No niin, voittaminen on helppoa, jos kukaan muu ei kilpaile samassa sarjassa. Olin siis Tuusulanjärvellä sunnuntaina luistelemassa. Ja oli ihan huippua. Matka, jonka luistelin oli lopulta n. 75 km. Aikaa meni 3h 40 min aika tarkalleen, joten olin paljon nopeampi kuin kuvittelin. Yli 20 kilsan keskari! Järjestäjillä ei mennyt ihan putkeen, laskivat mun kierrokset väärin ja lopettivat ajanottamisen oikean kierroksen 11 kohdalla (joka oli niitten mielestä kierros 10...). Luistelin sitten kyllä vielä sen viimeisen kiekan ja oma kello sit anto ton mun aikani. Laskut meni järjestäjillä muutenkin sekaisin, koska miehistä suuri osa oli luistellu kuulemma 13 kierrosta. No ei se mitään, aurinko paisto ja luistin lensi. Jääkin oli hyvä. Kiekat 10 ja 11 oli aika tuskaa, mutta vikan menin sitten ihan kiukulla taas n. 18 minuuttiin, kun noi edelliset kaks oli lipsahtanu 20 minuuttiin. Sitä taas muisti, miks mä harrastan kaikkea tällasta, maaliintulon jälkeen matkalla palkintojenjakoon (oikeasti, mua vähän hävettää se, että sain sen pytyn...) nauroin ääneen ja tunsin itseni voittajaksi (siitä tuo otsikko enemmän kertoo kuin siitä, että oikeastikin voitin). Elämä oli ihan täydellistä. Vieläkin hymyilyttää, ainakin silloin kun en huomaa kipeetä selkää. Syke on melko sekaisin, mutta kramppipohje verty kivasti kisan aikana, aamulla oli vielä kipee kun mikä, mutta illalla ei enää ollutkaan :)
Tänään lepopäivä, huomenna koitetaan palata arkeen. Voi kun oli kivaa.
1 kommentti:
Niinpä. Joskus lenkillä ja urheilessa miettii kun ei yhtään huvittais, että oonko mä ihan typerä, mutta tollaset ittensä ylittämiset palkitsee niin älyttömästi aina. Ja tajuu miks sitä liikkumista rakastaa.
Ja just tollasia tavoitteina pitää olla miksi treenaa, koska se motivoi ainakin ittee paljon paremmin, ei se omaksi iloksi kymmeniä vuosia motivoi:) vai mitä?
Oon kyllä ilonen, että pääsit tonne.
Lähetä kommentti