tiistaina, tammikuuta 03, 2017

Ihmeellinen on elämä

Viime tekstin jälkeen liikkumisessani on tapahtunut paljonkin muutoksia. Vasen polvi oireilee, mutta kestää kolme kertaa viikossa juoksua. Pari kertaa viikossa juoksen peruslenkin, 60-70min (eli juoksen töihin) ja kerran viikossa lyhyemmän siivun, johon sisällytän jotain vetoja. Juokseminen on edelleen mahtavaa, mutta jos en pääse juoksemaan, en kuole. Uudenvuodenaattona vaihtoehtona oli mennä juoksemaan vitosen kisa tai viettää aikaa ystävän kanssa ja jälkimmäinen todellakin voitti. Ehkä suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut vähitellen järkeväksi, eli en ahdistu, jos lenkkejä jää väliin vaan iloitsen niistä lenkeistä, jotka pystyn tekemään.

Eilen kävin tekemässä pitkästä aikaa testausta. Vanha tuttu 2400m tietyllä sykkeellä (sellainen oletettu puolimaran syke). Kävin sisällä juoksemassa, koska uudessa lelussani (kun vanha hukkui) syke mitataan ranteesta ja korkeat sykkeet ei tunnu toimivan kovinkaan hyvin kylmässä. Mietin etukäteen, jaksanko edes juosta korkeahkolla sykkeellä 2,4km. No, hienosti meni. Pystyin juoksemaan koko testin 4.29 vauhtia, mikä oli todella paljon lujempaa kuin ajattelin. Syke lipsahti tosin kaksi pykälää liian korkealle, mutta en jaksa nyt välittää siitä. Tulos oli siis todella iloinen yllätys tällä 26km viikossa lenkkeilyllä ja testin juokseminen oli tosi kivaa.

Lenkkeilyn lisäksi siis edelleen salia 1-2x viikko, balettia 2x viikossa, joogaa ~kerran viikossa. Sen lisäksi aloitan ensi viikolla kymmenen vuoden jälkeen koriksen ja olen ihan into piukassa siitä! Luistelemaan halajaisi mieli, mutta Pirkkolaa ei ole edes aloitettu jäädyttää, toivottavasti tällä viikolla. Hiihtoakin voisi testata, jos ladut tulevat lähelle, olkapää kun on ollut kivuton jo pari kuukautta putkeen. Uintia en ole uskaltanut kokeilla, ehkä joku päivä sitten. Pyöräily on ainoa murheenkryyni, sitä ei polvi kestä yhtään. Työmatkat kuitenkin mieluusti pyöräilisin ainakin muutaman kerran viikossa.

Tällä hetkellä menee ihan tosi hienosti liikunnan suhteen elämässäni. Parasta on kuitenkin se, että en ahdistu treeniohjelmista (jollainen minulla jopa on) ja siitä, jos ei kulje tai juoksen hitaasti, en osaa jne. Olen terveempi kuin aktiiviurheiluaikoina ja vaikka jokin kohta kropasta onkin aina enemmän tai vähemmän kipeä (nyt se on ranne), niin kivut eivät hallitse myöskään elämääni (kuten ei se treeniohjelma). Olen kiitollinen siitä, että sain liikkua ja urheilla aikanaan niin paljon kuin liikuinkin, vaikka urani olikin vammojen värittämä. Sain kuitenkin elää sen ajan. Nyt kuitenkin elän elämää, jossa urheilu ei ole etusijalla vaan yksi tärkeä asia. Ja sellainen elämä - se on ihmeellistä!

5 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Onpa ihana lukea tällaista tekstiä! <3 Tuo on kyllä ihan huikean hyvä tilanne kaikkien niiden kokemiesi vaikeuksien jälkeen! Aika näyttää, pääsenkö itse koskaan lähellekään yhtä hyvään vaiheeseen.. Ja hei, en tiennyt, että olit menossa juoksemaan kisaa! Kiitos joka tapauksessa seurasta, oli oikein mukava uudenvuodenaatto!

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Olipas mukavia kuulumisia! Toivottavasti tämä vuosi jatkuu samaan malliin positiivisten asioiden äärellä. Terveyttä, kivutonta liikuntaa ja iloa tähän vuoteen Kipa! <3

Kipa kirjoitti...

Niin, se juoksukisa oli se ihan viimeinen vaihtoehto "jos en yhtään mitään muuta keksi". Ennen se olisi ollut prioriteetti yksi :D Ja mukavaa oli mullakin.

Kiitos Ninni, toivon sullekin mahtavaa tätä vuotta. Varmasti sellainen tulee meille molemmille.

Heikki kirjoitti...

Mites viimeinen puoli vuotta on mennyt?

Ja mikä se "yksi tärkeä asia" on?

Kipa kirjoitti...

Aika kehnosti. Mutta nyt on (ehkä) valoa tunnelin päässä. Selittämätön ja kaikella urheilun lopettamisella silti jatkuva nivuskipu on vihdoin selitetty lonkkien ja reisiluun pään yhteensopimattomuudella. Tämä on saattanut vaikuttaa myös moniin muihin jalkaongelmiin, kun lonkkanivel ns. vuotaa ja reisi pääsee vatkaamaan omiaan. Ensi viikolla alkaaankara jumppa ongelman selättämiseksi.

Lause on näköjään ollut huono, tarkoitus oli ilmaista, että urheilu ei ole enää kaikista tärkein vaan yksi tärkeä asia muiden joukossa, ei mitään sen ihmeellisempää.