Aulangon perusmatka - hopee ei oo häpee

Jos vain kisaraportti kiinnostaa, hyppää ensimmäisen kappaleen yli.

Miten pilataan valmistautuminen kisoihin, joihin on harjoiteltu kolme kuukautta miettien jokainen harjoitus tarkkaan? Muuttamalla. Viime kirjoitus siis tapahtui Turussa ja sitten muutettiin. Muuttoauton koko suhteessa tavaramäärään oli vähän pieni, mutta onneksi ollaan tehty ahkerasti pienenä palapelejä niin, että saatiin tavarat mahdutettua muutaman uudelleenpakkauskierroksen jälkeen. Ehkä kolme kirjaa olisi vielä voinut kuormaan mahtua, muuta ei. Pyöriäkin hieman modattiin, että saatiin ne pyörätelineeseen ja eikun menoksi. Matka kohti Helsinkiä siivousämpäri sylissä (koska ei muualle mahtunut) alkakoon. Hesassa oltiin yhdentoista jälkeen ja alettiin purkamaan ja odottelemaan huoltomiestä. Nimittäin mun lukothan oli sarjoitettu uudelleen (tästä ei tietenkään mulle oltu kerrottu etukäteen, mutta toki tiesin tästä sitten jo kun Hesaan ajoimme) ja erinäisillä järjestelyillä sitten asiat onneksi hoituivat ja ei tarvinnut viettää yötä autossa. Tavaroita sitten purkamaan. Naapurit varmasti vihaavat mua, koska on siis kannettu viimeisiä tavaroita vielä puolenyön jälkeen... Ja siten kolisteltu kämpässä, kun on pakattu hammasharjat ja kisakamat ja lakanat ja kaikki muu paikkaan x, mistä ei tietoa. Nukkumaan mentiin joskus kahden aikoihin, mikä oli OK, ottaen huomioon, että kello soi vasta puoli kasi. Elämässä ei ole aina vaihtoehtoja ja nyt oli pakko tehdä näin. Ensi vuonna en aio muuttaa kesän päätavoitekisaa ennen.

Joka kerta eri autolla kisoihin. Tästä tuli mun suosikki. Pyörä mahtui kokonaisena seisomaan autoon. Kiitos sponssista isä!

Hämeenlinnaan päästiin suunnistushankaluuksista huolimatta vartin yli kymmenen ja asiat alkoivat rullaamaan. Verraa, pyörä kuntoon. En ollut irrottanut clip-oneja, koska arvasin, että puolilla muistakin on ja ne on helpommat ottaa irti kuin laittaa takaisin. Pyöräkatsastuksessa sitten todettiinkin, että niiltä saa ajaa, jos ei ole peesietäisyydellä. Kisainfo oli myöhässä todella paljon ja aiheutti lähinnä hämmennystä. Uintijutuista olin kuitenkin infon jälkeen selvillä ja luulin, että  pyöräreittikin oli hanskassa, mutta juoksureitti hämäsi mua älyttömästi, kun puhuttiin kahdesta kierroksesta  ja sitten se olikin vain yksi ja puoli ja kaikki oli sekavaa. Luotin, että reitti on hyvin merkattu (in my dreams), ja voin ajoista sitten jotain päätellä, että mihin juostaan. Kisainfon ajankohdan muuttumisen vuoksi verrat yms. meni ihan pieleen, vaikka yritinkin siinä infoa kuunnellessani verrata paikallani. No, ei voi mitään, on sopeuduttava. Onneksi huoltajani oli tilanteen tasalla koko ajan.

Tiilikärryt palvelevat niin muutossa kuin kisoissakin. Meillä oli kaikki mahdollinen mukana, minkä voi kaman määrästä huomata :)

Lähdön odottelua. Mä olen tuola oikealla, laitan laseja, mut tunnistaa kuvista tuosta turkoosista hihojen ala-/takapuolella.

Uintiin lähdettiin todella kiviseltä rannalta. Olin tosi kiitollinen siitä, että sprintti ja perusmatka lähtivät vähän  eri kohdista. Itse hivuttauduin ihan oikeaan laitaan, koska tiesin, että siellä saa uida ihan rauhassa. Ja näin se oli, kontaktia ei tullut melkein ollenkaan. Onnistuin uimaan suoraankin, jopa huoltaja todisti tämän. Uinti meni ihan jees kai. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta aallot kyllä tuotti mulle melkoisia vaikeuksia. Osaan onneksi ottaa toki happea molemmilta puolilta, mutta joka toisella hengittäminen ei oikein suju multa, joka kolmannella on iskostunut liikaa päähäni. Ekan kiekan lopussa törmäsin johonkuhun, kun ko. henkilö päätti alkaa juoksemaan jo vyötärönsyvyisessä vedessä. Edellä meni muutama henkilö mutta perässä tuli aika moni vielä. Kun pääsin rantaan, oma kello näytti aikaa 26.48, mikä on hyvä mulle. Sitten vain vaihtopaikalle rinnettä ylös.

 

 Startti on pamahtanut, moni vielä ihmettekee, minä jo kauhon :)

 

Puolet takana, puolet edessä.

 

Yritys korkeasta kyynärpäästä palautuksessa, olen siis viimeisenä tässä porukassa, turkoosista tunnistaa taas.

 

Vielä muutama metri

Merihirviö nousee. Vieläkö ihmetelette, että pelkään avovedessä uida, kun sielä on tuollaisia otuksia.

Vaihto meni jees ja pyöräilemään. Pyörä oli taas tuskaa. Tuuli, ei peesejä, joissa pysyisin (ohi mentin taas niin että ehdin just ja just huomaamaan sen, kun ohittaja oli jo jossain viidenkymmenen metrin päässä). Ekan kiekan loppupuolella pääsin joidenkin sprinttimatkaajien peesiin hetkeksi. Sitten oltiin tulossa kääntöpaikalle ja alkoi ongelmat. Sprinttimatkan menijät kääntyivät, perusmatkan menijät ajoivat suoraan ja mistään ei tiennyt, mihin pitää ajaa. Voi velli. Ajoin sitten suoraan (VIRHE!). Juomapisteen pitäjälle karjuin, että mistä pitää ajaa, ei tiennyt (!), sitten tuli liikenteenohjaaja, aloin olla jo tosi vihainen (mulla palaa tällaisissa jutuissa hermot aika tosi helposti), mutta ohjeista en oikein tajunnut mitään. Tajusin, että väärin on ajettu ja niinpä vain takaisin sakkokierroksen ajaneena ja sitten käännyttiin siitä, mistä sprinttimatkan ajajatkin  olivat menneet. Ylimääräistä tuli reilu kilsa. Loppu pyörä meni tuskan ja ylenmääräisen vitutuksen vallassa (kakkoskiekalla siihen, mistä piti kääntyä oli onneksi saatu jo toimitsija). Lisäbonuksena tuuli oli aika paha mun pyöräkunnolle ja sehän ei ketutusta ainakaan parantanut. Kirosin kaikkea mahdollista. Lisää otti pattiin todella pahasti se, että vaikka nimenomaan oli kielletty aerobareilta ajo peesietäisyydellä, niin moni siellä oli toisen takarenkaassa kiinni ja ajoi aerobareilta. Ettäs kehtaavat! Ihan oikeasti, säännöt on säännöt ja niitä pitäisi noudattaa. Samalla tavalla kun peesaaminen jossain peesikieltokisoissa on sääntö jne. En ymmärrä, miten ne henkilöt, jotka rikkovat sääntöjä voivat olla tyytyväisiä tuloksiinsa. Itse yritin parhaani mukaan siirtyä jarrukahvoille/alaotteelle, jos kymmenen metrin raja lähestyi. Siis myös ohituksissa, vaikken tiedä, koskiko sääntö niitäkin. Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että kisan pitäisi olla aina joko puhdas peesikisa tai puhdas peesikielto, eikä mikään tuollainen sekaversio. Lisäksi kuntosarjojen pitäisi mun mielestä olla aina peesikieltokisoja, koska kuntoilijat eivät päsääntöisesti ole kokeneita peesiajajia ja siinä voi tulla pahaa jälkea, kun ei osata reagoida oikein ongelmatilanteissa.

Pyöräilyn lähtöpaikalle juostiin melkoisten puskien välistä

 

Vielä kierros ja muistan jopa juoda (juon kisoissa liian vähän tosi usein). Se ei ole hymy, se on tuskanirvistys

Muutama metri enää

Vihdoin pyörätuska loppui ja olin vieläkin vihainen (huoltaja voi todistaa, taisin aika kovaan ääneen kirota ajaneeni ylimääräistä sakkorinkiä). Vaihdossa havaitsin myös  tehneeni amatöörimäisen mokan, kun olin näemmä  märkkärin suoraan lenkkarien päälle ja ne oli ihan märät, rakot siis tiedossa. En tiedä, kiukkuko, juoksureitin helppousko vai mikä sitten siivitti mut juoksuhurmokseen. Tuntui kuin en olisi pyöräillyt ollenkaan, kun askel vain lensi ihan tosihyvin. En nähnyt ketään edessäni aluksi, mutta sitten alkoi selkiä tulla vastaan. Monta niitä tulikin. Aika kauan ennen kääntöpaikkaa tuli kakkosena ollut nainen ja totesin, ettei kyllä ole mitään mahdollisuuksia saada häntä enää kiinni. Juoksin silti ohitellen ja sprintin maalin kohdalla oli mennyt 21.57 ja puolet jäljellä. Ja eikun pinkomaan. Juoksu tuntui hyvältä, kevyeltä ja musta tuntui, että menen lujaa. Kukaan ei kyllä oikein kannustanut, mutta eipä haitannut, kiukku ohjasi. Sitten tultiin kääntöpaikalle ja vielä muutama kilometri matkaa maaliin. Edessäni alkoi äkkiä näkyä ponnari, olin juossut sen kakkosena olleen naisen kiinni! Painelin hurmiossa ohi. Katselin kelloa ja aloin epäillä, ettei mene alle 2,5:n tunnin. Se oli tavoite (tästä lisää myöhemmin) ja aloin melkein itkeä, kun tajusin, että jos pyöräreitin ohjeistus olisi ollut parempi, en olisi menettänyt niitä kahta minuuttia, mitkä kiertelin etsimässä oikeaa reittiä ja tavoite olisi täyttynyt. Sitten päätin ryhdistäytyä ja yrittää. Kaikki peliin, oli kylmä, oli kuuma, oli paha olo, mutta juoksu kulki. Sitten näen maalivaatteen, minuutti aikaa, saatan ehtiä. Järjetön loppukiri, kukaan ei havannoi mitenkään, mistä pitää kääntyä, missä on maalivaate (oikeasti, en mä sitä nähnyt, laittakaa ensi kerralla niitä nuolia joka paikkaan, jooko), siinä se on, mä oon maalissa ja alle kahden ja puolen tunnin. Muutama jopa taputti ja kehuikin. Pöpsy ojensi käteen kylmän kokispullon - maailman paras huoltaja.

Loppukirin tuskaa

Maalissa ollaan

Niin riemastuttava kuin tulos olikin, olin kisan jälkeen vieläkin vihainen. Todella vihainen. Sitten kun harhailtiin kymmenen minuuttia hotellilla etsimässä suihkuja,kun missään ei ollut mitään opasteita ja kukaan ei pystynyt neuvomaan meitä oikeaan paikkaan niin, että olisin tajunnut, mihin pitää mennä, alkoi vitutus olemaan jo aika eksponentiaalinen. No, suihku löytyi ja vähän helpotti. Palkintojenjaossa oli jo ihan hyvä fiilis.

Kolme parasta naista perusmatkalla

En nyt halua haukkua tässä järjestelyjä, koska kyseessä on mukavia seurakavereita tiedän, että varmasti yritettiin parasta ja tehtiin todella pitkää päivää kisojen eteen ja ei se niin helppoa ole, itse mokaisin järjestelyissä kaiken ja en ole mitenkään kantanut korttani kekoon. Silti jäi vähän paha mieli. Vaikka kuinka oli kuntosarja, niin mä olin harjoitellut tuota matkaa varten paljon. Herännyt melkein joka päivä kolmen kuukauden ajan viimeistään kuudelta, juossut, pyöräillyt ja uinut tosissaan ja sitten reittejä ei ole merkattu kunnolla ja aikatavoite melkein kosahti sen takia. Pitäisi sen verran olla henkilöitä järjestämässä (tänä vuonna ei edes tullut sitä kyselyä, missä olisi seuralaisia yritetty rekrytoida), että niissä paikoissa, missä käännytään, joku ohjaa ja että olisi jotain nuolia. Juoksureittikään ei ollut kahta kierrosta, niinkuin oli reittikarttaan merkattu, mikä hämmensi myös montaa muuta. Toivon, että ne tutut (ja ehkä tuntemattomatkin) järjestäjät eivät ota tätä itseensä, vaan rakentavana kritiikkinä, joohan. Ja kiitos siitä, että kuitenkin jotkut jaksoi kannustaa jopa mua, mistä olen iloinen, kun mä en ehkä osaa aina olla sosiaalinen ja välttämättä mukavakaan en kä varsinkaan hymyillä aina tai edes usein.

Kisan tulospalvelua mun on kehuttava, koska tulokset oli jo julkaistu, kun päästiin kotiin vihdoin. Harmistui muuttui iloksi, kun havaitsin juosseeni kirkkaasti parhaan ajan naisissa (41.51) ja miehistäkin vain yhdeksän oli mua nopeampi. Aika paljasti kyllä myös viimeistään sen, että juoksumatka oli alimittainen, mitä epäilin koko ajan. Mä en juokse 4.11 kilometrejä 40 kilsan pyöräilyn jälkeen kymmentä peräkkäin. Tiesin alimittaisuuden kyllä oikeastaan siinä, että sprintin ja perusmatkan juoksumatkojen eroon mulla meni tasan 20 minsaa. Hei haloo, se tietäisi neljän minsan kilsoja viisi. Joo, ei ollut kyllä, vaikka juoksinkin ehkä elämäni juoksun. Uinti näytti menneen ihan jees myös tulosten perusteella (27.49, missä mukana pitkä juoksu vaihtoon), kun neljä naista ja yhdeksän miestä oli nopeampia. Pyörää on paha verrata, kun harhailin ja en ollut kuulemma ainoa, ei mitään hajua, kuka on pyöräillyt oikean matkan, kun muutkin ajelivat ihan mihin sattuu, kun käännöksen kohta ei ollut selvillä (se nuoli ei riitä, koska sen pystyi tulkitsemaan niin, että siitä mennään vain vaihtoon). No, joka tapauksessa neljä naista sai paremman ajan (omani 1.20.00, sisältäen itse vaihdot) ja miehistä vissiin noin puolet. Loppuaika oli 2.29.43. Tavoite siis täyttyi. Olin päättänyt, että jos perusmatka menee alle 2,5 tunnin, niin ensi vuonna Joroisillä osallistun SM-sarjaan, siis naisten yleiseen, kun muihin en voi osallistua. Ehkä se on tosi typerää, mutta kai mä silti voin mennä. Pärjää en, mutta kympin sakkiin on hyvät mahdollisuudet (maaliintulleita tänä vuonna 11 ;) ja yritän siis olla nolaamatta sieltä itseäni tuloksellani.  Tavoite ensi vuodelle on siis asetettu. Tämä tietysti vaatii kohtuu vammatonta valmistautumista, jotta oikeasti menen mukaan. Ja jos tämä on jonkun mielestä huono idea, niin älkää kertoko sitä mulle, ettehän, haluan olla rohkea ja tehdä tämän jutun.

Kämpässäni on kaaos. Aion tehdä asialle jotain nyt.  

Ennen 

 Jälkeen

Hasta la vista, turku, Kipa lähtee stadiin

Kaikki on nyt tehty kisa silmälläpitäen. Aamulla lyhyt puolen tunnin spinnailu, iltapäivällä lyhyet (10-30s) juoksuvedot kisavauhtia, tai siis toivottua kisavauhtia. Olen myös onnistunut hankkimaan pakollisen ennen-kisaa-loukkaantumisen. Sehän on niin, että joko flunssa (tämän on pakko olla psyykkistä) tai joku muu ongelma nyt vaan kuuluu mun valmistautumiseen. Sarjassamme "Kipa törttöilee", onnistuin siis eilen aamulla lyömään sanomalehdellä itseäni silmään. Älkää kysykö enempää, että miten se on mahdollista, niin vain kävi. Tuloksena se, että silmällä ei näe kunnolla. Kävin lääkärissä, kun sairaanhoidon neuvonta suositteli tätä ja näkö oli tippunut 1.0:sta 0.4:n. Loistohomma. Silmä ei ole mitenkään kovin kipeä, eikä edes vuotanut paljoa, mutta näe sillä ei kunnolla. Lääkäri ei kuitenkaan löytänyt oikein mitään vikaa, sanoi, että sarveiskalvoon on varmaan tullut jotain röpeliäisyyttä, vaikkei sitä näkynytkään. Sain jotain silmävoidetta ja eilen sitten pakkailin viimeisiä juttuja puolisokeana. Yön aikana tilanne on onneksi parantunut ja silmällä näkee jo paremmin. Ei vieläkään priimasti, mutta paremmin. Toivottavasti huomenna lähennellään jo 0.8:a näössä. Kysyin muuten lääkäriltä, että pitääkö silmää varoa jotenkin nyt ja sanoi, että ei, joten kisoihin voi nyt kuitenkin osallistua.

Mutta nyt pitää alkaa kantamaan kamoja valmiiksi alas, kun tuli viesti, että muuttoauto lähestyy. Se on sitten Helsingin vuoro. Eihän se mikään Tampere ole, mutta ei myöskään Turku. En ole viihtynyt täällä yhtään (minkä on ehkä voinut blogikirjoituksista aistia) ja olen ihan iloinen, että pääsen pois. Työkavereita tulee ikävä, työyhteisö kun oli todella mukava. Myös Samppis ja Kaarinan kenttä olivat hienoja treenimiljöitä, mutta nyt se on "Adieu Turku".

Huomenna sitten satakymmenen lasissa. Tsemppiä kaikille muillekin kisaajille!

Jänskättää

Kisajännittäminen on selvästi alkanut, sillä viime yönä näin unen kisoista. Ei mennyt ihan putkeen se kisa, ei. Ensinnäkin, olin unohtanut ottaa märkäpuvun Erikseltä (mitä se sielä teki?) mukaan. No, sitä lähdettiin sitten hakemaan puolitoista tuntia ennen starttia. Niille tiedoksi, jotka eivät tiedä, missä Eräjärvi on, niin Hämeenlinnasta sinne ajelee tuollaisen 75 kilometriä. Unessa tuloksena oli jotenkin se, että join jossakin paikassa hämmentäviä hiledrinkkejä ja märkkistä ei lopulta edes otettu mukaan. Pääsin siis kisapaikalle kuitenkin kymmenen minuuttia ennen starttia. Nähtävästi selvisin uintiosuudesta kuitenkin hengissä, sillä pääsin kuitenkin vaihtoon. Reitit eivät olleet oikein selvillä (olinhan missannut kisainfon drinkkejä juodessani). Järjestäjät kuitenkin vinkkasivat, kun kirosin, että mihin piti mennä, että se vihreä viiva on juoksureitti ja punainen pyöräreitti. Jostain kumman syystä sekaannuin juoksureitille, vaikka piti pyöräillä. Ei mulla tosin ollut pyörääkään. Kiintoisan reiteistä teki se, että ne risteilivät ympäriinsä erästä sokkeloista taloa (joka muistutti rääkyvää röttelöä, if you know what I mean). Juoksureitin aikana muunmuassa käytiin erinäisissä huoneissa kääntymässä (näin saatiin reitille lisää pituutta) ja juostiin portaita ylös alas. En tiedä, miten kisa minun osaltani päättyi, mutta muistan olleeni äärimmäisen käärmeissäni järjestäjille siitä, että juoksureitissä piti mm. tehdä u-käännös vessassa. Sinänsä kätevää toki, jos on mahan kanssa ongelmia ;)

Noh, tämä oli vain uni onneksi, valmistautuminen on alkanut ja viimeisiä reenejä viedään. Alaotteeseen on alkanut jo tottua (kaikki muut, paitsi sormet, jotka kyllä puutuu edelleen) ja pyörän satulankin korkeuden ja paikan olen vihdoin saanut säädettyä sellaisiksi, että voimaa tuntuu välittyvän jotenkin paremmin polkiessa (vauhdissahan tämä ei mitenkään näy). Peesissä en tule edelleenkään pysymään, tämän todistin sunnuntain lenkillä, jossa joku poika polki mun ohitse (ei edes lujaa, vaan ehkä polki 27 km/h, jos mä poljin 25 km/h). Yritin peesata ja onnistuin siinä noin kymmenen metriä. Hienoa. Uinti huolestuttaa myös, maanantain uinti ei oikein irronnut. Lisäksi oon uinut avovedessä viimeksi harkkakisassa. En tiedä, ehdittäiskö huoltajan kanssa käydä pertsinä kääntymässä jonkun järven rannalla, että voisin muutaman sata metriä hakea itselleni luottamusta. Turussa avovesiuinti on haastavaa, koska järviä ei ole kuin kaksi (joista toinen on sinilevän peitossa ja toiseen 16 km matkaa) ja uimaan lähteminen on näin liian suuri operaatio erityisesti kun selkäkin vähän vaivaa. Mereen olisi tietty voinut mennä, mutta se on liian pelottava. Kisasää näyttää minulle todella huonosti sopivalta, sillä sateessa musta tulee vielä nössömpi pyöräillessä. Mulle sopisi helle paljon paremmin kuin sade kisoissa, mutta minkäs teet.

Notes to myself

Älä koskaan, ikimaailmassa, milloinkaan, kuunaan, missään tapauksessa

• muuta kisakaudella
• hanki keraamista liettä
• oleta kisoista jotain, mikä voi ollakin toisin
• luota siihen, että huomenna ei sada
• muuta Turkuun
• ala sulattaa pakastinta yhdeltätoista illalla
• hommaa keittiöön parkettia (vrt edellinen kohta)

Huolimatta kaikesta pienestä, tämä on hyvä viikko: On kesän pääkisa, jossa lähden tekemään elämäni parasta triathlonsuoritusta ja muutan pois Turusta.

Just for me

Tänään piti lähteä aamulla ajamaan ja sen päälle lyhyt juoksu kisavauhtia, mutta kelin tarkastelu sai suunnitelmat muuttumaan. Meninkin siis ensin uimaan Samppikseen. Ikävä kyllä ukkonen oli melko päällä ja altaaseen en päässyt heti. No, alkujumpasta tulikin tällä kertaa sitten todella perusteellinen ja vihdoin pääsin altaaseen. Olin tietysti kärkkymässä ensimmäisenä, että koska pääsee ja kun ukkonen oli pelottanut muut uimarit pois, niin sain kokea sen, miltä tuntuu uida yksin 50m:n altaassa. Sanoisin, että aika kivalta. Ehkä puoli kilsaa ehdin pistellä menemään, ennenkuin seuraava uskalias tuli vesijuoksemaan. Oman radan sain pitää melkein koko reenin ajan, viimeiset 700 metriä jouduin jakamaan radan. Tohon vois tottua, mitenköhän pääsisin nauttimaan tuollaisesta luksuksesta, että olisi käytössä oma allas? Oonhan mä tosin Hervannassakin saanut joskus yksin uida, mutta Herwoodin kallioon louhitussa luolassa 25:n allas on vähän eri juttu kuin 50 m:n avovesiallas.

Illemmalla pääsin sitten sinne pyörälenkillekin ja onnistuin välttämään sateen ihan kokonaan. Kovin palkitsevaa ei ollut toki se, että juuri torstaina puunaamani pyörä näytti minuutin jälkeen siltä, kuin sitä ei olisi koskaan pestykään. Huokaus. No, pyörittelin tunnin lyhyillä sprinteillä ja sitten loppuun 15 minsaa juoksua aika lujaa. Juoksu kulki kivasti, pyörä ei. Huomenna olis sitten ohjelmassa pyöräilyä 2h ja juoksua 4x2km reippaasti (eli siis pitää taas yrittää toppuutella itseään).

Ruokana tänään kaapintyhjentämistalkoissa kanapizzaa. Muuten päivä on mennyt, mitenkäs muuten kuin - siivotessa. Nyt on sitten ikkunatkin pesty ja aika moni muukin kohta kämpästä. Mutta vielä riittää. Huh.

Close

Puolalaisen ystäväni ollessa täällä käymässä opin uuden käyttötarkoituksen sanalle close, se voi siis merkitä myös jotakuinkin painostavaa ilmaa. Eli, "The weather is so close, it's hard to breathe." Tänään ja eilen tälle sanalle olisikin ollut käyttöä, jos olisi englantia enemmän puhunut. Tuo ystäväni on muuten todella hyvä englannissa, puhuu brittiaksentilla (monet luulevat natiiviksi) ja häneltä olen oppinut paljon sanontoja yms. mitä ei muuten välttämättä oppisi.

Niin, ilma on ollut melko close ja myös kisa on melko close. Viikon päästä alkaa jo olemaan jännitystä ilmassa aikas paljon. Tällä hetkellä fiilikset kisasta eivät ole kuitenkaan kovin hyvät. Se onkin peesivapaa kisa, joten ei saa ajaa lisätangoilta. Voi p. Arvatkaa montako kertaa olen ajanut alaotteelta tänä vuonna, kun olen vaan harjoitellut aerobar-ajoa. Laskeskelin, että ennen eilistä alaotteelta on ajettu ehkä noin kolme minuuttia, siis MINUUTTIA! Eilen sitten tunnin palauttavan lenkuroisen poljin alaotteelta, mutta en kyllä tykkää. Ja mun sormet ei tykkää yhtään. Mulla siis viime vuodesta lähtien on ollut vähän ongelmaa sormien puutumisen kanssa vasemmassa kädessä, kun ajoin kolmeakymppiä sellaiseen routakuoppaan. Sen jälkeen loppupäivän sormet nyki joka suuntaan tahdottomasti ja kesti tosi kauan (yli viikon), että sain sen verran voimaa sormiin takaisin, että pystyin käyttämään etuvaihtajaa ja yleisesti puutumista tapahtuu aika helposti. Aerobarajon kanssa ongelmaa ei ole ollut, koska silloin ei tarvitse oikeastaan edes pitää niistä tangoista sormin kiinni koko ajan. Ja nyt sitten pitää ajaa taas kisa ilman niitä. Voivoi. Jos olisin tän tiennyt, niin olisin mennyt Kuopioon, jossa on peesikielto, niinkuin yleensä kuntosarjoissa. Mutta ei tässä nyt enää voi vaihtaa. Sinänsähän tuo on siitä hyvä, että eipähän sitten ketuta, kun kaikki peesaa kumminkin (kyllä Kiskossakin aikamoista peesausta sai nähdä). Mullahan ei ole sitä vaaraa, että peesaisin, en nimittäin pysy kenenkään vauhdissa, enkä myöskään osaa peesata. Niin, eli en saa peesin sallimisesta mitään etua ja kaikki muut saa. Voivoi. Nyt voinkin sitten kettuuntua siitä, että porukalla on kuitenkin aerobareja ja ajavat niiltä, kun itse kuuliaisesti ruuvailen ne omani irti. Niin, sekin ärsyttää, että kun sain työllä ja tuskalla säädettyä noi tangot itselle sopiviksi, niin nyt sitten niitä ei saakaan käyttää. Oon ihan rikki. Toivottavasti järjestäjät (vink, vink) sentään joko a) lähettää sprintin minuutin perusmatkan perään uinnissa, niinkuin Kiskossa, mikä toimi tosi hyvin tai b) järkkää lähdön niin, että sprintti ja perusmatka ei lähde sikinsokin, vaan osallistujat määrätään jotenkin omille puolilleen, muuten uinnistakin tulee mun osalta katastrofi. Tosin olen suunnitellut röyhkeästi meneväni eturiviin, kun esim. harkkakisassa jouduin vain ohittelemaan kaikkia, kun en uskaltanut eturiviin. No, juoksun reittiprofiili sentään on miellyttävä alun alamäkeä lukuunottamatta. Mun heikko kohta juoksussa on ollut aina alamäet, ne jotenkin rasittaa polvea ikävästi.

Eilen oli tosiaan siis palauttavaa tekemistä, eli aamulla 45 min lenkki kaatosateessa ja illalla tunnin pyöräily tappopaahteessa. On ollut aika hassua, kun nyt on tällaiset kisaa edeltävät viikot menossa, niin reenit on lyhyitä ja niitä on aika vähänkin (no joo, tällä viikolla oon reenannut siis kuus kertaa ja nyt on perjantai, eli tää on suhteellista...). Tänään oli siis ihan täysi lepopäivä. Tosin oon siivonnut ihan hulluna, pessyt mattoja yms. Että tosin lepoo. Tää ei ole fiksua, mutta pakko on saada kämppä kuntoon ja mieluummin rehkin nyt vähän liikaa, kun ens viikolla. No, luultavasti sinetöin huippusuoritukseni muuttamalla loput kamat perjantai-illalla, kun kisa on siis la kello 12.00.

Tänään ruoaksi pinaattilettuja ja kananmunakastiketta. Nää on ihan mun suosikkeja ja tyhjäksi syötävistä kaapeista löytyi aineet näihin. Lettujen paisto oli kyllä vähän kuumaa puuhaa, mutta kyllä se kannatti :)

Jokaisella pilvellä on hopeareunus

Tää päivä ei oo mennyt ihan putkeen johtuen siitä, että erinäisistä asioista (lue muutto ja internet) johtuen pääsin nukkumaan joskus puoli viideltä. Arvatkaa heräsinkö puoli kuudelta uimaan? No en.

Päivällä pienet mokat ja sattumukset seurasivat toistaan. Uimatavaroita sitten pakkaillessani havaitsin kaiken huipuksi vielä kadottaneeni uimalautani. Koska maanantain uinnissa ei ollut potkuja, oli se siis jäänyt Samppikseen jo viime viikolla, enkä ollut huomannut mitään. No, sitten kuudelta (siis illalla) lähdin uimaan. Riemastus oli suuri, kun Zoggsin uimalauta varustettuna "Kipa"- tekstillä oli altaan reunalla. En nyt ihan tajua, että onko se muka ollut sielä viikon, ja miten en muka olisi huomannut sitä maanantaina. No, sielä lauta oli ja jälleennäkeminen oli riemukas, vaikka potkuharjoituksia vihaankin. Päivän setti sisälsi 1200m alkuverraa (jestas!), osa pullarilla, osa potkuja. Pääsetti oli 10x100m @ 2min, eli ei mikään pelkkä läpsyttely, muttei myöskäään mitenkään hapottava reeni. Aika hauskaa muuten ajatella, että pari vuotta sitten en olisi voinut tuollaista reeniä uida, koska tonniin  meni enemmän aikaa kuin 20 minsaa, nyt sentään lepäilin päädyssä ~10s, enkä edes antanut kaikkeani uinnissa. Päivän toinen ilonaihe (oikeasti, muita ei ollut, jopa pakastimesta syöty ruoka-annos, papaijabroileri oli pahaa) oli se, että jotain tapahtui mun käännöksissä. Ennen olen plopsahtanut useimmmiten pintaan jo ennen lippuja, mutta nyt monta kertaa jopa käännösliuku oli tuollaisen 6-7m. Ja pullarillakin (eli ilman potkuja) sain liu'uttua 5m. Ehkä Porin kisoissa (jos voin selän takia sinne osallistua) on jonkinlaisia toiveita aikaparannuksiin käännösten parantumisen vuoksi.  Mutta nyt jatkan muuttopuuhia, oivotan teidänkin päiviinne, jos ei nyt hopeisia pilviä, niin ainakin niitä reunuksia.