Triathlonin kausianalyysi

Triathlonkausi on paketissa ja nyt voi sitten analysoida, että miten meni.

Hyvin meni. Otetaan ensinnäkin lähtökohdat:

Viime vuoden heinäkuussa leikattiin taas oikeaa polvea. Polveen kehkeytyi alun hyvän paranemisen jälkeen arpikudosta vaikka muille jakaa ja sitä sitten kortisonilla poisteltiin aina joulukuulle asti. Jalalla tekeminen oli siis aika vähäistä, uimaan pystyi ja saleilemaankin. Sitten pystyinkin harjoittelemaan melko mukavasti hetken, kunnes vasemman jalan polveen tuli vähän ongelmaa suihkukompurointien vuoksi. Luistelemaan onneksi pystyi ja hiihtämäänkin, vaikka mun tekniikalla hiihto on vissiin vähän liian rankkaa peruskuntotreeniksi. Finland Ice Maraton (eli 80 km luistimilla) melkein miinus kolmessakympissä kuitenkin aiheutti akillesjänteen takana olevan bursan tulehtumisen ja käytännössä en voinut käyttää kenkiä kahteen kuukauteen. Hieman haasteellista talvella muuten ja harjoittelu ei sitten oikein tietysti edennyt tänä aikana. Onnistuin myös tiputtamaan levypainon jalalleni, mikä nyt ei varsinaisesti ollut hyvä idea ja aiheutti taas hetken kepeillä kävelyä. Sitten kun lisätään tähän muutot Turkuun ja Hesaan, tohtorin väitökseni ja ihan yletön työstressi (ja usein myös ihan konkreettinen -ahdistus) muutenkin, ei lähtökohdat ehkä olleet optimaaliset, vaikka lopulta melko hyvin sainkin harjoiteltua Turkuun muuton jälkeen (no eihän sielä voinut mitään muuta tehdäkään). Hienona juttuna oli se, että tavallisesti sairastan kunnon flunssan monta monituista kertaa vuodessa, nyt olen selvinnyt vuoden ajan ilman kunnon lentsua. Pientä köhää ja kuumeilua on ollut, muttei mitään parin viikon treenitaukoja. Selvästi strategiani pestä käsiä koko ajan ja käyttää sarvikuonoa on tepsinyt.

Tämän kesän tavoitehan oli kuitenkin mennä kisaamaan Joroisille. Bursakatastrofi aiheutti kuitenkin sen, että tiesin, että jos menen ja yritän harjoitella puolimatkalle, rikon itseni. Olen ollut niin rikki jo muutenkin monta vuotta, että vaihdoin suunnitelmaa ja päätin alkaa treenaamaan vain perusmatkalle, tavoitteena hyvä aika Noksun (Hämeenlinna) kisassa ja Kiskossa aikaa piti myös parantaa. Päämäärien ja harjoitusohjelman väkästämisen jälkeen sain toteutettua harjoituksista n. 90%, mikä on ihan hyvä ottaen nuo elämän muut stressitekijät huomioon. Selkäongelmat kesällä myös tiputtivat muutaman uinnin pois.

Välillä huolestutti. Maanantaireeneissä Tampereella (ennen bursaa siis nämä) muilla oli trainerit mukana ja mä vaan juoksin. Duathlonreeniä ei siis tullut talvella ollenkaan. Taas kerran en luottanut omaan tekemiseeni, vaan mietin, mitä muut tekee. Enkä miettinyt, että mitä itse teen. Nii-in, muut ehkä teki duathlonia, mutta keräsivätkö he kolmen tunnin luistelulla peruskuntoa talven aikana? No eivät. Kuinka moni muu vetristi nilkkojaan potkuharjoituksilla ja uintiasentoaan muiden lajien uinnilla? Aika harva tahkosi perjantain uintivuorolla  tekniikkaa, kun minä scullasin. Ja tosi harva teki volttikäännöksiä, mitkä tehostaa ainakin mun uintitreenejä ja siirtyminen  avoveteen olikin tänä vuonna helpompaa, kun uinnissa ei ollut ollut 25 metrin välein tilaisuutta ottaa happea kunnolla (vaan päinvastoin) . Joten voisi ehkä ajatella, että muut voisivat olla huolissaan ;)

Kisat menivät kivasti. Äärimmäisen epäoptimaalisella harjoittelulla ja valmistautumisella juhannustriathlon meni sillain ihan ok:sti, mutta eihän musta oikein tollasiin pikarypistyksiin ole, oon liian hidas. Kisko sitten oli jotain ihan järjettömän hienoa, kakkossija ja voittaja oli ihan oikea triathlonisti, joka on ollut SM-mitaleillakin. Enkä hävinnyt edes ihan kamalasti. Harkkakisassa taisin olla paras nainen, mutta ei siellä nyt ollut kovin montaa naista vissiin mukanakaan. Aulangolla jatkettiin siitä mihin Kiskossa jäätiin, eli sama nainen voitti mut suunnilleen samanlaisella voittomarginaalilla.

Vauhtikin on parantunut kummasti.  Kiskossa paransin lähes 9 minsaa ja harkkakisassakin meni 4,5 minsaa viimevuotista vähemmän. Sanoisin, että melkoisen hienoja lukuja, eikö? Uinti on nopeutunut jonkin verran, vaikka vielä talvella toivottomalta tuntuikin. Kehitystä on siis tapahtunut, mutta on siinä vielä tekemistä. Ihmettelyn aiheenani on se, että vaikka kävin vain neljä kertaa (+ kisat) avovedessä treenaamassa, niin kisauinnit sujui hyvin. Uin melko suoraan, ei tullut paniikkeja ja erityisesti ei väsymystä, niin kuin viime vuonna (ne voltit, ne voltit). Pyörälenkeillä en etene  yhtään, mutta kisassa keskari onkin sitten yli 30. En tajua. Pyörä on kuitenkin muihin verrattuna kovin hidasta ja asialle pitäisi kyllä tehdä jotain, en vain tiedä, että mitä.  Juoksu on mennyt ihan jees, vikassa kisassa varmaan mentiin jo jotain 4.20 vauhtia, mutta tiedä siitä sitten, kun en luota reitin olleen kymmentä kilsaa. Parasta vikassa kisassa oli se, että vihdoin tuli se ihana juoksukisatunne. Kaikissa muissa tri-kisoissa juoksu on ollut vaan ihan kamalaa, eikä siitä ole voinut nauttia yhtään, mutta lauantaina palasin vihdoin siihen juoksukisaflowhun, jota olen odottanut niin monta vuotta taas. Vaihdoissa olen petrannut tosi paljon myös, ne on niitä helppoja minuutteja pois ajasta.

Ikäviäkin juttuja on ollut. Oikean polven arvoitus on vähän niinkuin ratkennut, mutta tulos on se, ettei se koskaan kokonaan parane, toisen leikkauksen jälkeen kuitenkin polvi on ollut parempi, mikä on kiva juttu. Selkäongelmat ovat uusia ja ikäviä, ne pitäisi nyt saada kuntoon. Lihaskuntoilun olen laiminlyönyt täysin, mutta nyt alkaa jumppapallo- ja jumppakuuri. Henkilökunta pääsee osallistumaan myös yliopistoliikuntaan ja eiköhän ne halvat hinnat kuljeta mut taas joogatunnille etsimään sisäistä viisautta. 

Entä sitten tulevaisuus. Niin, ensi vuonna se puolimatka ja aloitan sitten suoraan SM-sarjasta. Kuulostaa aika hurjalta, mutta oon mä pelannut ultimaten SM-sarjaakin kuusi viikkoa lajin aloittamisen jälkeen, joten eihän tässä ole mitään hätää. Tätä ennen aion kuitenkin vähän päivittää erityisesti pyöräilykuntoani ja ehkä jopa varustusta. Tähän asti oon pärjännyt pyöräilypaidalla, mutta ehkä sellainen kisatoppi olis jees, pikanauhat mulla jo on, tri-pyöräilykengät eivät liene välttämättömät, mutta kivat ne olis. Mutta tahdon ja tarvitsen uuden pyörän. Silvia on toki hyvä ja ihana, mutta kyllä mä sillä annan tasoitusta muille. Kovasti olen googlaillut ja pari pyörää on kiikarissa. Siinä menee ne asuntosäästöt, mutta jos Hesaan jään, niin eipä mulla ole ikinä varaa kivaan kämppään, kun mihinkään luukkuun en aio muuttaa. Niin, mutta kohti ensi vuoden alumiinikisaa (vrt. kemian jaksollinen järjestelmä) sitten vaan.

Loppuun haluan sanoa, että 17 sekuntia voi joskus merkitä niin kovin paljon. Jos olisin ollut lauantaina tuon verran hitaampi, itkisin ja harmittelisin varmaan vieläkin huonosti mennyttä kautta ja sitä, kun oon niin hidas ja tämä postaus olisi ollut jotain ihan muuta.

Ja niille, joilla kausi vielä jatkuu, niin hurjasti tsemppiä loppukauden koitoksiin.