Oon vihdoin päässyt luistelemaan ja kahden kerran luistelun (yht 50km) innoittamana varasin junaliput ja hotellin Kuopioon Finland Ice Maratonille! Vielä en ole päättänyt, pistelenkö menemään 50km vai 100km, mutta kisaan mennään, jos vain ikinä pystyn! Mahtavaa. En ollut edes ajatellut ennen lauantaita tuonne meneväni, kun samana päivänä on kaverin tohtoroitumisbileetkin, mutta päätin nyt mennä ja mennä paikalle bileisiin sitten vaan myöhemmin, ehdinhän mä Tampereelle kuitenkin yhdeksäksi, jolloin bileet on parhaimmillaan :)
Luistelu on ainoa laji tällä hetkellä, joka sopii mulle, joten tämä voi olla vuoden ainoa mahdollisuus kisata (tosin, hyvällä tuurilla voisi olla toinenkin luistelukisamahdollisuus Kalevan kierroksen luistelussa). Kuntohan on tällä hetkellä surkeampi kuin ehkä koskaan, mutta luultavasti tavista parempi kuitenkin, joten maaliin tiedän pääseväni helpostikin jopa satasella. Kärkisijoista ei tänä vuonna taistella, mutta eipä tuolla niin väliä, nyt mennään nauttimaan kisasta! Vähänkö mä odotan innolla! Motivaatiokin parani ihan todella paljon. Nyt vain pitää toivoa, että kelit olisivat sellaiset, että Pirkkolassa olisi jäätä.
Kahden viikon aikana on treenattu seuraavasti:
Viikko 1:
Pyöräily 30 min
Lumikävely 1h
Uintipotkut 1h
Sali 2h 10min
Luistelu 20min
Yht. 5h + 1,5h venyjä + kuntoutusta
Viikko 2:
Fustra 2h
Uintipotkut 1,5h
Vesijuoksu 0,5h
Luistelu 2 h 35 min
Sali 35 min
Jooga 1,5 h
Yht. 8h 10 min + 2,5h venyjä + kuntoutusta
Ensimmäinen viikko oli tosi rikkonainen, kun en ollut kotona kuin 2 kokonaista päivää ja loput päivät menossa. Puolen tunnin pyöräkokeilu ei ollut mairitteleva, kiristys polvessa jatkui, samoin kävi eilisen vesijuoksussa :( Viime viikolla päästiin onneksi sentään joten kuten arkeen, joten loppiaista lukuunottamatta ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa.
Tämä viikko alkoikin mukasti aamusalilla ja illalla on vielä balettia. Lisäksi on odotettu päivä, kun pääsen superfyssarille. Viime keskiviikon fysiatrikäynti oli melko masentava; mun kropassa ei kuulemma toimi mikään (lihasmassaa sen sijaan on kuulemma ihan riittävästi). No, sehän ei ole mikään uutinen ja asiaan on mahdollista vaikuttaa, mutta fysiatrin asenne oli jotenkin tosi inhottava. Hän vain hoki sitä, kuinka hän on huolissaan siitä, että miten jaksan kuntouttaa itseäni jne. Tsemppausta ei tullut yhtään, tyyliin, että tässä on vielä toivoa jne. Olisi kiva, että lääkäri voisi olla jollakin tavalla positiivinen, eikä potilasta entisestään masentava...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti