perjantaina, tammikuuta 29, 2016

Magneettia, kartioita, balettia...

Viime kerran jälkeen olen kärsinäyt järkyttävistä olkapääkivuista ja maanantaina mennään magneettiin. Sen lisäksi ei murtunut polvi on mennyt tosi pahaksi ja tänään sain lähetteen kartiokeilakuvaukseen sen suhteen, koska lääkärin mukaan mun vaiva ei todellakaan taida olla juoksijan polvi (nii-in, enhän ole oikeastaan edes juossut). Luistelemassa olen käynyt pari kertaa ja ainakin ensimmäisen kerran jälkeen baletti ei ollut mitenkään ongelmallista. Liikunta on mullanykyään aika vähissä, koska voin lähinnä kuntouttaa, tehdä pilatesta ja vähän kävellä. Toki siis käyn salilla sen kolmisen kertaa, pilateksessa kaksi kertaa, baletissa kerran ja kävelyöä tulee päivässä ainakin kymppi, mutta muuten ei oikein muuta voi tehdä. Eipä tässä siis kauheasti ole mitään kirjoiteltavaa. Olkaa onnellisia, jos vaivanne kestävän alla kuukauden. Oikeasti, naurattaa jo ihan kunnolla ne valitukset, kun flunssa on kestänyt jo ihan viikon. Toivottavasti kuvauksista selviää jotain positiivista (eli ei esim. sitä, että olkapään rustot ovat kuluneet pois) ja jotain voidaan tehdä.

2 kommenttia:

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Selviskö Kipa magneetista mitään? Onko polven kuvaus jo ollut?

Kipa kirjoitti...

Ei ja joo. Pitäisi tehdä postaus, kun saisi aikaiseksi. Polvia on kuvattu ja jotain häikkää on, mutta ei ole ehkä ongelman syy. Olkapäästä ei löytynyt mitään uutta. Ollaan tässä nyt vähän holdissa, sain polveen sähköhoitoa ja nyt odotellaan, auttaako se. Kunhan siis nyt saan tsempattua, kirjoitan postauksen. Ei vaan oo nykyään kauheesti mitään kivaa kerrottavaa, joten postailuintoa ei oikein ole.