Kipan oikea ongelmapolvi
*31.12.2007 Tampere (tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta yleiseen tietoisuuteen tultiin tällöin)
† 12.7.2010 Turku
Maallinen vaelluksesi on nyt päättynyt, ethän palaa takaisin.
Kaipaamaan jäivät
Ei kukaan
Juttua reeneistä ja vähän elämästäkin
tiistaina, heinäkuuta 13, 2010
perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Satasen kerho
Perjantai kello 16:30. Lämpötila 25 astetta ja ei mitään tekemistä. On siis päätettävä illan agenda. Jotkut lähtee terassille, baariin tai muuten vain ryyppäämään. Toiset lähtevät mökille tai rannalle, jotkut ehkä grillaavat. Jotkut eivät tee mitään erikoista, jotkut lähtevät leffaan tai kävelylle. Ja sitten ovat ne, jotka toteavat tämän päivän olevan kesän viimeinen mahdollisuus tehdä sadan kilsan pyörälenkki. Jälkimmäiset voidaan jakaa vielä kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat lenkin jälkeen hyvällä mielellä ja niihin, jotka eivät ole. Kuulun niihin jälkimmäisiin.
Lenkkireitti oli seuraava. Turuntietä oli tosi inhottava ajaa, kun liikennettä oli niin kovasti, lisäksi alkulenkistä puhalteli vastatuuli ja kolmenkympin kohdalla olin jo ihan rikki. Ihme kyllä mulla oli juotavaa mukana ihan riittävästi (jäi lopulta ylikin) ja jopa joku epämääräinen välipalapatukka. Muutenkin olin varustautunut, eli oli rahaa, puhelin ja tietysti renkaanpaikkausvälineet. Noin siinä kohdassa, jossa olin yhtäkaukana kotoa molempiin suuntiin (~45 km), aloin havaitsemaan, että takarengas on oudon tyhjä. Tarkempi tutkistelu osoitti epäilyksen todeksi, rengas oli tyhjentynyt melkoisesti. Päätin kuitenkin testata, josko pieni pumppaus auttaisi. Pumppasin kumin niin täyteen kuin pikkukäsipumpulla sai (eli mistään isoista paineista ei puhuta) ja jatkoin matkaa. Reilun viiden kilsan päästä totesin, että rengas on taas vähän tyhjentynyt. Alkoi ketuttaa. Laskeskelin päässäni, että todennäköisemmin selviän vähemmällä epätoivolla ja nopeammin, jos vain pumppaan kumin täyteen tasaisin väliajoin. Renkaan vaihto ei houkutellut, kun yksin se on Silviaan ihan kamalan tuskallista. Lisäksi vasemman käden sormet olivat tässä vaiheessa jo puoliksi pois pelistä. Olen myös tosi huono tuossa puuhassa, joten oli vaarana, että rengas jäisi kokonaan vaihtamatta tai tuloksena olisi vain kaksi rikkinäistä sisäkumia ja siinä sitä sitten oltaisiin, jossain Vesilahden ja Nokian rajalla, missä ei tod. mene busseja ja tietoisena siitä, että puhelinkaan ei paljoa auttaisi, kun kaikki potentiaaliset auttajat olivat toteuttamassa niitä vaihtoehtoisia perjantai-illan viettotapoja. Jatkoin siis matkaa pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten... Onneksi suuri osa loppulenkistä oli myötätuulta. 93 kilsan kohdalla oltiin jo kodin vieressä, mutta lisälenkki oli tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeinen pumppaus ja vähän vielä polkemista. Kotipihassa puuttui vielä 500m, joten pyörin sen sitten ympyrää parkkiksella. Sata kilsaa kasassa keskarilla 24,5 mutta mieli ei yhtään hyvä. Loppumatkasta meinaan, kun v...tti jo melkoisesti, alkoi taas maanantai pelottamaan. Ei siis enää jännittämään, vaan pelottamaan. Se luun hionta nyt tuskin voi mennä pieleen, mutta lihaskalvon katkaisu on jotain ihan muuta. Mitä jos se ei onnistu oikein? Mitä jos se muuttaakin taas juoksemiseni ja pyöräilyni biomekaniikkaa niin, että saan jonkun uuden vamman? Mitä jos kaikki menee tosi pieleen ja tää oli mun vika pyörälenkki? Ja miksei noi vasurin sormet vois olla menemättä tunnottomiks joka pyörälenkki? Olen tietysti lukenut kaikki kauhujutut, mikä voi mennä pieleen. Ja ei se Oravakaan ole erehtymätön, mäkin tiedän yhden tyypin, jonka polvileikkaus meni ihan pipariksi. Lisäksi seuraava viikko on kai tosi kuuma, mikä ei ole kauhean mukavaa (muuten en lämmöstä valita, vaikka välillä aikas kuuma onkin), kun on polvi paketissa ja kuljettava kepeillä. Töitäkin pitäisi tehdä näin lomalla (kuten esim. huomisaamuna), mikä rasittaa, vaikkei mulla kai saikulla muutakaan tekemistä ole. Voi itkun itku, vois sitä perjantai-illan paremminkin viettää.
Lenkkireitti oli seuraava. Turuntietä oli tosi inhottava ajaa, kun liikennettä oli niin kovasti, lisäksi alkulenkistä puhalteli vastatuuli ja kolmenkympin kohdalla olin jo ihan rikki. Ihme kyllä mulla oli juotavaa mukana ihan riittävästi (jäi lopulta ylikin) ja jopa joku epämääräinen välipalapatukka. Muutenkin olin varustautunut, eli oli rahaa, puhelin ja tietysti renkaanpaikkausvälineet. Noin siinä kohdassa, jossa olin yhtäkaukana kotoa molempiin suuntiin (~45 km), aloin havaitsemaan, että takarengas on oudon tyhjä. Tarkempi tutkistelu osoitti epäilyksen todeksi, rengas oli tyhjentynyt melkoisesti. Päätin kuitenkin testata, josko pieni pumppaus auttaisi. Pumppasin kumin niin täyteen kuin pikkukäsipumpulla sai (eli mistään isoista paineista ei puhuta) ja jatkoin matkaa. Reilun viiden kilsan päästä totesin, että rengas on taas vähän tyhjentynyt. Alkoi ketuttaa. Laskeskelin päässäni, että todennäköisemmin selviän vähemmällä epätoivolla ja nopeammin, jos vain pumppaan kumin täyteen tasaisin väliajoin. Renkaan vaihto ei houkutellut, kun yksin se on Silviaan ihan kamalan tuskallista. Lisäksi vasemman käden sormet olivat tässä vaiheessa jo puoliksi pois pelistä. Olen myös tosi huono tuossa puuhassa, joten oli vaarana, että rengas jäisi kokonaan vaihtamatta tai tuloksena olisi vain kaksi rikkinäistä sisäkumia ja siinä sitä sitten oltaisiin, jossain Vesilahden ja Nokian rajalla, missä ei tod. mene busseja ja tietoisena siitä, että puhelinkaan ei paljoa auttaisi, kun kaikki potentiaaliset auttajat olivat toteuttamassa niitä vaihtoehtoisia perjantai-illan viettotapoja. Jatkoin siis matkaa pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten, pyörittäen, pumpaten... Onneksi suuri osa loppulenkistä oli myötätuulta. 93 kilsan kohdalla oltiin jo kodin vieressä, mutta lisälenkki oli tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeinen pumppaus ja vähän vielä polkemista. Kotipihassa puuttui vielä 500m, joten pyörin sen sitten ympyrää parkkiksella. Sata kilsaa kasassa keskarilla 24,5 mutta mieli ei yhtään hyvä. Loppumatkasta meinaan, kun v...tti jo melkoisesti, alkoi taas maanantai pelottamaan. Ei siis enää jännittämään, vaan pelottamaan. Se luun hionta nyt tuskin voi mennä pieleen, mutta lihaskalvon katkaisu on jotain ihan muuta. Mitä jos se ei onnistu oikein? Mitä jos se muuttaakin taas juoksemiseni ja pyöräilyni biomekaniikkaa niin, että saan jonkun uuden vamman? Mitä jos kaikki menee tosi pieleen ja tää oli mun vika pyörälenkki? Ja miksei noi vasurin sormet vois olla menemättä tunnottomiks joka pyörälenkki? Olen tietysti lukenut kaikki kauhujutut, mikä voi mennä pieleen. Ja ei se Oravakaan ole erehtymätön, mäkin tiedän yhden tyypin, jonka polvileikkaus meni ihan pipariksi. Lisäksi seuraava viikko on kai tosi kuuma, mikä ei ole kauhean mukavaa (muuten en lämmöstä valita, vaikka välillä aikas kuuma onkin), kun on polvi paketissa ja kuljettava kepeillä. Töitäkin pitäisi tehdä näin lomalla (kuten esim. huomisaamuna), mikä rasittaa, vaikkei mulla kai saikulla muutakaan tekemistä ole. Voi itkun itku, vois sitä perjantai-illan paremminkin viettää.
torstaina, heinäkuuta 08, 2010
Kausianalyysi
Vähän hassuun aikaanhan tää tulee, mutta kun tämä kausi on ohi, niin kai sitä voi jo analysoidakin. Vaikkei tässä nyt kauheasti analysoitavaa olekaan.
Juoksu: ei se nyt oikein irronnut. Lisäksi tää on eka vuosi sitten juoksemisen aloittamisen, jolloin en oo osallistunut yhteenkään juoksukisaan, ennen oon käynyt vähintään ecrossin jolkottamassa, vaikka olis ollut kuinka pää kainalossa. Ehkä yritän kuitenkin vielä joskus joulukuussa löytää jonkun lyhyen hölkän. Ens vuodeksi tälle on kyllä tehtävä jotain.
Pyöräily: Vaikka oon yhä edelleen varsin hidas, niin on tässä edistytty, jos ei muussa niin renkaan vaihdossa ja pyörän osien tunnistamisessa. Ens vuodeksi on hankittava lajivoimaa, missä auttanee se, että toivottavasti voin välillä vääntää vähän isommallakin vaihteella, tällä hetkellä polvi on muistuttanut heti, jos kadenssi on tippunut alle 70:n.
Uinti: Tässä on menty ehdottomasti eniten eteenpäin. Tonnin aika on parantunut monta minuuttia ja uinnista on tullut vaivattomampaa ja jaksaisin uida vaikka kuinka pitkään sellasella hitaalla vauhdilla. Paljon on kuitenkin vielä parannettavaa, vaikken uskokaan ensi vuonna kehittyväni tässä ajallisesti yhtä paljon kuin tänä vuonna, neljässä kuussa kun satasen enkka parani 11 sekkaa (kelpais kyllä tää tietty)! Suureksi haasteeksi laitan satasella puolentoista minuutin alituksen, sen pitäisi olla kyllä kai mahdollista, vaikka se töitä teettääkin.
Triathlon (ja duathlon): Odotusten mukaista, erityisesti siihen nähden, että tän piti olla ihan vaan harjoitteluvuosi ja alunperin en uskaltanut perusmatkasta edes haaveilla.
Suunnistus: Tääkin meni kyllä yhtä rastiväliä lukuunottamatta mukavasti. Vaikka juoksuvauhti onkin huono, ei se näemmä muilla iltarastien helpoille radoille osallistuvilla ole sen parempi. Suunnistustaidoissa on kyllä kovastikin parannettavaa. Pyydän varmaan emitin joululahjaksi ja jatkan kilpailuviettini tyydyttämistä säännöllisen epäsäännöllisesti Tampereen alueen metsissä.
Ensi vuoden tavoitteista ja agendasta enemmän varmaan joskus puolen vuoden päästä, mutta eiköhän perusperiaatteet ole selvillä:
1. Opettele uimaan.
2. Opettele pyöräilemään.
3. Opettele juoksemaan.
4. Opettele suunnistamaan.
Aika yksinkertaista, eikö?
Yksinkertaista ei kuitenkaan ole asioiden tasapainossa pitäminen. Uintia päässen harjoittelmaan taas kunnolla elokuulta, ja pyöräilyssä ja juoksussa toivon mukaan joskus joulukuun alussa oltaisiin sellaisessa kunnon reenien sallimassa vaiheessa.
---
Ljubljanassa oli ihan kivaa ja kiire ei varsinaisesti vaivannut. Kaupunki on aika pieni ja nopeasti nähty. Reissun parasta antia (hevospurilaisten ja shoppailugeenin yliekspression lisäksi) oli ehdottomasti Postojnan tippukiviluolat ja erityisesti luolien joessa elävien olmien tapaaminen. Ihan huippuja elukoita! Ovat sokeita ja jossain väitettiin, että voisivat elää pari vuotta ilman ruokaa, mutten ole varma, pitääkö tämä paikkaansa. Mun mielestä olmit oli tosi sympaattisia, ihan jotain muuta kun kaikki pelottavat Suomen vesistöissä liikkuvat eliöt.
Treenit on viime aikoina jääneet yhteen tunnin lenkkiin Ljubljanassa (joka venähti kyllä puoleksitoista tunniksi, kun enhän mä eksy, joten en tarvitse karttaa...) ja tän päiväiseen yhdistettyyn n. 7km:n juoksuun ja 500m:n uintiin. Toki Ljubljanassa kipusin aina majapaikkaamme 240 porrasta, mutta sitä ei kyllä lasketa. Kolme päivää ehdin vielä onneksi liikkumaan, sitten onkin jännät paikat. Toivottavasti Saken käsi ei tärise ja kaikki menee muutenkin hyvin. Vähän kyl jänskättää, mut onneks sielä sairaalassa saa jotain rauhottavia mömmöjä.
Juoksu: ei se nyt oikein irronnut. Lisäksi tää on eka vuosi sitten juoksemisen aloittamisen, jolloin en oo osallistunut yhteenkään juoksukisaan, ennen oon käynyt vähintään ecrossin jolkottamassa, vaikka olis ollut kuinka pää kainalossa. Ehkä yritän kuitenkin vielä joskus joulukuussa löytää jonkun lyhyen hölkän. Ens vuodeksi tälle on kyllä tehtävä jotain.
Pyöräily: Vaikka oon yhä edelleen varsin hidas, niin on tässä edistytty, jos ei muussa niin renkaan vaihdossa ja pyörän osien tunnistamisessa. Ens vuodeksi on hankittava lajivoimaa, missä auttanee se, että toivottavasti voin välillä vääntää vähän isommallakin vaihteella, tällä hetkellä polvi on muistuttanut heti, jos kadenssi on tippunut alle 70:n.
Uinti: Tässä on menty ehdottomasti eniten eteenpäin. Tonnin aika on parantunut monta minuuttia ja uinnista on tullut vaivattomampaa ja jaksaisin uida vaikka kuinka pitkään sellasella hitaalla vauhdilla. Paljon on kuitenkin vielä parannettavaa, vaikken uskokaan ensi vuonna kehittyväni tässä ajallisesti yhtä paljon kuin tänä vuonna, neljässä kuussa kun satasen enkka parani 11 sekkaa (kelpais kyllä tää tietty)! Suureksi haasteeksi laitan satasella puolentoista minuutin alituksen, sen pitäisi olla kyllä kai mahdollista, vaikka se töitä teettääkin.
Triathlon (ja duathlon): Odotusten mukaista, erityisesti siihen nähden, että tän piti olla ihan vaan harjoitteluvuosi ja alunperin en uskaltanut perusmatkasta edes haaveilla.
Suunnistus: Tääkin meni kyllä yhtä rastiväliä lukuunottamatta mukavasti. Vaikka juoksuvauhti onkin huono, ei se näemmä muilla iltarastien helpoille radoille osallistuvilla ole sen parempi. Suunnistustaidoissa on kyllä kovastikin parannettavaa. Pyydän varmaan emitin joululahjaksi ja jatkan kilpailuviettini tyydyttämistä säännöllisen epäsäännöllisesti Tampereen alueen metsissä.
Ensi vuoden tavoitteista ja agendasta enemmän varmaan joskus puolen vuoden päästä, mutta eiköhän perusperiaatteet ole selvillä:
1. Opettele uimaan.
2. Opettele pyöräilemään.
3. Opettele juoksemaan.
4. Opettele suunnistamaan.
Aika yksinkertaista, eikö?
Yksinkertaista ei kuitenkaan ole asioiden tasapainossa pitäminen. Uintia päässen harjoittelmaan taas kunnolla elokuulta, ja pyöräilyssä ja juoksussa toivon mukaan joskus joulukuun alussa oltaisiin sellaisessa kunnon reenien sallimassa vaiheessa.
---
Ljubljanassa oli ihan kivaa ja kiire ei varsinaisesti vaivannut. Kaupunki on aika pieni ja nopeasti nähty. Reissun parasta antia (hevospurilaisten ja shoppailugeenin yliekspression lisäksi) oli ehdottomasti Postojnan tippukiviluolat ja erityisesti luolien joessa elävien olmien tapaaminen. Ihan huippuja elukoita! Ovat sokeita ja jossain väitettiin, että voisivat elää pari vuotta ilman ruokaa, mutten ole varma, pitääkö tämä paikkaansa. Mun mielestä olmit oli tosi sympaattisia, ihan jotain muuta kun kaikki pelottavat Suomen vesistöissä liikkuvat eliöt.
Treenit on viime aikoina jääneet yhteen tunnin lenkkiin Ljubljanassa (joka venähti kyllä puoleksitoista tunniksi, kun enhän mä eksy, joten en tarvitse karttaa...) ja tän päiväiseen yhdistettyyn n. 7km:n juoksuun ja 500m:n uintiin. Toki Ljubljanassa kipusin aina majapaikkaamme 240 porrasta, mutta sitä ei kyllä lasketa. Kolme päivää ehdin vielä onneksi liikkumaan, sitten onkin jännät paikat. Toivottavasti Saken käsi ei tärise ja kaikki menee muutenkin hyvin. Vähän kyl jänskättää, mut onneks sielä sairaalassa saa jotain rauhottavia mömmöjä.
keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010
Kisa- ja lomatunnelmia
Ljubljanan lämmössä ehtii koomatauolla hyvin lataamaan kuvia. Ohessa siis muutama kuva Kiskosta ja pari tunnelmakuvaa täältä päin maailmaa.
Jos ei pitäis keskittyä ajamiseen, nyt jännittäis kovasti. Olkapäätkäänei ole vielä palaneet.
Uskollinen sotaratsu odottaa malttamattomana tositoimiin pääsyä.
Vähän ennen starttia. Naiset on sijoitettu fiksusti tohon keskelle, niin että miehet voi sit jyrätä molemmilta puolilta.
Uinnin lähdössä oli vähän ruuhkaa.
Enää reilu 50 kilsaa, ei paha! Päätin muuten noin sata metriä ennen maalia, et ohitan ton mun takana tulevan miesuimarin ja niin sitten teinkin :)
Vaihto suoritettu ja sitten mennään.
Pyöritä, pyöritä.
"Tuutsä jo maaliin." Luojan kiitos tulen! Lantion asennosta tulis keskiviikon reeneissä aika kovasti palautetta...
Vahinkojen tarkastus. Tulos: jalkojen teippausrutiini ei ole taas oikein hallinnassa.
Predjaman linna on rakennettu melko hienoon paikkaan.
Kansalaistottelemattomasti oli pakko kiivetä 2000 vuotta vanhalle roomalaiselle muurille.
Haaveilua Triple Bridgellä.
Maailman täydellisimmän makuinen mansikkapirtelö.
Hevosenliha mahassa tuo hymyn huulille :) Ei olis tuonut viistoistavuotiaana.
Jos ei pitäis keskittyä ajamiseen, nyt jännittäis kovasti. Olkapäätkäänei ole vielä palaneet.
Uskollinen sotaratsu odottaa malttamattomana tositoimiin pääsyä. 
Vähän ennen starttia. Naiset on sijoitettu fiksusti tohon keskelle, niin että miehet voi sit jyrätä molemmilta puolilta.
Uinnin lähdössä oli vähän ruuhkaa.
Enää reilu 50 kilsaa, ei paha! Päätin muuten noin sata metriä ennen maalia, et ohitan ton mun takana tulevan miesuimarin ja niin sitten teinkin :)
Vaihto suoritettu ja sitten mennään.
Pyöritä, pyöritä. 
"Tuutsä jo maaliin." Luojan kiitos tulen! Lantion asennosta tulis keskiviikon reeneissä aika kovasti palautetta...
Vahinkojen tarkastus. Tulos: jalkojen teippausrutiini ei ole taas oikein hallinnassa.
Predjaman linna on rakennettu melko hienoon paikkaan.
Kansalaistottelemattomasti oli pakko kiivetä 2000 vuotta vanhalle roomalaiselle muurille. 
Haaveilua Triple Bridgellä. 
Maailman täydellisimmän makuinen mansikkapirtelö.
Hevosenliha mahassa tuo hymyn huulille :) Ei olis tuonut viistoistavuotiaana.
lauantaina, heinäkuuta 03, 2010
Kisko-Triathlon
Perjantai-illalla päästiin hienosti Turkuun ja tein elämäni ensimmäisen oikean taskuparkin. Tämä on taas niitä juttuja, joita olisitte halunneet nähdä. Jurrutin edes taas varmaan viiden minuutin ajan Pöksyn ja ohikulkijoiden repeillessä. Mutta parkkiin se auto saatiin kuitenkin. Illalla oli vielä lämpöä, mutta uskoin pienillä napandereilla sen aamuksi hellittävän. Näin olikin tapahtunut, vaikka eihän mulla normaalisti muutenkaan oo aamusin lämpöä. Mutta siis kuumemittari on absoluuttinen totuuden lähde, joten se julisti minut terveeksi ja antoi starttiluvan. Kurkku ei ollut enää onneksi kovin kipeä, varsinkaan pienien hömpsyjen jälkeen. Ennen en olekaan terävillä kisoihin valmistautunut, mutta tunnetusti esim. puolimaraenkkaani olen tankannut pizzalla ja suklaakekseillä, joten miten 60%:n anisviina voisi muka olla huonompi?
Kiskoon ajeltiin ihan kivasti, vaikka ajo-ohjeet olivatkin mitä olivat ja esimerkiksi yhtä niissä mainittua kiertoliittymää ei koskaan löydetty, mihin lie matkustanut. Paikaalla oltiin hyvissä ajoin ja keräsimme kimpsut ja kampsut ja siirryttiin vaihtoalueelle ja lähdin vähän pyöräilemään ja katsastamaan reittejä. Takaisin päästyäni oli vuorossa kumien pumppaus ja tsadaam, venttilin hattu oli jumittunut venttilliin ja venttiili päätti irrota kokonaan. Hieno homma. Ei siinä auttanut muu kuin vaihtaa rengas. Taitaa tulla perinteeksi ennen kisoja. Silvian renkaan vaihtaminen on edelleen ihan syvältä, mutta onneksi nyt oli aikaa vielä reilu 50 minuuttia lähtöön. 20 minsaa sitten ähersimme renkaan kanssa, pikkulenkki pyörällä ja pyörä katsastukseen. Sitten vaan toivottiin, ettei kumi puhkea uudestaan, jos näin olisi käynyt, olisin kyllä keskeyttänyt. Nopea juoksuverkka vielä ja vaihtopaikan kunnostus ja taas kauheeta sinkoilua ja säntäilyä, kun tuli kiire. Saatiin kaikki kuitenkin tehtyä ja kamat ihmeen kaupalla valmiiks, minä sain kisavaatteet päälle ja ehdin vähän uintiverkatakin ja jopa selvittää ekan poijun sijainti.
Ja sitten mentiin. Startti oli mielenkiintoinen. Porukkaa ihan tsiljoonasti joka puolella ja hakkausta ihan kauheasti ja kerran joku ui niin pahasti päälle, että hörpin vettä hieman ja piti vähän selvitellä kurkkua. Pikamatkan menijät onneksi kääntyivät pian omalle reitilleen ja sitten helpotti. Uin koko ajan vinoon. Tiedossa oli, että harhaudun vasemmalle kovasti, ja yritinkin uida vähän liikaa oikealle, mutta silti olin koko ajan vähän liian vasemmalla. Aallokko helpotti tätä menomatkalla, mutta sitten kun vihdoin käännyttiin takaisinpäin aallot vaan tuotti lisävirhettä uimiseeni. No rantaan päästiin ja aikaa oli mennyt uskomattomasti 28.01. Tämä oli multa mielestäni tosi hyvä suoritus omaan uintivauhtiini ja vinoon uimiseen nähden. Naisista 6 näytti menneen lujempaa kuin mä.
Vaihto sujui oikein mallikkaasti ja sutjakasti (vauvaölju rules) ja sitten pyöräilemään. Silviaan teipatut hanskatkin sain hienosti alkukilsoilla käteeni. Reitti oli varsin mäkinen ja myös ylipitkä. Eka kiekka meni ihan kivasti, vaikka kerran pudotinkin juomapullon, mutta tämä oli ylämäessä, joten sattumus ei lopulta kauheasti haitannut, kun vauhti oli kovin hidas. Toka kiekka alkoi olemaan jo aika tuskainen, koska olin tuttuun tapaani painanut ekalla ehkä vähän liian lujaa. Jotenkin väänsin itseni viimeisestäkin ylämäestä ylös (vaikka vauhti oli jo tosi hidas) ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon. Vaihdossa totesin jonkun idiootin tunkeneen putkikassinsa mun pyöräpaikalle ja jouduin pyörääni sitten nostelemaan sen yli ja vielä kiertämään vaihtotelineen lenkkareilleni ja tässä tuhrautui sitten aikaa muutama turha sekunti. Muuten vaihto meni ihan kivasti, vaikka olisinkin voinut ehkä jättää selkätaskusta kiskomatta hanskat, mutta en halunnut juosta ne sielä hankaamasa. Pyöräily meni loppuvaikeuksista huolimatta myös tosi hyvin, aika 1:27:56 sisältää ekan vaihdon ja kun otetaan huomioon reitin ylimittaisuus (n. 43 kilsaa, onnistuin sähläämään mittarini kanssa, joten ei tietoa tarkasta pituudesta) ja miinustetaan vaihto, lähestytään jo maagista kolmenkympin keskaria, helpommalla reitillä olisi varmaan mennyt rikki :). Musta lappoi porukkaa ohi ihan tosi paljon. Taisivat kyllä kaikki olla miehiä, koska olin pyöräajoissa naisista 4/18, mistä olen hieman yllättynyt, kun kerran en ole hyvä pyöräilijä. Itse ohitin muutaman polkijan.
Juoksu lähti ihmeen hyvin liikeelle. Ei tuntunut kovin tönköiltä jalat. Aloitin tosin tosi hitaasti, kun heti alussa oli sellainen pieni mäki. Juoksun helppous johtui varmaan siitä, että selkiä tuli vastaan alussa tosi paljon. Ennen juoksun toisen kiekan kääntöpaikkaa oli sitten ihan kamala ylämäki, joka tappoi mut aika täysin ja juoksu oli kuuteen kilsaan aika tuskallista kunnes alkoi taas sujua (eli löytyi pari ohitettavaa) huolimatta siitä, että jaloissa olevat teipit oli ehkä vähän liian kireällä ja alkoi tuntumaan pahasti siltä, että kengät hankaa. Kuumuus alkoi sitten myös tekemään veronsa ja musta meni kaks miestä ohi, vaikka juoksinkin mielestäni aikas tasaiset kiekat. Eka ei niin haitannut, mut tokan tunsin ja sekös harmitti, kun se ohitti mut jossain kahdeksassa kilsassa. Vika ylämäki oli ihan karmea, mutta niin se vain tultiin. Tässä vaiheessa huoltaja ei ollut ihan mukana meiningissä, kun joutui kysymään, olenko tulossa jo maaliin ja siksi jäi maaliintulokuva ottamatta. Ihan loppu olikin sitten alamäkeä, jota jaksoi taas juosta kummasti. Ja sitten oltiin maalissa. Matka oli taas vähän ylimittainen, vissiin jotain 10,5. Aika oli 51.52, ja toisiks paras aika naisista. Silti olen vähän pettynyt juoksuuni, vaikka toisaalta nyt oli kyllä tosi kuuma ja enpä ole tänä vuonna juossut kymppiä kuin neljä kertaa lenkillä, joten kai se sitten oli ihan ok tulos kuitenkin, kun ohittelinkin oikeasti tosi monta miestä ja myös yhden naisen ihan alussa.
Koko kisan loppuaika oli 2.47.49, mikä oli reilusti alle tavoitteeni ja lähtökohdat, reitin ylimittaisuuden ja muut olosuhteet huomioiden multa mielestäni tosi hyvin. Sijoituskin oli hienosti 4/18.
Kotiinkin päästiin vihdoin eniron reittiohjeista huolimatta, ajeltiin meinaan sellaisia pikkuteitä ja reittejä, ettei mitään rajaa. Loppuun vielä kiitos huoltaja-Pöksylle, joka hoiti hommansa loistavasti (ilman sua en olis selvinnyt yhtään!), vaikka missasikin muutaman kerran kun vaihtopaikan ohitin. Nyt oon taas kipee, kuumemittari sen kertoo, muttei se mitään. Huomenna Ljubljanaan ja nyt syön suklaata, kun se karkkilakkokin loppui :) Teen sitten taas kuvapäivityksen, kun saan kuvat jotenkin koneelle, nyt ne on lainakamerassa, johon ei ole piuhaa.
Tänään olen itsestäni ylpeä.
Kiskoon ajeltiin ihan kivasti, vaikka ajo-ohjeet olivatkin mitä olivat ja esimerkiksi yhtä niissä mainittua kiertoliittymää ei koskaan löydetty, mihin lie matkustanut. Paikaalla oltiin hyvissä ajoin ja keräsimme kimpsut ja kampsut ja siirryttiin vaihtoalueelle ja lähdin vähän pyöräilemään ja katsastamaan reittejä. Takaisin päästyäni oli vuorossa kumien pumppaus ja tsadaam, venttilin hattu oli jumittunut venttilliin ja venttiili päätti irrota kokonaan. Hieno homma. Ei siinä auttanut muu kuin vaihtaa rengas. Taitaa tulla perinteeksi ennen kisoja. Silvian renkaan vaihtaminen on edelleen ihan syvältä, mutta onneksi nyt oli aikaa vielä reilu 50 minuuttia lähtöön. 20 minsaa sitten ähersimme renkaan kanssa, pikkulenkki pyörällä ja pyörä katsastukseen. Sitten vaan toivottiin, ettei kumi puhkea uudestaan, jos näin olisi käynyt, olisin kyllä keskeyttänyt. Nopea juoksuverkka vielä ja vaihtopaikan kunnostus ja taas kauheeta sinkoilua ja säntäilyä, kun tuli kiire. Saatiin kaikki kuitenkin tehtyä ja kamat ihmeen kaupalla valmiiks, minä sain kisavaatteet päälle ja ehdin vähän uintiverkatakin ja jopa selvittää ekan poijun sijainti.
Ja sitten mentiin. Startti oli mielenkiintoinen. Porukkaa ihan tsiljoonasti joka puolella ja hakkausta ihan kauheasti ja kerran joku ui niin pahasti päälle, että hörpin vettä hieman ja piti vähän selvitellä kurkkua. Pikamatkan menijät onneksi kääntyivät pian omalle reitilleen ja sitten helpotti. Uin koko ajan vinoon. Tiedossa oli, että harhaudun vasemmalle kovasti, ja yritinkin uida vähän liikaa oikealle, mutta silti olin koko ajan vähän liian vasemmalla. Aallokko helpotti tätä menomatkalla, mutta sitten kun vihdoin käännyttiin takaisinpäin aallot vaan tuotti lisävirhettä uimiseeni. No rantaan päästiin ja aikaa oli mennyt uskomattomasti 28.01. Tämä oli multa mielestäni tosi hyvä suoritus omaan uintivauhtiini ja vinoon uimiseen nähden. Naisista 6 näytti menneen lujempaa kuin mä.
Vaihto sujui oikein mallikkaasti ja sutjakasti (vauvaölju rules) ja sitten pyöräilemään. Silviaan teipatut hanskatkin sain hienosti alkukilsoilla käteeni. Reitti oli varsin mäkinen ja myös ylipitkä. Eka kiekka meni ihan kivasti, vaikka kerran pudotinkin juomapullon, mutta tämä oli ylämäessä, joten sattumus ei lopulta kauheasti haitannut, kun vauhti oli kovin hidas. Toka kiekka alkoi olemaan jo aika tuskainen, koska olin tuttuun tapaani painanut ekalla ehkä vähän liian lujaa. Jotenkin väänsin itseni viimeisestäkin ylämäestä ylös (vaikka vauhti oli jo tosi hidas) ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon. Vaihdossa totesin jonkun idiootin tunkeneen putkikassinsa mun pyöräpaikalle ja jouduin pyörääni sitten nostelemaan sen yli ja vielä kiertämään vaihtotelineen lenkkareilleni ja tässä tuhrautui sitten aikaa muutama turha sekunti. Muuten vaihto meni ihan kivasti, vaikka olisinkin voinut ehkä jättää selkätaskusta kiskomatta hanskat, mutta en halunnut juosta ne sielä hankaamasa. Pyöräily meni loppuvaikeuksista huolimatta myös tosi hyvin, aika 1:27:56 sisältää ekan vaihdon ja kun otetaan huomioon reitin ylimittaisuus (n. 43 kilsaa, onnistuin sähläämään mittarini kanssa, joten ei tietoa tarkasta pituudesta) ja miinustetaan vaihto, lähestytään jo maagista kolmenkympin keskaria, helpommalla reitillä olisi varmaan mennyt rikki :). Musta lappoi porukkaa ohi ihan tosi paljon. Taisivat kyllä kaikki olla miehiä, koska olin pyöräajoissa naisista 4/18, mistä olen hieman yllättynyt, kun kerran en ole hyvä pyöräilijä. Itse ohitin muutaman polkijan.
Juoksu lähti ihmeen hyvin liikeelle. Ei tuntunut kovin tönköiltä jalat. Aloitin tosin tosi hitaasti, kun heti alussa oli sellainen pieni mäki. Juoksun helppous johtui varmaan siitä, että selkiä tuli vastaan alussa tosi paljon. Ennen juoksun toisen kiekan kääntöpaikkaa oli sitten ihan kamala ylämäki, joka tappoi mut aika täysin ja juoksu oli kuuteen kilsaan aika tuskallista kunnes alkoi taas sujua (eli löytyi pari ohitettavaa) huolimatta siitä, että jaloissa olevat teipit oli ehkä vähän liian kireällä ja alkoi tuntumaan pahasti siltä, että kengät hankaa. Kuumuus alkoi sitten myös tekemään veronsa ja musta meni kaks miestä ohi, vaikka juoksinkin mielestäni aikas tasaiset kiekat. Eka ei niin haitannut, mut tokan tunsin ja sekös harmitti, kun se ohitti mut jossain kahdeksassa kilsassa. Vika ylämäki oli ihan karmea, mutta niin se vain tultiin. Tässä vaiheessa huoltaja ei ollut ihan mukana meiningissä, kun joutui kysymään, olenko tulossa jo maaliin ja siksi jäi maaliintulokuva ottamatta. Ihan loppu olikin sitten alamäkeä, jota jaksoi taas juosta kummasti. Ja sitten oltiin maalissa. Matka oli taas vähän ylimittainen, vissiin jotain 10,5. Aika oli 51.52, ja toisiks paras aika naisista. Silti olen vähän pettynyt juoksuuni, vaikka toisaalta nyt oli kyllä tosi kuuma ja enpä ole tänä vuonna juossut kymppiä kuin neljä kertaa lenkillä, joten kai se sitten oli ihan ok tulos kuitenkin, kun ohittelinkin oikeasti tosi monta miestä ja myös yhden naisen ihan alussa.
Koko kisan loppuaika oli 2.47.49, mikä oli reilusti alle tavoitteeni ja lähtökohdat, reitin ylimittaisuuden ja muut olosuhteet huomioiden multa mielestäni tosi hyvin. Sijoituskin oli hienosti 4/18.
Kotiinkin päästiin vihdoin eniron reittiohjeista huolimatta, ajeltiin meinaan sellaisia pikkuteitä ja reittejä, ettei mitään rajaa. Loppuun vielä kiitos huoltaja-Pöksylle, joka hoiti hommansa loistavasti (ilman sua en olis selvinnyt yhtään!), vaikka missasikin muutaman kerran kun vaihtopaikan ohitin. Nyt oon taas kipee, kuumemittari sen kertoo, muttei se mitään. Huomenna Ljubljanaan ja nyt syön suklaata, kun se karkkilakkokin loppui :) Teen sitten taas kuvapäivityksen, kun saan kuvat jotenkin koneelle, nyt ne on lainakamerassa, johon ei ole piuhaa.
Tänään olen itsestäni ylpeä.
perjantaina, heinäkuuta 02, 2010
Ou-nou
Oon sit kipee. Voi rähmän rähmä ja ruhnun ruhnu. No, laukut on silti pakattu ja kohta pyöräkin autossa "jonka sponsoroi käyttööni äiti", ja katsotaan ens aamulla tilanne uudestaan. Buranaa on mukana melkoisesti, vaikkei olekaan fiksua sen voimalla kisata. Toivottavasti paranen aamuks, koska muuten harmittaa ja surettaa ihan kauheasti, jos en pääsekään mukaan :'( Kaikki kisat, joihin haluan osallistua, on kyllä kirottu, tuun aina just sopivasti niiden alla kipeeks tai jotain muuta tapahtuu. Tosin mielluummin kipeenä kuitenkin nyt, ku puolentoista viikon päästä maanantaina, koska ne ei puukota, jos ei oo terve. Mutta nyt nokka kohti Turkua.
torstaina, heinäkuuta 01, 2010
Valmistautumista ja sponsoripäivällisiä
Tiukka ja tarkka valmistautuminen kohti lähestyvää Kiskon kisaa on käynnissä. Tai siis ainakin valmistautuminen kohti lähestyvää kisaa on käynnissä. Tai siis ainakin se Kisko lähestyy kovaa vauhtia. Jostain kumman syystä en nyt jännitä (ainakaan vielä) ollenkaan niin paljon kuin ennen Noksun yritelmää, mutta kai se on ihan luonnollista, koska nyt oon vähän sentään kartalla, että mitä sielä kisoissa sitten tapahtuu. Mulla on varmaan jopa mukana sittenkin yhdistetty huoltaja/valokuvaaja/pukija/kartanlukija, joten moni huoli on poistunut myös tämän myötä. Ainoat huolenaiheet ovatkin enää a) mitä jos vesi on liian lämmintä ja märkäpuvulla ei saa uida b) mitä jos tulen kipeäksi. Varsinkin jälkimmäinen huolettaa kovin, koska kurkku on ollut vähän kipeä jo kolme päivää, mikä on mun mielestä kovin epäreilua, koska justhan olin kipee. Kaikki konstit on kuitenkin otettu käyttöön kuten inkivääri teen joukossa, auringonkukkahattu-uutteen naukkailu ja kurkun kurlaaminen vahvimmalla mitä alkosta löytyi. Jos kerran labrassa bakut kuolee 70%:lla pesuviinalla, niin kai se 60% myös jotain tappaa. Tätä konstia oon käyttänyt jo kaaauan, jos on ollut samanlaisia ongelmia ja kai se vähän auttaa (vähintään plasebona), vaikka suuta polttaa kyllä toimenpiteen jälkeen aika pahasti ja ei mulle se viinakaan niin kovasti maistu (joku vois kyllä kutsua tätä viinan haaskuuksi). Toivon siis parasta, että pääsen kisailemaan, koska seuraavan kerran sitten kisataan ensi vuonna vasta ja oon jopa treenannut tätä koitosta varten. Keli ei oo ainakaan liian kylmä ja oon ehtinyt onnekseni kokeileen, et urheiluteippi pysyy kyllä hyvin uidessakin jaloissa, joten voin vaan teipata jaloista noi hiertävät kohdat ja en tarvi sukkia. Testasin myös juhannuksena, voiko sitä sykemittaria käyttää puvun kanssa ja ihme kyllä se puku lähti ihan hyvin pois vaikka olikin se mittari ranteessa. Voin siis olla jopa kartalla siitä, kauanko on kisaa kulunut, sykevyötä en tod. aio käyttää. Ja mulla on jopa jotain vauvan hierontaöljyä, jota aion laittaa nilkkoihin ja ranteisiin, kun se kuulemma auttaa puvun riisumisessa. Silvian oon nyt jo puunannut lauantaita varten kuntoon. Tänään käyn varmaan ihan vaan testaan pari kilsaa, et se on kunnossa ja sit vaan huomenna Turkkuseen ja lauantaina Kiskoon. Hyvin se kisa menee, kunhan vaan sinne pääsen. Osallistujia on muuten tulossa ihan hurjasti, joten lienee melkoista ruuhkaa sielä uinnissa.
Muuten valmistautumiseen on kuulunut mm. tiistain pingviiniuinti Kaukajärvessä. Uitiin joku 750m (sielä on hyvä uida, kun soutu/melontaratojen metritolppia voi käyttää etappeina) ja meni ihan kivasti, alle 15 minsaan, vaikken nyt kovin edes puristanut ja puolessa välissä pysähdyinkin hetkeks. Vinoon uin ja kuulemma oikea käsi ylittää keskilinjan. Hyvä tietää. Kaukajärvessä oli ihan huippua uida, koska sielä oli oikeasti kirkasta vettä, näki siis jopa jotenkin pohjaan aika monessa paikkaa. Taidan alkaa käydä sielä treenaamassa, koska uintipaniikki tuola oli paljon pienempi kuin vaarallisia juttuja kuhisevassa Suolijärvessä ja ne metritolpat oli ihan huippuja, mutta kyllä tuolakin voi olla niitä käärmeitä!
Keskiviikkona olikin vuorossa hieronta, joka nyt osui tälle viikolle, kun viime viikolla en ehtinyt. Käyn tuola Lempäälässä ja sinne lähdin sitten pyörällä. Tämän reissun jälkeen me ei olla kyllä enää Trekin kanssa kavereita. Olin vaihtanut siihen vaihteeksi sisäkumin, kun totesin ti-aamuna sen olevan tyhjä, kun piti lähteä liikenteeseen. Tarkistin ihan tosi tarkkaan ulkokumin ja vanteen, ettei mitään piikkiä/hiekanmuruja tai yhtään mitään ollut ongelmia tuottamassa ja vaihdoin renkaan ja pumppasin täyteen (Oon oppinut vihdoin kahden vuoden jälkeen käyttään jalkapumppuani! Oikeesti, tähän mennessä oon ollut sitä mieltä, että se on ihan syvältä se pumppu, mutta nyt tajusin, että käyttöohjeessa olleet auki/kiinni asennot oli väärinpäin ja nyt se pumppu on ihan tosi hyvä!). Aamulla rengas oli hyvä ja töistä lähtiessänikin vielä ihan täynnä. Mutta sitten kun piti pysähtyä matkalla Lempäälään, havaitsin, että o-ou, kumi ei enää olekaan ihan kauheen täynnä ja kohta se oli ihan tyhjä. Koska olin edellisenä iltana just vaihtanut sen sisäkumin, ei mulla tietty ollut varakappaletta ja siinähän sitten oltiin. Olin siis puolessa välissä matkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen asiat saatiin lutviutumaan ja jätin Trekin häpeämään yhteen puhelintolppaan köytettynä ja pääsin sitten hierojallekin vaan vähän myöhästyneenä. Takasinpäin sitten olikin riemukasta. Pääsin bussilla kyllä osan matkaa, mutta eihän sitä pyörää nyt voinut sinne tien varteen jättää ja niinpä päädyin kävelemään 7 kilsaa sandaaleilla kotiin, onneks olin sentään ottanut ne sandaalit reppuun, ettei tarvinnut pyöräilykengillä pistellä menemään. Tää oli varmasti tosi hyvä valmistautuminen lauantaita silmällä pitäen, lenkkareilla ei olis ollut ehkä niin paha, mutta mun jalat oli kyl hieman heikossa hapessa vihdoin kotiin päästyäni, koko päivän aikataulut meni ihan uusiks, koska olinkin kotona kaks tuntia myöhemmin kun piti. Kyseisellä tienpätkällä ei siis mee busseja, muuten olisin varmaan yrittänyt päästä jonkun sellaisen kyytiin pyörineni.
Trekki saa nyt ihan miettiä tekosiaan rampana parvekkeella niin kauan, että vaihdan siihen toiset ulkorenkaat, tolla takarenkaalla en aja enää metriäkään, siinä on pakko olla jotain vikaa, koska oon vaihtanut niitä sisärenkaita Suomessa ollessani vissiin jo viis. Oon muuten tilannut siihen uuden satulan yhessä kimppatilauksessa, kun totesin, että miesten satulat ei oo mulle tehtyjä. Tilasin sit samanlaisen kun Silviassa, koska se on oikeesti tosi hyvä satula ajella, ei hierrä toisin kuin se Trekin nykyinen, joka on vähän pitemmillä lenkeillä jo tosi epämukava.
Vakuutusyhtiön maksusitoumuskin tuli tänään, joten siltäkin asialta kaikki on kunnossa. Lisäksi keksin itselleni pientä ekstrapuuhaa elokuun lopulle, kun ilmottauduin Suomi-Ruotsi- maaotteluun vapaaehtoiseksi. Voisin mennä ehkä myös HCT:hen talkoileen, se on kivasti vielä yksipäiväinen, niin voisi vain käväistä paikalla. En kyllä yhtään tiedä, että miten meinaan muka hoitaa sen Hesassa majoittumisen maaottelun aikaan, kun kaikki järkevät ihmiset ovat sieltä päin jo pois muuttaneet. No, ehkä tämä selviää, en viitsi nyt stressata tällaisista pikkujutuista.
Loppuun vielä kuva sponsoreilleni tänään tarjoilemistani Smørrebrød:sta. Menussa on sekä paisti-piparjuuri, että kylmäsavustettu lohi-remoulade leivät. Tarjolla on myös tietysti "Probably the Best Beer in the World", vaikken kyllä olekaan ihan tuota mieltä Carlsbergistä.
Ai niin, paransin tänään puolikkaan enkkaani 7 sekkaa. Tajusin meinaan, että enkkajuoksusta olinkin poiminut brutto- enkä nettoajan, joten näin sitä vaan ennätyksiä parannellaan, vaikka viimeks oon pystynyt juokseen yli 20 kilsaa vuoden 2005 maralla. Siitä on muuten ihan kauheen pitkä aika.
Muuten valmistautumiseen on kuulunut mm. tiistain pingviiniuinti Kaukajärvessä. Uitiin joku 750m (sielä on hyvä uida, kun soutu/melontaratojen metritolppia voi käyttää etappeina) ja meni ihan kivasti, alle 15 minsaan, vaikken nyt kovin edes puristanut ja puolessa välissä pysähdyinkin hetkeks. Vinoon uin ja kuulemma oikea käsi ylittää keskilinjan. Hyvä tietää. Kaukajärvessä oli ihan huippua uida, koska sielä oli oikeasti kirkasta vettä, näki siis jopa jotenkin pohjaan aika monessa paikkaa. Taidan alkaa käydä sielä treenaamassa, koska uintipaniikki tuola oli paljon pienempi kuin vaarallisia juttuja kuhisevassa Suolijärvessä ja ne metritolpat oli ihan huippuja, mutta kyllä tuolakin voi olla niitä käärmeitä!
Keskiviikkona olikin vuorossa hieronta, joka nyt osui tälle viikolle, kun viime viikolla en ehtinyt. Käyn tuola Lempäälässä ja sinne lähdin sitten pyörällä. Tämän reissun jälkeen me ei olla kyllä enää Trekin kanssa kavereita. Olin vaihtanut siihen vaihteeksi sisäkumin, kun totesin ti-aamuna sen olevan tyhjä, kun piti lähteä liikenteeseen. Tarkistin ihan tosi tarkkaan ulkokumin ja vanteen, ettei mitään piikkiä/hiekanmuruja tai yhtään mitään ollut ongelmia tuottamassa ja vaihdoin renkaan ja pumppasin täyteen (Oon oppinut vihdoin kahden vuoden jälkeen käyttään jalkapumppuani! Oikeesti, tähän mennessä oon ollut sitä mieltä, että se on ihan syvältä se pumppu, mutta nyt tajusin, että käyttöohjeessa olleet auki/kiinni asennot oli väärinpäin ja nyt se pumppu on ihan tosi hyvä!). Aamulla rengas oli hyvä ja töistä lähtiessänikin vielä ihan täynnä. Mutta sitten kun piti pysähtyä matkalla Lempäälään, havaitsin, että o-ou, kumi ei enää olekaan ihan kauheen täynnä ja kohta se oli ihan tyhjä. Koska olin edellisenä iltana just vaihtanut sen sisäkumin, ei mulla tietty ollut varakappaletta ja siinähän sitten oltiin. Olin siis puolessa välissä matkaa. Muutaman puhelinsoiton jälkeen asiat saatiin lutviutumaan ja jätin Trekin häpeämään yhteen puhelintolppaan köytettynä ja pääsin sitten hierojallekin vaan vähän myöhästyneenä. Takasinpäin sitten olikin riemukasta. Pääsin bussilla kyllä osan matkaa, mutta eihän sitä pyörää nyt voinut sinne tien varteen jättää ja niinpä päädyin kävelemään 7 kilsaa sandaaleilla kotiin, onneks olin sentään ottanut ne sandaalit reppuun, ettei tarvinnut pyöräilykengillä pistellä menemään. Tää oli varmasti tosi hyvä valmistautuminen lauantaita silmällä pitäen, lenkkareilla ei olis ollut ehkä niin paha, mutta mun jalat oli kyl hieman heikossa hapessa vihdoin kotiin päästyäni, koko päivän aikataulut meni ihan uusiks, koska olinkin kotona kaks tuntia myöhemmin kun piti. Kyseisellä tienpätkällä ei siis mee busseja, muuten olisin varmaan yrittänyt päästä jonkun sellaisen kyytiin pyörineni.
Trekki saa nyt ihan miettiä tekosiaan rampana parvekkeella niin kauan, että vaihdan siihen toiset ulkorenkaat, tolla takarenkaalla en aja enää metriäkään, siinä on pakko olla jotain vikaa, koska oon vaihtanut niitä sisärenkaita Suomessa ollessani vissiin jo viis. Oon muuten tilannut siihen uuden satulan yhessä kimppatilauksessa, kun totesin, että miesten satulat ei oo mulle tehtyjä. Tilasin sit samanlaisen kun Silviassa, koska se on oikeesti tosi hyvä satula ajella, ei hierrä toisin kuin se Trekin nykyinen, joka on vähän pitemmillä lenkeillä jo tosi epämukava.
Vakuutusyhtiön maksusitoumuskin tuli tänään, joten siltäkin asialta kaikki on kunnossa. Lisäksi keksin itselleni pientä ekstrapuuhaa elokuun lopulle, kun ilmottauduin Suomi-Ruotsi- maaotteluun vapaaehtoiseksi. Voisin mennä ehkä myös HCT:hen talkoileen, se on kivasti vielä yksipäiväinen, niin voisi vain käväistä paikalla. En kyllä yhtään tiedä, että miten meinaan muka hoitaa sen Hesassa majoittumisen maaottelun aikaan, kun kaikki järkevät ihmiset ovat sieltä päin jo pois muuttaneet. No, ehkä tämä selviää, en viitsi nyt stressata tällaisista pikkujutuista.
Loppuun vielä kuva sponsoreilleni tänään tarjoilemistani Smørrebrød:sta. Menussa on sekä paisti-piparjuuri, että kylmäsavustettu lohi-remoulade leivät. Tarjolla on myös tietysti "Probably the Best Beer in the World", vaikken kyllä olekaan ihan tuota mieltä Carlsbergistä.
Ai niin, paransin tänään puolikkaan enkkaani 7 sekkaa. Tajusin meinaan, että enkkajuoksusta olinkin poiminut brutto- enkä nettoajan, joten näin sitä vaan ennätyksiä parannellaan, vaikka viimeks oon pystynyt juokseen yli 20 kilsaa vuoden 2005 maralla. Siitä on muuten ihan kauheen pitkä aika.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)