perjantaina, elokuuta 16, 2013

Tilannekatsaus

Mun painajainen ei näytä loppumisen merkkejä. Ei ole tehnyt paljon mieli bloggailla, ja tuskin päivitystahti tulee tätä menoa kovin tiheä olemaan.

Kohta on siis mennyt 10kk niin, että muhun on sattunut käytännössä joka päivä. Olkapää on kamala. Mä en tee sillä enää mitään. En todellakaan ui (ei tulis mieleenkään), mutta lopetin myös työmatkapyöräilyn. Käsi ei kestä (ja jalat ei kestä myöskään sitä). Käden kanssa teen enää kevyitä venytyksiä ja kevyellä kuminauhalla jumppaa muutamalla toistolla. Lääkärissä kävin pari viikkoa sitten (eli silloin olin jo lepuuttanut kättä 2,5 viikkoa poislukien työmatkapyöräily), mutta käskettiin syömään vielä neljä viikkoa lisää kipulääkkeitä ja lepuuttamaan. Lepuutuksen aikana käsi ei ole oikein kyllä mennyt parempaan suuntaan, joten eilinen soitto lääkärille poiki maanantaille lääkärikäynnin. Puoli vuotta leikkauksesta on kulunut ja tilanne on siis se, että käsi ei ole parempi kuin ennen leikkausta. Ei riitä, että olkapää on kipeänä, mutta myös rintalihas ja lapa ovat kipeät. Ärsyttää ihan todella. Olen tehnyt jokaisen jumpan ja liikkuvuusharjoitteen (pois lukien kaksi päivää puolen vuoden aikana) tasan ohjeiden mukaan. En ole tehnyt mitään, mikä olisi kiellettyä ja uusia juttuja aloittaessani olen aina kysynyt, että voiko tehdä. Uintiakin lisäsin sen 100-200m kerralla ja paria ekan kerran 200-500 räpistelyjä lukuunottamatta se ei tuntunut mitenkään epämukavalta. No, jotain oon kai sitten tehnyt taas väärin, kun kerran sattuu näin paljon. Ei tule mulle uintikisoja lokakuussa, oliskin ollut vähän liian hyvää, jos olisin päässyt kisaamaan.

Jalat... No. Jumppaan niitä joka päivä ja yritän opetella jotain uusia toimintamalleja lihaksille. Fyssarin mukaan tähän menee tommoinen 3kk (sitten voi alkaa klipu hellittämään) ja sitten vielä toiset 3kk että oikeastaan voi harjoitella kunnolla. Ok. Ihan kiva joo. Mä olen aika skeptinen, että jalat tulee kuntoon tolla, mutta jumpataan nyt, vaikka motivaatio on absoluuttisen nollapisteen alapuolella. Jumppa on kuitenkin mun ainoa toivo. Jalkoihin voisi tehdä myös faskialeikkauksen, mutta kun kukaan ei tiedä, että johtuuko tää kireistä faskioista (olis ehkä vähän outoa, että jos johtuis, niin ei levolla parane), niin sen toimivuudesta ei ole oikein takuita. No, jos ei jaloissa ala kuukausien kuluessa tapahtumaan mitään edistystä (että vaikka joka päivä ei sattuis), niin kai tota on sitten pakko kokeilla. Tällä hetkellä olen myös syönyt viikon jotain lääkettä, joka voi auttaa hermokipuun tms. Viikon kohdalla tuon pitäisi alkaa tehoamaan, mutta ei ole auttanut. Itse asiassa nyt, kun tasan vain ja ainoastaan käynyt 2x viikko salilla, ja muuten levännyt, ovat jalat olleet kipeät nyt kolme päivää oikeastaan koko ajan, mitä ne ei ole kyllä olleet pitkään aikaan :(

En tiedä, urheilenko enää koskaan oikeasti tai edes kuntoilenko. En tiedä edes, onko mulla enää yhtään päivää, kun muhun ei satu. En tiedä, voinko enää koskaan nukkua oikealla kyljelläni, kantaa painavaa kauppakassia tai mennä taidenäyttelyyn kuljeskelemaan pariksi tunniksi ilman, että jalat sanoo sopimuksen irti. Se on vähän rankempaa kuin se, että joku kisa menee pieleen, tulee kolme flunssaa kolmessa kuukaudessa, kausi menee pilalle, jonkun peesaaminen ärsyttää (mikä kyllä ärsyttää mua ihan ylettömästi vaikka en itse kisaisikaan, koska se on VÄÄRIN) tai eksyn kisareitiltä. Pahinta kai on, etten voi oikein itse tehdä mitään asialle. Toki itsesäälissä rypeminen ei asiaa auta, mutta positiivisella asenteella ja motivaatiolla kuntouttaa ei ole ollut mitään tehoa tähän tilanteeseen ja joo, ei ole enää positiivista asennetta, mitä vielä käsileikkauksen jälkeen oli ja motivaatiokin laahaa pohjamudissa, vaikka jumpat joka päivä kiltisti teenkin.

Toivottavasti te muut jaksatte iloita suorituksistanne, vaikka asiat menisivätkin pieleen. Ei se ole niin vakavaa, vaikka ennätys ei paranisi, tärkeintähän liikunnassa ja kisoissa on kuitenkin se hyvä fiilis. Tsemppiä loppusyksyn koitoksiin kaikille, mä taidan mennä tekemään jalkajumppaa...

PS. Mäkin iloitsen kyllä siitä, että voin käydä sentään sielä salilla. Sekä etu- että takakyykyssä olen jo lähellä mun parhaita painoja ja siitä kun aloin jalkaprässiä leikkauksen jälkeen tekemään, olenkin nyt vaatimattomasti 3,2-kertaistanut painot, joilla sitä teen :)

7 kommenttia:

Terhi Martikainen kirjoitti...

Tsemppiä! Antaa kummasti perspektiiviä tähän omaan rypemiseen käydä välillä lukemassa näitä sinun kuulumisia. Mutta kai se niin vain menee, että niitä edes suhteellisen terveitä päiviä oppii arvostamaan vasta silloin, kun on todella sairas.
Toivon koko sydämestäni, että vielä toivut edes sellaiseen kuntoon, että normaali elämä onnistuu ilman pelkoa kivusta ja toivottavasti vielä joskus pääsisit myös urheilemaan ja voisimme taas seistä samalla lähtöviivalla.
Jaksamista ja voimia!

Pia kirjoitti...

Voih... On kyllä ihan painajaismainen toi sun tilanne. Pakko on tietysti uskoa, että se jollain ilveellä muuttuu paremmaksi. Tuntuu niin epäreilulta, että juuri sun kaltaiselle, aktiiviselle ja kaiken kuntoutuksenkin "oikein" tehneelle urheilijalle käy noin. Minäkin toivon näkeväni sinut jo ensi kesänä starttiviivalla ja sitten kaukana edessä :)

Tero Kautto kirjoitti...

Mulle tehtiin faskialeikkaus joskus kymmenen vuotta sitten. Tilanne meni sellaiseksi, että puolen vuoden lepo liikunnasta ei tilannetta korjannut. Jalasta mitattiin lihasaitiopaineet ennen leikkausta ja sen mukaan siellä oli vikaa. Tuo mittaus on kyllä kai hieman epäluotettava. Mulla kyseessä oli tuo syvin aitio pohkeessa, sulla muistaakseni eri aitiossa vikaa. Leikkaus ei ollut kovin iso, kipuja oli jalassa muutaman viikon,lähinnä yöllä ja liikuntakieltoa varmaan muutama viikko kanssa. Tsemppiä.

NinniM kirjoitti...

Nää oli jälleen kerran sellaisia uutisia, mitä ei olisi halunnu lukea! :( En voi muuta kuin toivoa, että kipu häviäisi ja pääsisit mahdollisimman pian liikkumaan normaalisti! Tsemppiä Kipa!!

Punatulkku kirjoitti...

Voihan kyynel....:(
Parempaa huomista toivottaen!

Kipa kirjoitti...

Kiitos toivotuksista ja tsempeistä, kyllä ne ainakin hetkellisesti vähän auttaa...

Tero: Joo, en mä tavallaan sitä leikkausta pelkää, mutta kun tässä nyt ei oo alkuunkaan selvää, että onko vika sellanen, että se helpottuisi leikkauksella, vai johtuuko jostain ihan muusta, niin mietityttää aika paljon. No, täytyy kysyä lääkäriltä tosta aitiopaineiden mittauksesta.

Tero Kautto kirjoitti...

Niin, ei siinä oikeestaan ole mitään pelättävääkään, mutta olisihan se tosiaan hyvä että korjataisiin edes oikeaa vikaa..