle. Mietin hetken jo toisen merkkisen pyörän tilaamista muualta, mutta totesin, että käytännössä kaikilla merkeillä oli yli viikon toimitusaika. Eli ei sitten auttanut muuta kuin asennoitua odottamaan. Ei tosin oikein inspiroinut, kun polvikin alkoi taas reistata.

Tiistain aamumissio oli reippailu töihin, koska polvi ei ollut aamulla kipeä. Eikä tullut siinä lenkkeilyssäkään kipeäksi, mutta kyllä tuttu tunne sinne ulkosivuun sitten taas töissä istuessa palasi, kuinkas muuten. Katsoin sitten parhaaksi tulla bussilla kotiin. Illalla oli vielä uintitreenit. Perhosesta ollaan vissiin luovuttu hetkeksi ja nyt mentiinkin selkäuintia eri variaatioilla, yhden käden selkä, puolentoista käsivedon selkää jne. Lopuksi mentiin sitten vielä 25 metrin spurtit aikaa ottaen lähtöhypyllä. Voi sitä nöyryytyksen määrää! Ensinnäkään en tod. suostunut edes hyppäämään siltä korokkeelta (koska se oli varma uimalasien sijoiltaanmeno), joten hyppäsin vain reunalta. No, enhän ole myöskään koskaan lähtenyt siitä starttihypystä uimaan. Lisäksi mun kanssa ui vaan kaikkia supernopeita muilla radoilla (tosin muhun nähden kuka tahansa on supernopea), ja olinkin sitten "maalissa" siinä vaiheessa kun muut jo oli suunnilleen kiivennyt sieltä altaasta pois. Tosi kiva. Pääsin sentään alle 20 sekunnin. Siis just ja just. Siis jotkut ui tota vauhtia helposti pari kilsaa, mitä mä pääsen 25 metriä... Ainoa positiivinen asia tässä oli, että huomasin, että kyllä, 25 metriä ui ihan helposti vain pari kertaa hengittäen, itse asiassa yksikin olisi varmaan riittänyt, mutta jossain vaiheessa tajusin, että enhän mä ole hengittänyt kertaakaan, ja että nyt varmaan pitäis sit. Että näin. Tänään on siis lepäilty/joogailtu, huomena töihin reippailu + pilates tanskaksi (mahduin sittenkin mukaan) ja illalla uinti. Ja toivottavasti myös parempi mieli ja terveempi polvi.